Jouko Aaltonen & Seppo Sivonen

Orjia ja isäntiä

Ruotsalais-suomalainen siirtomaaherruus Karibialla

Jouko Aaltonen ja Seppo Sivonen palkittiin vuonna 2020 Valtion tiedonjulkistamispalkinnolla esimerkillisestä tiedonjulkistamisesta  teoksessa Orjia ja isäntiä — ruotsalais-suomalainen siirtomaaherruus Karibialla. Kirja oli myös Kanava-palkintoehdokas 2019!

Vuonna 1784 kuningas Kustaa III hankki Kari­bialta pikku­riikkisen Saint-Barthélemyn kalliosaaren, josta tuli hyvän sataman ansiosta orjatalouden solmukohta. Tiesitkö, että saaren ylläpitämiseen osallistuivat myös suomalaistaustaiset kuvernöörit, sotilaat ja merimiehet? Suomalaiset myös sijoittivat orjatalouteen ja hyötyivät kaupasta. Tulihan raaka-ainekin Turun sokeritehtaalle Karibian orjaplantaaseilta.

Kirja piirtää samaan aikaan isoa ja pientä kuvaa: toisaalta se uppoutuu orjien, herrojen, kauppiaiden, sotilaiden ja merimiesten elämään ja kokemuksiin pienellä syrjäisellä Saint-Barthélemyn saarella ja toisaalta se avaa globaalin siirtomaa-ajan mekanismeja. Orjia ja isäntiä käsittelee myös orjuuden vastaista taistelua, joka oli yksi ihmiskunnan ensimmäisiä suuria moderneja joukko­liikkeitä.

Error: View ae0d0a6e4b may not exist

26,90 

Tuotetunnus (SKU): 9789523511514 Osastot: , Avainsanat tuotteelle , , , , , , ,

Kirjan tekijät

Laajenna
  • Jouko Aaltonen
    Aaltonen, Jouko

    Jouko Aaltonen on dokumenttielokuvantekijä, tuottaja ja tietokirjailija. Hän on myös Aalto-yliopiston vieraileva tutkija ja dosentti.  

    Katso kirjailijan sivu →
  • Seppo Sivonen
    Sivonen, Seppo

    Seppo Sivonen on yleisen, erityisesti Afrikan historian dosentti, joka on kirjoittanut useita teoksia Afrikan ja Aasian historiasta, kolonialismin ja eri kulttuurien kohtaamisesta. Heidän aiempi teoksensa Orjia ja isäntiä (2019) sai Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon ja oli ehdolla Kanava-palkinnon saajaksi.  

    Katso kirjailijan sivu →

Kirjan lisätiedot

Laajenna

Kirjan lisätiedot

Isbn

Painettu kirja: 9789523511514, E-kirja: 9789523512863

Sivumäärä

300

Julkaisuaika

8 / 2019

Mediassa

Laajenna

“Ruotsi hankki 1700-luvun lopulla siirtomaakseen Saint-Barthélemyn saaren. Saaren kautta myytiin kaikkiaan yli 7 000 orjaa. Orjien nimet olivat Billy, Peggy, Susannah, Judy, Kate, Rebecca, Penny, Daphne, Dolly, Kate, Judy, Celia, Hannah, Hannah, Desirée, Minkey ja Pauline. Heidät myytiin Kungsgatanin ja Östra Strandgatanin kulmassa huutokaupassa, joka alkoi kello 11 tammikuun ensimmäisenä lauantaina vuonna 1816.”
Helsingin Sanomat, 19.10.2019

”Ajatus siitä, että Suomi olisi orjakaupan ja kolonialismin historiassa sivustakatsoja on harha. Näin sanoo elokuvaohjaaja ja käsikirjoittaja Jouko Aaltonen, joka on yhdessä Seppo Sivosen kanssa kirjoittanut kirjan Orjia ja isäntiä – ruotsalais-suomalainen siirtomaaherruus Karibialla.”
Helsingin Sanomat, 12.6.2020

“Suomalaistehtaat käyttivät orjien kasvattamaa sokeriruokoa – ruotsalais-suomalainen siirtomaaherruus huipentui orjakauppasatamaan Karibialla.”
Yle, 20.10.2019

“Kirja kytkee vaivattomasti Ruotsin siirtomaahankkeet ja Saint-Barthélemyn ajan globaaliin kauppaan ja politiikkaan. Se myös kuvaa saaren valkoihoisen väestön arkielämää työssä ja vapaa-aikana saarella. Saari toimi myös muun muassa joidenkin Anjalan liittoon osallistuneiden karkotuspaikkana. Kirja käy välillä nykypäivässä ja kuvaa rikkaiden ihmisten vapaa-ajan pakopaikkana suosiman saaren oloja ja ihmisiä. Kirjoittavat ovat jututtaneet niin saarella asuvaa, saaren vanhaan ranskalaissukuun kuuluvan naisen kanssa naimisissa olevaa suomalaismiestä, kuin orjien jälkeläistä. Sekä Saint-Barthélemyllä että Ruotsissa siirtomaa-aikaa muistellaan enimmäkseen lämmöllä. Ruotsin aika näkyy muun muassa ruotsalaisissa nimissä pääkaupunki Gustaviaa myöten. Kiitos runsaasta kuvituksesta, erityisesti värikuvaliitteestä.”
MTV, 5.9.2019

