Uutuuskirja on Inka Valiman ja Taika Mannilan tutkimusmatka bimbouden ytimeen, eli hölmöinä pidettyjen naisten historiaan ja bimboilun saloihin. 

Bimbofikaatio sukeltaa tekijöiden omaan teini-ikään, 2000-luvun taitteeseen ja milleniumin naiskuvaan. Teinityttöjen kapina kauhistutti meillä ja maailmalla, mutta ehkä tyttöjen irroittelua, omaa kulttuuria ja keskinäistä huumoria olisikin syytä arvostaa enemmän. Kirjailijoiden mukaan hyperfeminiinisyydessä on raakaa voimaa. Siirryttäessä pidemmälle bimbomaiseen estetiikkaan siirrytään samalla kauemmas mieskatseesta ja kontrollista.

“Bimbot antavat hyperfeminiinisille piirteille uusia merkityksiä. Bimbon estetiikka voi olla normeista irti päästävä kokonaistaideteos. Kontrolli siitä, miten häntä katsotaan on bimbolla itsellään. Suuret silikonirinnat keräävät katseita – ja niin on tarkoituskin, ne olivat kalliit.”

Bimbolegendoilta tärkeitä oppeja elämästä

Historian tunnetuilla ja vähemmän tunnetuilla bimboilla on meille paljon opetettavaa. Usein he ovat niitä, jotka ovat kulkeneet omaa polkuaan kohtaamastaan vihasta huolimatta.

”Blondeille naureskelu tuo ummehtuneita muistoja lamavuosilta, mutta tyhmille vaaleaveriköille nauramisen virallinen historia alkaa jo barokin ajoilta. Ei siis mikään ihme, että blondivitsit voivat tuntua raskailta kuin samettiverhot.”

Angelynestä Dollyyn ja Cardi B:hen, Bimbofikaation sertifioimat bimboikonit voivat voimaannuttaa teoillaan, sanomisillaan ja tyylillään.

“Angelynen metodeja voikin käyttää itsensä hyväksymisen työkaluina. Voit saavuttaa jotain jatkuvan suorittamisen sijaan vain olemalla upea oma itsesi. Sinä riität.”

Bimbous mielenmaisemana 2023: Strateginen tyhjäpäisyys voi olla feminismiä

Bimbotutkijat näkevät bimboilun tahallisen epäpätevyyden jopa ilkikurisena vastineena joidenkin cisheteromiesten vastaavalle toiminnalle. Modernin bimbouden ja bimbotutkimuksen ytimessä on empatia.

“Empaattisempi asenne voi teleportata sinut täydelliseksi rakennettuun universumiin nimeltä BIMBOLAND, jossa bimboille riittää ymmärrystä ja myötätuntoa eikä kenenkään tarvitse valita esimerkiksi seksikkään ja arvostetun välillä.”

Kirjoittajat uskovat myös kuumuuden parantaavaan ja eheyttävään voimaan:

”Mielestämme on todella tärkeää, että kaikki saavat kokea kuumana kohdatuksi tulemisen huuman. Hyvä hot girl -kokemus on seuraava trendikäs terapiamuoto.”

“Ei ajatuksia, vain viboja on bimbofikaation tarjoama henkinen lobotomia, joka mahdollistaa hetken hengähtämisen naisena ja ihmisenä olemisesta.”

Kirja nyt kirjakaupoissa, sekä e- ja äänikirjapalveluissa.

Taika Mannila on suomenruotsalainen feikkiblondi dj-taiteilija-kuvittaja, joka rakastaa esiintymistä ja jolta usein kysytään, miksi hän käyttäytyy tyhmemmin kuin mitä on. Taika on ihaillut bimboja koko elämänsä ajan ja on työskennellyt muun muassa radiossa ja podcastien parissa.

Inka Valima on helsinkiläistynyt koomikko ja sydämeltään bimbo, jonka suurin unelma on olla ikuisesti törkeän hyvännäköinen. Aina kun Inka ei ole stand up -lavoilla tai harjoittele Jennifer Coolidge -imitaatiota, hän tekee töitä ruoan, kirjoittamisen, podcastien ja opettamisen parissa.

Suomen salattu tie Natoon on ensimmäinen teos, jossa keskeiset päätöksentekijät kertovat näkemyksensä Nato-prosessin värikkäistä vaiheista. Muun muassa tasavallan presidentti Sauli Niinistö, puolustusministerit Carl Haglund, Jussi Niinistö ja Antti Kaikkonen sekä puolustusvoimain komentaja Jarmo Lindberg ovat antaneet kirjaa varten pitkät haastattelut.

Suomi jätti 18. toukokuuta 2022 Naton jäsenyyshakemuksen. Jäsenyyspäätös ja virallinen asian käsittely etenivät huimalla vauhdilla, mutta todellisuudessa jäsenyyttä oli valmisteltu politiikan ja puolustusvoimien kulisseissa jo toistakymmentä vuotta.

27.2.2022 TP-Utvassa tehtiin historiallinen päätös: Suomi haluaa hakea Naton jäsenyyttä. “Todettiin, että sotilaallinen liittoutumattomuus tulee harkita uudelleen”, Niinistö kertoo. 

Nato-prosessia aitiopaikalta seurannut politiikan toimittaja Lauri Nurmi valottaa, minkälaisia toimenpiteitä taustalla tehtiin, jotta Suomi pääsi viidennen artiklan suojiin lopulta niin kivuttomasti. Kirja sisältää uutta tietoa muun muassa Yhdysvaltojen, Iso-Britannian ja Ruotsin kanssa käydyistä salaisista neuvotteluista.

Skotlannissa Niinistöllä oli tapaaminen myös Britannian puolustusministerin Ben Wallacen kanssa. ”Wallace kertoi brittien arviosta, että Venäjä todennäköisesti hyökkäisi täydellä voimalla Ukrainaan ja että britit aseistaisivat ukrainalaisia. Hän oli jenkkien tavoin aika lailla varma, että venäläiset sieltä ryhmittyvät, ja otti esille myös Suomen mahdollisesti tarvitsemat turvatakuut.” 

Kirjassa tasavallan presidentti Sauli Niinistö kertoo, miten hän piti vuosina 2021 ja 2022 tiivistä yhteyttä Yhdysvaltojen presidenttiin, Ruotsin pääministeriin ja Venäjän presidenttiin.

Biden toivotti Suomen tervetulleeksi Naton jäseneksi. ”Tammikuun puhelussa kävimme tätä Nato-asiaa läpi. Bidenin sanoma oli, että Yhdysvallat ei halunnut yllyttää, mutta tervetuloa aina.”

18. tammikuuta Biden pyysi Niinistöä soittamaan Putinille ja kertomaan tälle, että Suomi liittyisi Natoon, jos Venäjä aloittaisi suurhyökkäyksen Ukrainassa. Niinistö soitti Putinille kolme päivää myöhemmin ja varmisti, että sanoma menisi Venäjän johtajalle perille.

Niinistö arvioi, että Putin ymmärsi, mitä hän halusi Suomen suhteesta Natoon tälle viestiä. ”Venäläiset eivät tainneet korviaan lotkautella sille, mitä Suomi ja Ruotsi miettivät, mutta joka tapauksessa heillä oli tiedossaan, että me joutuisimme ihan toiselta kantilta miettimään, jos…”, Niinistö kertoo tekemästään Nato-hakemuksen vihjauksesta. ”Se sanoma meni varmasti hänelle perille kyllä.”

Niinistölle välitettiin viesti Donald Trumpilta. Entinen presidentti kannatti niin ikään Suomen pääsyä Natoon. Trumpin myötämielisyys oli Suomen asialle eduksi republikaanisen puolueen sisällä.

Lauri Nurmi on haastatellut kirjaa varten myös Ruotsin vuosien 2014–2022 puolustusministeriä Peter Hultqvistia, sekä monia muita Nato-jäsenyyteen vaikuttaneita politiikan kärkinimiä Suomesta ja ulkomailta. Oman näkemyksensä tapahtumista kertovat muun muassa Timo Soini, Antti Kaikkonen, Jussi Niinistö, Carl Haglund, Alexander Stubb, Jarmo Lindberg, Pekka Haavisto ja Petteri Orpo. 

”Koko kepun vanha ulkopoliittinen genre – Seppo Kääriäinen, Mauri Pekkarinen ja muut – pistettiin pois. Vaikka Sipilä ei itse ollut mikään Nato-mies, hän salli tämän kaiken. Ja Stubb tuki meitä ihan kybällä.” – Timo Soini kertoo, miten hän ajoi hallitusohjelmaan Nato-selvityksen tekemisen.

Sauli Niinistöä ärsyttää asetelma, jossa jotkut antavat Nato-Suomessa ymmärtää, että olisivat olleet aiemmin valmiita toimimaan toisin, mutta päättivät vaieta. ”Kyllä minä olisin, mutta kun ei se Niinistö. Voi helvetti. Se on täysin absurdi väite, että olisin ollut jotenkin Yhdysvaltoja vastaan.” 

Kirja nyt kirjakaupoissa, sekä e- ja äänikirjapalveluissa. Äänikirjan lukee Pertti Huuskonen.

Lauri Nurmi on Iltalehden palkittu politiikan toimittaja ja pääkirjoitustoimittaja. Nurmi on erikoistunut ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan. Viime vuosina hän on kirjoittanut lukuisia valtakunnan ykkösuutisiksi nousseita skuuppeja Suomen tiestä puolustusliitto Natoon. Kirjoituksia on siteerattu laajasti Ruotsissa ja maailman eri tiedotusvälineissä.

Riina Tanskanen ja Samu Kuoppa kuvaavat kirjassaan miten kapitalismi rapauttaa demokratiaa, pitää yllä orjuutta ja ruokkii epätasa-arvoa. Yhdessä meidän pitää luoda uusi järjestelmä, joka palvelee kaikkia ihmisiä ja elämää tasavertaisesti.

Kapitalismi myydään meille ainoana vaihtoehtona, vaikka se on mahdollisista vaihtoehdoista pahimpia. Riina Tanskanen ja Samu Kuoppa esittelevät kirjassaan Kapitalismin suuri illuusio yhdeksän keskeistä valhetta, joiden varassa nykyjärjestelmä lepää.

”Talouttamme kasvatetaan edelleen hyväksikäyttämällä ihmisiä ja luontoa. Orjuus ja riisto eivät ole historiallisia ilmiöitä vaan tuotantomme edellytys myös tänään. Planeettamme ekosysteemit romahtavat, joet haihtuvat ilmaan, metsät palavat karrelle. Mielenterveysongelmat lisääntyvät hälyttävällä tahdilla. Ihmiskunnalla ei mene paremmin kuin koskaan.”

Taloutta koskevat päätökset on suljettu pitkälti demokratian ulkopuolelle

Kapitalismi ja todellinen demokratia noudattavat täysin vastakkaista logiikkaa ja siksi kapitalismi luo yhteiskuntaa, jossa valta kasautuu yksittäisille tahoille.

”1980-luvun käänteen myötä talous haluttiin saada lopullisesti vapaaksi demokratiasta. — Valtaa siirrettiin entistä innokkaammin demokratian ulkopuolisille taloustahoille, kuten keskuspankeille, valtionvarainministeriöiden virkamiehille ja kansainvälisille talousjärjestöille. Ne edustavat demokratian ulkopuolista järjen ääntä, joiden arvioita talouden tilasta luetaan kuin Raamattua. Sattumalta näillä instituutioilla on ollut tapana ajaa talouspolitiikkaa, joka kasvattaa varallisuuseroja sekä heikentää niin ihmisten hyvinvointia kuin heidän mahdollisuuksiaan vaikuttaa yhteiskuntaan.”

Yhtäläisen äänen sijaan päätöksentekopöytiin pääsee demokratiassamme rahalla

”Suomessa valituilla kansanedustajalla on keskimäärin ollut yli kymmenen tuhatta euroa, jonka he ovat voineet investoida vaalikampanjaansa. Tämä on kaukana tasa-arvosta. — Jos päättäjät ovat lähtökohtaisesti varakkaita eikä eduskuntaan käytännössä voi päästä ilman huomattavaa varallisuutta, onko ihme, jos päätöksissä ei huomioida heikommassa asemassa olevia? On helppoa leikata sieltä, mistä itse on vieraantunut.”

Hoiva on kaiken perusta, jota talousjärjestelmämme käyttää hyväkseen

”Kapitalistinen tuotanto vaatii jatkuvaa työskentely- ja kulutusvalmiudessa olevien ihmisten massaa. Jotta heidän perustarpeensa voidaan täyttää, jonkun on ensin synnytettävä, hoivattava ja kasvatettava ihmisiä ja pidettävä huolta jo olemassa olevasta työvoimasta. Talousjärjestelmämme on hyötynyt valtavasti siitä, että joku tekee tämän kaiken ilmaiseksi tai polkuhinnalla. Sen ansiosta tuotanto, voitot ja talous ovat ylipäätään voineet kasvaa.”

Hoiva ja talous on kudottu yhteen, mutta talouskeskustelussa hoiva näyttäytyy lähinnä ylimääräisenä menoeränä. Aliarvostetulla hoivalla on myös sukupuoli: valtaosan kaikesta hoivatyöstä, ilmaisesta ja palkallisesta, tekee ympäri maailmaa vielä 2020-luvullakin nainen.

”Naisten ja yli 15-vuotiaiden tyttöjen tekemän ilmaisen hoivatyön taloudellisen arvon on tutkittu olevan globaalisti vuosittain vähintään 10,8 biljoonaa dollaria. — Hoivan arvo on siis maailman talouden kannalta vähintään kolme kertaa suurempi kuin esimerkiksi koko teknologiateollisuuden.”

Kirjassa käsitellään myös kuluttamista, orjuutta, rasismia, velkaantumista ja vihreää kapitalismia.

Kirja nyt kirjakaupoissa, sekä e- ja äänikirjapalveluissa. Äänikirjan lukee Laura Eklund Nhaga.

Samu Kuoppa (s. 1995) ja Riina Tanskanen (s. 1998) ovat tamperelaisia kirjoittajia ja aktivisteja, jotka ovat julkaisseet laajalti tekstejä yhteiskunnallisista aiheista. Tanskanen tunnetaan myös sarjakuvaprojektistaan Tympeät tytöt. Kuoppa ja Tanskanen päätoimittavat yhdessä postmillenniaalien verkkomediaa Vita nuovaa.

Arktisen alueen ilmasto muuttuu, ja samaan aikaan maastoon piirtyy rajoja, jotka eristävät ihmiset toisistaan. Suomen johtava arktisten asioiden tuntija vie kirjassaan matkalle maailmaan, josta osan olemme juuri menettämässä kenties lopullisesti.

Markku Heikkilä tuntee arktisen alueen syvällisesti. Kirjassaan Arktisen maailman jäljillä hän kertoo havaintoja 25 vuoden aikana tekemiltään matkoilta, jotka ovat ulottuneet niin Kanadan pohjoisosista Ob-joelle kuin Petsamosta Islantiin ja Alaskasta Karigasniemelle. Heikkilä ei seikkaile jäätiköillä ja tiettömien taipaleiden takana, vaan liikkuu ihmisten parissa alueen kylissä ja kaupungeissa.

Kirja rikkoo arktiseen alueeseen ja sen elämään liittyviä myyttejä ja ennakko-odotuksia. Heikkilä nostaa esiin harvojen tuntemia arktisia tapahtumia ja tarinoita, kuten hantien talvisodan, Alaskan saamelaisporot ja Huippuvuorten ballerinan.

Heikkilä on ollut todistamassa, kuinka arktisten maiden yhteistyö aikanaan syntyi ja kuinka yhteistyölle kävi kehnosti Venäjän hyökättyä Ukrainaan. Hän kuvaa maailmaa, jossa elämä ehti hetken aikaa olla yhteistä, kunnes historia otti jättiloikan taaksepäin, ja arktisen maailman jäljet alkoivat peittyä maailmanpolitiikan myrskyyn.

Kirja nyt kirjakaupoissa, sekä e- ja äänikirjapalveluissa. Äänikirjan lukee Aku Laitinen.

Markku Heikkilä on toimittajana ja Lapin yliopiston Arktisen keskuksen tiedeviestinnän päällikkönä seurannut tiiviisti pohjoisia asioita ja toiminut alueella jo noin 30 vuoden ajan. Useita tietokirjoja julkaissut Heikkilä on monipuolinen kirjoittaja, joka on saanut mm. Valtion tiedonjulkistamispalkinnon.

Varpu Tavin uutuuskirjassa viisaat vanhat naiset puhuvat kaunistelematta siitä, miksi vanheneminen vituttaa ja miten suurta, yli 50-vuotiaiden naisten reserviä ei hyödynnetä työelämässä.

Yli 50-vuotiaita naisia on Suomessa kaikkiaan 1,2 miljoonaa. Varpu Tavin kirja Viisaus on vanhoissa naisissa antaa puheenvuoron heistä kolmelletoista. Mukana on eri-ikäisiä, erilaisissa ammateissa toimivia ja toimineita, erilaisia poliittisia suuntauksia ja näkökulmia edustavia naisia. Julkisuudesta tuttujen naisten lisäksi ääneen pääsevät hoitoalan ammattilaiset.

”Nyt sitten jaksetaan jauhaa, kuinka rohkeaa on antaa ikäiselleni naiselle kasvot. Ei saatana ole mitään rohkeaa siinä, että näyttää omalta itseltään! Rohkeaa on vaikkapa olla toimittaja nyky-Venäjällä.” – Riitta Havukainen 

Nykyajan vanhat naiset eivät mahdu yhteen lokeroon. Heiltä löytyy elämänkokemusta ja monenlaista osaamista, mutta tässä ajassa he ovat tuhlattu reservi. On ristiriitaista, että samaan aikaan kun eläkeiän nostaminen ja työurien pidentäminen ovat tapetilla, jo 50 vuotta täyttäneillä naisilla on vaikeuksia työllistyä.

”Tämä kirja on vanhojen naisten kapinaa. Emme kapinoi siksi, että me olisimme uhreja tai uhriutuneita, vaan siksi, että me olemme hiusrajaa myöten täynnä stereotyyppisiä kuvitelmia siitä, mitä on olla vanha nainen. On korkea aika hylätä nuo vanhentuneet kuvitelmat, ja ottaa käyttöön yhteiskunnassa kaikki se hiljainen tieto, voima, viisaus ja elämänkokemus, joka meidän 1,2 miljoonan suomalaisen ihmisen ryhmässämme piilee, näkymättömissä ja ohitettuina.” – Varpu Tavi

”Se tapa, jolla vanhat naiset sivuutetaan yhteiskunnassa, osoittaa ihan silkkaa naisvihaa. Vaikuttaa siltä, että vanhoja naisia kohtaan suunnattu välinpitämätön ja alentava kohtelu on naisvihan yleisesti sallittu muoto.” – Vappu Taipale

Naiset näkevät vanhenemisessa myös hyviä puolia. Kirjassa he avaavat näkemyksiään paitsi vanhenemisesta myös laajemmin elämästä ja yhteiskunnasta.

”Tunnen olevani pieni mutta merkittävä osa maailmankaikkeutta, luontoa ja ihmisyyttä. Ikä ja elämänkokemus ovat auttaneet integroimaan pään ja sydämen. Ihaninta minusta vanhuudessa on vapaus. Olen aina ollut vapaa ajattelemaan mitä haluan, mutta eläkkeellä ollessani olen vapaa myös tutkimaan ja kirjoittamaan, mitä haluan!” – Pauliina Aarva

”Vanhaksi tuleminen ei muuta ihmistä tyhmäksi, eikä välttämättä työkyvyttömäksikään. En tietenkään tarkoita sitä, että ihmisen täytyisi tehdä töitä satavuotiaaksi, mutta jos työ on intohimo ja ihminen haluaa tehdä työtään, miksi se pitäisi estää? Vanhenemisen hyviä puolia on se, että usein luovan työn tekijät tekevät vanhoina todella hienoa taidetta.” – Anneli Kanto

”Me olemme sitä sukupolvea, että me ymmärrämme voivamme vaikuttaa omaan elämäämme. Me teemme, mitä itse haluamme, emmekä juokse joka trendin ja kohun perässä. Olen hämmentynyt siitä, miten ihmiset ovat tavallaan antaneet tyhmentää itsensä. Ollaan tiellä, josta puuttuu syvällinen ajattelu.” – Raija Kivimetsä

Kirja nyt kirjakaupoissa, sekä e- ja äänikirjapalveluissa. Äänikirjan lukee Erja Manto.

Varpu Tavi on filosofian maisteri ja tietokirjailija, joka jo parikymmentä vuotta on tehnyt tietokirjoja aiheista, jotka liittyvät kulloiseenkin omaan elämänvaiheeseen ja kiinnostuksen kohteisiin. Nykyisen elämänvaiheen teemana on vanhuus, joka ei pelota, vaan herättää uteliaisuutta.

Opetus- ja kulttuuriministeriö myöntää vuosittaisen tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon Hannu Laaksolle tiedon jakamisesta luonnosta uusille urbaaneille sukupolville.

Opetus- ja kulttuuriministeriö myöntää vuosittain tiedonjulkistamisen valtionpalkinnot tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan esityksestä. Vuonna 2023 palkinto myönnetään luontokuvaaja Hannu Laaksolle. Tarinallinen tietokirjasarja Me otukset kertoo eri eläinlajien perhe-elämästä valokuvin ja tarinoin. Sarjassa ovat jo ilmestyneet Me Kettuset (2020), Me Karhuset (2021), Me Hukkaset (2022) ja Me Lintuset (2023).

Eläinten perhe-elämästä kerrotaan tarinoita eläinten näkökulmasta

Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnot myönnetään tieteellisen, taiteellisen ja teknologisen tiedonvälityksen alalla tehdystä merkittävästä tiedonjulkistamistyöstä, joka on lisännyt kansalaisten tietämystä ja antanut virikkeitä yhteiskunnalliselle keskustelulle.

Palkitsemisperusteluissa todetaan, että ”Lukija ihailee taitavia valokuvia ja saa tietoa eri eläinten lajityypillisestä käyttäytymisestä: miten eläinperhe elää yhdessä ja millaisia vihollisia tai uhkia se voi luonnossa kohdata. Eri eläinyksilöiden ja lajien rauhanomaista ja riitaista kanssakäymistä kuvataan korkeatasoisissa värikuvissa ja kirjojen teksteissä. Kerronta antaa tilaa kuvien kertoa omaa kieltään ja lukijalle avautuu tilanteita, joita voisi olla vaikea uskoa tosiksi, jos ei omin silmin kuvia näkisi.”

”Eläinten ja erämaan kuvaaminen ja tiedon jakaminen yleistajuisesti on tärkeä keino tuoda tietoa Suomen luonnosta myös uusille, usein urbaaneille sukupolville ja nuorille lukijoille.”

Hannu Laakso on kuvannut luontoa ja eläimiä jo yli 40 vuoden ajan.

”Unelmani on madaltaa lasten lukukynnystä ja tuottaa heille sytykkeitä oman luontosuhteen rakentamiseen”

 Hannu Laakso on voittanut yli 120 kansainvälistä valokuvapalkintoa, ja hänen kuvansa on ollut esillä 80 eri maassa. Laakson seikkailulliset tarinat ja väkevät valokuvat auttavat vahvistamaan lasten luontosuhdetta ja lukuharrastusta.

– Uhanalainen. Se on luontotermi, joka sopii piinallisen hyvin moniin eläin- ja kasvilajeihin, mutta se soveltuu myös puhuttaessa lasten lukuharrastuksesta. Juuri siinä piilee motiivini tehdä näitä tarinallisia tietokirjoja tai informatiivisia tarinakirjoja, joiden kuvitus perustuu luontovalokuviini, sanoo Hannu Laakso juhlapuheessaan.

Me otukset -sarja saa jatkoa keväällä 2024. Seuraava kirja kertoo poroista.

– Hannu Laakson tinkimätön ja pitkäjänteinen työ jalostuu kirjoiksi, jotka innostavat lukemaan, katsomaan ja näkemään. Hannun kirjat lujittavat lasten luontosuhdetta ja avaavat elämysten kautta väylän tärkeän tiedon jakamiseen. Tätä yhteistyötä on ilo tehdä, sanoo kustantaja Satu Laatikainen Into Kustannuksesta.

Lola on Baba Lybeckin kirjoittama avoin ja rehellinen elämäkerta historian ensimmäisestä julkisesti transnaisena esiintyneestä somalialaisesta, Lola Lorenzosta.

Väkevä teos kuvaa, millaista on kasvaa kulttuurien puristuksessa, kun ympärillä ei hyväksytä: perhe ja somalialaisyhteisö on hylännyt, suomalainen yhteiskunta syrjii. Vaikka Lola Lorenzon elämää ovat värittäneet rasismi, kiusaaminen, väkivalta ja hyväksikäyttö, hän on jatkanut taistelua.

Lola syntyi Somalian pääkaupungissa Mogadishussa 1990, mutta muutti pian sisällissodan alettua perheensä kanssa Suomeen. 90-luvun alussa Suomeen tulleiden somalialaisten arki on ollut rasismin täyttämää. N-sanaa sai kuulla kaupungilla jatkuvasti. Rakenteellinen rasismi näkyi päiväkodeissa, kouluissa, työelämässä. Lapset kasvoivat hyvin vahvaan ulkopuolisuuden tunteeseen. Jokapäiväinen syrjintä ja rasismi on vaikeuttanut somalialaisen vähemmistön integroitumista yhteiskuntaan. Luottamus suomalaiseen yhteiskuntaan on heikko, mieluummin käännytään oman yhteisön puoleen.

”Aina piti olla varuillaan joka paikassa. Aina tuntui siltä, että olemme tiellä, olemme häiriöksi, teemme väärin, olemme väärin. Meidän kuului väistää, muusta ei ollut puhettakaan. Kaupassa kuulimme hirveitä asioita ympärillämme. Ihmiset vain solvasivat meitä ja käyttivät n-sanaa täysin estoitta. Kerran äiti siirsi jotain maitopurkkia, ja silloin yksi tokaisi toiselle:

”Hyi vittu, mä en kyllä tohon maitoon koske, ku toi n… koski siihen.””

Traumaattiset kokemukset somalialaisesta koulukodista

Vain 7-vuotiaana Lola lähetettiin neljäksi vuodeksi Somaliaan oppimaan äidinkieltään, uskontoa ja arabiaa. Osa ulkomailla asuvista somaleista haluaa lähettää lapsensa, etenkin poikansa, muutamaksi vuodeksi koulukotiin Somaliaan. Tämän he tekevät, jotta lapset oppisivat äidinkieltään, arabiaa, uskontoa ja kulttuuria. Vanhempien tarkoitus on hyvä – he haluavat, että somalialaiset tavat ja kulttuuri säilyisivät elinvoimaisina, vaikka he joutuvat turvallisuussyistä asumaan ulkomailla. Koulukodit ovat kuitenkin lapsille todella rajuja laitoksia. Olosuhteet ovat karut, ruoka huonoa, lapsia kuritetaan fyysisesti ja jopa hyväksikäytetään seksuaalisesti. Pahat ihmiset käyttävät suojattomia lapsia hyväkseen.

”Uskonnon merkitys on meidän somalialaisyhteisössämme suuri. Somalian koulukodit ovat kuin Suomen rippikoulut, mutta paljon rajummat, ja sinne lähetetään hyvin paljon nuorempana ja pidemmäksi aikaa.”

Perheen menettämisen tuska

11-vuotiaana Lola palasi Suomeen. Aikuistuttuaan hän loi uraa somalialaisten luottomaskeeraajana, jota lennätettiin häihin ympäri maailmaa. Vuonna 2013 hän kertoi olevansa nainen.

”Äiti oli hylännyt minut, eikä halunnut olla kanssani tekemisissä. Hän oli aina ollut elämäni tukipilari, ihminen, jota rakastin aidosti, syvästi, ehdoitta. Hän oli aina auttanut minua eteenpäin, puolustanut minua ja tukenut minua. Nyt hän oli poissa, ei rakastanut minua enää, ja se oli minulle todella suuri takaisku. Minulla oli päässäni sellainen puhuva ääni, joka toisteli: ”Sun äiti ei rakasta sua enää. Sun äiti ei rakasta sua enää.”

Se teki elämästäni helvettiä.”

Perheen merkitys on suuri, erityisesti somalialaisissa yhteisöissä. Kaikessa toiminnassa ajatellaan perheen parasta. Se tuo perheen jäsenille turvaa ja tukea mutta mikäli et toimi perheen arvojen mukaisesti tai noudata perheen normistoa, sinut suljetaan perheen ulkopuolelle. Sinua ei ole enää olemassa. Tämä aiheuttaa suurta tuskaa ihmisissä. Ikävä on valtava.

Transyhteisöstä uusi koti

Kun Helsingistä löytyy pieni transyhteisö, saa Lola syyn jatkaa. Ballroom-yhteisö toimii perheiden ja yhteiskunnan syrjäyttämien transihmisten uutena perheenä. Yhteisö on turvallinen tila ihmisille, jotka aina ja kaikkialla kokevat syrjintää. Yhteisö toimii vertaistukena, jossa vapaasti saa etsiä itseään ja kokeilla, mikä tyyli tai ilmaisumuoto toimii itselleen parhaiten. Tärkeässä osassa ovat Ballit, jossa yhteisön jäsenet esittelevät itseään sellaisina, kuin haluavat olla mutta tärkeä on myös yhteisön jäsenilleen luoma arkipäivän tukiverkosto.

”Minut otettiin avosylin vastaan. Amanda harmitteli sitä, että Suomessa on niin paska skene, ja kertoi, että he tarvitsisivat lisää hyvää aktiivista porukkaa ballroomiin. Olin taivaissa. Tuntui kuin olisin voittanut lotossa:

”Yes, okay, finally I’m finding MY people.””

Ennakkoluulot varjostavat tummaihoisen transnaisen elämää

Laajemmassa HLBTQ-yhteisössä avoimesti rehottava rasismi on ollut Lolalle järkytys ja suorastaan käsittämätöntä. Transnaisilla on myös vaikeaa löytää normaaleja rakkaussuhteita. Transnaisia seksualisoidaan ja esineellistetään ja heitä kohdellaan fetisseinä.

”Miehet kohtelivat minua arvostavasti ja kunnioittavasti, veivät minua syömään hienoihin ravintoloihin, ehdottivat viikonloppureissua Viroon, tarjoutuivat hakemaan minua töistä, kunnes paljastin, että olen transnainen. Sen jälkeen kohtelu muuttui. Minusta tuli heidän seksifantasioidensa jatke, seksiobjekti tai fetissi.”

Kirja nyt kirjakaupoissa, äänikirja ilmestyy 2.10. Äänikirjan lukee Amira Khalifa.

Lola Lorenzo on esiintynyt lukuisissa TV-ohjelmissa ja podcasteissa, ja hänellä on laaja somenäkyvyys erityisesti Somaliassa.

Barbara Lybeck on toimittaja, tuottaja ja moderoija, joka on tehnyt yli 35 vuoden uran suomalaisessa radiossa ja TV:ssä. Hän on työskennellyt muun muassa Uutisvuodossa, Nelosen uutisissa, Puoli seitsemän- ja Viiden jälkeen -ohjelmissa sekä tuottajana Kuudes Kerta- ja Kelet-elokuvissa.

Harhamat kertoo ihmisen ylenkatseesta muita lajeja kohtaan mutta samalla myös elämään merkitystä tuovasta luontoyhteydestä ja yhteisöllisyydestä. Voisiko olla mahdollista elää harmonisesti monilajisessa yhteisössä?

Aura Koivisto kasvoi Korkeasaaren eläinten ja luonnon keskellä hoitaen orpoja pentuja tiikereistä saukkoihin ja paviaaneihin. Nykyisin hän asuu Kainuussa pienessä rintamamiestalossa, ja käsittelee kirjoissaan ja lehtijutuissaan luontoa. Koivistolta on aiemmin julkaistu useita tietokirjoja, muun muassa Mies ja merilehmä: luonnontutkija Georg Stellerin kohtalokas tutkimusmatka (Into, 2019), sekä lastenkirjoja.

Maagisrealistinen romaani esittää hiljaista arvostelua ihmisen tuhoisasta toiminnasta

”Aion asettua tänne loppuiäkseni. Haluan heinittyä ja sammaloitua, sulkeutua puiden suosioon ja imeä niistä sisäistä tyyneyttä. Ja lopuksi painautua maahan: lahota, hajota ja liueta osaksi sienten rihmastoja, matojen, kuoripunkkien, mikrobien ja muiden mikro-olentojen sykkivää, äänetöntä ja suunnatonta orkesteria, maallista sinfoniaa, jota me ihmiset emme taivaita tavoitellessamme kuule.”

Aberrania on unohdettu kolkka valtakunnan rajalla. Siellä elämä on yksinkertaista ja työteliästä, ja luonnonkierto määrittää arkea. Sinne romaanin nimetön kertoja pakenee urbaanin elämän tyhjyyttä. Sivilisaation pariin kutsuu enää terapeutti, jolta kertojan on ryhdyttävä salaamaan maalaiselon kummallisia käänteitä.

Vain Aberraniassa saattaa olla oma itsensä, vaikka uusia asukkaita kohdellaan kuin vierasta, joka on tullut rikkomaan tiiviin yhteisön. Vähitellen naapurin omalaatuinen Eulalia ja tämän lähipiiri alkavat paljastaa todellisia kasvojaan ja salaisuuksiaan. Keitä he ovat ja mitä he salaavat?

Harhamat nyt kirjakaupoissa, sekä e- ja äänikirjapalveluissa. Äänikirjan lukee Rosanna Kemppi.

Nykynoidan käsikirja taustoittaa noituuden historiaa, antaa vinkkejä heille, jotka haluavat aloittaa oman noitapolkunsa ja kertoo viiden nykynoidan arjesta ja eri suuntauksista.

Ensivaikutelma noidista on useimmiten rajoittunut, stereotyyppinen ja demonisoitu. Todellisuudessa noidat ilmentyvät monipuolisesti läpi historian ja he ovat jättäneet jälkensä lähes kaikkiin kulttuureihin sekä fiktiivisesti että konkreettisesti. Kuparikettu paljastaa totuuden satukirjojen, demonisoinnin ja ennakkoluulojen takaa.

“Pitkän ja tapahtumarikkaan historiansa ansiosta noita on nykyään yksi ihmiskunnan vanhimmista ja monipuolisimmista hahmoista eli arkkityypeistä. Noidan hahmoa ei voi enää määrittää selkeästi, koska se käy koko ajan läpi erilaisia yksilöllisiä transformaatioita, ottaa vaikutteita kaikista historian vaiheista ja on täynnä ristiriitaisuuksia, jotka vain vahvistavat tämän arkkityypin voimaa.”

Perinnenoituudesta kybernoituuteen

Kirja kertoo Kupariketun elämästä nykynoitana 2020-luvulla, somen aikakaudella. Hän opastaa seuraajiaan omissa kanavissaan ja tämä kirja syntyi seuraajien toiveiden pohjalta.  Kuparikettu antaa vinkkejä erilaisten työvälineiden ja noituuden menetelmien käyttöön ja tietoa universumin symbolisista merkeistä, inspiroitumisesta, loitsujen teosta, kirouksista, luontoyhteydestä, apuhenkien kanssa työskentelystä ja elementeistä.

Monelle noituuden polun aloittavalle voi tulla yllätyksenä, että valtaväestön ennakkoluulojen ja ääriuskovaisten demonisoinnin lisäksi myös noitien välillä on kitkaa. Monesti syy tähän kumpuaa noitasukupolvien välisestä kuilusta ja mielipide- tai uskomuseroista.

”Polullaan pitkään kulkeneet noidat eivät välttämättä ymmärrä uusien noitien noituutta, esillä olemista, innostusta, avoimuutta tai aktivismia, eivätkä he välttämättä halua jakaa tietojaan eteenpäin näille noidille, koska he eivät koe nuorten harjoittavan noituutta oikeista syistä. Siksi moni noituuden vasta löytänyt ammentaa tietoa sieltä, mistä sitä on nykyaikana saatavilla – eli useimmiten sosiaalisesta mediasta ja internetistä.”

Nykyaikana noituus näyttäytyy populaarikulttuurissa, sosiaalisessa mediassa ja kaupoissa houkuttelevana ja esteettisenä. Mystiikkaa huokuvan visuaalisuuden takana ilmenee kuitenkin kaupallisuus, materialismi ja kulutuskulttuuri, joka näkyy esimerkiksi kivien ja kristallien kysynnän kasvuna.

“Kristallit, erikoiset kivet, jalokivet ja kaikenlaiset muutkin kiteet ovat aina vetäneet ihmisiä puoleensa, ja niiden on ensimmäisten kulttuurien ajoista asti uskottu omaavan maagisia ja suojaavia voimia. Nykyään ne ovat maailmanlaajuinen bisnes, jonka vuosittaisen vähittäiskaupan arvo on noin miljardi euroa.”

Luontoyhteyttä ja luonnonmagiaa

Nykynoidat auttavat kuitenkin meitä palauttamaan luontoyhteyttä ja muistuttavat luonnon tarjoamasta magiasta.

“Noidilla on läpi historian kerrottu olleen poikkeuksellisen syvä yhteys luontoon ja luonnon syklisyyteen. Millä termeillä noidista on puhuttukaan, he ovat tunteneet luonnon kiertokulun, auringon- ja kuunvaiheet, parantavat yrtit ja kasvit kauan ennen kehittynyttä lääketiedettä.”

Noidat eivät tuhoutuneet, he selvisivät, kehittyivät ja vaativat nyt oikeutta osakseen. Patriarkaalisuutta purkava ja ihmisiä vapauttava elämänkatsomus johtaa väistämättä vallankumoukseen, joka lisää tietoisuutta, yhdenvertaisuutta, tasa-arvoa ja luonnonsuojelua.

”Noidat ovat kipinöitä pimeydessä, valonkantajia, opastajia, tiedon haltijoita, taiteilijoita ja haavojen parantajia. Noidan arkkityyppi on yksi maailmamme vanhimmista, tunnetuimmista, monipuolisimmista ja pysyvimmistä ammattinimikkeistä.”

Kirja nyt kirjakaupoissa, sekä e- ja äänikirjapalveluissa.

Kuparikettu on tunnettu nykyaikainen noita, meditaatio-ohjaaja, meedio ja sosiaalisen median vaikuttaja, joka on työllään lisännyt yhdenvertaisuutta noitia ja noituutta kohtaan. Hänen kanavillaan on kymmeniä tuhansia vakituisia seuraajia, ja hänen videoitaan on katseltu useita miljoonia kertoja. Kuparikettu esiintyy erilaisissa tilaisuuksissa ja tapahtumissa, ohjaa henkisiä kehityspiirejä ja toimii palveluntarjoajana sekä sisällöntuottajana. Häneltä on aiemmin julkaistu yhdessä Heikki Sauren kanssa kirjoitettu Noitakirja – Nykynoidat ja noitien historiaa (2021). 

Laura Juntusen esikoisteos Subutex-kaupungin kasvatit on ehdolla Botnia-kirjallisuuspalkinnon saajaksi. Botnia-palkinto on Oulun kirjailijaseura ry:n vuosittain myöntämä palkinto teokselle, jonka tekijä on kotoisin Pohjois-Pohjanmaalta tai toimii siellä. Palkinnon arvo on 15 000 euroa, ja se jaetaan tänä vuonna seitsemättä kertaa.

Botnia-raati luonnehti Subutex-kaupungin kasvatit -kirjaa näin:

“Laura Juntusen tietokirjaksi luokiteltu esikoisteos tulee lähelle ja astuu sisään kipeään aiheensa, jolta moni mieluusti sulkee silmänsä. Tällaisesta näkökulmasta ei ole kovin paljon tuotettu kirjallisuutta. Raaheen sijoittuvan Subutex-kaupungin kasvatit -kirjan syntyminen on selvästikin vaatinut Henkaksi nimetyn päähenkilön ja kirjoittaja Juntusen poikkeuksellista ja molemminpuoliseen luottamukseen perustuvaa yhteistyötä. Lopputulos teksteineen ja valokuvineen on tärkeä ja vaikuttava.

Elävä ja eleetön teos onnistuu sukeltamaan Henkan ja muiden huumeidenkäyttäjien ja syrjäytyneiden – vai syrjäytettyjen? – kovalakiseen maailmaan mutta myös avaamaan tätä ”varjoyhteiskuntaa” lukijalle erittäin tarkkanäköisesti ja ajatuksia herättävästi, ilman että siitä jäisi tirkistelyn maku.”

Botnia-palkinnon voittaja julkistetaan lokakuussa.

Laura Juntunen (s. 1991) on raahelaislähtöinen vapaa toimittaja, joka on erikoistunut yhteiskunnallisiin teemoihin ja rakenteellisiin ongelmiin. Hänen töitään on julkaistu useissa medioissa.

Innolla odotamme:

Laura Juntusen seuraava teos Tyttö joka en ilmestyy keväällä 2024. Siinä Juntunen kirjoittaa koskettavasti elämästään, kytkien omat kokemuksensa yhteiskunnalliseen näkymään.