Avainsana-arkisto: Antto Terras

Full-size Image
Lataa alkuperäinen kuva ▼

Into Kustannuksen kevään 2024 katalogi on julkaistu

Into Kustannuksen kevään 2024 monipuolinen kirjalista sisältää uusien sarjojen avauksia muun muassa Ville-Juhani Sutiselta ja Antto Terrakselta. Elämäkerrallisen kirjansa julkaisevat esimerkiksi Wilma Schlizewski, Aura Koivisto ja Subutex-kaupungin kasvatit -kirjastaan tunnettu Laura Juntunen. Taloustieteen rocktähdeksi nousseen Thomas Pikettyn menestysteos Pääoma 2000-luvulla saa jatkoa.

Selaa katalogin sähköistä versiota täällä tai nouda painettu katalogi osastoltamme 6g80 Helsingin Kirjamessuilla.

Finlandia-palkittu Ville-Juhani Sutinen aloittaa uuden historiallisen romaanisarjan, joka seuraa 1600-luvulla Ruotsin erämaahan lähteneiden ja sieltä Pohjois-Amerikan siirtokuntaan karkotettujen suomalaisten kohtaloita. Ensimmäinen osa Paratiisista ilmestyy helmikuussa.

Persoonallisesta kirjoitustyylistään tunnettu, true crimen ja huumorin mestari Antto Terras tekee uuden aluevaltauksen dekkareiden pariin. Kill Tallinn -sarjan jokaisessa osassa Viroon matkustavat ja siellä elävät suomalaiset joutuvat mitä mielikuvituksellisimmin tavoin henkirikosten uhreiksi.

Sanna Kotajärven Pimeän peto avaa Turun seudulle sijoittuvan nordic noir -henkisen Pimeydenkylväjät-dekkarisarjan. Ruotsin suosituimpiin rikoskirjailijoihin kuuluvan Anders de la Motten Keräilijä puolestaan käynnistää urbaania löytöretkeilyä tarjoavan Kadonneet sielut -sarjan.

Kiehtovia elämäkertoja ja tärkeisiin aiheisiin tarttuvia tietokirjoja

Jonimatti Joutsijärven ylistetyn Mirkka Rekola -elämäkerran toinen osa uppoutuu rakastetun runoilijan elämään 1970-luvulta hänen kuolemaansa vuonna 2014. Elämäntarinansa kertovat muun muassa Hantta Krausena tunnetuksi tullut Wilma Schlizewski, Korkeasaaren eläinten ja luonnon keskellä kasvanut kirjailija Aura Koivisto sekä Subutex-kaupungin kasvatit -kirjastaan tunnettu Laura Juntunen. Anneli Auerin asianajaja Juha Manner paljastaa oman näkemyksensä Suomen kuuluisimmasta oikeusjutusta kirjassa Ulvilan surma – Juttu 2472.

Kevään odotetuimpiin kirjoihin kuuluu ranskalaisen taloustieteilijä Thomas Pikettyn Pääoma ja ideologia. Kirjaa on kansainvälisesti pidetty jopa merkittävämpänä kuin Pikettyn menestysteosta Pääoma 2000-luvulla. Katleena Kortesuo pohtii yhteiskunnallisen päätöksenteon tunnevetoisuutta kirjassaan Tunteet tapissa – Näin rakensimme puberteettisen yhteiskunnan. Populismin anatomia -kirjan viime keväänä julkaisseet Yannick Lahti ja Matti Mörttinen ruotivat tällä kertaa politiikan pinnallistumista kirjassaan Politiikan pinnan vangit.

Hyvinvointikirjoissa Laura Wathénin Ai se olikin ADHD tarjoaa vertaistukea ADHD:n mahdollisuuteen aikuisena havahtuneille. Perheen pienimmille kirjanystäville listalta löytyy muun muassa Me Poroset, joka on Hannu Laakson Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnolla 2023 palkitun Me Otukset -sarjan viides osa.

Jaa tämä:
Full-size Image
Lataa alkuperäinen kuva ▼

Väkivaltaisen Venäjän uskomattomia ihmiskohtaloita

Antto Terraksen verisistä tositarinoista koottu True crime -kokoelma kuvaa Venäläisen yhteiskunnan väkivaltaisia rakenteita.

Verinen Venäjä -teos johdattaa lukijan syvälle Neuvostoliiton ja Venäjän rikolliseen maailmaan. Tapahtumat sijoittuvat ajallisesti Neuvostoliiton ja nyky-Venäjän kaudelle.

Teokseen on valittu kymmeniä kriminaaleja tositapahtumia, joiden kautta tutuiksi tulevat myös vallinneet yhteiskunnalliset olot ja sosiaalinen todellisuus.

”Joidenkin tarinoiden sisältö on ainoastaan verinen, joidenkin vähän myös koominen, ja aika moni kertomus saattaa tuntua uskomattomalta. Kaikki käsiteltävät rikokset ovat kuitenkin tapahtuneet. Niihin ei ole tarvinnut lisätä väriä eikä makua.”

Arvaamattomassa naapurivaltiossamme eletään ja kuollaan omien sääntöjen mukaan

Sosialistisen imperiumin romahtamista ei seurannut vapauden aika, vaan ryöstelyn, valheen ja veren aikakausi. Oligarkit veivät valtiolta omaisuuden ja poliitikot tulevaisuuden. Miliisit muuttuivat vuonna 2011 poliiseiksi, mutta käytännön parannukset jäivätkin siihen. Kansalaiset eivät voineet kuin käydä toistensa kurkkuun pysyäkseen hengissä

Järjestäytyneen ja järjestelmän ylläpitämän rikollisuuden lisäksi maasta löytyy valtava määrä yhden asian tai edun häikäilemättömiä tavoittelijoita. Virallisen alamaailman rinnalla rikollisella kentällä temmeltävät poliiseiksi muutetut miliisit ja muut vallankäyttäjät. Viranomaisilla on ollut Venäjällä aina tiivis suhde bandiitteihin: he joko tutkivat, vähättelevät tai tekevät rikoksia. Teos raottaa myös Venäjän vankeinhoitolaitoksen jäätyneitä portteja.

”Tahdoin maalata jokaiseen tarinaan myös taustan, aikaa ja sen arvostamia sääntöjä unohtamatta. Olen varma, ettei seuraavia veritekoja ymmärretä taustoittamiseni vuoksi yhtään sen paremmin, mutta faktana pidän myös sitä, että yhteisö ja olosuhteet vaikuttavat ihmisten valintoihin lähes aina. Tarunhohtoista itämafiaa ei välttämättä edes ole. On vain monella tapaa hukassa olevia ihmisiä, jotka koettavat pärjätä parhaansa mukaan.”

Äänikirjasarja ja printtikirja nyt saatavilla kirjakaupoista, sekä e- ja äänikirjapalveluista.

”Viihdyttävä kirja. Todella rankkoja tarinoita, tummalla huumorilla höystettyinä. Erinomainen lukija.” Jari, Bookbeat

Todella hyvä ja mielenkiintoinen. Kertoi hyvin myös Venäjän oikeuskäytännöstä, joka tuntuu ihan uskomattomalta musta-valkoisine ajattelutapoineen ja “alennuksineen”. -Marianna, Storytel

Äänikirjat lukee Jari Nissinen.

Antto Terras (s. 1973 Tallinna) tunnetaan parhaiten humoristisista tietoteoksistaan, joissa yhdistyvät rankka fakta ja hulvaton kerronta. Tekijän jäljittelemätön tyyli ja tarkka havainnointikyky ovat ihastuttaneet lukijoita mm. Stockmann Yard – ja Tallinnan tappajat -teoksissa.

Jaa tämä:
Full-size Image
Lataa alkuperäinen kuva ▼

Roast-mestari Antto Terras sukeltaa syvälle suomalaisuuteen ja analysoi maailman onnellisimman kansan mollivoittoista elämää

Unohda Käytöksen kultainen kirjasi, sillä Suomalaisuuden kultainen kirja tulee ja laittaa uusiksi kaiken, minkä luulit tietäväsi. Antto Terras kirjoitti matkaoppaan kansallisen luonteemme saloihin. Teoksen avulla suomalaisuutesi vahvistuu, tai syntyy uudelleen.

Jokaisella tolkun kansalla on eepoksensa. Kalevala kertoo ontuvaa tarinaa maamme varhaisimmista vaiheista, mutta Suomalaisuuden kultainen kirja valaisee polkua tulevaan. Yli kolmekymmentä vuotta Suomessa asunut Antto Terras pukee nyt sanoiksi kaikki havaintonsa yhteisestä kotimaastamme. Sisälle näkee kuulemma parhaiten ulkopuolisena, eikä rutinoitunut kyttääjä-kirjailija tuota lukijoilleen pettymystä tälläkään kertaa. Erityisen hedelmälliseksi maaperäksi havainnoinneille osoittautui kirjailijan entinen työpaikka Helsingin ytimessä.

”Suomalaisuuden kultaista kirjaa ei olisi ilman Stockmannia, tai jos olisi, niin huomattavasti vähemmän kultaisena.”

Kirja ei jätä kiveäkään kääntämättä peuhatessaan arvojemme, uskomustemme ja normiemme parissa.

”Suomalaisten kansantautina on hyvin menestyvän diabeteksen lisäksi myös krooninen ja periytyvä kateus. Muiden pärjäämistä kadehtiva ihminen ei tervettä päivää näe. Jatkuvasti pitää olla varpaillaan ja valppaana, ettei yksikään syy saada itselleen paha mieli jäisi hyödyntämättä.”

Maantieteellinen asemamme ja historiamme vaikuttavat kuin varkain kaikkeen tekemiseemme. Tämän teoksen avulla jokainen voi ymmärtää itseään taas hiukan paremmin. Terraksen rehellisyyteen pyrkivän huumorin kautta on kätevä käsitellä myös kansallisia traumoja ja pelotella kauemmaksi menneisyyden haamut. Terras kääntää päälaelleen ajatuksen vähäeleisestä ja mutkattomasta kansasta esimerkiksi kuvaillessaan suomalaista mökkeilyä:

”Sukumökki on usein tavallista mökkiä monipuolisempi instituutio. Parhaaseen lopputulokseen päästään, jos mökki on edelleen vanhempien tai isovanhempien hallinnoima ja perheessä on useampia aikuisia lapsia, joilta löytyy omaa jälkikasvua. Sellaisissa tapauksissa ei tarvita edes rasittavia vieraita – sodat saadaan aikaisiksi ihan oman porukan voimin. Ja vaikka mökin antavin käyttöaika rajoittuu noin neljään kuukauteen, on siellä vietetystä ja vietetyksi aiotusta ajasta hyvä riidellä tasaisesti ympäri vuoden.”

Terras käsittelee terävästi myös yhteiskuntaluokkia, verotusta ja byrokratiaa. Ja uskollisuutta:

”Ystävän pitää olla sellainen, että jos saunassa sujahtavat omat kassit lauteiden rakoon, onkii ystävä ne sieltä ilman eri pyyntöä nätisti esiin, juo kaljan päälle eikä ota tapahtunutta ikinä puheeksi edes leikillään.”

Antto Terras on neuvostovalmisteinen (synt. 1973 Tallinnassa) kirjailija ja roast-koomikko, jonka piti loikata vuonna 1991 länteen, mutta hän ajautuikin Suomeen. Terras on julkaissut aikaisemmin muun muassa Viroa ja virolaisia käsitteleviä teoksia. VIRO (sensuroimaton) ja Helsinki-Tallinn Express ovat tänään etnokoomisen kirjallisuuden klassikoita. Terraksen teoksissa asia ja huumori vuorottelevat tavalla, joka pitää lukijan jatkuvasti varpaillaan.

Jaa tämä:
Full-size Image
Lataa alkuperäinen kuva ▼

Tarja Halonen – Erään aktivistin tarina -uutuuskirjan ja Tallinnan tappajien oikeudet myyty Viroon

Katri Merikallion kirjoittama “Tarja Halonen – Erään aktivistin tarina” ilmestyi syyskuun lopulla 2020 ja Antto Terraksen “Tallinnan tappajat” kesäkuussa 2019. Suuren suosion saavuttaneet kirjat käännetään nyt viroksi.

Katri Merikallion kirjoittama Tarja Halonen – Erään aktivistin tarina on erään aktivistin ja monen järjestön tarina sodanjälkeisen Suomen rakentamisesta. Teos on koskettava tarina Tarja Halosen pitkästä urasta kansalaisjärjestöissä ja siitä, miten se on muovannut hänen ajatteluaan. Tarja Halonen – Erään aktivistin tarina ilmestyy viroksi syksyllä 2021. Kirjan julkaisee Sinisukk-kustantamo.

Antto Terraksen Tallinnan tappajat – Viron veriset vuodet kurkistaa juuri itsenäistyneen Viron kriminaaleihin kulisseihin. Tallinnan tappajat on pysynyt jo yli vuoden Into Kustannuksen kuunnelluimpien äänikirjojen joukossa. Tallinna tapjad – Armutu aeg Eestis ilmestyy Virossa 2.12.2020. Kirjan julkaisee Tänapäev-kustantamo ja sen on kääntänyt Sander Liivak.

Jaa tämä:
Full-size Image
Lataa alkuperäinen kuva ▼

Runkkarin käsikirja, Roast, Rehab ja Risto Isomäen Sarasvatin hiekkaa -menestysteoksen odotettu jatko-osa Vedenpaisumuksen lapset

Finlandia-ehdokkaiden uutuusromaanit ja rosoiset tietokirjat käynnistävät Innon syksyn.

Risto Isomäki palaa 3.9. ilmestyvässä Vedenpaisumuksen lapset -romaanissaan Finlandia-ehdokkaana olleen Sarasvatin hiekan (2005) teemoihin ja tapahtumapaikkoihin. Itsenäinen jatko-osa on optimistinen ja kaunis tarina, vaikka juoni on hyytävän jännittävä. Jäätiköiden sulaminen pohjoisilla merialueilla käynnistää lähitulevaisuudessa yllättävän ja nopean luonnonilmiöiden ketjun, joka uhkaa ihmiskunnan selviytymistä. Trillerimäisten tapahtumien lomassa pohditaan myös ihmistä ikuisesti askarruttaneita kysymyksiä. Onko kaikki tärkeä keksitty vasta nyt ja voiko se mikä on kerran tai ehkä useamminkin tapahtunut, tapahtua myös uudestaan?

Risto Isomäki (s. 1961) on kirjailija, kolumnisti ja ympäristöaktivisti. Hän on julkaissut yli 20 romaania ja tietokirjaa, joita on käännetty lähes 20 kielelle. Hänelle on myönnetty myös European Science Fiction Associationin palkinto.

15.9. ilmestyvä Rehab on Laura Gustafssonin viides romaani. Esikoisteos Huorasatu oli vuoden 2011 Finlandia-palkinto- ja Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkintoehdokas. Gustafsson käsittelee riemastuttavan runsaana ryöppyävässä, Itä-Helsingin Vuosaaren Taivastaloon sijoittuvassa Rehab-romaanissaan nykyihmistä, joka on hukkunut materian tulvaan ja erillisyyden harhaan. Kumman uhraisit mieluummin: oman mukavuutesi vai lapsesi tulevaisuuden?

Laura Gustafssonin (1983) aikaisempia romaaneja Huorasadun (2011) lisäksi ovat Anomalia (2013), Korpisoturi (2016) ja Pohja (2017). Gustafsson on myös taiteilija ja saanut työparinsa Terike Haapojan kanssa Mediataiteen valtionpalkinnon.

Viime viikolla ilmestynyt Ina Mikkolan Runkkarin käsikirja on saanut haltioituneen vastaanoton. Yli 300-sivuinen tietokirja on suunnattu ennen kaikkea nuorille, mutta myös vanhemmat lukijat voivat kasvattaa seksuaalista älykkyysosamääräänsä kirjan avulla. Selkeää ja informatiivista rakennetta rytmittää värik­käät Alessandra Bernardin kuvitukset, jotka antavat teok­selle toisen ulottuvuuden. Suorapuheista kirjaa aiheesta on selvästi kaivattu.Antto Terraksen Roast – Suomen starat kaikilla mausteilla johdattaa lukijan roast-kulttuurin armottomiin syövereihin. Itsensä peliin laittamiseen ja omalla kustannuksellaan nauramiseen on osallistunut jo toistasataa suomalaista staraa aina poliitikoista Jari Sarasvuohon ja kirkkoherroista Juha Mietoon. Tuoreessa kirjassa avataan heidän salaisuutensa.

Antto Terras vierailee Akateemisen Kirjakaupan Kirjojen yössä Helsingissä to 20.8. klo 21.30 ja Sammakon kirjakaupassa Turussa pe 21.8. klo 16.

Jaa tämä:
Full-size Image
Lataa alkuperäinen kuva ▼

Dekkariviikko huipentuu Heine Bakkeidin ja Antto Terraksen vierailuihin

Uudeksi Jo Nesbøksikin kutsuttu norjalaisdekkaristi Heine Bakkeid saapuu Suomeen kertomaan ylistetystä Meren aaveista, jossa sukelletaan ihmismielen tummiin vesiin. Kirjailija ja koomikko Antto Terras taas johdattelee meidät uutuuskirjassaan Tallinnan tappajat juuri itsenäistyneen Viron kriminaaleihin kulisseihin. Kirjailijat vierailevat Helsingissä dekkariviikon perjantaina ja lauantaina 14.-15.6.

Perjantaina 14.6.

17:30 Antto Terras, Aleksin Suomalainen Kirjakauppa
(Aleksanterinkatu 15, Helsinki)

Lauantaina 15.6.

12:00 Heine Bakkeid, Akateeminen Kirjakauppa, 2 krs. (Pohjoisesplanadi 39, Helsinki)

12:00 Antto Terras, Keskustakirjasto Oodi/ Auditorio (Töölönlahdenkatu 4, Helsinki)

14:00 Antto Terras, Rosebud Kolme seppää (Aleksanterinkatu 21, Helsinki)

15:00 Heine Bakkeid, Keskustakirjasto Oodi/ Auditorio (Töölönlahdenkatu 4, Helsinki)

Kaikkiin tilaisuuksiin vapaa pääsy.

Lue lisää Meren aaveista:
https://intokustannus.fi/kirja/meren-aaveet/

Lue lisää Tallinnan tappajista:
https://intokustannus.fi/kirja/tallinnan-tappajat-viron-veriset-vuodet/

Jaa tämä: