Esko Riepula

Eskon askeleet

Omaelämäkerta

Miten ylioppilastutkintoa vailla olevan sepän poika matkasi akateemisen maailman huipulle Suomen pitkäaikaisimmaksi yliopiston rehtoriksi ja monen alan yhteiskunnalliseksi vaikuttajaksi?

Värikkäät muistelmat kirjoittanut Esko Riepula oli myöhäisherännyt koululainen, joka selvisi läksyistään siskonsa avulla. Myöhemmin opiskeluun syntyi intohimo, ja kirjassa päästään seuraamaan kuinka oppimishaluinen nuorukainen päätyy rakennustyömaille, Tampereelle Yhteiskunnalliseen Korkeakouluun ja Suomen ensimmäiseksi hallintotieteiden maisteriksi ja tohtoriksi. Jännittävien vaiheiden kautta päästään perustamaan Lapin yliopistoa, mutta millainen poliittinen vääntö siihen vaadittiinkaan?

Esko Riepula on Lapin yliopiston pitkäaikainen rehtori ja yksi sen perustajista. Hän on ollut myös aktiivinen politiikassa, alkaen perustuslakia uudistavasta työryhmästä ja siitä kunnallispolitiikan kautta selvitysmieheksi.

”Maaliskuun alusta 1979 aloin johtaa uutta korkeakoulua, jossa ei ollut yhtään opiskelijaa. Myöhemmin naureskelinkin, että itse asiassa se oli parasta aikaa rehtorikaudellani…”

31,90 

Loppuunmyyty

Tuotetunnus (SKU): 9789523510173 Osastot: , Avainsanat tuotteelle , ,

Kirjan tekijät

Laajenna

Kirjan lisätiedot

Laajenna

Kirjan lisätiedot

Mediassa

Laajenna

Asiakkaiden arvostelut

Laajenna

Arviot

Tuotearvioita ei vielä ole.

Kirjoita ensimmäinen arvio tuotteelle “Eskon askeleet”

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Viimeksi katsomiasi kirjoja

Eskon askeleet

Eskon askeleet

31,90 
Lue lisää

Loppuunmyyty