Into Kustannuksen kevään 2024 monipuolinen kirjalista sisältää uusien sarjojen avauksia muun muassa Ville-Juhani Sutiselta ja Antto Terrakselta. Elämäkerrallisen kirjansa julkaisevat esimerkiksi Wilma Schlizewski, Aura Koivisto ja Subutex-kaupungin kasvatit -kirjastaan tunnettu Laura Juntunen. Taloustieteen rocktähdeksi nousseen Thomas Pikettyn menestysteos Pääoma 2000-luvulla saa jatkoa.
Selaa katalogin sähköistä versiota täällä tai nouda painettu katalogi osastoltamme 6g80 Helsingin Kirjamessuilla.
Finlandia-palkittu Ville-Juhani Sutinen aloittaa uuden historiallisen romaanisarjan, joka seuraa 1600-luvulla Ruotsin erämaahan lähteneiden ja sieltä Pohjois-Amerikan siirtokuntaan karkotettujen suomalaisten kohtaloita. Ensimmäinen osa Paratiisista ilmestyy helmikuussa.
Persoonallisesta kirjoitustyylistään tunnettu, true crimen ja huumorin mestari Antto Terras tekee uuden aluevaltauksen dekkareiden pariin. Kill Tallinn -sarjan jokaisessa osassa Viroon matkustavat ja siellä elävät suomalaiset joutuvat mitä mielikuvituksellisimmin tavoin henkirikosten uhreiksi.
Sanna KotajärvenPimeän peto avaa Turun seudulle sijoittuvan nordic noir -henkisen Pimeydenkylväjät-dekkarisarjan. Ruotsin suosituimpiin rikoskirjailijoihin kuuluvan Anders de la MottenKeräilijä puolestaan käynnistää urbaania löytöretkeilyä tarjoavan Kadonneet sielut -sarjan.
Kiehtovia elämäkertoja ja tärkeisiin aiheisiin tarttuvia tietokirjoja
Jonimatti Joutsijärven ylistetyn Mirkka Rekola -elämäkerran toinen osa uppoutuu rakastetun runoilijan elämään 1970-luvulta hänen kuolemaansa vuonna 2014. Elämäntarinansa kertovat muun muassa Hantta Krausena tunnetuksi tullut Wilma Schlizewski, Korkeasaaren eläinten ja luonnon keskellä kasvanut kirjailija Aura Koivisto sekä Subutex-kaupungin kasvatit -kirjastaan tunnettu Laura Juntunen. Anneli Auerin asianajaja Juha Manner paljastaa oman näkemyksensä Suomen kuuluisimmasta oikeusjutusta kirjassa Ulvilan surma – Juttu 2472.
Kevään odotetuimpiin kirjoihin kuuluu ranskalaisen taloustieteilijä Thomas PikettynPääoma ja ideologia. Kirjaa on kansainvälisesti pidetty jopa merkittävämpänä kuin Pikettyn menestysteosta Pääoma 2000-luvulla. Katleena Kortesuo pohtii yhteiskunnallisen päätöksenteon tunnevetoisuutta kirjassaan Tunteet tapissa – Näin rakensimme puberteettisen yhteiskunnan. Populismin anatomia -kirjan viime keväänä julkaisseet Yannick Lahti ja Matti Mörttinen ruotivat tällä kertaa politiikan pinnallistumista kirjassaan Politiikan pinnan vangit.
Hyvinvointikirjoissa Laura WathéninAi se olikin ADHD tarjoaa vertaistukea ADHD:n mahdollisuuteen aikuisena havahtuneille. Perheen pienimmille kirjanystäville listalta löytyy muun muassa Me Poroset, joka on Hannu Laakson Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnolla 2023 palkitun Me Otukset -sarjan viides osa.
Kirjasyksyssä hiljennymme kuulemaan sodan tallomia ihmisiä ja luonnon kaunista kakofoniaa. Annamme sanan sivaltaa vallitsevaa talousjärjestelmää ja tarjoamme tilan puheenvuoroille, jotka nostavat esiin kiusattuja, näkymättömäksi häivytettyjä tai sivuutettuja.
Rakennamme kirjoillamme myös teitä kuviteltuihin tarinoihin – sillä mikä ihme kirjallisuus onkaan: jokaisen pieteetillä suunnitellun kirjankannen takana lukija päästää itsensä uusiin todellisuuksiin. On sanottu, että fiktiolle on näinä päivinä suurempi tarve kuin koskaan.
Esiteineille alkaa jännittävä kotimainen kirjasarja, jossa 12-vuotias Alex seikkailee Super-Rollaattorilla kulkevan supermummonsa kanssa. Agenttimummo ja lentävät tekarit on Ilkka Olavin luoman sarjan ensimmäinen osa.
Tatiana Elfin dialogiromaani Erokesksuteluja
Luonnon armoilla
Fiktio kuvaa myös luontosuhdettamme. Risto Isomäen menestyssarjan odotettu viides osa, Viimeinen erämaa, vie meidät Lauri Nurmen painajaismaiseen eloonjäämistaisteluun keskelle valtamerta. Aura Koiviston romaani Harhamat kertoo ihmisen ylenkatseesta muita lajeja kohtaan ja kysyy: olisiko mahdollista elää harmonisesti monilajisessa yhteisössä.
Kyseenalaistajat eivät luovuta ennen kuin maailma muuttuu
Aina on tarvetta kiihkottomalle tiedolle. Me elämme preesensissä, maailma tapahtuu nyt. Siksi haluamme Innossa tehdä myös kirjoja, jotka vaikuttavat joukkoihin tänään.
Kapitalismin suuri illuusio paljastaa valheet, jotka ylläpitävät kapitalismia. Samu Kuoppa ja Riina Tanskanen palauttavat talouspuheen arkitasolle ja kutsuvat mukaan vastarintaan.
Pentti Karvosen ja Aki Ollikaisen teos Subutex-lääkäripiirtää kuvan miehestä, joka on koko uransa ajan pysynyt periaatteidensa takana. Karvonen muistetaan lääkärinä, joka toi Subutexin Suomeen. Hän välitti vieroitus- ja korvaushoidoissa käytettäviä lääkeaineita narkomaaneille ja menetti lääkärinoikeutensa vuonna 2003.
Sotaa käydään eri rintamilla. Kiusatut kertovat siitä, mitä ilkeys ja julmuus aiheuttavat ja miten se vaikuttaa tulevaisuuden ihmissuhteisiin, opintoihin ja työhön. Kouluväkivalta on ainakin osasyy päihde- ja mielenterveysongelmiin, yksinäisyyteen ja syrjäytymiseen, ja alan ammattilaiset esittävät ratkaisuja ongelmiin Elina Välimäen kirjassaKiusatut.
Venäjän hyökkäyssotaa käsitellään Innon syksyssä eri näkökulmista. No waron ukrainalais-venäläisen toimittajan Marina Ovsjannikovan tarina siitä, miten hänen elämänsä muuttui sen jälkeen kun hän protestoi sotaa vastaan suorassa tv-lähetyksessä. Maa joka heräsion palkitun Kalle Kniivilän kirja siitä, miksi ja miten Ukraina ei ole Venäjä. Politiikan toimittaja Lauri Nurmi puolestaan on kirjoittanut Suomen salatusta tiestä Natoon.
Marina Ovsjannikova protestoi suorassa uutislähetyksessä Venäjän hyökkäyssotaa vastaan.
Nykyisessä maailmantilanteessa ei myöskään sovi unohtaa toisen maailmansodan käsittämättömiä puhdistuksia. Anna StuartinAuschwitzin kätilö on koskettava tositapahtumiin perustuva romaani yhden naisen rohkeudesta suojella elämää käsittämättömän synkkyyden keskellä.
Lasten äänikirjasarja rikastetulla äänimaailmalla
Vuokko Hurmeen hauska ja aktivoiva äänikirjasarja Mitä eläimet sanoo?tuo suosittujen ääninappikirjojen idean äänikirjojen maailmaan. Se houkuttelee arvuuttelemaan, matkimaan tai kuuntelemaan hiirenhiljaa sekä tarjoaa tietoa eri eläinten äänistä.
Hurmeen niin ikään perheen nuorimmille kirjoittama ja Noora Katon kuvittama Hirveä hoppu käsittelee lapsiperheen arkea lapsentajuisesti ja hauskasti.
Pip Williamsin tositapahtumista ammentava omaperäinen romaani Kadonneiden sanojen kirja paljastaa todellisuuden, joka on kadonnut miesten kirjoittamien historiankirjojen rivien väliin.
Antto Terras kertoo eteläisen naapurimme järjestäytyneen rikollisuuden koko tarinan kirjassaan Viron mafia.
Suositun Kuolemaantuomitut-podcastin tekijä Liisa Saarijärvi vie meidät Yhdysvaltoihin neljän kuolemaantuomitun murhaajan kahleisiin kertoen heidän hyytävät tarinansa. Mitä tapahtuu, kun rikollinen tuomitaan kuolemaan Yhdysvalloissa?
Entä miksi perheenäiti Tanya Reidistä tuli niin julma, että hän petti perheensä pahimmalla mahdollisella tavalla? Gregg Olsen kertoo kirjassaan Äidin julma syliperheen traagisen tarinan, joka johti Morgan Reidin surulliseen kohtaloon.
Tämä sivusto käyttää evästeitä. Tilaaminen sivustollamme edellyttää, että otat evästeet käyttöön. HyväksyHylkääAsetuksetLue lisää
Tietosuoja
Privacy Overview
This website uses cookies to improve your experience while you navigate through the website. Out of these, the cookies that are categorized as necessary are stored on your browser as they are essential for the working of basic functionalities of the website. We also use third-party cookies that help us analyze and understand how you use this website. These cookies will be stored in your browser only with your consent. You also have the option to opt-out of these cookies. But opting out of some of these cookies may affect your browsing experience.
Necessary cookies are absolutely essential for the website to function properly. This category only includes cookies that ensures basic functionalities and security features of the website. These cookies do not store any personal information.
Functional cookies help to perform certain functionalities like sharing the content of the website on social media platforms, collect feedbacks, and other third-party features.
Cookie
Duration
Description
mailchimp_landing_site
1 month
The cookie is set by MailChimp to record which page the user first visited.
Performance cookies are used to understand and analyze the key performance indexes of the website which helps in delivering a better user experience for the visitors.
Analytical cookies are used to understand how visitors interact with the website. These cookies help provide information on metrics the number of visitors, bounce rate, traffic source, etc.
Cookie
Duration
Description
_ga
2 years
The _ga cookie, installed by Google Analytics, calculates visitor, session and campaign data and also keeps track of site usage for the site's analytics report. The cookie stores information anonymously and assigns a randomly generated number to recognize unique visitors.
_ga_SVBVDY908F
2 years
This cookie is installed by Google Analytics.
_gat_gtag_UA_11432045_1
1 minute
Set by Google to distinguish users.
_gid
1 day
Installed by Google Analytics, _gid cookie stores information on how visitors use a website, while also creating an analytics report of the website's performance. Some of the data that are collected include the number of visitors, their source, and the pages they visit anonymously.
CONSENT
2 years
YouTube sets this cookie via embedded youtube-videos and registers anonymous statistical data.
ct_screen_info
session
CleanTalk sets this cookie to complete an anti-spam solution and firewall for the website, preventing spam from appearing in comments and forms.
tk_ai
5 years
JetPack sets this cookie to store a randomly-generated anonymous ID which is used only within the admin area and for general analytics tracking.
tk_lr
1 year
The tk_lr is a referral cookie set by the JetPack plugin on sites using WooCommerce, which analyzes referrer behaviour for Jetpack.
tk_or
5 years
The tk_or is a referral cookie set by the JetPack plugin on sites using WooCommerce, which analyzes referrer behaviour for Jetpack.
tk_qs
30 minutes
JetPack sets this cookie to store a randomly-generated anonymous ID which is used only within the admin area and for general analytics tracking.
tk_r3d
3 days
JetPack installs this cookie to collect internal metrics for user activity and in turn improve user experience.
Advertisement cookies are used to provide visitors with relevant ads and marketing campaigns. These cookies track visitors across websites and collect information to provide customized ads.
Cookie
Duration
Description
_fbp
3 months
This cookie is set by Facebook to display advertisements when either on Facebook or on a digital platform powered by Facebook advertising, after visiting the website.
NID
6 months
NID cookie, set by Google, is used for advertising purposes; to limit the number of times the user sees an ad, to mute unwanted ads, and to measure the effectiveness of ads.
VISITOR_INFO1_LIVE
5 months 27 days
A cookie set by YouTube to measure bandwidth that determines whether the user gets the new or old player interface.
YSC
session
YSC cookie is set by Youtube and is used to track the views of embedded videos on Youtube pages.