– Onko sulle koskaan kotona sanottu ei?
– Ei kotona mut koulussa koko ajan.
Maarit Korhosen Into-pamfletti KOULUN VIKA? julkistetaan keskiviikkona 8.8. kello 13 Pressiklubilla (Pullman Barin yläkerta, Helsingin rautatieasema). Maarit Korhosta haastattelee Milla Karppinen. Tervetuloa!
Alakoulun luokkahuoneessa on oppilaita joka lähtöön: taviksia, oppimisvaikeuksista kärsiviä ja suuria lahjakkuuksia. Osa on lastensuojelun asiakkaita, osa lentää lomalla New Yorkiin. Kotona saadun huolenpidon määrä ei kuitenkaan katso kukkaroa. Lasten kasvattamisen lisäksi opettaja kasvattaa vanhempia.
Miten oppilaat ja opettajat selviävät nykymenossa? Onko kaikki koulun vikaa? Maarit Korhosen kaihtamaton ja hersyvä kuvaus koulumaailmasta on mitä ajankohtaisin puheenvuoro.
Maarit Korhosella on 30 vuoden kokemus opettajan työstä. Hän valmistui luokanopettajaksi vuonna 1983. Hän on opettanut Turussa, Espoossa ja Helsingissä. Koulu on muuttunut 30 vuoden aikana suuntaan, jossa opettajalla on yhä vähemmän aikaa yhdelle oppilaalle. Välillä hän joutuu tappelemaan lahjakkaiden oikeudesta saada kyvyilleen sopivaa opetusta, välillä lasten oikeudesta hoitoon ja huolenpitoon.
Maarit Korhonen: KOULUN VIKA?
Into-pamfletti, nidottu, ISBN 978-952-264-167-0, suositushinta 17 €
Lataa iso kansikuva: http://www.intokustannus.fi/images/isotkannet/koulun_vika.jpg
ARVOSTELUKAPPALEET
arvostelukappaleet@kurvinkirja.fi
INTO
Milla Karppinen
milla.karppinen@intokustannus.fi
050 551 3310