Kynä & kamera

Kynä & kamera

Oletko valokuvataiteen, luovan hulluttelun, Dave Lindholmin ja Harri Hinkan ystävä? Kynä & kamera kokoaa yksien kansien väliin hurjan määrän legendaarisen suomalaisen kitaristin Dave ”Isokynä” Lindholmin humoristis-aforistista grafiikkaa ja mainetta niittäneen valokuvaajan Harri Hinkan kiehtovia otoksia.

Teos on vaihtoehtoinen yhdistelmä dynaamista taideilmaisua, joka ei taatusti jätä kylmäksi!

Dave Lindholm ja Harri Hinkka keskustelemassa kirjasta Kynä & kamera Helsingin Kirjamessuilla 2018.

Dave Lindholm (s. 1952) on suomalainen kitaristi ja laulaja-lauluntekijä. Hänen tunnetuimpia kappaleitaan ovat muun muassa Sitähän se kaikki on, Joo, joo, mä rakastan sua ja Annan kitaran laulaa vaan.

Harri Hinkka (s. 1965) on tamperelainen valokuvaaja, joka on saanut kiitosta artistien ja yhtyeiden kuvaajana. Hänet on palkittu kaksi kertaa vuoden muotokuvaajana.

Ysiviisseiska

Ysiviisseiska

Tamperelainen Radio 957 oli yksi ensimmäisistä vapaista radioasemista kun paikallisradiotoiminta alkoi Suomessa vuonna 1985. Ensimmäisen lähetyksensä samana vuon na tehnyt kanava synnytti nuoren, ennakkoluulottoman journalismi­-, musiikki-­ ja populaarikulttuuriyhteisön, jo­ka kehitti ’paikallisuuden’ paljon laajemmaksi käsitteeksi kuin vain pelkäksi maantieteeksi.

Autenttinen ajankuvahistoriikki kertoo legendaari­sen radioaseman kulta­-ajasta kahdeksankymmentäluvun jälkipuoliskolla. Manserockin kotiradion toimituksessa ja takahuonekeittiössä viettivät aikaansa niin Juice Les­kinen, Dave Lindholm, Matti ’Peltsi’ Pellonpää kuin Popedakin. 957:n juhlissa Eppu Normaali oli vakiovieras.

Teos kertoo myös Alivaltiosihteerin synnyn ja sen tör­mäyksen arvokonservatiivisuuteen. Valtaosa Ysiviiseiskan alkutaipaleen tekijöistä löysi tiensä näkyviin tehtäviin mediamaailmassa.

Radioasema oli ennalta­arvaamaton häirikkö, joka erosi aikalaisistaan tinkimättömyydellään.

Ari Rannisto ja Ismo Nykänen olivat kollegoineen pe­rustamassa Radio 957:ää sen alkumetreistä lähtien. Kirja perustuu vanhoihin kalenterimerkintöihin, muistikuviin ja ydin­joukon haastatteluihin vuosina 2019 ja 2020.

Julkaistu Jätä kommentti

Suuri Niinistö-paneeli kirjamessuilla sunnuntaina

Helsingin kirjamessuilla järjestetään sunnuntaina mielenkiintoinen keskustelu syksyn paljon puhutuista Niinistö-kirjoista veteraanitoimittaja Unto Hämäläisen johdolla. “Sauli Niinistö – Mäntyniemen herra” tekijät Matti Mörttinen ja Lauri Nurmi, “Sauli Niinistö – tasavallan presidentti” kirjoittaja Risto Uimonen ja “Presidentti ja porvarivalta” kirjoittaja Tuomo Yli-Huttula keskustelevat Sauli Niinistön politiikasta ja kansansuosiosta Hakaniemi-lavalla sunnuntaina kello 13:30.

Into Kustannuksen messuohjelmissa esiintyy viikonloppuna reilut 30 kirjailijaa, muiden muassa Matti Salminen, Ebba Witt-Brattström, Linda Liukas, Dave Lindholm, Markus Leikola, Risto Isomäki: https://intokustannus.fi/into-helsingin-kirjamessuilla.

