Lauri Nurmi

Suomen salattu tie Natoon

Lauri Nurmen Suomen salattu tie Natoon kertoo Nato-prosessin värikkäät vaiheet.

Teos kuvaa mukaansatempaavasti ajanjaksoa, jolloin suomalaisten asenne Nato-jäsenyyttä kohtaan muuttui. Värikkäitä vaiheita aitiopaikoilta seurannut Lauri Nurmi valottaa, miten kulisseissa tehtiin vuosikaudet työtä sen eteen, että jäsenyyshakemus olisi selkeä ja nopeasti etenevä prosessi. Kirja antaa äänen niin Nato-maiden sotilasjohtajille, Suomen viime vuosien puolustus- ja ulkoministereille kuin puolustusvaliokunnan ja tp-utvan jäsenille.

Kirjassa kuullaan presidentti Sauli Niinistön tuoreita näkemyksiä Vladimir Putinista, Suomen ulkopoliittisista suhteista ja turvallisuuspolitiikasta. Haastateltavina ovat myös mm. Timo Soini, Jussi Niinistö, Pekka Haavisto, Antti Kaikkonen, Jarmo Lindberg ja Alexander Stubb.

Lisäksi teos raottaa Suomen ja Venäjän poliittisten suhteiden hoidon erikoispiirteitä. Miksi Venäjän valtiojohto halusi Suomen-vierailulla erityisesti Koskenkorvaa eikä vodkaa? Entä miksi Vladimir Titov lähetti synttärionnittelut Timo Soinin tyttärelle?

27,90 

Tuotetunnus (SKU): 9789523931787 Osastot: , , , Avainsanat tuotteelle , , , , ,

Kirjan tekijät

Laajenna
  • Lauri Nurmi
    lauri2

    Lauri Nurmi (synt. 1980) on Iltalehden politiikan toimittaja, joka palkittiin vuonna 2017 Suomen kuvalehden journalistipalkinnolla ja vuonna 2018 Aamulehden vuoden toimittaja -tunnustuksella. Keväällä 2017 Sanomalehtien Liitto palkitsi Nurmen vuoden 2016 parhaan näkökulmakirjoituksen kirjoittajana Vuoden paras -kilpailussa. Nurmi valmistui maisteriksi Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä...

    Katso kirjailijan sivu →

Kirjan lisätiedot

Laajenna

Kirjan lisätiedot

Isbn

Painettu kirja: 9789523931787, E-kirja: 9789523932760

Sivumäärä

240

Julkaisuaika

9 / 2023

Mediassa

Laajenna

Suomi vietiin Natoon ”luikerrellen” Paavo Väyrynen Uusi Suomi 14.9.2024

Hyvässä uskossa Yle 8.9.2024

Näin kärki­ehdokkaat puhuivat Venäjästä ennen Ukrainan sotaa Ilta-Sanomat 26.1.2024

Lauri Nurmen Suomen salattu tie Natoon oli yksi eniten uusia varauksia saanut kirja pääkaupunki­seudun Helmet-kirjastoissa 20.-27.9.2023. Helsingin Sanomat 30.9.2023

Ketkä jarruttivat Suomen Nato-jäsenyyttä ja miksi Suomi löysi tiensä Natoon vasta kriisin keskellä? Ruben Stiller, YLE 29.9.2023

Toimittaja Lauri Nurmen Suomen salattu tie Natoon -kirjan (Into) mukaan tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja ministerit pitivät mahdollisena, että Venäjä tekisi Suomen Nato-prosessin aikana sotilaallisen iskun Suomea vastaan.” Ilta-Sanomat 21.9.2023

“Alexander Stubbin yllättävä lausunto: Nämä kolme ajoivat hallituksessa kovempaa Venäjä-linjaa.” Verkkouutiset 20.9.2023

“Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) ja elinkeinoministeri Olli Rehn (kesk.) varmistivat vuonna 2015, että vastentahtoinen Fortum pelasti osakkuudellaan Fennovoiman, kirjoittaa Iltalehden toimittaja Lauri Nurmi tuoreessa kirjassaan Suomen salattu tie Natoon.” Kaleva 20.9.2023

“Kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, Suomi kävi läpi mahdottomatkin uhkakuvat – presidentti Niinistö: “Eihän veteenkään hypätä katsomatta, onko siellä kivi alla”” MTV uutiset 20.9.2023

“Tuore kirja: Fennovoiman ydinvoimalahanke olisi kaatunut, jos pääministeri Sipilä ei olisi painostanut Fortumia mukaan.” Ilkka Pohjalainen 20.9.2023

“Suomen Nato-harkinnassa vaikutti myös maariski ja sen tasavallan presidentti Sauli Niinistö nosti esiin myös ruotsalaisten kanssa keväällä 2022, kun Suomi ja Ruotsi pohtivat liittymistä puolustusliittoon.” Kauppalehti 20.9.2023

“”Biden-yhteys alkoi Glasgow´ssa.” Näin sanoo tasavallan presidentti Sauli Niinistö Suomen Nato-loppusuoran huipputärkeästä yhteydestä Lauri Nurmen uutuuskirjassa Suomen salattu tie Natoon (Into Kustannus, 2023). Kirja paljastaa, kuinka haavoittuvassa tilanteessa sotilaallisesti liittoutumaton Suomi oli jo 2014, kun Venäjä oli miehittänyt laittomasti Krimin.” Uusi Suomi 20.9.2023

“”Ihan kaikki mahdolliset riskit piti käydä läpi” – Lauri Nurmi avaa uudessa kirjassaan Sauli Niinistön ajatuksia Nato-prosessin aikana.” Demokraatti 20.9.2023

“Kun Venäjän hyökkäys Ukrainaan alkoi näyttää todennäköiseltä ja Putin varoitti maita liittymästä Natoon, Niinistö alkoi heti varmistaa Yhdysvaltain tukea Suomen mahdolliselle jäsenyydelle Natossa.” Ilta-Sanomat 20.9.2023

“Uutuuskirja: Juuri ennen sotaa Biden pyysi Niinistöltä, voisiko vielä jotain yrittää Putinin suhteen.” Iltalehti 20.9.2023

“IL:n toimittaja Lauri Nurmen kirja Suomen salattu tie Natoon herättää kysymyksen TP:n ja PM:n välisestä yhteistoiminnasta.” Uusi Suomi, blogit 20.9.2023

“”Kukaan ministereistä ei suoraan sanonut, että haetaan Nato-jäsenyyttä. Natosta puhuttiin asioiden selvittämisen kautta”, presidentti Niinistö kertoo toimittaja Lauri Nurmen kirjassa Suomen salattu tie Natoon.Helsingin Sanomat 20.9.2023

Asiakkaiden arvostelut

Laajenna

Arviot

Tuotearvioita ei vielä ole.

Kirjoita ensimmäinen arvio tuotteelle “Suomen salattu tie Natoon”

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Samalta kirjailijalta

Sanna Marin

Sanna Marin

29,90 
Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla.

Jussi Halla-aho

Jussi Halla-aho

24,90 
Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla.

Ale
Antti Rinne

Antti Rinne

26,90  5,50 
Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla.

Sauli Niinistö

Sauli Niinistö

26,90 
Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla.

Saatat myös pitää...

  • Hyökkäys

    Hyökkäys – Painettu kirja

    29,90 
  • Maa joka heräsi

    Maa joka heräsi

    Kalle Kniivilä 27,90 
  • Sanna Marin

    Sanna Marin

    Lauri Nurmi 29,90 
Suomen salattu tie Natoon
Katselet: Suomen salattu tie Natoon 27,90 
Valitse vaihtoehdoista
0
    0
    Ostoskorisi
    Ostoskorisi on tyhjäPalaa kauppaan
      Laske postimaksu
      Käytä kuponki
        Kirjoja josta saattaisit pitää
        Kirjoja josta saattaisit pitää