Kahlittu yliopistomme

Kahlittu yliopistomme

Kahlittu yliopistomme – Miten vapaudumme byrokratiasta ja opetuksen ylenkatsomisesta

Lukuvuonna 2015–2016 yliopistot joutuivat kriisiin ja historiallisiin professorien irtisanomisiin. Siihen kärjistyi vääränsuuntainen pitkä kehitys, joka vaarantaa laadukkaan opetuksen ja tutkimuksen jatkuvuuden. Yliopistoihin on luotu liikaa päällekkäisiä organisaatioita, ja tutkimuslaitoksissa tutkimus on eriytetty opetuksesta. Suomen Akatemian suhteettoman suuri määräysvalta rajoittaa tutkijoiden vapautta, ja rahoituksesta kilpaillaan suunnitelmilla eikä tehdyllä tutkimuksella.

Kirjassa Kahlittu yliopistomme professori Pekka Kauppi kehottaa lopettamaan holhoamisen ja tarjoaa keinot, joilla turhien töiden tekeminen yliopistoissa saadaan loppumaan ja akateeminen vapaus kukoistamaan. Kauppi esittää, että tieteeseen perustuva opetus on yliopistojen tärkein tehtävä ja että laadukas tutkimus palvelee tätä tarkoitusta parhaiten. Kauppi ehdottaa toimintaohjelmaa, jolla korjataan yliopistojen ja tiedepolitiikan epäkohtia. Varttuneet yliopistotutkijat ovat oman alansa parhaita asiantuntijoita – heitä on syytä kuunnella.

Professori Pekka Kauppi tutkii ympäristötiedettä ja metsätiedettä Helsingin yliopistossa. Hänen työryhmänsä teki Euroopan osuuden maailmanlaajuisessa metsien hiilitasetta käsittävässä tutkimuksessa, jonka Science-lehti julkaisi 2011. Artikkeli oli Helsingin yliopiston eniten siteerattu tiedejulkaisu marraskuussa 2015. Kauppi on kokenut, kansainvälisen uran tehnyt professori ja Suomen Tiedeseuran jäsen.

Luonnon muuttuva monimuotoisuus

Luonnon muuttuva monimuotoisuus

Pekka Kaupin ja Seppo Peltomaan Luonnon muuttuva monimuotoisuus kertoo luonnon muuttumisesta ja muistuttaa, ettei kaikkea ole menetetty.

Maailmanlaajuinen luontokato jatkuu, lajeja katoaa ja monimuotoisuus vähenee. Mutta luonnolla on sisua ja sitkeyttä, resilienssiä. Luonto pystyy palautumaan siellä, missä lajisto säilyy ja saa mahdollisuuden kerätä voimansa ja elpyä.

Pellot ja laidunmaat peittävät enemmän pinta-alaa kuin maapallon metsät. Ravintoa ja rehua tuotetaan peltolakeuksilla, laaksoissa ja vuorten rinteillä. Ennen nämä alueet sykkivät monipuolista ja villiä elämää, kunnes ihminen asettui paikalle ja pani tilalle vehnää, soijaa, kahvia, viiniköynnöksiä ja lukemattomia muita viljelykasveja.

Luonnon monimuotoisuutta on vielä jäljellä, myös täällä pohjoisessa. Kovin usein vain kävelemme kaiken kauniin ohi emmekä pysähdy ihailemaan sitä, minkä luonto meille tarjoilee. Tästä muistuttavat kirjan sivuilla Seppo Peltomaan valokuvat.

Error: View ae0d0a6e4b may not exist
Julkaistu Jätä kommentti

Kahlittu yliopistomme: professorin viiltävä analyysi siitä, miten Suomen yliopistoja on kuritettu

Kahlittu yliopistomme

Professori Pekka Kauppi kehottaa lopettamaan holhoamisen ja tarjoaa keinot, joilla turhien töiden tekeminen yliopistoissa saadaan loppumaan ja akateeminen vapaus kukoistamaan. Uutuuskirjassaan Kahlittu yliopistomme Pekka Kauppi väittää, että yliopistoja kahlitaan liiallisella byrokratialla ja jahkailulla. Suuri osa ajasta menee tutkimussuunnitelmien tekemiseen, joista valtaosa hylätään.

”Byrokratia hidastaa menoa ja rajoittaa tutkimuksen elintilaa. Se rajoittaa vapautta ja heikentää tutkimuksen ja opetuksen yhteyttä. Yliopisto-opetuksen ja –tutkimuksen laadussa on parantamisen varaa”, Pekka Kauppi sanoo.

Lukuvuonna 2015–2016 Suomen yliopistot joutuivat kriisiin ja historiallisiin professorien irtisanomisiin. Siihen kärjistyi vääränsuuntainen ja pitkä kehitys, joka vaarantaa laadukkaan opetuksen ja tutkimuksen jatkuvuuden. Yliopistoihin on luotu liikaa päällekkäisiä organisaatioita, ja tutkimuslaitosten tiede on eriytetty opetuksesta. Suomen Akatemian suhteettoman suuri määräysvalta rajoittaa tutkijoiden vapautta, ja rahoituksesta kamppaillaan suunnitelmilla vaikka kilpailua pitäisi käydä tutkimussuorituksilla. Suomessa käytetään liikaa aikaa tutkimuksen suunnitteluun ja liian vähän tutkimuksen tekemiseen. Liikaa voimia menee kokouksiin ja liian vähän opetukseen.

”Kilpailukykymme takia ja yrittäessämme luoda maailman parasta hyvinvointiyhteiskuntaa, on erittäin tärkeää, että Suomen yliopisto- ja tiedejärjestelmää kehitetään voimakkaasti oikeaan suuntaan. Luontaisista edellytyksistämme saamme enemmän irti, jos osakin tämän kirjan parannusehdotuksista toteutuu. Tutkijana otan kiinnostuneena vastaan ne kriittiset huomautukset, joihin kirjani näkemykset antavat aiheen”, Kauppi toivoo.

Kahlittu yliopistomme  – Miten vapaudumme byrokratiasta ja opetuksen ylenkatsomisesta ilmestyy  11.1.2017  Tieteen päivillä ja kirjaa on saatavissa myös Tieteen päivien myyntipisteestä. Myös Pekka Kauppi on tavattavissa Tieteen päivillä.

Lisätietoja ja haastattelupyynnöt:

Pekka Kauppi:

+358 407605072

pekka.kauppi@helsinki.fi

Pekka Kauppi: Kahlittu yliopistomme  – Miten vapaudumme byrokratiasta ja opetuksen ylenkatsomisesta, Into 2016

https://intokustannus.fi/kirja/kahlittu-yliopistomme/

 

Julkaistu Jätä kommentti

Uutuuskirja kertoo luonnon muuttumisesta ja muistuttaa, ettei kaikkea ole menetetty

Uutuuskirja kertoo luonnon muuttumisesta ja muistuttaa, ettei kaikkea ole menetetty

Pekka Kauppi esittelee luonnon monimuotoisuuden käsitteitä, luontokadon keskittymiä maailmassa ja monimuotoisuuden muutosten sotkuisia syitä.

Pysyvää on luonnossa vain muutos. Luontokato alkoi elämän alkuhämärässä eikä loppua ole tiedossa. Planeetan hurjaluontoisin ja laajimmin levinnyt vieraslaji Homo sapiens tuotti luontokatoa jo mammutteja vaaniessaan. Ihmiskunta on jättänyt pitkän ja syvän ekologisen jalanjäljen.

Maapallo on piiritetty. Se ei voi vapautua 8–10 miljardin ihmisen väestöstä eikä heidän tuhansista miljoonista nelijalkaisista seuralaisistaan: naudoista, sioista, kanoista, koirista ja kissoista. Kukin ihminen ja jokainen eläin tarvitsee päivittäisen annoksensa ruokaa ja rehua. Ravinnon energia tulee vihreiden kasvien yhteytyksestä, fotosynteesistä. Ihmiskunta on ankkuroitu luontoon.

Pekka Kauppi ja Seppo Peltomaa esittelevät luonnon kehityskulkuja tasapuolisesti sanoin ja kuvin. Peltomaan häikäisevät valokuvat todistavat, ettei luonnon monimuotoisuus suinkaan ole hävinnyt, vaan sitä on paljon aivan kotinurkillamme. Luonnon vivahteista on lupa nauttia ja ottaa niistä elinvoimaa. Ei ole välttämätöntä lähteä safarille Afrikkaan. Kun pysähtyy ja katsoo ympärilleen Suomessa, näkee hämmästyttävän hienoa ja monipuolista luontoa. Luonnon monimuotoisuudesta on syytä iloita.

Suomi, onnellisten maa, sijoittuu onnekkaasti maailmassa. Lajeja ei ole metsistämme peruuttamattomasti hävinnyt.

Professori Pekka Kauppi tutkii ympäristötiedettä ja metsätiedettä Helsingin yliopistossa. Hänen työryhmänsä teki Euroopan osuuden maailmanlaajuisessa metsien hiilitasetta käsittävässä tutkimuksessa, jonka Science-lehti julkaisi 2011. Artikkeli oli Helsingin yliopiston eniten siteerattu tiedejulkaisu marraskuussa 2015. Kauppi on kokenut, kansainvälisen uran tehnyt professori ja Suomen Tiedeseuran jäsen. Hänen teoksensa Kahlittu yliopistomme ilmestyy tammikuusssa 2017.

Seppo Peltomaa on eläköitynyt rakennusarkkitehti ja yrittäjä sekä elinikäinen luontoharrastaja ja -valokuvaaja.

Julkaistu Jätä kommentti

Innon kirjailijat Helsingin Kirjamessuilla

Innon kirjailijat Helsingin Kirjamessuilla

TORSTAI
28-10-2021 12:00 – Vallisaari – Aura Koivisto (Ei mikä tahansa metsä) ja Ari-Pekka Huhta (Opas perinnemaisemiin): Opi tuntemaan luontoa paremmin!
Haastattelija: Minna Pyykkö
28-10-2021 13:30 – Hakaniemi – Emilia Kukkala: Kaiken jälkeen
Haastattelija: Laura Gustafsson
28-10-2021 14:30 – Hakaniemi – Eveliina Talvitie: Kävin vaan uimassa, sisko
Haastattelija: Harri Moisio
28-10-2021 16:00 Punavuori – Tarja Heiskanen & Mirja Vallisaari & Katja Liuksiala: Väkevät sielut
Haastattelija: Iida Simes
28-10-2021 16:30 – Senaatintori – Luontokato ja mitä voimme sille tehdä?
Laura Ertimo: Aika matka!, HS Ympäristön tuottaja Piia Elonen ja kirjailija Juha Kauppinen keskustelevat
28-10-2021 18:00 – Kallio – Kuparikettu ja Heikki Saure: Noitakirja
Haastattelija: KirjaKalliolaiset
28-10-2021 18:00 – Töölönlahti – Tutkinnassa rikos – Joni Nikkola ja Pauli Jokinen keskustelevat
28-10-2021 18:30 – Kruununhaka (Tiedetori) Risto Isomäki (Mitä koronapandemian jälkeen), Petro Poutanen ja Lilly Korpiola (Korona) yhteishaaastattelu: Elämä koronapandemian jälkeen
Haastattelija: Riikka Kämppi

PERJANTAI
29-10-2021 11:30-12:30 – Toukola – Laura Ertimo: Ihme ilmat! ja Aika matka!
29-10-2021 11:30 – Esplanadi – Siamäk Naghian ja Minna Kettunen: Siamäk Naghianin uskomaton elämä
Haastattelija: Satu Laatikainen
29-10-2021 12:30 – Senaatintori – Eveliina Talvitie ja Anu Sinisalo: Vanha nainen tanssii
Haastattelija: Anu Koivunen
29-10-2021 12:30 – Töölönlahti – Pauli Jokinen: Verikoirat ja muita terroristeja sortokauden Helsingissä
Haastattelija: Joni Nikkola
29-10-2021 16:00 – Töölönlahti – Antto Terras ja Sami Kuronen: Radio Suomipop – Suomalaisuuden soundtrack, juhlakirja 20v
29-10-2021 16:00 Petri Saraste Akateemisen Kirjakaupan osastolla
Haastattelija: Kari Lumikero
29-10-2021 16:30 – Kruununhaka (Tiedetori) Heikki Hiilamo: Syntymättömät lapset
Haastattelija: Iida Simes
29-10-2021 16:30 – Hakaniemi – Jeremy Dronfield: Poika joka seurasi isäänsä Auschwitziin (etähaastattelu)
Haastattelija: Ari Turunen
29-10-2021 16:30 – Töölönlahti – Nina Honkanen ja Hannu-Pekka Björkman: Pakopiste
Haastattelija: Juha Roiha
29-10-2021 17:00 – Hakaniemi – Philip Lymbery: Dead Zone – Mihin villi luonto katosi? (etähaastattelu)
Haastattelija: Antti Haataja
29-10-2021 17:30 – Suomenlinna – Petri Saraste: Kirjeenvaihtaja
Haastattelija: Kari Lumikero
29-10-2021 18:00 Hakaniemi – Sergei Lukjanenko: Kuudes vartio
Haastattelija ja tulkkaaja: Anni Lappela
29-10-2021 19:00 Töölönlahti – Katri Norrlin ja Nelli Kenttä: Vitun ruma
Haastattelija Virva Paloviita

LAUANTAI
30-10-2021 12:00 – Kruununhaka (tiedetori) – Risto Isomäki: Ruoka, ilmasto ja terveys
Haastattelija: Ville Niinistö
30-10-2021 12:30 – Punavuori Pelle Miljoona (Like), Anu Patrakka (Into), Heikki Valkama (Tammi)
Haastattelija: Päivi Remes
30-10-2021 13:30 – Punavuori Arttu Tuominen (WSOY), Antti Vihinen (Into)
Haastattelija: Sini Paloheimo
30-10-2021 15:00 Vallisaari – Ajatuksia yksinolosta
Anna-Stina Nykänen (Yksin kotona), Antti Ervasti ja Matti Pikkujämsä (CupOfTherapy)
Haastattelija: Pauliina Pietilä
30-10-2021 16:00 – Punavuori – Risto Isomäki: Atlantin kuningatar
Haastattelija: Ville Niinistö
30-10-2021 16:30 – Vallisaari – Sari-Marika Durchman: Supervoimani ADHD
Haastattelija: Tarja Törmänen
30-10-2021 16:30 – Punavuori – Indrek Hargla: Apteekkari Melchior ja Pilatuksen evankeliumi
Haastattelija: Virpi Hämeen-Anttila
30-10-2021 16:30 – Kallio – Mintie Das: Kuolleetkin ghostaa
Haastattelija: KirjaKalliolaiset
30-10-2021 16:30 – Hakaniemi – Luke Harding: Venäjän vakoojaverkosto
Haastattelija: Jussi Niemeläinen
30-10-2021 17:00 – Töölönlahti – Anne Pennanen ja Jenna: Pako päihdehelvetistä – Huostaanotetun lapsen raju selviytymistarina
Haastattelija Satu Laatikainen
30-10-2021 17:30 – Töölönlahti – Denise Rudberg: Vaarallinen yhteys
Haastattelija: Riikka Kämppi
30-10-2021 19:00 – Hakaniemi – Heine Bakkeid: Nuku lapsi armaani
Haastattelija: Markus Asunta (etähaastattelu)
30-10-2021 19:00 – Suomenlinna – Pauli Jokinen: Verikoirat ja muita terroristeja sortokauden Helsingissä
Haastattelija Joni Nikkola

SUNNUNTAI
31-10-2021 10:30 – Toukola – Mira Mallius: Meri-karhun suuri suku
31-10-2021 10:30 Akateeminen Kirjakauppa, Risto Isomäki: Atlantin kuningatar
Haastattelija: Riikka Kämppi
31-10-2021 11:30 – Vallisaari – Kuinka kohdata kuolema
Riitta Tulusto (Loppuun asti ystävän vierellä), Sanna Vaara (Siskonpeti) ja Sanna Wikström (Elämä ensin)
31-10-2021 11:30 – Kallio – Katri Norrlin ja Nelli Kenttä: Vitun ruma
Haastattelija KirjaKalliolaiset
31-10-2021 12:00-13:00 – Kallio – Riina Tanskanen mukana paneelikeskustelussa
31-10-2021 12:30 – Esplanadi – Minja Koskela: Äidiksi tuleminen
Haastattelija: Anu Koivunen
31-10-2021 12:30 – Töölönlahti – Ina Mikkola: Valtakirjani
31-10-2021 12:30 – Punavuori – Antto Terras: Tallinnan tappajat 2&3 – Viron veriset vuodet
Haastattelija Marjo Näkki
31-10-2021 13:00 – Kallio – Ina Mikkola: Valtakirjani
Haastattelija: KirjaKalliolaiset
31-10-2021 13:30 – Töölönlahti -Minja Koskela: Äidiksi tuleminen
Haastattelija: Anu Koivunen
31-10-2021 13:30 – Vallisaari – Salla Nazarenko ja Reetta Huttunen: Miten käy ihmisen ilman antibiootteja
Haastattelija: Iida Simes
31-10-2021 14:30 – Esplanadi – Pia Penttala ja Risto Pakarinen: Suomen Supernanny
31-10-2021 15:00 – Töölönlahti – Risto Isomäki: Atlantin kuningatar
Haastattelija: Riikka Kämppi
31-10-2021 15:00 – Kallio – Riina Tanskanen: Tympeät tytöt
Haastattelija: KirjaKalliolaiset
31-10-2021 15:30 – Töölönlahti – Markku Kanerva, Alpo Suhonen & Risto Pakarinen: Markku Kanerva – Matkalla EM-kisoihin
Haastattelija Mika Rönkkö
31-10-2021 15:30 – Esplanadi – Jarno Paalasmaa: Kasvatusviisautta kiireisille
Haastattelija: Mimmi Saarinen
31-10-2021 16:00 – Kumpula – Vuokko Hurme ja Noora Katto Hirveä nälkä
31-10-2021 16:30 – Hakaniemi – Anna Kontula Pikkuporvarit – Pohdintaa aikamme hengestä
Haastattelija: Anu Koivunen
31-10-2021 17:00 – Hakaniemi – Moona Laakso & Jasmin Hamid: Vaurastu kuin nainen
Haastattelija Ina Mikkola