Kun lukutaito kohtasi kapitalismin

Tulin hiljattain hyvälle mielelle bongatessani arvostelun nuortenromaanistani. Myönnetään toki, että mieltäni kohensi arvion lisäksi myös sen sisältö: kehuja riitti.

Jottei oma kehu haisisi liikaa, mukavan ensireaktion jälkeen pääkoppa palautti karuun todellisuuteen – maailmaan, jossa varhaisnuortenromaaneja nostetaan hävettävän vähän esille.

Hyvä mieli tuli siis siitä, että arvion kuin arvion ylipäänsä sai. Tämä koskettaa kirjailijoita genreen ja kohderyhmään katsomatta.

Silti juuri lasten- ja nuortenkirjat jäävät aivan liian usein alakynteen kilpailussa niukoista palstatiloista. Mistä tällainen näköalattomuus johtuu aikana, jolloin lukutaidosta ja sen rapistumisesta toitotetaan jatkuvalla syötöllä?

Kehitys hämmentää. Samoin se, että itse voivottelusta lukutaidon ja luetun ymmärtämisen heikkenemisen suhteen on tullut trendikästä, ei toimista asian korjaamiseksi. Sanat eivät vastaa tekoja.

Kirjojen ALV:tä nostettiin tänä vuonna 14 prosenttiin, oli kyse sitten painetuista tai sähköisistä julkaisuista. Selitäpä siinä kirkkain silmin nuorelle, että lukemista arvostetaan yhteiskuntamme ylimmillä portailla asti. Tällaisille kaapinvartijoidemme päätöksille ei minulta sympatiaa heru. Kyllä, talous sakkaa ja jostain on leikattava – tätä lähes hysteeristä mantraa olemme kuulleet yhtä soittoa korvamme ruvelle.

Mutta miksi purra kädestä, joka meitä kirjaimellisesti ruokkii?

Lukeminen kehittää empatiaa, muistia, sanavarastoa, taltuttaa stressiä ja voi tukea myös terveyttä. Aivotutkija Minna Huotilan mukaan lukeminen kehittää jopa keskittymiskykyä. Tästä huolimatta lukutaidon heikkenemisen vastaisista työkaluista – kuten kirjallisuudesta – leikataan samaan aikaan, kun samaiset saksia heiluttaneet päättäjät asettavat esimerkiksi kännykkäkieltoja kouluihin, jotta keskittymisen kanssa painivat oppilaat saisivat rauhan luokkahuoneisiin. Digirajoituksista olen täysin samaa mieltä, en laastaripolitiikasta, jossa ongelmien juurisyitä ei pitkäjänteisesti hoideta.

Uhanalaiset nuorten mediat

Syytä lukutaidon rapistumiselle voi hakea myös länsimaisesta markkinataloudesta. Viimeistään 2010-luvulla mediaa ravisteli digitalisaation aiheuttama tilaajakato, kun painettujen lehtien lukeminen siirtyi vähitellen nettiin. Tästä digimyrskystä nuortenlehdet eivät selvinneet – aikuisten erikoislehdet sulautettiin joko yhdeksi isoksi mediaksi ja myös nettiin, tai lakkautettiin. Ne ”erikoislehdet”, joihin myös lasten-ja nuortenlehdet niin usein niputetaan, aloittivat joutsenlaulunsa tai lakkautettiin. Mitä taas tulee maakuntien sanomalehtien nuortensivuihin, joita vielä vuosikymmen sitten oli, noh… ne ovat niitä niin sanottuja teemasivuja, joihin leikkuri iskee herkemmin. Köyhä lapsi ei maksa lehden vuosikertaa. Tätäkin on kapitalismi.

Nuortenlehti Demi, jonka avustavaan toimikuntaan allekirjoittanutkin aikoinaan kuului jonkin aikaa, lakkautettiin, koska riittävää kaupallista kysyntää lehden kohderyhmälle ei enää ollut. Tilaajamäärät olivat toki laskussa, mutta tuohon aikaan – digitalisaation  murroksen taitekohdassa – levikkimäärien väheneminen koski kaikkia medioita kohderyhmän ikään katsomatta. Muuttuneessa markkinatilanteessa nuorten sisältöjä ei osattu – eikä edelleenkään aina osata – tehdä voitollisiksi, ja kun ei tahdottu oppia osaamaan, lapset ja nuoret joutuivat tässäkin asiassa sijaiskärsijän rooliin.

