Jari Heinonen

20-luvun hyvinvointimalli

Onko suomalainen hyvinvointimalli mahdollista pelastaa tulevan 2020-luvun aikana? Mitä menetettävää meillä on? ”Kaikki”, vastaa Jari Heinonen kunnianhimoisessa uutuuskirjassaan.

Vakuuttavassa teoksessaan Heinonen asettaa Suomen hyvinvointimallin suurennuslasinsa alle unohtamatta tarkastella sen viime vuosina kohtaamia vakavia ongelmia. Kahdesti Suomen päälle kaatunut syvä talouslama ja niiden myötä vakiintunut yhteiskuntapolitiikka ovat haastaneet Suomen mallin. ”Uusliberalismi on pääoman vallan viimeisin muoto, jonka ytimenä on finanssivirtojen sääntelemättömyys, sosiaaliturvan leikkaukset, julkisten palvelujen kilpailuttaminen, ulkoistaminen ja yksityistäminen”, Heinonen toteaa. Faktapohjaltaan vankka kirja nostaa esille hyvinvointimallimme kolme keskeistä haastetta. Tarkastelun kohteina ovat erityisesti kysymykset köyhyydestä, osallisuudesta ja vallasta.

YTT Jari Heinonen on tietokirjailija ja sosiaalipolitiikan emeritusprofessori Tampereen yliopistossa. Hänen tutkimusaiheensa ovat keskittyneet sosiaalipolitiikan historiaan, asiakkaiden oikeuksiin, kolmanteen sektoriin, köyhyyteen ja syrjäytymiseen. Heinosen kirjallinen tuotanto kattaa yli 200 julkaisua.

20,00 

Loppuunmyyty

Tuotetunnus (SKU): 9789523510845 Osastot: , Avainsanat tuotteelle , , , ,

Kirjan tekijät

Laajenna

Kirjan lisätiedot

Laajenna

Kirjan lisätiedot

Isbn

9789523510845

Sivumäärä

200

Julkaisuaika

1 / 2019

Mediassa

Laajenna

Asiakkaiden arvostelut

Laajenna

Arviot

Tuotearvioita ei vielä ole.

Kirjoita ensimmäinen arvio tuotteelle “20-luvun hyvinvointimalli”

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *