Antti Alaja
Taloutta työväelle
Markkinaliberalismin myyttejä murtamassa
Kirjasta sanottua:
(…) kirjalle on ajankohtainen tilaus. Voidaan todeta, että ilman ns. markkinaliberaalien esiinnousuakin Taloutta työväelle on paikallaan. – Juha Jaatinen, Reitti 5/2014.
Kirja on mukaansatempaavasti kirjoitettu, eikä sitä tule jätettyä kesken.
>> Karlo Kauko, Kansantaloudellinen aikakauskirja, 1/2014
Taloutta työväelle on ennen kaikkea keskustelun herättäjä. [Siinä tuodaan] esille se, että unohdetulla koulukunnalla on tarjota systemaattisesti kehiteltyjä, tieteellisiä vaihtoehtoja nykypäivän taloustieteelle ja -politiikalle. [Kirja on] erittäin tervetullut keskustelunavaus.
>> Paavo Teittinen, Taloussanomat 19.11.2013
[Taloutta työväelle] on erinomainen lähtölaukaus suomenkieliselle jälkikeynesiläiselle kirjallisuudelle.
>> Jussi Ahokas, Raha ja talous -blogi 29.10.2013.
Nykyinen kapitalismi ei pysty lunastamaan lupauksiaan. Taloutta vaivaavat toistuvat ja rajut taantumat, krooninen työttömyys sekä eriarvoisuuden kasvu. Siksi tarvitaan uusia näköaloja.
Taloutta työväelle haastaa markkinaliberalismin myytit. Ennen globaalia talouskriisiä korostettiin, että rahoitusmarkkinat toimivat tehokkaasti mahdollisimman vähän säädeltyinä. Väitettiin, että työttömyyden syy löytyy joustamattomista työehdoista, ja että tuloerojen kasvu on merkki dynaamisesta taloudesta. Kriisin jatkuessa, on todettava ettei juuri mikään ei ole muuttunut. Valtioiden vyönkiristys on jyrännyt elvytyslinjan eikä rahoitusmarkkinoiden säätelyssäkään ole päästy pitkälle. Alaspäin joustavat työehdot nähdään ratkaisuna massatyöttömyyteen.
Kirjassa etsitään vaihtoehtoa markkinaliberaalille talousmallille John Maynardin Keynesin sekä hänen teoreettisen työnsä jatkajien ajatuksista. Erityisen huomion saavat jälkikeynesiläiset ajattelijat. Jälkikeynesiläisyys tarjoaa vankan teoriaperustan nykyisen talouspolitiikan ja -ajattelun haastamiseen – sekä uudelleensuuntaamiseen palvelemaan kansalaisten laajan enemmistön yhteistä hyvää. Se lähtee siitä, että epävakaus, työttömyys ja krooninen eriarvoisuus ovat laissez faire -kapitalismin toistuvia, mutta korjattavissa olevia piirteitä. Globaalit rahoitusmarkkinat tulisi jälleen valjastaa reaalitalouden palvelukseen, julkisen vallan olisi otettava vastuu riittävästä investointiasteesta ja palkansaajien olisi saatava entistä suurempi osa kasvun hedelmistä.
Katso Antti Alajan haastattelu Ylen aamu-tv:ssä 9.1.2014
4,90 €
Avainsanat
2013Alajae-kirjaeriarvoisuusglobaalisuuskriisiliberalismimarkkinaliberalismipolitiikkarahoitussäästöpolitiikkaSuominentaloustalouskriisitalousteoriatyötyöttömyystyöväkivasemmistoKirjan lisätiedot
Isbn | Painettu kirja: 9789522642042, Pokkari: 9789522644183, E-kirja: 9789522645104 |
Sivumäärä | 180 |
Julkaisuaika | 10 / 2013 |
Arviot
Tuotearvioita ei vielä ole.