Me aikuiset luemme paljon meille varta vasten kuratoituja, toimitettuja sisältöjä. Voimme valita somen eli kavereidemme ja vaikuttajien itsensä tekemien toimittamattomien sisältöjen ja hiottujen toimitettujen julkaisujen välillä.

Sen sijaan nuorille jätimme digiluun käteen.

Lapsille kuratoidut, moderoidut ja syväluotaavasti toimitetut sisällöt ovat kutistuneet olemattomiin. Esimerkkinä tästä Helsingin Sanomien Lasten uutiset, joka on voittanut – ja aivan ansaitusti – Kultaisen Venlan nyt kolmena vuotena peräkkäin. Voittoputkea avittaa huippusisältöjen lisäksi myös surullisempi seikka: kilpailua, tarjontaa, moninaisuutta, siis vaihtoehtoja ja vapautta ei vain ole.

Ei ole sattumaa, että sarjakuva Aku Ankkaa luetaan ehkä enemmän kuin koskaan – kiitos pitkäjänteisen ja ansiokkaan työn sekä tarjonnan puutteen. Huomionarvoista on myös, että monet lehden vuosikerran maksajat (lue: aikuiset) lukevat lehteä joko itse tai lastensa kanssa. Kaupallista kysyntää riittää.

Monipuolinen tarjonta lisää monipuolista kuluttamista

Selvennettäköön tämäkin: En hae vastakkainasettelua nuorten ja aikuisten sisältöjen välille. Aikuisille kohdennetut julkaisut kituuttelevat nekin aivan samojen kinkkisten dilemmojen äärellä. Joku voi jopa väittää, että kirjallisuudessa ja julkaisuissa ylipäänsä on vallinnut jo pitkään ylitarjontaa. Kun markkinat ovat ylikuumat, kakusta siivutetaan yhä ohenevampia paloja alkutuottajille.

Juuri tarjonta ja lähteiden monipuolisuus lisäävät sekä luetun ymmärtämistä että kiinnostusta lukea, ja faktaa on, että nuorille kuratoidut sisällöt ovat kutistuneet. Silti ihmettelemme ääneen, miksi joitakin nuoria ei kiinnosta lukea vaikkapa pitkiä tekstejä. Pohdimme, miksei lukutaidon ylläpitämisestä tule joillekin lapsillemme tapaa.

Vastaus: Olemme luoneet lapsille yhteiskunnan, jossa toimitettujen tarinoiden lukemiseen ei kannusteta samalla tavalla kuin ennen.

Ääneenihmettelymme lukutaidon rapautumisesta saa palstatilaa, koska konflikti ja draamankaari, klikkiotsikot ja aikuisten (lue: tilaajien) äänet. Tätäkin on kapitalismi.

Nuorten suosituin media on kiinalainen

Lukutaito ei tuota. Samassa kastissa on kulttuuri, josta leikataan. Sekään ei tuota. Kulttuuri  kun on niin sanottua kansakunnan henkistä pääomaa, jolla ei ole rahallista arvoa.

Höpönpöpöt.

Lukutaito ja kulttuuri tuottavat paljonkin, mutta eivät aina pikavoittoja, vaan voivat kasvattaa pääomaamme myös pidemmällä aikavälillä. Pidemmän aikavälin tuotto on kuitenkin vaikea pala purtavaksi modernille taloudelle, joka hengittää kvartaaleittain, osavuosittain. Korkojen lyhennyksillä on deadline. Samaisesta syystä myös ilmastonmuutoksen vastainen taistelu on yskinyt hävettävän hitaasti eteenpäin. Tätäkin on kapitalismi.

Jos taloutemme on kuitenkin tällaista pikavippimäistä nopeiden satasten tavoittelua, jonka sääntöihin lasten- ja nuorten sisällöt yritetään väkisin mahduttaa, ihmekö tuo, jos nuorten mediat kuihtuvat ja kuolevat kapitalismin rattaissa. Palloa ei saa survottua neliönmuotoisesta aukosta sisään.

Kuka siis vielä ihmettelee, miksi kiinalaisomisteisesta TikTokista on tullut suomalaisten nuorten tärkein uutismedia?

Ylen tutkivan journalismin osaston mukaan TikTok tarjoaa oletetulle kiinalaisnuorelle sisältöjä, jotka auttavat ratkaisemaan ongelmia ja kehittämään itseä esimerkiksi kieliä opiskelemalla. Suomalaisnuorelle algoritmit sen sijaan tuuttaavat vaikkapa kouluhuumoria ja meikkausvideoita. Yksitoistavuotiaalle suomalaispojalle sovellus suositteli itsetuhoisia sisältöjä karmein seurauksin.

Kysytään uudestaan. Kuka vielä pohtii, miten samaan aikaan tässä lapsille toimittamattomia ja kuratoimattomia sisältöjä tarjoavassa aikuisten maailmassa nuorten pahoinvointi lisääntyy ja keskittymiskyky on kateissa?                                                                         

Lukutaidon rapistuminen vaarantaa kilpailukyvyn

Jos lapsista ja nuorista ei voi tulla kuluttajia – mikä heistä tosin on jo tehty vanhempien kukkarolla – ja nuorten sisältöjä on vaikea kaupallistaa, miksei valtio voisi tukea mediaa antamalla mediataloille ja kustantajille porkkanoita, kenties ehdollista tukea nuorille kuratoitujen sisältöjen kehittämiseen ja julkaisuun?

Kuinka kestävää ylipäänsä on, että lasten ja nuorten julkaisut kilpailevat aikuisten rakentamassa ja maksaville kuluttajille kohdennetussa markkinataloudessa samalla viivalla aikuisten julkaisujen kanssa?

Tällainen tuki eriarvoistaa sisältöjä, joku lohkaisee. On demokratiaa, että kaikki julkaisut ovat samalla viivalla toistensa kanssa.

Ylläolevan kaltaisessa maailmassa emme kuitenkaan elä: lasten- ja nuorten sisällöt on jo eriarvoistettu ja alimitoitettu.

Nyt jos koskaan tarvitsemme vanhempia, jotka ostavat tai lainaavat lapsilleen kirjoja, lukevat nuorten kanssa ja toimivat itse esimerkkeinä kuluttamalla itselleen mieluista kirjallisuutta – sillä on merkitystä.

Tarvitaan myös medioita, jotka tuovat esiin nuortenkirjallisuutta vaikkei se heidän ydinkohderyhmäänsä eli maksavia tilaajia kiinnostaisikaan. Tarvitaan vaikuttajia, jotka vinkkaavat seuraajilleen lapsille kuratoiduista teoksista, vaikka kirjasta someen julkaistun sisällön tykkäysmäärä jäisikin muita sisältöjä alhaisemmaksi. Tällaisia ihmisiä ja medioita on paljon – annetaan heille kiitosta.

Yhteisen tahtotilan lisäksi tarvitsemme poliittista ohjausta. Konkreettiset toimet valtion tasolla olisi moraalinen kädenojennus tälle hälyttävälle kehitykselle, jossa puheenvuorot nuorten lukutaidon heikkenemisestä näyttävät jäävän vain korulauseiksi.

Ihmelääkettä ei ole, ei poppaskonsteja, joilla tämän karmivan kehityksen voi yhdessä yössä kääntää voitolliseksi. Rakenteiden muutos vaatii pitkäjänteistä työtä yli puoluerajojen, ohi muiden erimielisyyksien. Tämän asian kanssa, jos minkään, kannattaa olla yhteisesti samaa mieltä.

Kyse ei ole leikin asiasta eikä mistään lasten jutusta. Lukutaidon rapistuminen ja siihen käytettävien työkalujen heikentäminen muodostavat vakavan uhkan yhteiskunnalle ja pienelle kielialueellemme. Jos emme tarjoa nuorille kotimaisia uutisia, medioita, toimitettuja sisältöjä, tarinoita ja kirjoja, ei ainoastaan lukutaito ole uhattuna – vaarassa on tulevaisuutemme demokratia ja kilpailukyky.

Mutta että nuorisommekin talouden uhrialttarille?

Etsimään uutisia TikTokista?

Tätäkin on kapitalismi. Ihan oksettaa.

Ilkka Olavi