Kaikki kirjoittajan Josefine Janhonen artikkelit

Full-size Image
Lataa alkuperäinen kuva ▼

Voisimmeko oppia puhumaan tavalla, joka huomioi paremmin myös muut lajit?

Eläinfilosofi Elisa Aaltola antaa julkiselle puheelle eläimistä vaihtoehtoja ja haastaa totuttuja oletuksia siitä, millaisia olentoja eläimet ovat ja miten heitä tulisi kohdella.

Kiitetty kirjailija, tutkija ja filosofi Elisa Aaltola pureutuu uudessa kirjassaan Puhe eläinten puolesta siihen, miten eläimistä puhutaan. Sanavalinnoilla luodaan eroa ihmisten ja muiden lajien välille. Esimerkiksi eläintuotantoa koskeva kieli on siloteltua.

”Parhaimmillaankin meille tarjotaan vain idyllisiä kuvia maataloudesta, josta kaikki paha on siistitty pois. Jos media joskus näyttääkin teurastamoilta ja tuotantotiloilta salakuvattua materiaalia, se varoittaa näiden sisällöstä ja jättää pahimman pois – sekä etenee pikaisesti muihin aiheisiin.”

Eläinten näkökulma ei ylipäätään pääse esille mediassa ja puoluepolitiikassa. Kuvaavaa on, että yhteiskunnan keskeisimmät kirjoitukset vaikenevat eläimistä. Esimerkiksi perustuslaki ei mainitse eläimistä mitään. Aaltolan mielestä eläinten ahdingosta on tärkeä puhua yhteiskunnassa huomattavasti laajemmin.

”Puhetta eläinten ahdingosta ei tulekaan estää. Päinvastoin yhteiskunnan tulisi auttaa meitä kohtaamaan tuo puhe rakentavasti. Jo alakoulussa tulisi käsitellä näitä kysymyksiä.”

Eläinten kokemasta traumasta vaietaan

Myös eläimet voivat kokea traumaa, ja traumaperäistä ahdistushäiriötä jopa tutkitaan eläimillä. Silti kulttuuri kuvaa traumaa ikään kuin se olisi vain ihmisen, eikä eläinten traumasta puhuta. Eläinten kokema trauma on kulttuurinen tabu. Syy vaikenemiselle on selvä.

”Eläinten traumasta vaikenemiselle on selkeä motiivi. Me olemme tehneet traumasta ihmisen yksinomaisuutta, koska näin meidän ei tarvitse ajatella toisenlajisten kärsimystä ja siihen liittyvää mitä tukalinta tosiasiaa: ihminen on tuon trauman alkuperä, ihminen aiheuttaa miljoonille ja taas miljoonille olennoille pysyvästi vaurioittavaa ahdinkoa.”

Eläimetkin osaavat ”puhua” ja heidän puhettaan on aika kuunnella

Aaltola muistuttaa siitä, että myös eläimet osaavat kommunikoida. Heidän kielensä on väreissä, äänissä, hajuissa, värinässä, kosketuksessa ja muissa kehon viesteissä. Luontokadon myötä myös eläinten kielet ovat katoamassa. Eläimiä on kuunneltava ennen kuin on liian myöhäistä.

Väkivalta eläimiä kohtaan lisää väkivaltaa ihmisiä kohtaan

Empatiastakin kirjoittanut Aaltola näkee yhteyden eläinten kohtelun ja ihmisten välisten konfliktien välillä. Niin kauan, kun ihmiskunta kohtelee muita lajeja huomattavan väkivaltaisesti, ei sillä ole toivoa rauhasta.

”Väitän, että eläinten katala ja väkivaltainen kohtelu estääkin ihmisiä olemista toisilleen hyviä. Muiden lajien kurjuuttaminen on yksi syy sille, miksi yhteiskuntamme rakoilevat konflikteista ja miksi ihmiset eivät opi rakastamaan paremmin. Miten yksilö ja yhteiskunta, jotka osallistuvat mitä silmittömimpään systemaattiseen väkivaltaan, voisivat kunnolla osata rauhaa, empatiaa tai armoa?”

Kertomuksilla voi parantaa eläin- ja luontosuhdetta

Aaltola kirjoittaa, että tarinoilla on tutkitusti suuri vaikutus arvoihin. Niiden avulla voidaan parantaa myös eläinsuhdetta. Tällä hetkellä kulttuuriset tarinat kuitenkin usein sivuuttavat eläimet tai kuvaavat heidät pelkästään ”lemmikeiksi”, ”riistaksi” ja ”lihaksi”. Nykypäivään tarvitaankin uudenlaisia tarinoita eläimistä!

”Pienikin tarina voi tutkitusti parantaa eläimiä koskevia asenteita. Yksi syy sille, miksi ilmastokriisiä ja lajikatoa ei ole otettu vieläkään yhteiskunnassa kyllin vakavasti, johtunee ainakin osittain siis siitä, että molemmista puhutaan usein neutraalisuutta tavoittelevalla tieteen äänellä, ilman kertomuksia.”

Kirja nyt kirjakaupoissa, sekä e- ja äänikirjapalveluissa. Äänikirjan lukee Satu Paavola.

Elisa Aaltola toimii eläin- ja ympäristöetiikan dosenttina ja tutkijana Turun yliopistossa, ja hänelle on myönnetty mm. Pro Animalia -palkinto elämäntyöstä eläinten hyväksi. Hän on julkaissut toistakymmentä kirjaa, joista viimeisimpänä paljon kiitosta saanut Esseitä eläimistä (2022).

Jaa tämä:
Full-size Image

Kuva: Liisa Takala

Lataa alkuperäinen kuva ▼

Sture Fjäderin värikäs kausi Akavan johdossa

Risto Korhosen kirja maalaa monimuotoisen kuvan Akavan kehityksestä Sture Fjäderin aikana.

Kirja kertoo vuosista 2011–2022, jolloin Sture Fjäder toimi Akavan pitkäaikaisimpana puheenjohtajana. Se käsittelee työmarkkinoiden ilmapiiristä ja tapahtumista viimeisten 12 vuoden ajalta. Kirja ei ole Sture Fjäderin elämänkerta, mutta kuvaa Akavan kasvua ja vaikutusvallan nousua värikkään puheenjohtajan kaudella. Hänen tapanaan on ollut esittää voimakkaita mielipiteitä, joista kaikki eivät pidä.

