Kevään Into-kirjat tulevat!

Into Kustannus jatkaa omaa polkuaan – keväällä ilmestyy ainakin kuusi uutta pamflettia. Lisäksi tuotamme tietokirjoja Liken Pystykorva-sarjaan.

Kevään avaa Juha Suorannan Piilottajan päiväkirja, se ilmestyy helmikuun alussa. Juha Suoranta piilotti kotiinsa turkulaisessa vastaanottokeskuksessa käännytystä odottaneen nuoren afganistanilaismiehen ja kirjoitti kokemuksistaan päiväkirjaa. Kirja on huima kuvaus, mitä tapahtuu kun suomalaisprofessori yrittää oikaista maahanmuuttoviranomaisten virheen.

Pentti Linkolan uusintapainoksena ilmestyvä Isänmaan ja ihmisen puolesta on huikeimpia koskaan suomeksi julkaistuja pasifistisia tekstejä – ja teksti on taas ajankohtaisempi kuin pitkään aikaan.

Salla Korpelan toimittama visiointi hyvinvoinnin tulevaisuudesta Ajattelijoiden pidot antaa eväitä hyvinvoinnin järjestämiseksi uusissa oloissa. Kirja on tarpeellista luettavaa kaikille, jotka tuskailevat
hyvinvointipalvelujen murenemista ja miettivät vaihtoehtoja. Ajattelijoiden pidot sisältää uusia näkemyksiä ja yhdistää ympäristön asettamat vaateet
tukevasti hyvinvointikeskusteluun.

Keväällä ilmestyy myös Arkadi Babtshenkon jo 12 kielellä ilmestynyt järisyttävä kuvaus nuoresta miehestä Venäjän armeijassa: Sodan värit. Kirja on omaelämäkerrallinen kuvaus Venäjän armeijan omiin sotilaisiin kohdistuvasta veret seisauttavasta väkivallasta. Teos on ollut menestys
muualla Euroopassa.

Into-kirjat kustantaa Like.

Jaana Airaksinen, Into Kustannus
Jaana.airaksinen@mondediplo.fi
045 6334495

Jaa tämä: