Sami Lotilan kirjassa Hurja Hantta Wilma Schlizewski kertoo elämästään ilman filttereitä, suoraan ja ihan pirun hauskasti.

Wilma (ent. Hannele Laine, ent. Hantta Krause) oli ”lauta ja finninaamainen nuori Kuusankoskelta”, joka nousi paikallisen missikilpailun voittajaksi ja pääsi kiertämään Suomea Danny show’n mukana. Tavoitteena oli alusta alkaen julkisuus, jonka myötä olisi helppoa saada töitä.

Hänet valittiin 3500:n hakijan joukosta töihin helsinkiläiseen mainostoimistoon, mutta hän sai potkut näytettyään kaapin paikan toimiston johtajalle. Mainostoimistossa Wilma oppi, että luovuus asuu lasissa. Helsingissä hän teki kaikkensa kerätäkseen katseita ja huomiota – ja onnistui siinä paremmin kuin muut. Räväkällä ulkomuodolla oli hintansa. ”Kerran mä hain Helsingissä 12 metriä akvaarioletkua ja tein letkusta minihameen. Se oli hameeksi aika hiostava.”

Wilma kertoo kaiken vanhemmuudestaan ja siitä, miten hän tapasi neuvolassa hirviön ja sai lapselleen kuolemantuomion. Hän kertoo kaiken syövästään ja siitä, miten vaikea siihen oli saada hoitoa.

Räväkästä toimittajasta kuoriutuu superjulkkis

Wilman TV-ura huipentui vuonna 1984 suoran lähetyksen toivotukseen ”Helvetin hyvää yötä”. Se pani koko Suomen sekaisin ja teki Wilmasta superjulkkiksen.

Wilma kertoo kaiken seksuaalisesta ahdistelusta, jota hän on kokenut niin mainostoimistossa kuin Yleisradiossakin, ja myöhemmin yksityisyrittäjänä. Wilma houkuteltiin mukaan Helsingin kunnallispolitiikkaan ja hänestä tuli ”Kokoomuksen musta lammas”. Wilman poliitikon ura päättyi, kun hän poltti Kokoomuksen jäsenkirjansa.

Kirja kuvaa myös Wilman työtä ja pettymyksiä Helsingin kaupunginteatterissa ja sitä, miksi hän lopulta ryhtyi tatuointitaiteilijaksi. Hän käyt läpi avioliitot, joista ensimmäisen Wilma solmi jo parikymppisenä. Helsingin Sanomien TV-kriitikko Jukka Kajava ja hänen miehensä kustansivat häämatkan Thaimaahan, mutta vain sulhaselle. Elämän suuri rakkaus Theodoro osoittautui narkomaaniksi ja prostituoiduksi. Wilma kertoo kaiken suhteestaan Intian Goalta tuomaansa itseään puolta nuorempaan Arskaan (Aryan) ja paljastaa menneensä tämän kanssa naimisiin jo viime vuoden puolella.

Maailmanmatkaajan hurjat seikkailut

Kirjaan mahtuu myös maailmanmatkailu ja Italian ja Sveitsin rajalla sattunut auto-onnettomuus, joka melkein tappoi hänet. Autonratissa ollut ruotsinsuomalainen huumekauppias jätti Wilman virumaan tienposkeen.

Wilma kertoo kaiken kehonrakennusurastaan, showpainiurastaan, levylaulajan urastaan, pornoelokuvan tuottamisesta, rasismista Tangomarkkinoilla ja lopuksi myös toisesta kotikaupungistaan Tallinnasta.

Kirjansa lopussa Wilma palaa parhaaseen ystäväänsä kriitikko Jukka Kajavaan ja siihen, miten hän varasti Kajavan tuhkat tämän haudasta Järvenpäässä. Tuhkat Wilma vei sinne, minne Kajava oli toivonut ne vietävän.

Sami Lotila, 58, on Helsingissä ja Tallinnassa työskentelevä suomalainen toimittaja, kustannustoimittaja, kirjeenvaihtaja ja kirjailija. Lotila on kirjoittanut ja toimittanut yhteensä yli 20 kirjaa suomeksi ja viroksi, ja molemmassa maassa hänen kirjansa ovat nousseet myyntilistojen kärkeen.

Kirja ilmestyy 17.4. myös äänikirjana.

Maailmanluokan jännitystä, tyttöjen voimaa ja suosikkikirjojen odotettuja jatko-osia luvassa.

Kaikkien aikojen paras ruotsalainen dekkaristi Arne Dahl aloittaa uuden rikossarjan Pahan piirissä -teoksellaan, joka kiidättää syvälle Ruotsin metsiin jahtaamaan maan vaarallisinta rikollista. Poliisin erikoisyksikkö NOVA selvittää komisario Eva Nymanin johdolla salaperäisten räjähdysten sarjaa, joka tulee hämmentävän lähelle Nymania itseään.

Arne Dahl vierailee Helsingin kirjamessuilla lokakuun lopussa.

Anna Stuartin mittavan lukijakunnan kerännyt romaani Auschwitzin kätilö saa jatkoa, kun Auschwitzin kadonneet lapset ilmestyy toukokuussa. Keskitysleirin portit aukeavat, mutta sydäntäsärkevä matka on vasta alussa. Edith Pasternakin on löydettävä häneltä leirillä riistetty lapsensa.

Nina Honkasen vahvassa ja viisaassa romaanissa Rakkaani, Vladimir Vladimir Putinilla oli Suomessa suhde, siitä rakkaudesta ja vallanhimosta seuraa monenlaista odottamatonta. Kolmen sukupolven ihmissuhteet nivoutuvat kirjassa unohtumattomalla tavalla yhteen maailmanpolitiikan käänteiden kanssa.

Nina Honkasen edelliseen romaaniin Pohjakosketus perustuva tv-sarja tulee ensi-iltaan vuonna 2025.

Palkitun kirjailijan ja yhteiskunnallisen vaikuttajan Risto Isomäen henkeäsalpaavassa tieteistrillerissä Pimeää jäätä suomalainen teknologia nousee ratkaisijan rooliin. Ihmiskunnan tilanne on muuttunut epätoivoiseksi, maapalloa uhkaavia komeettoja on tuhat kertaa luultua enemmän. Suunnattomat räjähdykset ovat vaarassa kuumentaa koko maapallon sulaksi laavaksi. Isomäki tarjoilee hyytävää ja nopeatempoista jännitystä, ja kutoo juoneen paljon todellisia ratkaisuja maailman ongelmiin.

Myös sarjan ensimmäinen osa Pimeän pilven ritarit on nyt jälleen saatavana uusintapainoksena.

Laura Juntusen ja Tii Judénin Koti kadulla on hätkähdyttävä tositarina tytöstä, joka elää kadulla Suomessa. Karu matka alkoi jo yhdeksänvuotiaana. Teksti on hienoa, ja se on väkevää. Kirja puhuu asioista, joista harva meistä kuulee suoraan lähteestä. Kaikkien ihmisten soisi lukevan tämän kirjan.

Lauri Nurmen Sanna Marin -henkilökuva on vauhdikasta luettavaa. Nurmi seurasi usean vuoden ajan Marinin poliittista toimintaa läheltä ja piti päiväkirjaa. On vaikea kuvitella Marinia mielenkiintoisempaa hahmoa. Suomen historiassa ei ole toista henkilöä, joka olisi suoriutunut pääministerin tehtävästä erittäin vaativissa olosuhteissa näin hyvin ja päätynyt pääministerin tuolilta näin kirkkaisiin kansainvälisiin parrasvaloihin. Nuoren naisen kansainvälinen menestys on herättänyt paljon kateutta, mutta kärkäskään arvostelu ei ole saanut Marinia taipumaan. Miksi ja miten Marinista tuli niin suosittu, ja minkälaisen hinnan hän siitä joutui maksamaan?

Risto Pakarisen kirjoittama Alpo Suhosen elämäkerta ALPO on kiinnostava. Monipuolinen Alpo Suhonen on aina tinkimättä ihmisen puolella, siinä on hänen vuosikymmeniä kantanut vahvuutensa kansainvälisenä jääkiekkovalmentajana ja teatterinjohtajana. Monessa asiassa hän oli paljon aikaansa edellä, mutta miksi häntä on arvostettu ulkomailla niin paljon enemmän kuin täällä Suomessa?

Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon saaneet Jouko Aaltonen ja Seppo Sivonen perkaavat hienossa kirjassaan Nobelien öljydynastia ja suomalaiset tämän mahtisuvun käänteitä Venäjällä ja suomalaisten roolia Nobelien öljy- ja räjähdysainedynastian luomisessa. Suomalaisia oli mukana rakentamassa öljyimperiumia paljon enemmän kuin tiedämmekään.

Fatim Diarran ja Iida Tanin toimittama Lupa olla tyttö on häiritsevä kirja. On häiritsevää kuulla, miten paljon häirintää nuoret naiset joutuvat kohtaamaan. Kirjassa kokemuksistaan puhuvat monet tunnetut vaikuttajat kuten Ina Mikkola, Mercedes Bentso, Nasima Razmyar ja Meeri Koutaniemi. Teos on kirjoitettu, jotta saisimme ympärillä olevat ihmiset menemään väliin vastaan tulevissa tilanteissa, jotta ketään ei jätettäisi yksin ja jotta saisimme kokonaisia elämiä turmelevan häirinnän yhdessä loppumaan.

Benjamin Pitkäsen ja Pavel Tahkovuoren Rakkaat eläimet joita syömme päivittää ajatuksemme ruuasta. Maailma ympärillämme muuttuu, mutta käsityksemme eläintuotannosta on jäänyt jumiin lapsuuden iltasatuihin. Mitä kaikkea siitä seuraakaan, kun nauravat nakit ovatkin paljastuneet kuolemanhädässä huutaviksi porsaiksi?

Benjamin Pitkänen nousi julkisuuteen nukkuessaan kolme yötä Itäkeskukseen tuolloin avatun KFC-ravintolan ulkopuolella. Hän joutui putkaan. Hän piti puheen Atrian Sikala-Showroomissa Kauhajoella. Hänet poistettiin tällöinkin paikalta. Rohkea Pitkänen on hyvin tunnettu ja suosittu etenkin nuorten keskuudessa. Hänen aktivismistaan on tehty dokumentti ja hän juontaa podcastia.

Naomi Kleinin Kaksoisolento -kirja on kansainvälinen bestseller, Time lehti valitsi sen kymmenen maailman tärkeimmän kirjan joukkoon vuonna 2023. Ja sitä se on, erittäin terävä ja loistavasti kirjoitettu – niin kuin vain Kleinille on mahdollista – analyysi nurin menneestä ajastamme. Miksi ennen niin järkevätkin ihmiset suistuvat salaliittoteorioihin? Mitä meille on tapahtumassa?

Ei tule mieleen kirjaa, joka paremmin kuvaisi nykyajan hulluutta.

• The New York Times

Into Kustannuksen syksyn kirjat kasvavat monipuolisiksi uudenlaisiksi kuuntelukokemuksiksi. Jonna Järnefeltin dialogiromaani Mies jota en saanut hengiltä kertoo elämänikäisestä ystävyydestä, kahden ystävyksen keskusteluna. Antto Terraksen Kauneuden hinta -rikosromaanissa ja sen monissa äänikirjasosissa suomalaisille käy jälleen huonosti, pääosin Tallinnassa, mutta ei suomalaisille muuallakaan Virossa hyvin käy. Terras katsoo suomalaisia loppumattoman humoristisesta näkökulmastaan, joka on juuri sopivasti ulkopuolinen kertoakseen meille jotakin meistä itsestämme tavalla, joka on helppo tunnistaa.  Genelec Oy:n toimitusjohtaja Siamäk Naghian on puolestaan yhdessä Marjatta Sonnisen kanssa toimittanut lumoavan Ikuisuuden arvoitus -ääniteoksen, jossa persialainen runous ja musiikki yhdistyvät unohtumattomaksi taide-elämykseksi.

Meitä ette murra -kirja kertoo seitsemän afgaaninaisen tarinan. Kun Taliban otti vallan, naisten maailmasta tuli äkkiä arvaamaton ja hyvin väkivaltainen. Kirja ei sovi heikkohermoisille.

Vielä kolme vuotta sitten Munisa Mubariz, 33, johti Afganistanin valtiovarainministeriössä monitorointi- ja valvontayksikköä. Talibanin noustua valtaan Munisa ei niellyt naisten syrjäyttämistä yhteiskunnasta vaan lähti näkyvästi johtamaan naisten mielenosoituksia Kabulin kaduilla. Lopputulos: murskattu selkä ja teloitusuhkaus. Munisan oli paettava maasta. Nyt hän odottaa Pakistanissa viisumia päästäkseen turvaan Kanadaan.

Gynekologi Amina, 42, tapaa klinikalla joka päivä teiniäitejä, jotka on naitettu vastoin tahtoaan. Koska kouluun he eivät enää päässeet, perheet katsoivat, että naimisissa he olisivat turvassa. Paitsi etteivät he ole, Amina tietää. Hän näkee, että useimpia heistä hakataan uudessa kodissa. Vain tyttöjen saaminen takaisin kouluun voisi Aminan mielestä muuttaa tilanteen. Mutta miltä näyttää tulevaisuus, jossa Taliban estää mieslääkäreitä hoitamasta naispotilaita ja samaan aikaan estää naisten lääkäriopinnot? Jo nyt äitiyskuolleisuus lisääntyy maassa nopeasti, tietää Amina.

Poliisi Fatema, 33, ehti johtaa kotikaupunkinsa perheväkivaltayksikköä viisi vuotta, ennen kuin Taliban heitti naispoliisit ulos työpaikoilta. Perheensä ainoana elättäjänä Fatema etsii nyt vimmaisesti keinoja hankkia elantoa äidilleen ja sisaruksilleen. Viime vuonna hän leipoi bolani-leipiä joita veli kävi myymässä naapurustossa. Nyt hän haluaa aloittaa keittämisessä käytettävän kaasun myynnin, mutta se edellyttää investointeja. Lainaa on naisen vaikea saada.

Afganistanin tunnetuin ihmisoikeuspuolustaja, lääkäri Sima Samar, 67, vastaa puhelimeen Yhdysvalloissa. Hän sanoo olevansa sekä vihainen että valtavan surullinen. ”En koskaan ajatellut, että joutuisin pakenemaan kotimaastani”, hän sanoo. 45 vuotta Sima Samar perusti terveysklinikoita ja kouluja tytöille sekä puolusti ihmisoikeuksia näkyvästi ja rohkeasti. Nyt hän on pakolainen. Sima kertoo pohtivansa, josko hän sittenkin vain palaisi Kabuliin, kaiken uhalla. Mitä tapahtuisi, hän pohtii.

Hyvää huomenta, tämä on Päivän peilin aamulähetys ja minä olen Latifa Sayed”. Näillä sanoilla Latifa avaa tuhansien afgaaninaisten päivän radiolähetyksessään. Naisten radiokanava on Latifan unelmien täyttymys, mutta talibanien noustua valtaan radio-ohjelmien lähettäminen on nuorallatanssia. Mitä saa sanoa ja mitä ei, on nyt äärettömän tarkkaan määritelty. Latifa koettelee sanomisen rajoja, mutta koska Taliban on sulkenut aseman jo kahdesti, riskit ovat todelliset. Viime kädessä kyse on Latifan omasta hengestä.

Joulukuussa 2023 Mahbouba Seraj, 75, otti Tampereella vastaan hänen johtamalleen järjestölle myönnetyn kansainvälisen tasa-arvopalkinnon, 300 000 euroa. Jokainen euro siitä menee afgaaninaisten hyväksi, Seraj lupasi yleisölle. Hän johtaa kotimaansa ainoaa naisille ja tytöille tarkoitettua turvakotia. Yli 40 miljoonan asukkaan maassa, jossa perheväkivalta koettelee suurinta osaa naisista, tarve turvakodeille on valtava. Seraj yrittää edelleen taivutella talibaneja sallimaan uusien perustamisen. Muutoinkin Seraj uskoo vuoropuheluun, sillä muuta tietä ei ole. ”Viimeinen asia mitä me tarvitsemme, on uusi sisällissota tässä maassa”, hän sanoo. Mutta kun on nainen ja pashtu ja puolustaa vuoropuhelua, tietää saavansa monien turhautuneiden ihmisten vihat niskoilleen. ”Se vain pitää kestää, mutta raskasta se on”, Seraj sanoo.

Kun on rohkea 24-vuotias ja asettanut tavoitteekseen nousta kotimaansa ensimmäiseksi naispresidentiksi, yliopiston porttien sulkeminen naisilta tuntuu kuolemantuomiolta. Hawa Hussaini opiskeli yhteiskuntatieteitä, väitteli luentosalissa politiikasta opiskelutovereittensa kanssa ja pukeutui värikkäisiin vaatteisiin. Sitten tuli Taliban ja ilmoitti, että mikään näistä ei enää käy. Mitä jäi jäljelle? Oma pieni huone, pätkivä nettiyhteys ulkomaailmaan ja luja usko: en ole uhri, en aio alistua.

Roosa Himma (s. 1994) on sosiologian maisteriopiskelija ja syventynyt afganistanilaisten naisten tilanteeseen avustaessaan Naisjärjestöjen Keskusliiton Afganistanin naisten ääni -raportin teossa. Himma on aiemmin avustanut mm. Eettisen kaupan puolesta -järjestön raporttia uiguureita käsittelevän artikkelin taustoittamisessa sekä CMI – Martti Ahtisaari Peace Foundation -historiikin teossa. Himma on yksi July magazinen toimittajista.**

Katri Merikallio on vapaa toimittaja ja tietokirjailija, joka työskenteli pitkään Suomen Kuvalehdessä. Aiemmin Merikallio on kirjoittanut kirjat Miten rauha tehdään – Ahtisaari ja Aceh ja yhdessä Tapani Ruokasen kanssa Martti Ahtisaaren tarinan Matkalla.

Huippusuosittu taloustieteilijä Thomas Piketty jatkaa vaikuttavaa panostaan talouskeskusteluun. Odotettu Pääoma ja ideologia tarkastelee eriarvoisuutta ja sitä ylläpitäviä ideologioita sääty-yhteiskunnista 2000-luvun hyperkapitalismiin.

Piketty tarjoaa kattavan analyysin 1980-luvulla alkaneesta puoluepolitiikan murroksesta, missä perinteinen vasemmisto–oikeisto-jako on menettänyt merkityksensä ja tulonjakopolitiikka on vaihtunut identiteettipolitiikkaan. Sama murros on avannut oven kansallismielisille liikkeille eri puolilla maailmaa.

Ranskalaisekonomisti palaa keskusteluun kunnianhimoisella ja tulevaisuudenuskoa täynnä olevalla teoksellaan, joka väittää, että epätasa-arvo on aina seurausta ideologiasta ja siksi valittavissa toisinkin. Piketty on periksiantamaton ja perustaa ajattelunsa vakuuttavan laajaan tutkimusaineistoon eri puolilta maailmaa.

Pääoma ja ideologia on jopa kunnianhimoisempi kuin Pikettyn edellinen kirja Pääoma 2000-luvulla, joka keskittyi epätasa-arvon kehitykseen länsimaissa viimeisten 200 vuoden aikana. Uusi teos tarjoaa historian melkein kaikesta.

“Thomas Piketty on palannut – ja vaarallisempana kuin koskaan,” julistivat brittilehdet kirjan ilmestyttyä. Piketty puolestaan toteaa rauhallisesti, että Yhdysvaltojen historian vaurain aika oli vuosina 1950–1970, jolloin perintövero oli kaikkein korkeimmillaan 80 prosentissa ja jolloin korkeimmat rajaveroasteet olivat vielä tätäkin korkeampia.

Pikettyn mukaan lähihistoriassa ei ole niinkään kysymys pääoman vapauttamisesta (niin kuin useimmat uusliberalismin historian kirjoittajat sen kertovat) vaan siitä, että edistyksellisiltä ideologioilta loppui virta.

”Historia näyttää meille, että kaikkina aikoina ja kaikissa kulttuureissa on vallinnut pyrkimys jakaa vaurautta enemmistön hyväksymällä tavalla”, Piketty sanoo. Ja kun yhteiskunnat jakavat tuloja, varallisuutta ja koulutusta laajemmalle, niistä tulee vauraampia yhteisöjä. Takapajuisten ideologioiden heivaaminen on siksi tärkein edellytys taloudelliselle menestykselle.

Piketty luottaa julkisen datan vapauttavaan voimaan

Kun ihmiset saavat riittävästi tietoa yhteiskunnan rakenteista, he alkavat vaatia tasa-arvoa, kunnes lopulta saavat sitä. Koulutuksen tasa-arvo on Thomas Pikettyn mukaan tärkein taloudellisen kehityksen tekijä, sillä on paljon enemmän merkitystä kuin omistusoikeudella.

Sodan jälkeisten kehityskulkujen tuloksena länsimaisia demokratioita hallitsee nykyisin kaksi kilpailevaa eliittiä: talouseliitti, joka kannattaa avoimia markkinoita, ja koulutuseliitti, joka puolustaa kulttuurista monimuotoisuutta mutta joka on menettänyt uskonsa progressiiviseen verotukseen sosiaalisen oikeudenmukaisuuden perustana.

Näiden demokratiavaihtoehtojen maailmassa kansallismieliset puolueet kukoistavat. Areena on vapaana puolueille, jotka haluavat puolustaa kansainvälisyyttä ja tulonjakoa yhtä aikaa.

Piketty valitsee optimistisen tien ja tarjoaa ratkaisuja

Piketty esittää toimintasuunnitelman, joka haastaa kansallismielisen agendan. Siinä on rohkeita ajatuksia kuten tasa-arvoinen koulutusbudjetti ja jokaiselle kansalaiselle jaettava taloudellinen satsaus, jonka he saisivat käyttää haluamallaan tavalla. Pikettyn ajatukset nojaavat osallistavaan hallintoon ja päätöksentekoon, progressiiviseen verotukseen, Euroopan unionin demokratisointiin ja toimeentulon takaamiseen kaikille.

Nykyinen epätasa-arvon taso ei voi kestää kauaa, ja uusi politiikka raivaa tietään esiin. Piketty huomauttaa, että epätasa-arvoa kannattavat hallinnot eivät ole ennenkään kestäneet ikuisesti.

”Pääoman vapaa liikkuvuus ei pudonnut taivaasta – me loimme sen itse. Se sovittiin kansainvälisillä sopimuksilla ja meidän täytyy kirjoittaa uudelleen nuo sopimukset.  Investointien kierto ja syntyminen ei tietenkään ole itsessään mikään huono juttu, mutta niihin liittyvien omistusten on oltava avoimesti näkyvillä. Niihin on liitettävä jonkinlainen yhteinen verojärjestelmä, niin että kaikkein liikkuvimmat ja kaikkein vahvimmat taloudelliset toimijatkin osallistuvat yhteiseen hyvään”.

Muussa tapauksessa me olemme luoneet hyvin vaarallisen järjestelmän, jossa iso osa ihmisistä kokee, etteivät he hyödy globalisaatiosta lainkaan. Että heillä ei ole mitään saatavaa Euroopan unionista ja Euroopan yhdentymisestä ja että ihmiset hierarkian huipulla isoissa yhtiöissä ja ne, joilla on eniten varallisuutta ja tuloja, saavat systeemiltä kaikkein eniten.

”Äänestin aikanaan Maastrichtin sopimuksen puolesta, olin silloin hyvin nuori. Kuulun varmasti aika isoon joukkoon ihmisiä, jotka eivät silloin ymmärtäneet, että liittyminen toisi mukanaan hyvin epätasa-arvoisen järjestelmän. Jotkut puolestaan ymmärsivät sen oikein hyvin ja halusivat saada enemmän kilpailua maiden välille, jotta valtiot pyrkisivät matalampaan verotasoon.

Suurin selitys tapahtuneelle on se, että me olemme yksinkertaisesti lakanneet keskustelemasta taloudellisen järjestelmän kaipaamista muutoksista. Me olemme lakanneet keskustelemasta sosiaaliluokkien välisestä tasa-arvosta. Vuosikymmenien ajan me olemme kertoneet kaikille, että on vain yksi mahdollinen talousjärjestelmä ja yksi mahdollinen talouspolitiikka, että hallitukset eivät voi tehdä mitään muuttaakseen tulonjakoa ja vaurauden jakautumista – ja että ainoa asia, mitä hallitukset voivat tehdä on vahtia ulkorajojaan, vahtia identiteettiään.

Meidän ei pitäisi olla yllättyneitä että 20 tai 30 vuotta myöhemmin koko poliittinen keskustelumme liittyy rajavalvontaan ja identiteettiin.”

Thomas Pikettyn mukaan kaikki yhteiskunnat käyttävät ideologiaa perustellakseen epätasa-arvon

Tämä hallitseva narratiivi johtaa sääntöihin, jotka vahvistavat epätasa-arvoa. Aikamme haluaa näyttäytyä ”ideologian jälkeisenä”, mutta todellisuudessa olemme hukkua ideologiaan. Joten jos meillä menee nyt huonosti, kannattaa vaihtaa ideologia.

”Jos emme onnistu muuttamaan nykyistä talousjärjestelmää perusteellisesti oikeudenmukaisemmaksi, kestävämmäksi ja tasa-arvoisemmaksi – –, muukalaisvihamielinen populismi ja sen mahdollinen vaalimenestys voi nopeastikin johtaa vuosien 1990–2020 hyperkapitalistisen, digitalisoituneen globalisaatiokehityksen rajuun romahdukseen”, Piketty ennustaa.

Pääoma ja ideologia on merkittävä teos, joka ei ainoastaan auta ymmärtämään maailmaa syvällisesti vaan myös kannustaa muutokseen. Kirja on ainutlaatuinen tutkimusrakennelma, jota ei kerta kaikkiaan voi ohittaa. Kirjan käännösoikeudet on myyty jo 32 maahan.

Kirjan suomennos on ollut suurhanke, jota on vetänyt taloustieteilijä Markus Jäntti. Jäntti on Tukholman yliopiston taloustieteen professori. Hän on toiminut myös Helsingin yliopiston julkistalouden professorina ja Åbo Akademin taloustieteen professorina. Hänen tutkimuksensa on keskittynyt tuloeroihin, köyhyyteen ja sosioekonomiseen liikkuvuuteen. Jäntti tutkijatyöryhmineen koosti Thomas Pikettyn edellisen suurteoksen Pääoma 2000-luvulla -tutkimuksen aineistoon kuuluvat Suomen tulo- ja varallisuuseroja kuvaavat aikasarjat.

”Eriarvoisuuden muutoksia on vaikea ymmärtää ja eriarvoisuuteen on mahdotonta puuttua, ellei ymmärrä miten poliittiset ja kulttuuriset insituutiot sitä tuottavat. Yhdistämällä laajan historiallisen ja maantieteellisen näkökulman taloudellisten, poliittisten ja kulttuuristen järjestelmien analyysiin, Piketty päätyy esittämään useita tapoja, joilla eriarvoisuutta voidaan vähentää sekä maiden sisäisillä että kansainvälisillä aloitteilla. Kirjan keskeisin viesti on varsin optimistinen: eriarvoisuus on osin yhteiskunnallinen valinta, joten yhteiskunta voi valita sitä myös selvästi vähentää”, Markus Jäntti toteaa.

Thomas Piketty (s. 1971) on Pariisin taloustieteellisen korkeakoulun professori ja EHESS-korkeakoulun tutkimusjohtaja. Pariisin liepeillä varttunut Piketty on tutkinut tulo- ja varallisuuseroja historiallisesta perspektiivistä kahdenkymmenen vuoden ajan. Hänen teoksensa Pääoma 2000-luvulla käsitteli eriarvoisuuden kehitystä 1800-luvulta nykypäivään ja nosti tulo- ja varallisuuserot julkiseen keskusteluun eri puolilla maailmaa. Pitkään odotetussa jatko-osassa Pääoma ja ideologia Piketty mullistaa tapamme käsitellä politiikkaa, ideologiaa ja historiaa.

Tekstin lainaukset ovat kirjasta ja socialeurope.eu -sivuston Pikettyn haastattelusta.

”On teoksia, jotka avaavat uusia näkymiä ja laajentavat mahdollisuuksien avaruutta. Thomas Pikettyn uusin kirja – – kuuluu niihin.”

– Le Monde

”Pikettyn säihkyvä äly tuottaa ajatuksia herättävää luettavaa.”

– Washington Post

”Kirja saattaa osoittautua poliittisesti vielä vaikuttavammaksi kuin – – Pääoma 2000-luvulla – – Piketty kertoo, miksi nyt olisi hyvä tilaisuus käänteelle kohti tasa-arvoa ja millainen politiikka voisi saada sen aikaan. ”

– Financial Times

”Huima yhteiskuntatieteellinen tutkimus, jota on vaikea verrata mihinkään.”

– The Guardian

”Hän on todennäköisesti oikeassa: kun otetaan huomioon ilmastokriisi ja muut tekijät, nykyisenkaltaista epätasa-arvon tasoa on mahdotonta ylläpitää kovin pitkään.”

– The Guardian

*New York Times Bestseller*

Storytel palkitsee Innon ennakkoluulotonta audiotarinankerronnan kehittämistyötä.

Storytelin vuonna 2023 perustama Vuoden Äänikirjateko -palkinto on jalostunut Ääniaalto-palkinnoksi, joka annetaan koko Into Kustannukselle seuraavin perusteluin:

Palkinnon saaja on lähtenyt ennakkoluulottomasti kehittämään audiotarinankerrontaa ja kokeilemaan aivan uusia formaatteja. Ääni otetaan huomioon kaikessa tekemisessä tavalla, joka erottuu oman kokoluokkansa itsenäisten kustantamojen joukosta. Ymmärrämme, että etenkin pienemmille alan toimijoille uudenlaiset kokeilut voivat olla myös riski ja arvostamme kustantamon kirjailijoiden uteliaisuutta ja intohimoista tekemistä myös tästä syystä. 

Rikastettu äänikirja ja innovatiivisuus audiossa eivät ole palkinnon saajalle uusi asia vaan ensimmäiset kokeilut on tehty jo vuonna 2020 Juice puhuu: kootut muistelmat -teoksessa, jossa kuultiin alkuperäisiä ennen kuulemattomia haastattelunauhoja ja Juicen omaa ääntä.

Esimerkkejä teoksista:



Vuokko Hurmeen Mitä eläimet sanovat -sarja ja sen kolmiulotteinen äänisuunnittelu eli binauraalista ensimmäisenä Suomessa hyödyntävä teos.

Tatiana Elfin nimenomaan äänikirjaksi kirjoitettu Erokeskusteluja-dialogiromaani


Antto Terras: Verinen Venäjä

”Into Kustannuksessa teemme kustannuspäätökset aina pohtien, miten kirja toimii äänikirjaformaatissa. Katalogissamme onkin useampia kirjoja, jotka ovat lähtökohtaisesti kirjoitettu äänikirjoiksi. Olemme Innossa visioineet rohkeasti, millainen tulevaisuuden äänikirja on ja lähteneet siltä pohjalta rohkeasti ideoimaan ja luomaan uutta.”

Kaisa Koskinen
Into Kustannuksen e- ja äänikirjojen myyntipäällikkö

”Äänikirjojen suosio ja menestys on inspiroinut tarkastelemaan tuottamiamme sisältöjä ihan uusista näkökulmista: miten monenlaisiksi kokemuksiksi kirja tai tarina voikaan muovautua, kun otamme teknologian ja formaatin tarjoamat mahdollisuudet alusta alkaen huomioon.”

Essi Tapaninen,
Into Kustannuksen äänikirjatuottaja

”Moniulotteinen ääni on tulevaisuudessa erottamaton osa äänikirjoja, ja olemme innoissamme siitä, että saamme olla kehityksen kärjessä avaamassa tätä mahdollisuutta ihmisille ja kirjallisuudelle. Tämä on merkittävä kansainvälinen avaus, ja odotamme innolla, millaisia uusia, aisteja kutkuttavia elämyksiä ja monikerroksista tarinankerrontaa voimme luoda lukijoille tulevaisuudessa.”

Siamäk Naghian
Genelec Oy:n toimitusjohtaja
Into Kustannuksen hallituksen jäsen & osakas

Kolmen naisen matkakirjassa kolmen ystävän – Nenne Hallmanin, Ina Ruokolaisen ja Suvi Aholan – kirjeenvaihto jatkuu, ja nyt ollaan liikkeellä. Matkoilla ympäri Suomen, matkoilla omiin muistoihin ja ajatuksiin maailman menosta ja muutoksesta.

Naiset ovat olleet intohimoisia matkustajia, mutta korona ja uhkaava ekokatastrofi saivat heidät toisiin ajatuksiin. Onneksi lähimatkailu ei jää jälkeen kaukomatkoista, niin paljon luontoa, nähtävyyksiä, taidetta ja tapahtumia maassamme riittää.
Ystävykset ajavat autolla Suomea ristiin rastiin, etelärannikolta Ouluun ja Imatralta Vaasaan. He liikkuvat Alvar Aallon, ITE-taiteen ja omien esi-isiensä jalanjäljissä, nukkuvat erikoisissa majapaikoissa ja maistelevat paikallisia herkkuja.

Kaikesta tästä kolme naista kertovat kirjeissä toisilleen. Samalla lukija löytää eri puolilta Suomea jatkuvasti uusia kolkkia koluttavaksi, useimmiten Suomen historiaa muuttaneiden naisten jalanjäljissä.

Nenne Hallman (s. 1957) työskentelee journalismin etiikan asiantuntijatehtävissä Julkisen sanan neuvostossa. Hän on taustaltaan toimittaja ja käsikirjoittaja. Hän on työskennellyt toimituspäällikkönä ja julkaisujohtajana sekä erikoislehtien päätoimittajana.

Ina Ruokolainen (s. 1959) on toimittaja, tietokirjailija, kriitikko ja kirjoittajakouluttaja. Hänen kirjojensa aiheina ovat olleet yhtä hyvin sieniruoat ja kotiseutupyöräily kuin kulttuurin eri puolet muotoilusta kuvataiteeseen ja teatteriin.

Suvi Ahola (s. 1959) on toimittaja, kriitikko ja kirjailija. Hän on kirjoittanut niin omaelämäkerrallisia teoksia kuin esseitä, ruokakirjoja, runoja ja kirjallisuudentutkimusta.

Oletko jo lukenut: Kolmen naisen kirjeitä?

Mirkka Rekola I – Elämä joka ei koskaan tule kokonaan esiin on palkintoraadin mukaan syvällinen ja moniulotteinen elämäkerta. Tarkka ja oivaltava analyysi yhdistyy herkkään ymmärrykseen ihmisyydestä, ja Joutsijärvi uskaltaa astua tieteen ja taiteen rajamaastoon.  Teoksen toinen osa ilmestyy 8.8.2024.

Suomen tiedekustantajien liiton Vuoden tiedekirja -palkinto on suuruudeltaan 25 000 euroa ja se jaetaan vuosittain.

Vuoden 2023 palkintoraatiin kuuluivat dosentti Tuomas Kilpeläinen, professori Tiina Kinnunen ja tenure track -professori Helena Leino. Raadin sihteerinä toimi liiton pääsihteeri, professori Pauliina Raento.

Raati luki satakunta kirjaa ja valitsi niiden joukosta seitsemän finalistia, joista Joutsijärven  Mirkka Rekola I – Elämä joka ei koskaan tule kokonaan esiin, valikoitui voittajaksi.

Tuomas Kilpeläinen kiitti palkintopuheessaan tapaa, jolla teoksessa on hyödynnetty monipuolista lähdeaineistoa. Tarkka ja oivaltava analyysi yhdistyy herkkään ymmärrykseen ihmisyydestä, ja Joutsijärvi uskaltaa astua tieteen ja taiteen rajamaastoon. Hän kirjoittaa taitavasti ja antaumuksella.

Palkintoraadin perustelut

Mirkka Rekola on yksi sotienjälkeisen Suomen huomattavimmista modernismia edustaneista runoilijoista. Hän halusi tulla muistetuksi ennen muuta runoudestaan. Jonimatti Joutsijärven Mirkka Rekola I – Elämä joka ei tule koskaan kokonaan esiin on kunnianosoitus Rekolan runoudelle, mutta se ei sorru ulkokultaiseen suitsutukseen. Myös Rekolan henkilöhistoria saa teoksessa ansaitsemansa monisävyisen valotuksen. Tämän poikkeuksellinen teos on syvällinen ja moniulotteinen elämäkerta. Korkeatasoisen elämäkerran tapaan se kertoo paitsi Mirkka Rekolasta ja hänen elämästään ja taiteestaan, myös kuvaa suomalaista yhteiskuntaa, kirjallisuuden ja kirjailijoiden roolia julkisessa keskustelussa sekä Suomen paikoitellen hyvinkin ahtaita taidepiirejä sotienjälkeisenä aikana.

Lukija pääsee eläytymään Rekolan kehittymiseen tinkimättömäksi kirjoittajaksi – runoilijaksi, joka väistää määrittelyjä ja lokerointia. Tähän kehitykseen vaikuttivat syvästi lapsuuden ja nuoruuden hauras terveydentila ja isän kohtalo, homoseksuaalisuuteen kohdistunut vaino sekä siihen liittynyt pelko, häpeä ja ulkopuolisuus. Naisten välistä ystävyyttä ja rakkautta sekä näiden suhteiden merkitystä Rekolan elämälle ja vaikutusta hänen kirjailijuuteensa Joutsijärvi kuvaa tarkasti ja analyyttisesti. Hän kirjoittaa antaumuksella tuoden tekstiin herkkää ymmärrystä ihmisyydestä.

Kirja perustuu korkeatasoiselta henkilöhistorialta vaadittavaan vankkaan ja monipuoliseen lähdeaineistoon. Joutsijärvi on perehtynyt runsaaseen arkistomateriaaliin ja media-aineistoon sekä tehnyt lukuisia haastatteluja. Hän analysoi aineistojaan oivaltavasti ja asettaa ne asiayhteyksiinsä huolellisesti. Kuvaus kahtiajakautuneen Tampereen ilmapiiristä jatkosodan jälkeen on rikasta ja uskottavaa. Tieteellisen työskentelyn kriteerit täyttyvät teoksessa tinkimättömästi, mutta Joutsijärvi uskaltaa enemmän. Rekolan runouden hienosyisen tulkinnan myötä teos on tieteen ja taiteen rajankäyntiä parhaimmillaan.

Rekolan runoutta voidaan pitää vaikeasti lähestyttävänä, ja se saattanut jäädä monelle vieraaksi.

Joutsijärven eläytyvä kerronta kuitenkin saattelee lukijat avartavalle matkalle Rekolan elämän vaiheisiin ja hänen teksteihinsä. Joutsijärvi on sanankäytön taitaja: ”Tunteet ja kokemukset, joille ei ollut yhteisesti ymmärrettävää kieltä ja kuuntelijaa, mykistivät. Ne kiertyivät kirjoitusta kohti ja musiikiksi, viulunkielille. Pitkiksi kävelyiksi ympäri kaupungin, souteluiksi järven aalloille” (s. 110). Lukija tuskin malttaa odottaa, että pääsee lukemaan Rekolan elämäkerran toisen osan – ja ennen kaikkea, että saa käsiinsä Rekolan runokirjoja.

Jonimatti Joutsijärvi (s. 1984) on yksi nuoren polven lahjakkaimmista ja omaperäisimmistä runoilijoista ja kriitikoista. Joutsijärven esseeteos Ei mikään itsessään edusti ilmestyessään vuonna 2010 uutta kokemuksellista ajattelua, jota Rekola oli odottanut kirjallisuuteemme vuosikymmeniä.

Mirkka Rekola II – Elämä koko ajan käy ilmi salasta ilmestyy 8.8.2024.

Pekka Kauppi esittelee luonnon monimuotoisuuden käsitteitä, luontokadon keskittymiä maailmassa ja monimuotoisuuden muutosten sotkuisia syitä.

Pysyvää on luonnossa vain muutos. Luontokato alkoi elämän alkuhämärässä eikä loppua ole tiedossa. Planeetan hurjaluontoisin ja laajimmin levinnyt vieraslaji Homo sapiens tuotti luontokatoa jo mammutteja vaaniessaan. Ihmiskunta on jättänyt pitkän ja syvän ekologisen jalanjäljen.

Maapallo on piiritetty. Se ei voi vapautua 8–10 miljardin ihmisen väestöstä eikä heidän tuhansista miljoonista nelijalkaisista seuralaisistaan: naudoista, sioista, kanoista, koirista ja kissoista. Kukin ihminen ja jokainen eläin tarvitsee päivittäisen annoksensa ruokaa ja rehua. Ravinnon energia tulee vihreiden kasvien yhteytyksestä, fotosynteesistä. Ihmiskunta on ankkuroitu luontoon.

Pekka Kauppi ja Seppo Peltomaa esittelevät luonnon kehityskulkuja tasapuolisesti sanoin ja kuvin. Peltomaan häikäisevät valokuvat todistavat, ettei luonnon monimuotoisuus suinkaan ole hävinnyt, vaan sitä on paljon aivan kotinurkillamme. Luonnon vivahteista on lupa nauttia ja ottaa niistä elinvoimaa. Ei ole välttämätöntä lähteä safarille Afrikkaan. Kun pysähtyy ja katsoo ympärilleen Suomessa, näkee hämmästyttävän hienoa ja monipuolista luontoa. Luonnon monimuotoisuudesta on syytä iloita.

Suomi, onnellisten maa, sijoittuu onnekkaasti maailmassa. Lajeja ei ole metsistämme peruuttamattomasti hävinnyt.

Professori Pekka Kauppi tutkii ympäristötiedettä ja metsätiedettä Helsingin yliopistossa. Hänen työryhmänsä teki Euroopan osuuden maailmanlaajuisessa metsien hiilitasetta käsittävässä tutkimuksessa, jonka Science-lehti julkaisi 2011. Artikkeli oli Helsingin yliopiston eniten siteerattu tiedejulkaisu marraskuussa 2015. Kauppi on kokenut, kansainvälisen uran tehnyt professori ja Suomen Tiedeseuran jäsen. Hänen teoksensa Kahlittu yliopistomme ilmestyy tammikuusssa 2017.

Seppo Peltomaa on eläköitynyt rakennusarkkitehti ja yrittäjä sekä elinikäinen luontoharrastaja ja -valokuvaaja.

Yli 12 miljoonaa afrikkalaista kuljetettiin uudella ajalla Amerikan mantereelle ja Länsi-Intian saaristoon orjuuteen.

Pekka Isakssonin ja Jouko Jokisalon uusi kirja Orjuuden arvet avaa uuden näkökulman tähän ihmiskunnan historian pahimpiin kuuluvaan ihmisoikeusloukkaukseen ja sen kauas, omaan aikaammekin kantautuneisiin seurauksiin.

Ansio transatlanttisen orjuuden lakkauttamisesta on yleensä annettu orjuuden vastaisille liikkeille ja talouden kehitykselle ja orjien oma vastarinta on jätetty sivuun. Tässä kirjassa orjat ovat historiallisia toimijoita, jotka nousivat vastustamaan orjuuttamistaan.

Pekka Isaksson on aate- ja oppihistorioitsija. Hän on perehtynyt erityisesti tieteellisen rasismin aatehistoriaan.

Jouko Jokisalo on Euroopan historian dosentti (Oulun yo). Hän on viimeksi julkaissut teoksen Euroopan radikaali oikeisto (Into 2016).

Yhteiskunnassa kasvava luottamuspula, kärjistyneet ristiriidat ja kompleksiset ongelmat vaativat meiltä radikaalisti uudenlaista vuorovaikutusta. Meidän on kyettävä kohtaamaan toisemme erimielisyyksistä huolimatta ja löydettävä luovia ratkaisuja monenlaisiin vaikeisiin tilanteisiin kaikilla ihmiselämän alueilla aina perheiden arjesta globaaleihin kriiseihin.

Kai Alhasen uudessa Dialogikirjassa sukelletaan syvälle dialogisen vuorovaikutuksen perusteisiin ja noustaan pintaan mukana tukeva varustus käytännön työkaluja dialogisten keskustelujen toteuttamiseen.

Teos ankkuroituu Suomessa viimeisten 30–40 vuoden aikana kehittyneeseen ja eri puolille maailmaa levinneeseen dialogiseen lähestymistapaan.

Sen puitteissa on kehitetty erilaisia käytäntöjä niin sosiaali- ja hoitotyöhön kuin työyhteisöjen ja tiimien toimintaan ja organisaatioiden johtamiseen. Kirjassa esitellään uudenlainen näkökulma dialogiseen keskustelun, jonka ytimessä on ihmisten erilaisista kokemuksista oppiminen. Dialogi on keskustelu, joka tähtää parempaan ymmärrykseen asioista, toisista ja itsestä.

Dialogin periaatteiden lisäksi kirjassa käsitellään käytännönläheisesti keskustelujen ohjaamista, sekä ohjaajan roolia vastuullisen vallankäytön ja ryhmänohjaustaitojen näkökulmasta. Käytännön ohjeet on testattu kahdenkymmenen vuoden aikana toteutetussa tiiviissä kehittämistyössä, jossa dialogia on viety niin päiväkoteihin ja kouluihin, lastensuojelun palveluihin ja terveydenhuoltoon kuin organisaatioiden johtamiseen, tieteelliseen tutkimukseen ja valtionhallinnon päätöksentekoon.

Dialogi on osoittautunut erinomaiseksi tavaksi tuoda eri tavoin ajattelevat ihmiset yhteen, luoda luottamusta ja synnyttää uusia luovia ideoita.

Teoksen kirjoittaja Kai Alhanen on DialogiAkatemian johtaja ja politiikan filosofian tutkija. Hän on Suomen johtavia dialogin asiantuntijoita ja arvostettu kouluttaja myös eri puolilla maailmaa. Alhanen on aikaisemmin julkaissut kirjoja Michel Foucault’n ja John Deweyn filosofiasta sekä teoksen Dialogi demokratiassa. Hän on toiminut neuvonantajana Sitran Erätauko-hankkeessa ja ollut käynnistämässä Suomen valtionhallinnon kanssa toteutettavaa Kansallisen dialogin mallia.