Kirjaa varten Korhonen on käyttänyt haastattelujen lisäksi laajaa arkistoaan. Työmarkkinatoimijat ja kaksi entistä pääministeriä kommentoivat aikakauden tapahtumia, Haastateltavien käsitykset ovat hyvinkin poikkeavia, mutta se on Korhosen mukaan tärkeä osa työmarkkinapolitiikan rikkautta ja todellisuutta.

”Kirja on mielestäni ajankohtainen juuri tänään. Työmarkkinoilla ei ole sellaisia järisyttäviä ongelmia kuin julkisuudessa halutaan esittää. Työmarkkinajärjestöt tukevat edelleen kolmikantaa. Nyt sitten nähdään mitä mieltä uusi hallitus on”, pohtii Korhonen.

Sture Fjäderin käsitys puheenjohtajavuosistaan on selkeä

 ”Sanoin niille, jotka kannattivat minua puheenjohtajaksi, että tulen nostamaan Akavan paremmin julkisuuteen, vahvistamaan Akavan yhteiskuntapoliittista vaikuttamista ja painoarvoa sekä nostamaan reippaasti Akavan jäsenmäärää. Kun katson lopputulosta, kaikissa onnistuttiin yhdessä. Poliittinen vaikuttaminen ei ole työmarkkinaneuvottelua. Ei vaikuttamiseen kutsuta, vaan sinun on luotava proaktiivisesti ´omia pöytiä`, joissa tuot esille Akavan asiaa. Jos ei ole poliittista kokemusta, et tässä pärjää.”

”Kun lopetin Akavan puheenjohtajana 2022 järjestö oli paljon paremmassa kunnossa kuin se oli kun tulin. Melkein 100 000 uutta jäsentä, näkyvä julkisuudessa ja yhteiskuntapoliittinen vaikuttaja, painoarvo selvästi parempi. Kun kaikkia työmarkkinajärjestöjä vertailtiin Akavalla oli kolme kertaa paras brändi. Laitoin siis tyytyväisenä oven kiinni kun lähdin ja kehtaan tyytyväisenä katsoa itseäni peiliin.”

Fjäderin vuosina Akavan johtajana tapahtui asioita, joiden vaikutukset näkyvät tänä päivänäkin. Vaikka tulopoliittiset kokonaisratkaisut lopetettiin, kolmikanta toimi ja työmarkkinajärjestöjen yhteistyö toimi. Syksy 2023 näyttää toimiiko kolmikanta vielä.

Risto Korhonen on kokenut työmarkkinatoimittaja ja tietokirjailija. Hänen aikaisemmat kirjansa Hakaniemen voimavuodet (2011) ja Etelärannan mahtivuodet (2018) ovat alan klassikoita.

Kirja ilmestyy 5.10.

Jaa tämä:
Full-size Image
Lataa alkuperäinen kuva ▼

Bimbot opettavat: hyperfeminiinisyydestä voimavara

Uutuuskirja on Inka Valiman ja Taika Mannilan tutkimusmatka bimbouden ytimeen, eli hölmöinä pidettyjen naisten historiaan ja bimboilun saloihin. 

Bimbofikaatio sukeltaa tekijöiden omaan teini-ikään, 2000-luvun taitteeseen ja milleniumin naiskuvaan. Teinityttöjen kapina kauhistutti meillä ja maailmalla, mutta ehkä tyttöjen irroittelua, omaa kulttuuria ja keskinäistä huumoria olisikin syytä arvostaa enemmän. Kirjailijoiden mukaan hyperfeminiinisyydessä on raakaa voimaa. Siirryttäessä pidemmälle bimbomaiseen estetiikkaan siirrytään samalla kauemmas mieskatseesta ja kontrollista.

“Bimbot antavat hyperfeminiinisille piirteille uusia merkityksiä. Bimbon estetiikka voi olla normeista irti päästävä kokonaistaideteos. Kontrolli siitä, miten häntä katsotaan on bimbolla itsellään. Suuret silikonirinnat keräävät katseita – ja niin on tarkoituskin, ne olivat kalliit.”

Bimbolegendoilta tärkeitä oppeja elämästä

Historian tunnetuilla ja vähemmän tunnetuilla bimboilla on meille paljon opetettavaa. Usein he ovat niitä, jotka ovat kulkeneet omaa polkuaan kohtaamastaan vihasta huolimatta.

”Blondeille naureskelu tuo ummehtuneita muistoja lamavuosilta, mutta tyhmille vaaleaveriköille nauramisen virallinen historia alkaa jo barokin ajoilta. Ei siis mikään ihme, että blondivitsit voivat tuntua raskailta kuin samettiverhot.”

Angelynestä Dollyyn ja Cardi B:hen, Bimbofikaation sertifioimat bimboikonit voivat voimaannuttaa teoillaan, sanomisillaan ja tyylillään.

“Angelynen metodeja voikin käyttää itsensä hyväksymisen työkaluina. Voit saavuttaa jotain jatkuvan suorittamisen sijaan vain olemalla upea oma itsesi. Sinä riität.”

Bimbous mielenmaisemana 2023: Strateginen tyhjäpäisyys voi olla feminismiä

Bimbotutkijat näkevät bimboilun tahallisen epäpätevyyden jopa ilkikurisena vastineena joidenkin cisheteromiesten vastaavalle toiminnalle. Modernin bimbouden ja bimbotutkimuksen ytimessä on empatia.

“Empaattisempi asenne voi teleportata sinut täydelliseksi rakennettuun universumiin nimeltä BIMBOLAND, jossa bimboille riittää ymmärrystä ja myötätuntoa eikä kenenkään tarvitse valita esimerkiksi seksikkään ja arvostetun välillä.”

Kirjoittajat uskovat myös kuumuuden parantaavaan ja eheyttävään voimaan:

”Mielestämme on todella tärkeää, että kaikki saavat kokea kuumana kohdatuksi tulemisen huuman. Hyvä hot girl -kokemus on seuraava trendikäs terapiamuoto.”

“Ei ajatuksia, vain viboja on bimbofikaation tarjoama henkinen lobotomia, joka mahdollistaa hetken hengähtämisen naisena ja ihmisenä olemisesta.”

Kirja nyt kirjakaupoissa, sekä e- ja äänikirjapalveluissa.

Taika Mannila on suomenruotsalainen feikkiblondi dj-taiteilija-kuvittaja, joka rakastaa esiintymistä ja jolta usein kysytään, miksi hän käyttäytyy tyhmemmin kuin mitä on. Taika on ihaillut bimboja koko elämänsä ajan ja on työskennellyt muun muassa radiossa ja podcastien parissa.

Inka Valima on helsinkiläistynyt koomikko ja sydämeltään bimbo, jonka suurin unelma on olla ikuisesti törkeän hyvännäköinen. Aina kun Inka ei ole stand up -lavoilla tai harjoittele Jennifer Coolidge -imitaatiota, hän tekee töitä ruoan, kirjoittamisen, podcastien ja opettamisen parissa.

Jaa tämä:
Full-size Image
Lataa alkuperäinen kuva ▼

Kapitalistinen talousjärjestelmä pitää romuttaa hyvinvoinnin kasvattamiseksi

Riina Tanskanen ja Samu Kuoppa kuvaavat kirjassaan miten kapitalismi rapauttaa demokratiaa, pitää yllä orjuutta ja ruokkii epätasa-arvoa. Yhdessä meidän pitää luoda uusi järjestelmä, joka palvelee kaikkia ihmisiä ja elämää tasavertaisesti.

Kapitalismi myydään meille ainoana vaihtoehtona, vaikka se on mahdollisista vaihtoehdoista pahimpia. Riina Tanskanen ja Samu Kuoppa esittelevät kirjassaan Kapitalismin suuri illuusio yhdeksän keskeistä valhetta, joiden varassa nykyjärjestelmä lepää.

”Talouttamme kasvatetaan edelleen hyväksikäyttämällä ihmisiä ja luontoa. Orjuus ja riisto eivät ole historiallisia ilmiöitä vaan tuotantomme edellytys myös tänään. Planeettamme ekosysteemit romahtavat, joet haihtuvat ilmaan, metsät palavat karrelle. Mielenterveysongelmat lisääntyvät hälyttävällä tahdilla. Ihmiskunnalla ei mene paremmin kuin koskaan.”

Taloutta koskevat päätökset on suljettu pitkälti demokratian ulkopuolelle

Kapitalismi ja todellinen demokratia noudattavat täysin vastakkaista logiikkaa ja siksi kapitalismi luo yhteiskuntaa, jossa valta kasautuu yksittäisille tahoille.

”1980-luvun käänteen myötä talous haluttiin saada lopullisesti vapaaksi demokratiasta. — Valtaa siirrettiin entistä innokkaammin demokratian ulkopuolisille taloustahoille, kuten keskuspankeille, valtionvarainministeriöiden virkamiehille ja kansainvälisille talousjärjestöille. Ne edustavat demokratian ulkopuolista järjen ääntä, joiden arvioita talouden tilasta luetaan kuin Raamattua. Sattumalta näillä instituutioilla on ollut tapana ajaa talouspolitiikkaa, joka kasvattaa varallisuuseroja sekä heikentää niin ihmisten hyvinvointia kuin heidän mahdollisuuksiaan vaikuttaa yhteiskuntaan.”

Yhtäläisen äänen sijaan päätöksentekopöytiin pääsee demokratiassamme rahalla

”Suomessa valituilla kansanedustajalla on keskimäärin ollut yli kymmenen tuhatta euroa, jonka he ovat voineet investoida vaalikampanjaansa. Tämä on kaukana tasa-arvosta. — Jos päättäjät ovat lähtökohtaisesti varakkaita eikä eduskuntaan käytännössä voi päästä ilman huomattavaa varallisuutta, onko ihme, jos päätöksissä ei huomioida heikommassa asemassa olevia? On helppoa leikata sieltä, mistä itse on vieraantunut.”

Hoiva on kaiken perusta, jota talousjärjestelmämme käyttää hyväkseen

”Kapitalistinen tuotanto vaatii jatkuvaa työskentely- ja kulutusvalmiudessa olevien ihmisten massaa. Jotta heidän perustarpeensa voidaan täyttää, jonkun on ensin synnytettävä, hoivattava ja kasvatettava ihmisiä ja pidettävä huolta jo olemassa olevasta työvoimasta. Talousjärjestelmämme on hyötynyt valtavasti siitä, että joku tekee tämän kaiken ilmaiseksi tai polkuhinnalla. Sen ansiosta tuotanto, voitot ja talous ovat ylipäätään voineet kasvaa.”

Hoiva ja talous on kudottu yhteen, mutta talouskeskustelussa hoiva näyttäytyy lähinnä ylimääräisenä menoeränä. Aliarvostetulla hoivalla on myös sukupuoli: valtaosan kaikesta hoivatyöstä, ilmaisesta ja palkallisesta, tekee ympäri maailmaa vielä 2020-luvullakin nainen.

”Naisten ja yli 15-vuotiaiden tyttöjen tekemän ilmaisen hoivatyön taloudellisen arvon on tutkittu olevan globaalisti vuosittain vähintään 10,8 biljoonaa dollaria. — Hoivan arvo on siis maailman talouden kannalta vähintään kolme kertaa suurempi kuin esimerkiksi koko teknologiateollisuuden.”

Kirjassa käsitellään myös kuluttamista, orjuutta, rasismia, velkaantumista ja vihreää kapitalismia.

Kirja nyt kirjakaupoissa, sekä e- ja äänikirjapalveluissa. Äänikirjan lukee Laura Eklund Nhaga.

Samu Kuoppa (s. 1995) ja Riina Tanskanen (s. 1998) ovat tamperelaisia kirjoittajia ja aktivisteja, jotka ovat julkaisseet laajalti tekstejä yhteiskunnallisista aiheista. Tanskanen tunnetaan myös sarjakuvaprojektistaan Tympeät tytöt. Kuoppa ja Tanskanen päätoimittavat yhdessä postmillenniaalien verkkomediaa Vita nuovaa.

Jaa tämä:
Full-size Image
Lataa alkuperäinen kuva ▼

Hannu Laaksolle tiedonjulkistamisen valtionpalkinto

Opetus- ja kulttuuriministeriö myöntää vuosittaisen tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon Hannu Laaksolle tiedon jakamisesta luonnosta uusille urbaaneille sukupolville.

Opetus- ja kulttuuriministeriö myöntää vuosittain tiedonjulkistamisen valtionpalkinnot tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan esityksestä. Vuonna 2023 palkinto myönnetään luontokuvaaja Hannu Laaksolle. Tarinallinen tietokirjasarja Me otukset kertoo eri eläinlajien perhe-elämästä valokuvin ja tarinoin. Sarjassa ovat jo ilmestyneet Me Kettuset (2020), Me Karhuset (2021), Me Hukkaset (2022) ja Me Lintuset (2023).

Eläinten perhe-elämästä kerrotaan tarinoita eläinten näkökulmasta

Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnot myönnetään tieteellisen, taiteellisen ja teknologisen tiedonvälityksen alalla tehdystä merkittävästä tiedonjulkistamistyöstä, joka on lisännyt kansalaisten tietämystä ja antanut virikkeitä yhteiskunnalliselle keskustelulle.

Palkitsemisperusteluissa todetaan, että ”Lukija ihailee taitavia valokuvia ja saa tietoa eri eläinten lajityypillisestä käyttäytymisestä: miten eläinperhe elää yhdessä ja millaisia vihollisia tai uhkia se voi luonnossa kohdata. Eri eläinyksilöiden ja lajien rauhanomaista ja riitaista kanssakäymistä kuvataan korkeatasoisissa värikuvissa ja kirjojen teksteissä. Kerronta antaa tilaa kuvien kertoa omaa kieltään ja lukijalle avautuu tilanteita, joita voisi olla vaikea uskoa tosiksi, jos ei omin silmin kuvia näkisi.”

”Eläinten ja erämaan kuvaaminen ja tiedon jakaminen yleistajuisesti on tärkeä keino tuoda tietoa Suomen luonnosta myös uusille, usein urbaaneille sukupolville ja nuorille lukijoille.”

Hannu Laakso on kuvannut luontoa ja eläimiä jo yli 40 vuoden ajan.

”Unelmani on madaltaa lasten lukukynnystä ja tuottaa heille sytykkeitä oman luontosuhteen rakentamiseen”

Hannu Laakso ja kettu
Hannu Laakso ja kettu

 Hannu Laakso on voittanut yli 120 kansainvälistä valokuvapalkintoa, ja hänen kuvansa on ollut esillä 80 eri maassa. Laakson seikkailulliset tarinat ja väkevät valokuvat auttavat vahvistamaan lasten luontosuhdetta ja lukuharrastusta.

– Uhanalainen. Se on luontotermi, joka sopii piinallisen hyvin moniin eläin- ja kasvilajeihin, mutta se soveltuu myös puhuttaessa lasten lukuharrastuksesta. Juuri siinä piilee motiivini tehdä näitä tarinallisia tietokirjoja tai informatiivisia tarinakirjoja, joiden kuvitus perustuu luontovalokuviini, sanoo Hannu Laakso juhlapuheessaan.

Me otukset -sarja saa jatkoa keväällä 2024. Seuraava kirja kertoo poroista.

– Hannu Laakson tinkimätön ja pitkäjänteinen työ jalostuu kirjoiksi, jotka innostavat lukemaan, katsomaan ja näkemään. Hannun kirjat lujittavat lasten luontosuhdetta ja avaavat elämysten kautta väylän tärkeän tiedon jakamiseen. Tätä yhteistyötä on ilo tehdä, sanoo kustantaja Satu Laatikainen Into Kustannuksesta.

Jaa tämä:
Full-size Image
Lataa alkuperäinen kuva ▼

Somalialaisen transnaisen elämä Suomessa

Lola on Baba Lybeckin kirjoittama avoin ja rehellinen elämäkerta historian ensimmäisestä julkisesti transnaisena esiintyneestä somalialaisesta, Lola Lorenzosta.

Väkevä teos kuvaa, millaista on kasvaa kulttuurien puristuksessa, kun ympärillä ei hyväksytä: perhe ja somalialaisyhteisö on hylännyt, suomalainen yhteiskunta syrjii. Vaikka Lola Lorenzon elämää ovat värittäneet rasismi, kiusaaminen, väkivalta ja hyväksikäyttö, hän on jatkanut taistelua.

Lola syntyi Somalian pääkaupungissa Mogadishussa 1990, mutta muutti pian sisällissodan alettua perheensä kanssa Suomeen. 90-luvun alussa Suomeen tulleiden somalialaisten arki on ollut rasismin täyttämää. N-sanaa sai kuulla kaupungilla jatkuvasti. Rakenteellinen rasismi näkyi päiväkodeissa, kouluissa, työelämässä. Lapset kasvoivat hyvin vahvaan ulkopuolisuuden tunteeseen. Jokapäiväinen syrjintä ja rasismi on vaikeuttanut somalialaisen vähemmistön integroitumista yhteiskuntaan. Luottamus suomalaiseen yhteiskuntaan on heikko, mieluummin käännytään oman yhteisön puoleen.

”Aina piti olla varuillaan joka paikassa. Aina tuntui siltä, että olemme tiellä, olemme häiriöksi, teemme väärin, olemme väärin. Meidän kuului väistää, muusta ei ollut puhettakaan. Kaupassa kuulimme hirveitä asioita ympärillämme. Ihmiset vain solvasivat meitä ja käyttivät n-sanaa täysin estoitta. Kerran äiti siirsi jotain maitopurkkia, ja silloin yksi tokaisi toiselle:

Hyi vittu, mä en kyllä tohon maitoon koske, ku toi n… koski siihen.””

Traumaattiset kokemukset somalialaisesta koulukodista

Vain 7-vuotiaana Lola lähetettiin neljäksi vuodeksi Somaliaan oppimaan äidinkieltään, uskontoa ja arabiaa. Osa ulkomailla asuvista somaleista haluaa lähettää lapsensa, etenkin poikansa, muutamaksi vuodeksi koulukotiin Somaliaan. Tämän he tekevät, jotta lapset oppisivat äidinkieltään, arabiaa, uskontoa ja kulttuuria. Vanhempien tarkoitus on hyvä – he haluavat, että somalialaiset tavat ja kulttuuri säilyisivät elinvoimaisina, vaikka he joutuvat turvallisuussyistä asumaan ulkomailla. Koulukodit ovat kuitenkin lapsille todella rajuja laitoksia. Olosuhteet ovat karut, ruoka huonoa, lapsia kuritetaan fyysisesti ja jopa hyväksikäytetään seksuaalisesti. Pahat ihmiset käyttävät suojattomia lapsia hyväkseen.

”Uskonnon merkitys on meidän somalialaisyhteisössämme suuri. Somalian koulukodit ovat kuin Suomen rippikoulut, mutta paljon rajummat, ja sinne lähetetään hyvin paljon nuorempana ja pidemmäksi aikaa.”

Perheen menettämisen tuska

11-vuotiaana Lola palasi Suomeen. Aikuistuttuaan hän loi uraa somalialaisten luottomaskeeraajana, jota lennätettiin häihin ympäri maailmaa. Vuonna 2013 hän kertoi olevansa nainen.

Äiti oli hylännyt minut, eikä halunnut olla kanssani tekemisissä. Hän oli aina ollut elämäni tukipilari, ihminen, jota rakastin aidosti, syvästi, ehdoitta. Hän oli aina auttanut minua eteenpäin, puolustanut minua ja tukenut minua. Nyt hän oli poissa, ei rakastanut minua enää, ja se oli minulle todella suuri takaisku. Minulla oli päässäni sellainen puhuva ääni, joka toisteli: ”Sun äiti ei rakasta sua enää. Sun äiti ei rakasta sua enää.”

Se teki elämästäni helvettiä.”

Perheen merkitys on suuri, erityisesti somalialaisissa yhteisöissä. Kaikessa toiminnassa ajatellaan perheen parasta. Se tuo perheen jäsenille turvaa ja tukea mutta mikäli et toimi perheen arvojen mukaisesti tai noudata perheen normistoa, sinut suljetaan perheen ulkopuolelle. Sinua ei ole enää olemassa. Tämä aiheuttaa suurta tuskaa ihmisissä. Ikävä on valtava.

Transyhteisöstä uusi koti

Kun Helsingistä löytyy pieni transyhteisö, saa Lola syyn jatkaa. Ballroom-yhteisö toimii perheiden ja yhteiskunnan syrjäyttämien transihmisten uutena perheenä. Yhteisö on turvallinen tila ihmisille, jotka aina ja kaikkialla kokevat syrjintää. Yhteisö toimii vertaistukena, jossa vapaasti saa etsiä itseään ja kokeilla, mikä tyyli tai ilmaisumuoto toimii itselleen parhaiten. Tärkeässä osassa ovat Ballit, jossa yhteisön jäsenet esittelevät itseään sellaisina, kuin haluavat olla mutta tärkeä on myös yhteisön jäsenilleen luoma arkipäivän tukiverkosto.

”Minut otettiin avosylin vastaan. Amanda harmitteli sitä, että Suomessa on niin paska skene, ja kertoi, että he tarvitsisivat lisää hyvää aktiivista porukkaa ballroomiin. Olin taivaissa. Tuntui kuin olisin voittanut lotossa:

”Yes, okay, finally Im finding MY people.””

Ennakkoluulot varjostavat tummaihoisen transnaisen elämää

Laajemmassa HLBTQ-yhteisössä avoimesti rehottava rasismi on ollut Lolalle järkytys ja suorastaan käsittämätöntä. Transnaisilla on myös vaikeaa löytää normaaleja rakkaussuhteita. Transnaisia seksualisoidaan ja esineellistetään ja heitä kohdellaan fetisseinä.

”Miehet kohtelivat minua arvostavasti ja kunnioittavasti, veivät minua syömään hienoihin ravintoloihin, ehdottivat viikonloppureissua Viroon, tarjoutuivat hakemaan minua töistä, kunnes paljastin, että olen transnainen. Sen jälkeen kohtelu muuttui. Minusta tuli heidän seksifantasioidensa jatke, seksiobjekti tai fetissi.”

Kirja nyt kirjakaupoissa, äänikirja ilmestyy 2.10. Äänikirjan lukee Amira Khalifa.

Lola Lorenzo on esiintynyt lukuisissa TV-ohjelmissa ja podcasteissa, ja hänellä on laaja somenäkyvyys erityisesti Somaliassa.

Barbara Lybeck on toimittaja, tuottaja ja moderoija, joka on tehnyt yli 35 vuoden uran suomalaisessa radiossa ja TV:ssä. Hän on työskennellyt muun muassa Uutisvuodossa, Nelosen uutisissa, Puoli seitsemän- ja Viiden jälkeen -ohjelmissa sekä tuottajana Kuudes Kerta- ja Kelet-elokuvissa.

Jaa tämä:
Full-size Image
Lataa alkuperäinen kuva ▼

Maailma tarvitsee noitia – Kuparikettu opastaa nykynoituuden saloihin

Nykynoidan käsikirja taustoittaa noituuden historiaa, antaa vinkkejä heille, jotka haluavat aloittaa oman noitapolkunsa ja kertoo viiden nykynoidan arjesta ja eri suuntauksista.

Ensivaikutelma noidista on useimmiten rajoittunut, stereotyyppinen ja demonisoitu. Todellisuudessa noidat ilmentyvät monipuolisesti läpi historian ja he ovat jättäneet jälkensä lähes kaikkiin kulttuureihin sekä fiktiivisesti että konkreettisesti. Kuparikettu paljastaa totuuden satukirjojen, demonisoinnin ja ennakkoluulojen takaa.

“Pitkän ja tapahtumarikkaan historiansa ansiosta noita on nykyään yksi ihmiskunnan vanhimmista ja monipuolisimmista hahmoista eli arkkityypeistä. Noidan hahmoa ei voi enää määrittää selkeästi, koska se käy koko ajan läpi erilaisia yksilöllisiä transformaatioita, ottaa vaikutteita kaikista historian vaiheista ja on täynnä ristiriitaisuuksia, jotka vain vahvistavat tämän arkkityypin voimaa.”

Perinnenoituudesta kybernoituuteen

Kirja kertoo Kupariketun elämästä nykynoitana 2020-luvulla, somen aikakaudella. Hän opastaa seuraajiaan omissa kanavissaan ja tämä kirja syntyi seuraajien toiveiden pohjalta.  Kuparikettu antaa vinkkejä erilaisten työvälineiden ja noituuden menetelmien käyttöön ja tietoa universumin symbolisista merkeistä, inspiroitumisesta, loitsujen teosta, kirouksista, luontoyhteydestä, apuhenkien kanssa työskentelystä ja elementeistä.

Monelle noituuden polun aloittavalle voi tulla yllätyksenä, että valtaväestön ennakkoluulojen ja ääriuskovaisten demonisoinnin lisäksi myös noitien välillä on kitkaa. Monesti syy tähän kumpuaa noitasukupolvien välisestä kuilusta ja mielipide- tai uskomuseroista.

”Polullaan pitkään kulkeneet noidat eivät välttämättä ymmärrä uusien noitien noituutta, esillä olemista, innostusta, avoimuutta tai aktivismia, eivätkä he välttämättä halua jakaa tietojaan eteenpäin näille noidille, koska he eivät koe nuorten harjoittavan noituutta oikeista syistä. Siksi moni noituuden vasta löytänyt ammentaa tietoa sieltä, mistä sitä on nykyaikana saatavilla – eli useimmiten sosiaalisesta mediasta ja internetistä.”

Nykyaikana noituus näyttäytyy populaarikulttuurissa, sosiaalisessa mediassa ja kaupoissa houkuttelevana ja esteettisenä. Mystiikkaa huokuvan visuaalisuuden takana ilmenee kuitenkin kaupallisuus, materialismi ja kulutuskulttuuri, joka näkyy esimerkiksi kivien ja kristallien kysynnän kasvuna.

“Kristallit, erikoiset kivet, jalokivet ja kaikenlaiset muutkin kiteet ovat aina vetäneet ihmisiä puoleensa, ja niiden on ensimmäisten kulttuurien ajoista asti uskottu omaavan maagisia ja suojaavia voimia. Nykyään ne ovat maailmanlaajuinen bisnes, jonka vuosittaisen vähittäiskaupan arvo on noin miljardi euroa.”

Luontoyhteyttä ja luonnonmagiaa

Nykynoidat auttavat kuitenkin meitä palauttamaan luontoyhteyttä ja muistuttavat luonnon tarjoamasta magiasta.

“Noidilla on läpi historian kerrottu olleen poikkeuksellisen syvä yhteys luontoon ja luonnon syklisyyteen. Millä termeillä noidista on puhuttukaan, he ovat tunteneet luonnon kiertokulun, auringon- ja kuunvaiheet, parantavat yrtit ja kasvit kauan ennen kehittynyttä lääketiedettä.”

Noidat eivät tuhoutuneet, he selvisivät, kehittyivät ja vaativat nyt oikeutta osakseen. Patriarkaalisuutta purkava ja ihmisiä vapauttava elämänkatsomus johtaa väistämättä vallankumoukseen, joka lisää tietoisuutta, yhdenvertaisuutta, tasa-arvoa ja luonnonsuojelua.

”Noidat ovat kipinöitä pimeydessä, valonkantajia, opastajia, tiedon haltijoita, taiteilijoita ja haavojen parantajia. Noidan arkkityyppi on yksi maailmamme vanhimmista, tunnetuimmista, monipuolisimmista ja pysyvimmistä ammattinimikkeistä.”

Kirja nyt kirjakaupoissa, sekä e- ja äänikirjapalveluissa.

Kuparikettu on tunnettu nykyaikainen noita, meditaatio-ohjaaja, meedio ja sosiaalisen median vaikuttaja, joka on työllään lisännyt yhdenvertaisuutta noitia ja noituutta kohtaan. Hänen kanavillaan on kymmeniä tuhansia vakituisia seuraajia, ja hänen videoitaan on katseltu useita miljoonia kertoja. Kuparikettu esiintyy erilaisissa tilaisuuksissa ja tapahtumissa, ohjaa henkisiä kehityspiirejä ja toimii palveluntarjoajana sekä sisällöntuottajana. Häneltä on aiemmin julkaistu yhdessä Heikki Sauren kanssa kirjoitettu Noitakirja – Nykynoidat ja noitien historiaa (2021). 

Jaa tämä:

Laine, Katariina

Katariina Laine (s. 1967) on ammatiltaan kieltenopettaja ja hän on julkaissut aiemmin ranskan kielen oppikirjoja. Laine idean kirjaansa asuessaan Thaimaassa ja Espanjassa, jossa hän tutustui rescuekoiriin ja rescuetyöhön toimiessaan itse vapaaehtoistyöntekijänä hylättyjen koirien parissa. Hän pelasti Thaimaasta Turren ja Murren, jotka saivat hyvät kodit Suomesta.

Jaa tämä:
Full-size Image
Lataa alkuperäinen kuva ▼

Uutuuskirja esittelee kestävämmän tulevaisuuden mahdollisuuksia ja kyseenalaistaa talouskasvun

Elämän vuoksi -kirjan tutkijat ja asiantuntijat kertovat mitä ekologisesti kestävä tulevaisuus tarkoittaisi ihmiskunnalle.

Toivoa valava kirjoituskokoelma Elämän vuoksi tarkastelee ihmiskunnan tulevaisuutta ja kysyy miksi ympäristökeskustelussa ei olla päästy pidemmälle 50 vuodessa.  Onko ainoa muutos puolessa vuosisadassa vain ympäristökriisien syveneminen ja muuttuminen uhista todellisuudeksi? 1970- ja 1980-lukujen kansalaisaktivistit käynnistivät prosesseja, jotka vaikuttivat jopa YK:n ympäristöohjelma UNEPin perustamiseen.

Asiantuntemukseen ja tieteelliseen näyttöön pohjautuvat kirjoitukset eturivin tutkijoilta ja yhteiskunnallisilta vaikuttajilta pureutuvat eri näkökulmista ympäristökriisien ymmärtämiseen, kohtaamiseen ja ratkaisemiseen.

Nimekkääseen kirjoittajakaartiin kuuluvat mm. Sixten Korkman, Mari Pantsar, Henna Virkkunen, Markku Ollikainen, Krista Mikkonen ja Osmo Soininvaara.

Ekologinen jälleenrakentaminen on aloitettava nyt

Ekologinen jälleenrakennuksen mittakaava on niin suuri, että jokainen tulee vielä kokemaan muutosten vaikutukset arjessaan. Kirjassa kerrotaan ristiriitaisista ympäristökriisien aiheuttamista tunteista, ja miten niitä voi kohdata niin omassa itsessään kuin kanssaihmisissä. Kaikkia valtaapitäviä tuleva muutos ei miellytä.

“Yhteiskuntien muuttaminen ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestäviksi ei ole aivan pieni haaste. Monien tutkijoiden mukaan järjestelmäpäivitys ei riitä, vaan tarvitaan syviä muutoksia koko yhteiskuntaan”, pohjustaa yksi kirjan kirjoittajista, kestävyysmurroksen yliopistotutkija Teea Kortetmäki.

Kohti kestävämpää taloutta ­– globaalisti

Kestävä talous on Sixten Korkmanin mukaan sellainen, joka ei ajaudu hallitsemattomaan inflaatioon, johda pysyvään joukkotyöttömyyteen tai yhä rajumpiin finanssikriiseihin.

”Lisäksi se on osa kestävää kehitystä laajemmin, jossa kestävää on myös sosiaalinen kehitys, ja erityisesti on huomioitava, että kehitys tapahtuu ekologisesti kestävästi, luonnon kantokyvyn rajoissa. Edelleen kehityksen on oltava kestävää globaalisti”, Korkman sanoo.

Jyväskylän yliopiston Resurssiviisausyhteisö JYU.Wisdom on toimittanut kirjan yhteistyössä legendaarisen kulttuurifestivaali Jyväskylän Kesän kanssa. Kirja pohjaa festivaalin muutaman vuoden takaiseen puheohjelmaan.

Teoksen tekijänoikeuspalkkiot lahjoitetaan kokonaisuudessaan Luonnonperintösäätiölle luonnonsuojeluun.

Jaa tämä:
Full-size Image
Lataa alkuperäinen kuva ▼

Uusi Tampereelle sijoittuva feelgood-sarja Blooming you vie elämän merkityksellisyyden äärelle

Laura Suomelan uutuusromaanin päähenkilö kaipaa elämäniloa, luovuutta, kepeyttä ja varsinkin kukkia, mutta arki on kaikkea muuta. Nelikymppinen Helena aikoo toteuttaa vanhan aarrekarttansa unelmat ennen kuin kevään viimeisin tulppaani on auennut.

Moni kaipaa rauhaa ja haluaisi olla tietoisemmin läsnä elämässään eikä vain kiitää ohituskaistaa. Miten hidastaa, kun on tottunut kovaan tahtiin?

Tulppaanitoiveunien päähenkilö Helena on tottunut elämään ylivirittyneessä tilassa ja kroppa ja mieli alkavat nyt sanoa itseään irti jatkuvasta yli voimien elämisestä. Miten palautua niin, että työpäivän jälkeen jaksaisi tehdä muutakin kuin maata?

– Tunnistan oikein hyvin Helenan elämän kipuilija, sillä olen uupumisen vaaravyöhykeläinen ja kokemusta aiheesta on. Tapani tehdä työtä on usein nopea ja intensiivinen. Olen myös taipuvainen överiempatiaan ja toisten tunteet uivat helposti ihon alle, ellen vedä rajoja. On ollut pakko opetella hidastamaan ja sanomaan tarvittaessa myös ei, sanoo Laura Suomela, jolle kirjoittaminen on samaan aikaan sekä sinnikästä aivotyötä että rentouttavaa mielikuvituskuplassa lillumista.

Päähenkilö alkaa voida paremmin, kun hän alkaa panostaa omaan jaksamiseensa. Mutta voiko aikuinen ihminen elää koko ajan vain unelmiaan toteuttaen? Helena alkaa miettiä kaiken merkityksellisyyttä. Hän haluaa elää elämän, joka jättää toisiin kauniin jäljen. On toki ihanaa hemmotella itseään ja hyvin tervettäkin vihdoin pysähtyä oman jaksamisensa äärelle. Silti Helenan sisin kaipaa jotain enemmän. Hän haluaa mission, jossa oppii antamaan itsestään ilolla eikä selkänahasta repien. Lontoon reissu vie Helenan prosessiin, jonka kautta hän tekee syviä, suorastaan elämää mullistavia oivalluksia.

Kun alanvaihdosta tulee vuosien jahkaamisprojekti ja ajatukset kiertävät samaa umpikujaan johtavaa kehää

Pitäisikö pysyä tutussa työssä, vaikka ei olisikaan enää mitään annettavaa ja takki olisi aivan tyhjä? Mitä enemmän tulee ikää, sitä todennäköisempää, että ei enää tehdä isoja ammatillisia muutoksia. Voi lähteä uudistumaan tai alkaa laskea, montako vuotta on vielä eläkkeeseen. Riskin ottaminen tuntuu valtavalta eikä siihen ole kaikilla mahdollisuutta. Päähenkilö on nykyisessä mielenterveystyössä jo jatkoajanjatkoajanjatkoajalla. Miten päästä eteenpäin pattitilanteesta?

Yksi rohkeimpia elämänvalintojani on ollut hakea Tampereen yliopistoon 47-vuotiaana opiskelemaan kasvatustiedettä ja elinikäistä oppimista. Ajattelin pitkään, että minun ikäisenä on jo liian myöhäistä lähteä suorittamaan alusta akateemista tutkintoa. Mutta niin vaan siellä olen parikymppisten mimmien kanssa ryhmätehtäviä vääntänyt ja kyllä olen joutunut haastamaan aivojani välillä toden teolla, mutta on ollut iso ilo huomata, että keski-iässä oppiminen yhdistyy vahvasti käytännön työelämään eikä jää irralliseksi teoriaksi, Suomela toteaa. 

Millainen on oman elämäsi soundtrack?

Helena pääsee kosketuksiin omien syvimpien tarpeidensa kanssa, kun hän löytää kuusi vuotta sitten tekemänsä aarrekartan.

– Ratkaisukeskeisenä lyhytterapeuttina kysyn usein, millainen olisi se toivottu tulevaisuus, jossa haluaisi elää ja miten sitä kohti voisi edetä pienin askelin Joskus hyvä pysähtyä kysymään, mikä saa sieluni tanssimaan ja mistä aidosti nautin?  Minusta ajatus oman elämän soundtrackistä on kutkuttava ja sitä romaanin päähenkilö Helenakin miettii. Itse toivoisin elämäni soundtrackin olevan ilon, lempeyden, levollisuuden, huumorin ja rakkaiden ihmissuhteiden täyteinen, Suomela sanoo.

Esteettisyyden hoitava vaikutus ja käsillä tekemisen terapeuttisuus

Kirjan päähenkilö kaipaa viipymistä leikkokukkien äärellä. Ne symboloivat kiireettömyyttä ja niiden kauneus saa Helenan unohtamaan murheet ja taakat. Kukkakaupan esteettinen euforia saa Helenan kaipaamaan kauneutta yhä enemmän.

Leikkokukkien on todettu vähentävän yksinäisyyden tunnetta ja esteettisyys voi hoitaa hyvin syvällisellä tasolla sekä auttaa rauhoittumaan. Kun ympärillä on harmonia, säteilee se myös sisäiseen oloon. Kaikenlainen käsillä tekeminen on rentouttavaa ja siinä pääsee usein flow-tilaan, jossa ajantaju katoaa ja ihminen on läsnä tässä hetkessä.