Ulkomaisista vieraista lauantaina esiintyy Philip Lymbery, jonka kansainvälistä kohua herättänyt kirja Farmageddon – Halvan lihan hinta paljastaa maailmanlaajuisen tehotuotannon ongelmat ja vaikutukset.

 

Julkaistu Jätä kommentti

Innon keväässä uudenlaisia sankaritarinoita, historian typerimpiä “suurmiehiä”, astronautteja, kirja ”Suomen Schindleristä”

Innon keväässä uudenlaisia sankaritarinoita, historian typerimpiä “suurmiehiä”, astronautteja, kirja ”Suomen Schindleristä”
Into Kustannus cheviot 2019

Into Kustannuksen keväässä on uudenlaisia miesten sankaritarinoita, historian pelätyimpiä ja tyhmimpiä ”suurmiehiä”, keskiaikaiseen Tallinnaan sijoittuva dekkari, Vappu Taipaleen näkemyksiä kasvatuksesta, astronautteja, kirja ”Suomen Schindleristä” ja kausisadon vegaanireseptejä.

Koko katalogia pääset selaamaan Issuusta
tai lataamalla pdf:n.

Anu Patrakan Syyllisyyden ranta on hyytävä psykologinen dekkari, jonka elementteinä ovat idylliset portugalilaiset pikkukylät, maalaustaide ja rikos. Indrek Harglan keskiaikaiseen Tallinnaan sijoittuva Apteekkari Melchior ja Gotlannin piru on 2000-luvun Umberto Econ Ruusun nimi. Saara Turusen Tavallisuuden aave ja muita näytelmiä sisältää palkitun kirjailijan neljä huippunäytelmää esipuheineen. Kynä & kamera sisältää legendaarisen suomalaisen kitaristin Dave ”Isokynä” Lindholmin humoristis-aforistista grafiikkaa ja mainetta niittäneen valokuvaajan Harri Hinkan kiehtovia otoksia. Alun perin välirauhan aikana vuonna 1940 ilmestynyt Pentti Haanpään romaani Korpisotaa on Tuntemattoman sotilaan edeltäjä ja armoton kuvaus sodan turhuudesta. Denise Rudbergin dekkarissa Kun kello lyö viisi ollaan sarjaraiskaajan jäljillä.

Lasten- ja nuortenkirjoista odotetuin on Emmi Jäkön ja Aleksis Salusjärven toimittama Sankaritarinoita pojille (ja kaikille muille), jonka ”isosisko” Sankaritarinoita tytöille (ja kaikille muille) on Finlandia-ehdokas. Uudella tavalla ajatellut sankaritarinat tarjoavat samastuttavia esikuvia monenlaisille pojille. Matikka 30 sekunnissa on hauska koko perheen tietopaketti matematiikasta sopii kaikille, jotka haluavat löytää sisältään neron. Maia Raitasen Muurahainen lypsyllä on riemastuttavasti kuvitettu ja kirjoitettu koko perheen hyönteiskirja. Ville Hytösen ja Mira Malliuksen kirja Beppe ja mausteyllätys kannustaa kokeilemaan Beppen loihtimia herkkuja myös kotona.

Elämäkerroissa Ari Turunen esittää kirjassaan Mulkerot historian merkkihenkilöt pahoina poikina, joita he jalustalle nostamista huolimatta todellisuudessa olivat. Vappu Taipaleen Rakas lapsi on niin lähellä elämäkertaa kuin me tulemme näkemään, lisäksi Taipale miettii kirjassa Suomen ja maailman lapsia. Kyösti Suonojan Yrjö Kallinen – pasifisti puolustusministerinä kertoo neljä kertaa kuolemaantuomitun, itseoppineen pasifistin elämäkerran. Heikki Hiilamo kertoo kirjassaan Näkymättömät sankarit diplomaatti Tapani Brotheruksen järjestelemistä uskomattomista pelastustoimista vallankaappauksen aikaan Chilessä vuonna 1973. Kirjan pohjalta on tehty myös kansainvälinen tv-sarja, joka esitetään Ylellä keväällä.

Tietokirjojen huippua on Tim Peaken Kysy astronautilta – Kaikki avaruudessa elämisestä, jossa Peake  kertoo elämästä avaruudessa asiantuntevasti ja tieteellisellä tarkkuudella, mutta silti ymmärrettävästi ja huumoria unohtamatta. Peake on kutsuttu Suomeen.

Meidän Kallio – ei päivää ilman Elantoa keskittyy Kallion kaupunginosan tarinoihin. Sanna Autereen ja Sanna Peurakosken Vegesato!-kirjan vegaanisissa resepteissä loistavat eri vuoden aikojen parhaat raaka-aineet satokausiajattelun mukaisesti.

Tuija Sorjasen ja Annina Vainion Millenniaalit tarjoaa kiehtovan katsauksen 1980–1990-luvuilla syntyneiden yhteiskuntaan, jossa edellisten sukupolvien turvallinen elämäntapa on muuttunut säännöstä poikkeukseksi. Michael Marmotin Terveyskuilu haastaa radikaalilla tavalla käsityksemme terveydestä ja yhteiskunnasta, jossa köyhyys ei ole yksin syy sairauksille vaan epätasa-arvo. Edward Shorterin Psykiatrian historia on yleistajuinen kuvaus eurooppalaisen ja yhdysvaltalaisen psykiatrisen hoidon juurista. Daniel Innerarityn Vieraanvaraisuuden etiikka käsittelee eettis-filosofisessa kirjassaan vieraanvaraisuuden lisäksi muun muassa hyvää elämää, etiikkaa, aikaa ja onnea.  Seppo Turusen Luonto ihmisen aikakaudella sisältää viisaita pohdintoja luonnon ja ihmisen vivahteikkaasta suhteesta sekä ihmiskunnan ja luonnon tulevaisuudesta.
Johannes Ekholmin, Eetu Virenin ja Pontus Purokuron Työstäkieltäytyjän käsikirja ravistelee työtä ja työttömyyttä koskevia uskomuksia.

Populaarikulttuurin alalta Klaus Lindgrenin Tavastian kulisseissa kertoo kohta 50-vuotiaan Tavastian tarinan sen työntekijöiden silmin. Heini Strandin Hyvä verse – Suomiräpin naiset on lajissaan ensimmäinen teos suomiräpin naisista. Artemi Troitskin Vastarintaa Venäjällä nostaa valokeilaan venäläisen taiteen ja musiikin kapinoijat 1800-luvulta nykypäivään.

Vaalin teemoihin liittyviä kirjoja on useita. Veronika Honkasalon Toivon politiikka valaisee suomalaisen vasemmistolaisuuden nykytilaa Honkasalon omakohtaisten kokemusten kautta. Marja Pulkkisen Vihreiden vastahistoria käsittelee kriittisesti vihreiden muutosta lähtökohtaisesti uusvasemmistolaisesta protestipuolueesta nykyiseksi porvarilliseksi myötäilijäpuolueeksi. Paula Hirsjärven, Marianna Norringin ja Laura Uotilan Eläinkokeet Suomessa toimii keskustelunavauksena eläinkokeiden käytänteisiin ja niiden eettisiin kysymyksiin. Salla Nazarenkon ja työryhmän Korruptio Suomessa pureutuu suomalaisen korruption erityisilmiöihin, joista esiin nousevat kirjassa muun muassa vaalirahaskandaali, Helsingin opetusviraston kavallus-ja petosrikokset, keisari Aarnio ja Vantaan kaupungin johtajan rikostuomio. Lisäksi alkuvuodesta ilmestyy tutkivien toiimittajien Jyri Hännisen ja Jarno Liskin Keskustan valtakunta, joka kertoo muunmuassa, miten poliitikot ovat sotkeutuneet kyseenalaisiin kiinteistöbisneksiin ja rakennushankkeisiin sekä veroparatiiseihin.