Monet tuntevat Paulo Freiren Sorrettujen pedagogiikka -teoksen, mutta tunteeko kukaan kirjan kirjoittajaa? Tiesitkö, että suuren peruskoulu-uudistuksen takana ei ollut valtio vaan asialle vihkiytyneet kansalaisjärjestöt ja vapaaehtoiset? Mitä on sosiaalipedagoginen hevostoiminta? Mitä ratkaisuja 100 vuotta täyttävä steinerkoululiike voi tarjota digitalisaation ja monikulttuuristumisen esille tuomiin haasteisiin? Mitä Paulo Freire, Hannah Arendt ja Mahatma Gandhi oikeastaan halusivat sanoa? Näihin ja moniin muihin kysymyksiin antaa vastauksia Innon syksyn kasvatuksen ja oppimisen käsikirjat.
Kasvatuksella ihmiset voidaan pitää tietämättöminä – tai edistää heidän kehittymistään kriittisiksi yhteiskunnallisiksi tekijöiksi, kirjoittaa aikuiskasvatuksen professori Juha Suoranta uudessa teoksessaan Paulo Freire, sorrettujen pedagogi. Freire kehitti lukutaidon opetusta, mutta korosti, että sen edellytys on tasa-arvoinen yhteiskunta.
Suorannan kirja on ajankohtainen, sillä maailmassa on edelleen satoja miljoonia köyhyydessä eläviä, luku- ja kirjoitustaidottomia lapsia ja nuoria. Paulo Freire, sorrettujen pedagogi kuuluu jokaisen kasvattajan ja kasvatusalan asiantuntijan peruslukemistoon.
Markku Niemen tietokirja Peruskoulun unohdetut alkuunpanijat kertoo vapaan kansalaistoiminnan roolista 1960- ja 1970-lukujen suuressa koulunuudistuksessa.
Maamme yksi ylpeyden aihe on kansainvälisissäkin vertailuissa laadukkaaksi todettu koululaitos. Yhtenäisen, mullistavan peruskoulun toteuttaminen ei kuitenkaan tapahtunut kivuttomasti. Koulu-uudistuksen takana ei ollut kuitenkaan ensisijaisesti valtio vaan asialle vihkiytyneet kansalaisjärjestöt ja vapaaehtoiset. Vapaaehtoisiin kuuluivat esimerkiksi Aarne Hellemaa ja Onni Niemi, joiden aktiivisuuden seurauksena pieneen satakuntalaiseen Kiukaisten kuntaan perustettiin kokeiluoppikoulu, jossa jo 1950-luvulla testattiin peruskoulumallia.
Marianne Kiskolan Toiskan filosofia etsii hyvän elämän avaimia: Perhekoti Toiskan arki ihmisineen ja eläimineen sisältää oivalluksen siitä, mistä voi rakentua hyvä ja onnellinen elämä. Toiskan elämänmakuisten tarinoiden kautta avautuva maailma haastaa miettimään, mikä lopulta on tärkeää.
Toiskassa toteutetaan systeemisen lastensuojelun toimintamallia ja sosiaalipedagogista hevostoimintaa. Kirja taipuu myös ammattilaisen käsissä työkaluksi, ja antaa käytännönläheisiä eväitä näiden toimintatapojen toteuttamiseen. Äänen saavat nuorten ohella Toiskan työntekijät ja yhteistyökumppanit. Pienet lastensuojeluyksiköt ovat avainasemassa nuorten pitämisessä yhteiskunnan voimavaroina. Toiskan toimintamallilla on saatu hyviä tuloksia ja lähes kaikki nuoret ovat kiinni yhteiskunnassa ja elävät omannäköistä elämäänsä.
Koulujen avaukseksi ilmestyy myös toinen painos Jarno Paalasmaan teoksesta Steinerkoulun ABC. Paalasmaa kehittää ajatusta kokonaisvaltaisesta kasvatuksesta, joka huomioi tietojen ja taitojen oppimisen ohella myös luovuuden, tunne-elämän ja vuorovaikutustaitojen kehityksen. Steinerpedagogiikka saa kirjassa ajan hermolla olevaa tutkimusperustaista läpivalaisua ja kuvausta siitä, miten sitä voi soveltaa uusissa yhteiskunnallisissa olosuhteissa.
Innon kesän painosta on ehtinyt tupsahtaa myös Gandhin Tärkeimmät kirjoitukset ja Hannah Arendt – Suuren ajattelijan elämä. Tänä vuonna tulee kuluneeksi 150 vuotta Gandhin syntymästä. Mahatma Gandhinalkuperäiskirjoitusten kokoelma välittää ”suuren sielun”, ajatuksia politiikasta ja taloudesta, väkivallasta ja väkivallattomuudesta, uskonnosta ja moraalista. Perustana on totuudessa pysyminen ja muutos väkivallattomin keinoin.
Kurt Sontheimerin elämäkertateos Hannah Arendt – Suuren ajattelijan elämä kertoo, kuinka Arendtin poikkeuksellinen elämä loi perustan hänen itsenäiselle ajattelulleen.
Filosofi ja poliittinen teoreetikko Hannah Arendtin elämäntarina ja teokset kiehtovat edelleen lukijoita ympäri maailman. Hänellä oli intohimoinen rakkaussuhde filosofi Martin Heideggerin kanssa, ja hänen oli juutalaisena paettava natseja 1933 ensin Ranskaan ja myöhemmin Yhdysvaltoihin. Amerikasta tuli hänen toinen kotimaansa, jossa hän kirjoitti monet arvostetut teoksensa. Näitä ovat muun muassa ihmisen toiminnan merkitystä pohtiva
Vita activa ja hänen Eichmann-oikeudenkäyntiraporttinsa, joka herätti voimakkaita ja vihamielisiä reaktioita niin Israelissa, USA:ssa kuin Saksassakin.
Kurt Sontheimer onnistuu kirjassaan luomaan Arendtista selkeän kokonaiskuvan, mikä puolestaan helpottaa filosofin muun tuotannon ymmärtämistä.
Arvostelukappaleet: arvostelukappaleet@intokustannus.fi
Into Kustannuksen verkkosivuille pääset tästä.