-44%

Milla Peltonen

Erakot

Omintakeisten suomalaisten elämäntarinoita

Suomi on erakkojen luvattu maa, mutta erakotkaan eivät ole niinkuin ennen. Tai ainakaan niinkuin yksioikoiset käsityksemme heistä. Keitä ja mitä erakot ovat? Miksi he ovat valinneet elämän muiden ulottumattomissa, vai ovatko? Mitä he haluavat elämäntavallaan sanoa, vai haluavatko? Mitä erakkous meikäläisissä oloissa oikeastaan merkitsee?

Erakot kertoo yhteiskunnan “ulkopuolelle” vetäytyneistä yksineläjistä. Se tutustuttaa lukijansa omintakeisiin persooniin pohjoisen erämaissa, korpien kätköissä, kaukaisilla saarilla ja vuorilla, peräkylillä ja kaupunkien reunamilla. Se kurkkii menneisyyteen ja kulttuuriseen kuvastoonkin, mutta keskustelee ennen muuta suomalaisten nykyerakkojen kanssa. Ja kertoo heidän kiehtovat tarinansa.

Kirjassa esiintyvät muun muassa: 

Klaus Backberg (1933–2015), kuvataiteilija, eli 1970-luvulta lähtien valtaosan vuodesta erakkona sähköttömässä mökissä Enontekiön Kultakurussa, keskellä erämaata. Sydäntalvet hän asui Helsingissä pelkistetyssä yksiössään. Elinaikanaan Backberg jäi persoonana tuntemattomaksi, vaikka hänen näyttelyitään järjestettiin (1979–) Taidesalongissa Helsingissä joka toinen vuosi. Backbergin kiehtova elämäntarina kerrotaan suurelle yleisölle vasta nyt. 

Marketta Horn (s. 1949) tunnetaan maailmankansalaisena, suorapuheisena vihreänä kuntapoliitikkona, suomalaisten ekoyhteisöjen kehittäjänä, Neljän dollarin päivä -matkakirjan tekijänä – ja nyttemmin Saarijärven ”Mörkökorven erakkona” ja naispuolisena Linkolana. Hornille erakkous on ekologinen valinta ja yhteiskunnallinen protesti.

26,90  15,00 

Tuotetunnus (SKU): 9789523512726 Osasto: Avainsanat tuotteelle , , , , ,

Kirjan tekijät

Laajenna
  • Milla Peltonen
    Peltonen, Milla

    Milla Peltonen on tietokirjailija, joka asuu Virroilla. Häntä kiinnostavat epätyypilliset elämäntavat ja -tarinat sekä yksilön ja yhteiskunnan yhteentörmäykset. Koulutukseltaan Peltonen on kirjallisuudentutkija ja väitellyt Hannu Salaman yhteiskunnallisista romaaneista. Vuonna 2016 häneltä ilmestyi Salaman elämää ja tuotantoa käsittelevä teos Paperilla seisova...

    Katso kirjailijan sivu →

Kirjan lisätiedot

Laajenna

Tuoteosasto

Kirjan lisätiedot

Isbn

Painettu kirja: 9789523512726, Pokkari: 9789523517899, E-kirja: 9789523513228

Sivumäärä

260

Julkaisuaika

1 / 2020

Mediassa

Laajenna

Milla Peltonen kertoo kuvailevassa ja puhelevassa tietokirjassaan Erakot ihmisistä, jotka elävät yhteiskunnan ulkopuolella tai ainakin laitamilla. Kun korona-ajan sosiaaliset kontaktit ovat vähentyneet ja monet kokevat eristymisen vastenmielisenä, tuntuu rauhoittavalta tietää, että joillekin se on mieluisa elämäntapa.”
Helsingin Sanomat, 9.5.2020

”Matkalla erakkotarinoiden maassa. Hämmentävän ajankohtainen tietokirja on nyt, kun niin monet pakotettuna askaroivat erillään tavanomaisesta arjestaan. Jos koronaerakkouteen liittyykin paljon ahdistusta, useille se merkitsee mahdollisuutta elää hitaammin ja valintoja pohtien. Kiitos mainiosta ja avartavasta lukukokemuksesta, kirjasta jäi todella hyvä mieli.”
Karjala, 7.5.2020

“Seurapiirirouva Marketta Horn muutti erakoksi ikimetsään, koska hänen ekologisuutensa on ihmisille liikaa – ‘Miten ihminen voi ylipäätään elää tässä yhteiskunnassa?'”
MTV Uutiset, 25.4.2020

“Erakkojen opit. Tietokirjailija Milla Peltonen perehtyi suomalaisten erakkojen elämään. Heidän tarinoillaan oli niin suuri vaikutus, että Peltonen itsekin alkoi elää omaehtoista elämää, myi kerrostaloasuntonsa ja muutti vanhaan omakotitaloon.”
Helsingin Sanomat, 1.4.2020

“Erakot olivat omaehtoisen karanteenin edelläkävijöitä – vapaaehtoiselle eristäytymiselle löytyy monia syitä.”
YLE, 26.3.2020

“Erakon askeettinen ja luonnonläheinen elämäntapa herättää kunnioitusta, mutta myös pelkoa – tällainen on nykyerakko.”
YLE, 25.2.2020

“Erakot on vetävästi kirjoitettu huolellisen pohdiskelun ja lempeän uteliaisuuden tulos. Se tarjoaa tuoreen näkökulman laajojenkin yhteiskunnallisten kysymysten tarkasteluun.”
Suomen Kuvalehti, 3.4.2020

”Tärkein oppi, jonka Peltonen tapaamiltaan ihmisiltä mielestään sai, on ytimekäs: eläimistä ja puista voi tulla kavereita siinä missä ihmisistäkin.”
Kodin Kuvalehti, 9.7.2020

Milla Peltonen kokosi yhteen erakkojen elämäntarinoita – Vetäytyminen yhteiskunnan ulkopuolelle ei ole yksioikoinen eikä ristiriidaton ratkaisu.”
Turun Sanomat, 26.5.2020 (tilaajille)

”Millaisia ihmisiä ovat suomalaiset erakot? – Yksi asia erottaa erakon yksinäisestä ja syrjäytyneestä.”
Aamulehti, 1.11.2020 (tilaajille)

Milla Peltosen tietokirja tuo ilmiötä nykypäivään, omavaraisuuteen ja ekologisuuteen keskittyviin omien polkujensa kulkijoihin.”
Ilta-Sanomat, 18.6.2020

”Kullankaivajia ja kalastajia, munkkeja ja omanvaraisuuden tavoittelijoita. Jo edesmenneitä ja nykyisiä erakkoja esittelevä tietokirja näyttää erilaisia tapoja elää, mutta ei yritä analysoida liikoja.”
Kodin Kuvalehti, 7.5.2020

”Kun Milla Peltonen alkoi perehtyä suomalaisiin erakoihin kirjaansa varten, hän yllättyi. – ’Tutkimani erakot ovat yleensä olleet tyytyväisiä valintaansa, eivät niinkään surullisia hahmoja.’”
Me Naiset, 31.12.2019

“Olisiko sinusta erakoksi? Asuisit yksin, viihtyisit yksin, olisit yksin.
Tutkija ja tietokirjailija Milla Peltonen kirjoitti suomalaisista erakoista kirjan, koska kukaan muu ei ollut sitä tehnyt.”
Yle, 24.3.2020. Katso haastattelu täältä:
Erakot – maailmasta vaan ei itsestään luopuneet.

”Erakkolegendoista nykyerakoihin. Erakkoja on ollut hyvinkin erilaisissa tilanteissa ja heitä on elänyt myös Pohjois-Karjalassa. Osalle on käynyt huonosti.”
Karjalainen, 29.4.2020

”Syytä vetäytymiseen ei löydy, pohdittavia motiiveja kylläkin. Yksinolo, yhteys luontoon, luottamus omiin voimiin. Kyllääntyminen massayhteiskuntaan, joka kuluttaa niin planeettaa kuin sielua.”
Etelä-Suomen Sanomat, 1.8.2020

”Syväkairaus viimeisten mohikaanien aivoituksiin. Kokonaisuudessaan Milla Peltosen teos on ravisteleva ja silmiä avaava kokemus siitä, kuinka erakkojen motiivit ja luonteet ovat vaihdelleet ja vaihtelevat melkeinpä yhtä paljon kuin meidän ’tavan ihmisten’. Erakoista jokainen on aina oma ainutlaatuinen persoona.”
Lapin Kansa, 5.5.2020

“Kirja, jonka aion lukea.”
Keskipohjanmaa, 30.5.2020

Milla Peltonen on kirjoittanut mainion kirja erakoista Suomessa. Hän ulottaa katsauksensa aina nykypäivään saakka. Nykyään yksin eläminen valitaan usein maailmankatsomuksellisista tai ekologisista syistä. Halutaan tulla toimeen vähällä.”
Lapin Kansa, 19.3.2020

”Suomi on kautta aikojen ollut erakkojen luvattu maa. Siispä tietokirjailija Milla Peltosella ei ollut pulaa esimerkeistä ryhtyessään kirjoittamaan kirjaa yksinolon valinneista.”
Suomenmaa, 6.3.2020

Erakot-teos esittelee lukijalle koko joukon muista eristäytyviä, yksinoloa kaipaavia ihmisiä. Mukana on muun muassa uskonnollinen kilvoittelija, omavaraistilallinen, elämänkolhujaan terapiakirjoittamalla paranteleva kausierakko sekä ekologista elämäntapaa noudattava järjestelmäpakolainen.”
Kaltio, 2/2020

”Tämän kirjan ottaisin mukaan autiosaarelle. Tai oikeammin: tämä kirja luo autiosaaren ympärilleen. Erinomaista luettavaa ihmismeren keskellä.”
Keskisuomalainen, 14.2.2020

“Tästä teoksesta kannattaa ammentaa vertaistukea, jos oma mökkihöperyys alkaa uhata. Peltonen tapaa reissuillaan erilaisia ihmisiä, joita kaikkia yhdistää halu vetäytyä omiin oloihin. He ovat tosielämän erakoita, joita me muut ihailemme tai kauhistelemme.”
Kuiske.fi, 24.4.2020

“Peltosen kirja Erakot tutustuttaa lukijansa omintakaisiin persooniin pohjoisen erämaissa, korpien kätköissä, kaukaisilla saarilla ja vuorilla, peräkylissä ja kaupunkien reunamilla.”
Suomenmaa, 6.3.2020

“Milla Peltosen kirjasta Erakot saa hyvän kuvan suomalaisista erakoista. Syitä erakkouteen on monia, eikä erakkoudesta löydy kovin monia yhteisiä piirteitä.”
Koti-Lappi, 22.3.2020

”Peltonen on selvästikin tutustunut varsin laajasti ja huolellisesti erakoista kertovaan kirjallisuuteen, niin tietokirjallisuuteen kuin kaunokirjallisuuteenkin. Kaikkein mielenkiintoisimpia ovat kuitenkin ne kirjan osat, joissa Peltonen kertoo kohtaamisistaan erakoiden kanssa.”
Ylä-Karjala, 19.5.2020

Milla Peltosen Erakot-kirja on hieno näyte tietokirjallisuudesta, joka on viihdyttävää – ja usein myös jännittävää. Mikä parasta, sen lähdeluettelossa piisaa luettavaa, katseltavaa ja kuunneltavaa pitkäksi ajaksi.”
Kulttuuritoimitus, 12.2.2020

”Elämäntapaa etsimässä. Tietokirjailija Milla Peltosta kiinnostavat ihmiset, jotka ovat valinneet yksinelämisen. Aiheella on nyt ajankohtaista kaikupohjaa, sillä keväällä puhjenneen korona-epidemian poikkeusoloissa olemme saaneet vähintään tunnustella eristyksissä oloa. Teoksen ytimessä ovat vapaaehtoisesti eristäytyneiden omat tarinat, heistä kerrotut jutut, elämäkerrat ja hieman myös erakkouden kulttuurinen kuvasto. Mukana on niin entisiä kuin nykyisiä erakkoja.”
Agricola, 11.9.2020

“Erakkous on ehkä pohjimmiltaan mielentila, jonka kutsuun kukin vastaa omalla tavallaan. Ja hallitsevan elämäntavan kyseenalaistaminen omassa elämässään, onhan kapinaa jo siinäkin.”
Vasen Kaista, 29.5.2020

“Ah Mikä kansi. Eikä sisältökään hullumpi.”
Kirjavinkit, 9.3.2020

”Tutkija Milla Peltonen esittelee kirjassaan ’Erakot’ omintakeisten suomalaisten elämäntarinoita. Kirjassa tuodaan esille edesmenneiden ja vielä nykyäänkin elävien suomalaisten erakoiden elämänvaiheita ja -tapoja. Lappi ja erityisesti Inari pääsee Erakot-kirjassa näyttävästi esille, koska olihan juuri Inari sellainen seutu, joka veti ennen vanhaan puoleensa omintakeista väkeä ja erityisesti kultamiehiä, tai ’kultaerakoita’, kuten Peltonen luonnehtii.”
Inarilainen.fi, 13.7.2020

Asiakkaiden arvostelut

Laajenna

Arviot

Tuotearvioita ei vielä ole.

Kirjoita ensimmäinen arvio tuotteelle “Erakot”

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Samalta kirjailijalta

Ale
Paperilla seisova perkele

Paperilla seisova perkele

Alkuperäinen hinta oli: 32,00 €.Nykyinen hinta on: 22,90 €.
Lisää ostoskoriin

Ale
Päätön

Päätön

Alkuperäinen hinta oli: 17,00 €.Nykyinen hinta on: 5,00 €.
Lue lisää

Loppuunmyyty