”Ruotsalaisten ja suomalaisten osuus orjakaupan historiassa on lakaistu maton alle – ’Emme ehkä olleet suurimpia syyllisiä, mutta emme myöskään sivullisia’, sanovat suomalaistutkijat.”
Maailma.net, 22.4.2020

“Ruotsi ei ollut tietenkään mikään suuri tekijä kansainvälisessä orjakaupassa, mutta on kiinnostavaa tietää, että mukana oltiin. Suomalaisetkin sijoittivat orjakauppaan ja hyötyivät siitä. Tietokirja Orjia ja isäntiä täyttää mainiosti tehtävänsä. Se lisää tietoa vähän tunnetusta aiheesta.”
Uusi Suomi, 14.12.2019

“Jouko Aaltosen ja Seppo Sivosen mainiossa kirjassa Orjia ja isäntiä valotetaan Saint-Barthélemyn lisäksi myös muita Ruotsin siirtomaahankkeita. Ne kuitenkin epäonnistuivat toinen toisensa jälkeen eikä pieni ja karu Karibian saarikaan ollut mikään toivottu kultakimpale.”
Kansan Uutiset, 6.1.2020

Orjia ja isäntiä -teos paneutuu Saint-Barthélemyn ruotsalais-suomalaisen vaiheen tarinaan 1700–1800-luvun taitteen molemmin puolin, toki asianmukaisesti taustoitettuna. Tekijät ovat kokeneita tutkimuksen ja esittämisen ammattilaisia. Jouko Aaltonen on tunnustettu dokumenttielokuvaajaohjaaja ja historioitsija Seppo Sivonen Afrikan ja Aasian tuntija. Yhdistelmä toimii, jälki on erinomaista. Tarina kulkee asiantuntevasti ja lukijaa mukaan vetäen.”
Kanava, 25.10.2019

“Orjia ja isäntiä -teos kuvaa seikkaperäisesti ne hakkeet 1620-luvulta alkaen, joilla Ruotsi pyrki pääsemään siirtomaavallaksi muiden Euroopan siirtomaavaltojen joukkoon.”
Annelin kirjoissa, 9.12.2019

“Kirjasta käy hyvin ilmi, kuinka orjakauppa kosketti myös Ruotsia ja Suomea, vaikka näiden maiden ei ole tarvinnut jälkeenpäin tehdä tiliä tästä historian jaksosta.”
Suomen Kuvalehti, 24.10.2019

“Karibian orjakaupan suomalaiskytkökset tarjoavat suuren kertomuksen pienoiskoossa.”
Savon Sanomat, 22.9.2019

“Orjia ja isäntiä saa mahtumaan kolmeensataan sivuun häkellyttävän määrän yksityiskohtia, ihmiskohtaloita ja ajan taloudellisia realiteetteja. Kirja tuntuukin paljon isommalta kuin kuvittelisi pelkän sivumäärän perusteella. Kirjassa on hienoa tietysti itse aihe, jonka uskoisin monelle olevan enimmäkseen vieras. Kirja onnistuu myös auttamaan ymmärtämään, miksi orjuus oli niin olennainen osa taloutta vuosisatojen ajan ja miksi kesti niin kauan ennen kuin sitä alettiin kyseenalaistamaan. Vaikka Ruotsin (ja siten Suomen) osuus orjakaupasta ja kolonialistisesta perinnöstä ei ollut missään määrin iso, oli siitä huolimatta mielenkiintoista lukea, miten ajan taloudelliset realiteetit vaikuttivat kyllä pieniin valtioihin siinä missä suuriinkin. Erittäin suositeltavaa luettavaa kaikille historiasta kiinnostuneille!”
Kirjavinkit, 15.9.2019

“Vanha Suomi ansaitsee tutkimuksensa.”
Helsingin Sanomat, 27.10.2019

Asiakkaiden arvostelut

Laajenna

Arviot

Tuotearvioita ei vielä ole.

Kirjoita ensimmäinen arvio tuotteelle “Orjia ja isäntiä”

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Samalta kirjailijalta

Nobelien öljydynastia ja suomalaiset

Nobelien öljydynastia ja suomalaiset

29,90 
Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla.

Kongon Akseli

Kongon Akseli

26,90 
Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla.