LAHDEN SKANDAALIN SALAJUONI JULKI
Erkki Vettenniemen uusi pamfletti LAHDEN ANSA aloittaa “dopingkevään”. Pamfletti julkistetaan tiistaina 7.2. klo 13-14 Pressiklubilla (Pullman-ravintolassa Helsingin rautatieasemalla). Tervetuloa! Keskustelussa mukana hiihtovalmentaja Kari-Pekka Kyrö ja haastattelijana Into Kustannuksen Tatu Matilainen. Tarjolla on pientä purtavaa.
Lahden MM-hiihdoissa 2001 koettiin kaikkien aikojen kotimainen urheiluhuijaus. Sen kohteeksi joutui Suomen Hiihtoliitto, ja juonen jälkinäytös jatkuu oikeudessa 2010-luvulla. Kuka halusi huijata hiihtoväkeä ja miksi? Ketkä osallistuivat salajuoneen ja mikä rooli oli mystisellä lääkelaukulla? LAHDEN ANSA on (viimeinkin) seikkaperäinen selvitys vuosisadan suurimmasta suomalaisesta mediaskandaalista.
Pamfletin mukaan isoimmat konnat eivät löydy hiihtopiireistä. Koko jupakan käynnistänyt STT:n hormoniuutinen oli virheellinen. Hälyttävintä Lahden draamassa on lopulta se, että häpäisevä julkisuus on johtanut kuolemantapauksiin. Kirja on omistettu heinäkuussa 2011 kuolleen Mika Myllylän muistolle.
“Dopingkevät” jatkuu pamfletin julkaisemisen jälkeen Kansallisteatterin suurtuotannolla Kansanhiihto 2012 ja Arto Halosen uudella dokumenttielokuvalla. Siispä monot jalkaan ja sukset ristiin!
Erkki Vettenniemi (s. 1966) on tietokirjailija, yhteiskuntatieteiden tohtori ja historioitsija. Dopingaiheesta hän on aiemmin julkaissut tietokirjan Piikit ja pillerit (2009) sekä toimittanut artikkelikokoelmat Piikki lihassa (1998) ja Hiihto ja häpeä (2010).
Erkki Vettenniemi: LAHDEN ANSA
Into, nidottu, ISBN: 9789522641311
Iso kansikuva täältä.
Tatu Matilainen, tatu.matilainen@intokustannus.fi, 0407462617
Jaana Airaksinen, jaana.airaksinen@intokustannus.fi, 0407462617