Äänikirjan lukee Rosanna Kemppi.

Kirja nyt kirjakaupoissa, sekä e- ja äänikirjapalveluissa.

Laura Suomela tunnetaan rennoista ja elämänmakuisista nuortenromaaneistaan, joista Minä vastaan marraskuu oli Nuori Aleksis -palkintoehdokkaana 2022. Tulppaanitoiveunia on Suomelan ensimmäinen aikuistenromaani. Suomela kirjoittaa mielellään arjen kitkasta, tavallisesta elämästä, johon sisältyy koko ihmisen tunnekirjo. Dialogin kirjoittaminen on kaikkein hauskinta, sillä sen kautta kirjan henkilöt heräävät henkiin ja heidän persoonansa sävyt tulevat esiin. Kirjailija kuuntelee sivukorvalla ihmisiä toreilla ja kahviloissa ja nauttii suuresti, jos kuulee jonkun käyttävän puhuessaan rikasta kieltä.  Suomelan suosikki viihdekirjailija on hauska ja nokkela Marian Keyes. Suomela rakastaa myös Solsidania, sillä arjesta revitään parasta komiikkaa.

Laura Suomela Instagramissa

Jaa tämä:
Full-size Image
Lataa alkuperäinen kuva ▼

Vaara vaanii vaikuttajan perhettä uusimmassa Rudberg-dekkarissa Yhdeksän yön piina

Yhdeksän yön piina on koukuttavan Marianne Jidhoff -dekkarisarjan yhdeksäs osa. Rikosetsivät avaavat vanhan itsemurhatapauksen, jossa tunnetun vaikuttajan mies putosi parvekkeelta kuolemaan.

Naapuri vietti parvekkeellaan kesäiltaa, kun hän kuuli epätoivoisen huudon ja tömähdyksen. Mies soitti hätänumeroon, mutta pelastustoimi ei koskaan saapunut paikalle ja hän ajatteli sittenkin kuvitelleensa kaiken. Viisi vuotta myöhemmin Marianne Jidhoff kutsutaan tutkimaan vanhaa itsemurhaa ja samaan aikaan vaikuttajan uusi puoliso alkaa tuntea henkensä uhatuksi.

Ihmissuhdedekkari, jota ei kannata kuunnella nälkäisenä

Rakastettu Marianne Jidhoff ratkoo rikoksia Tukholman seurapiireissä, jossa samppanja virtaa ja ylellinen ruoka maistuu. Tässä osassa rikostutkijoiden yksityiselämät ovat kiireisiä: Torstenin ex-vaimo ilmestyy yllättäen ja pyytää majoitusta. Marianne saa uuden tuttavuuden, jollaista ei välttämättä haluaisi. Augustinin elämä ajautuu raiteiltaan ja hän alkaa miettimään isoja kysymyksiä.

”Rudberg osaa pakata samaan kääreeseen samppanjakuplia ja raadollisuutta.”

– Kauppalehti –

”Taattua Rudbergiä, viihdyttävä, helppolukuinen ja elämää rakastavat hahmot”

-Leena, Bookbeat, kirjasta Kahdeksan askelta pimeässä

Kirjan on suomentanut Anu Koivunen ja äänikirjan lukee Erja Manto.

Kirja nyt kirjakaupoissa, sekä e- ja äänikirjapalveluissa.

Tukholmassa asuva Denise Rudberg (s. 1971) on yksi Ruotsin menestyneimmistä kirjailijoista. Eleganttia jännitystä tarjoavaa Marianne Jidhoff -sarjaa on myyty yli neljä miljoona kappaletta ja sarjan kymmenes osa oli marraskuussa 2020 Ruotsin myydyin kirja.

Rudbergin historiallinen romaanisarja Liittolaiset kertoo nuorten naisten tärkeästä roolista toisen maailmansodan aikaan koodinpurkajina ja myös suomalaisilla on roolinsa.

Jaa tämä:
Full-size Image
Lataa alkuperäinen kuva ▼

Koirakamut pääsevät tekemään elokuvaa

Hulvattomassa kaikkien koirafanien kirjasarjassa seikkailevat Hugo, Lulu ja Kingi. Sarjan neljännessä osassa koirat päätyvät valkokankaalle.

Koirakamut-kirjojen Hugo, Lulu ja Kingi ovat karvaiset kaverukset, jotka käyvät samaa koirapäiväkotia. Vaikka he ovat keskenään erilaisia – yksi on uskollinen kultainennoutaja, toinen Instagram-julkkis ja kolmas innokas pentu – on jokainen heistä todella kiltti koira.

”Nämä hurmaavat koirat veivät minut elämäni seikkailulle täynnä käänteitä, jotka saavat hännän heilumaan.” -Bowen Yang, Saturday Night Live

Neljännessä kirjassa Koirakamut valloittavat valkokankaan, koirahoitola on väliaikaisesti kiinni. Hugo, Lulu ja Kingi liittyvät muiden lemmikkien joukkoon Jasminin työpaikalle elokuvan kuvauksiin. Lulun haave päästä tähdeksi on vihdoin toteutua, mutta Hugo nappaakin roolin vahingossa hänen kuononsa edestä. Pääseekö Lulu yli pettymyksestään? Selviytyykö Kingi kunnialla tehtävästään huolehtia Vohveli-pennusta sillä aikaa, kun Hugo on kuvauksissa? Entä mitä metkuja lavasteissa olevalla marsulaumalla on mielessä?

Koirakamut voivat onneksi luottaa toistensa apuun niin arjessa kuin parrasvaloissa

Kirjojen ikäsuositus on 7+, mutta niistä nauttivat varmasti myös nuoremmat sisarukset sekä aikuiset lukijat. Kirjat on suomentanut Sari Kumpulainen ja äänikirjat lukee Markus Bäckman.

Rachel Wenitsky ja David Sidorov  ovat kokeneita komedian asiantuntijoita ja Los Angelesissa asuva aviopari. Wenitsky on komediakirjoittaja ja näyttelijä, joka on käsikirjoittanut muun muassa ohjelmiin The Tonight Show Starring Jimmy Fallon ja Saturday Night Live.

Tor Freeman on kotoisin Lontoosta. Hän opiskeli kuvittamista Kingstonin yliopistossa ja on kirjoittanut ja kuvittanut monia lastenkirjoja. Hänen töitään on julkaistu lehdissä ja hän on opettanut taidetta eri ikäisille oppilaille.

Jaa tämä: