Operaatio Ave Maria on älykäs ja dystooppinen tieteisromaani, jota on kuvailtu avaruuskirjojen Dan Browniksi.
Ryland Grace herää avaruusalukselta miljoonien kilometrien päässä kotoa. Seuranaan hänellä on vain kaksi ruumista. Ryland ei muista nimeään, saati miten on alukselle joutunut. Kun muisti pikkuhiljaa palaa, hän tajuaa tehtävänsä mahdottomuuden. Hänen on ratkaistava äärimmäisen vaikea tieteellinen arvoitus ja pysäytettävä vaara, joka uhkaa koko maapalloa. Ja hänen on tehtävä se yksin…
”Auringon säteilyteho laskee kokonaisen prosentin tulevan yhdeksän vuoden aikana. Kahdessakymmenessä vuodessa se laskee viisi prosenttia. Tämä on paha juttu. Tosi paha.” Tuijotin käyrää. ”Se merkitsisi jääkautta. Niin kuin… saman tien. Välitöntä jääkautta.”
Kirjasta tulee Hollywood-elokuva
Lukijat ovat kehuneet Andy Weirin taidokasta kerrontaa ja miten kiehtovasti hän esittää matemaattisia ongelmia ja ratkaisuja. Operaatio Ave Mariaoli New York Times -bestseller, ja lukuisat lehdet valitsivat sen yhdeksi ilmestymisvuotensa parhaista kirjoista. Kirjan pohjalta tekeillä olevaa Hollywood-elokuvaa tähdittää Ryan Gosling.
”Ikimuistoinen tarina selviytymisestä ja ystävyyden voimasta – scifin mestarinäyte.” – KIRKUS REVIEWS
Kirjan on suomentanut Annukka Kolehmainen ja äänikirjan lukee Aku Laitinen.
Yhdysvaltalainen Andy Weir työskenteli 20 vuotta tietokoneohjelmoijana, kunnes hän julkaisi hittikirjansa Yksin Marsissa. Hän on avaruusnörtti ja innokas suhteellisuusteorian, astrodynamiikan ja miehitettyjen avaruuslentojen historian harrastaja. Weirin teokset ovat olleet kansainvälisiä bestsellereitä, ja niiden äännösoikeudet on myyty yli 30 maahan. Lukuisat lehdet valitsivat Operaatio Ave Marian yhdeksi ilmestymisvuotensa parhaista kirjoista.
Uutuuskirjassa Kysy astronautilta(Into) brittiläisen ESA:n astronautti Tim Peake vastaa yli sataan avaruusaiheiseen kysymykseen vietettyään puoli vuotta ISS:n avaruusasemalla. Kysy astronautilta ja kaikki muut Innon kirjat -33% vain täältä koodilla YSTÄVÄ2019 (24,90 €, koodilla 16,70 €). Alennus lasketaan myös jo alennetuista tuotteista.
Kaipasitko avaruudessa ollessasi
Maan säätiloja, ja mitä kaipasit kaikkein eniten?
– Tämä
kuulostaa ehkä kummalliselta, mutta minä todellakin kaipasin sadetta. En voinut
käydä suihkussa puoleen vuoteen ja tykkään todella paljon ulkoliikunnasta.
Joten kun minä treenasin juoksumatolla avaruusaseman moduulin lämpimässä,
ajatus kylmästä tihkusta kasvoja vasten tuntui taivaalliselta.
Astronautti Timothy Peake. Lähde: ESA
Haiseeko avaruudessa?
– Tämä on
suosikkikysymykseni, mutta yksi vaikeampia vastattavia. Koska kyllä, avaruudessa haisee… mutta on
vaikeampaa selittää, miltä se haisee.
Avaruuden vahva ja tunnusomainen haju tuntui aina, kun avasimme ilmalukon sen
jälkeen, kun se oli ollut avoinna avaruuden tyhjiöön. Tuota hajua on
luonnehdittu muun muassa palaneeksi pihviksi, kuumaksi metalliksi,
hitsaushöyryksi ja grilliksi. Minun mielestäni avaruuden haju muistuttaa
staattista sähköä. Kun esimerkiksi riisuu paidan tai puseron ja se rätisee
staattisesta sähköstä, syntyy samanlaista palaneen metallin hajua.
Mikä oli yllättävintä ensimmäisellä
avaruuslennollasi?
–
Ensimmäisellä kierroksellani Maapallon ympäri katselin Sojuzin oikeanpuoleisen
istuimen edessä olevasta ikkunasta ja ällistyin sitä, miten mustalta avaruus näytti päiväsaikaan. Se
on niin mustaa kuin mustan voi kuvitella olevan, ja se näyttää todella vaikuttavalta.
Mikä avaruudessa leijumisessa on
parasta?
– On hyvin
rentouttavan ja ihmeellisen vapauttavan tuntuista, kun ei joudu kamppailemaan
Maan painovoimaa vastaan. Painottomuudessa lihakset löytävät luonnostaan
kaikkein rennoimman asentonsa.
Kysy astronautilta ja kaikki muut Innon kirjat -33% vain täältä koodilla YSTÄVÄ2019 (24,90 €, koodilla 16,70 €). Alennus lasketaan myös jo alennetuista tuotteista.
Voiko avaruudessa juoda
teekupillisen?
Lähde: Pexels
– Tämä on
tärkeä tieto jokaiselle brittiläiselle astronautille, ja ilokseni voin todeta,
että kyllä, avaruudessa voi nauttia
teemukillisesta. Kuumia juomia nautittiin yksinkertaisesti lisäämällä
foliopussiin kuumaa vettä juomavesiautomaatista ja käyttämällä pilliä.
Tavallisesta kupista tai mukista juominen on mahdotonta, koska
mikrogravitaatiossa kuuma neste leijuu tiehensä ja aiheuttaa hirveää sotkua!
Mitä tapahtuisi, jos astronautti
putoaisi irti avaruusasemalta?
– Asemasta
putoaminen on useimpien astronauttien pahin painajainen. Jouduttuaan irralleen
avaruussukkulasta astronautti kieppuisi holtittomasti avaruudessa fysiikan
lakien armoilla. Näissä oloissa astronautti lopulta menehtyisi,
todennäköisimmin tukehtumalla useita tunteja myöhemmin, kun avaruuspuvun kyky
poistaa hiilidioksidia ilmasta alkaisi vähitellen pettää tai akuista loppuisi
virta. Ei olekaan yllättävää, että teemme totisesti kaikkemme, etteivät
astronautit päätyisi avaruuteen kokemaan hidasta kuolemaa.
Toitko avaruudesta mukanasi
muistoesineitä?
– Tämä on
ihana kysymys – se saa minut ajattelemaan pienen matkamuistokojun pystyttämistä
ISS:lle myymään postikortteja, rihkamaa ja matkamuistoja. Kaikkein rakkain takaisin
tuomani esine oli kuitenkin avaruuspukuni hihassa aavuuskävelyllä ollut
Britannian lippu. Se oli ensimmäinen avaruuden tyhjiössä käytetty Union Jack,
joten sillä on erityistä arvoa. Minulle se edustaa uutta lukua Britannian
pitkässä ja kunniakkaassa tutkimusmatkailun ja tieteen historiassa.
Miksi astronautit pissaavat bussin renkaalle ennen laukaisua? Entä sykkiikö sydän samalla tavalla avaruusasemalla kuin Maassa? Näihin ja moneen muuhun kysymykseen astronautti Tim Peake antaa vastauksensa upouudessa Kysyastronautilta -kirjassa. Kysy astronautilta ja kaikki muut Innon kirjat -33% vain täältä koodilla YSTÄVÄ2019 (24,90 €, koodilla 16,70 €). Alennus lasketaan myös jo alennetuista tuotteista.
Tämä sivusto käyttää evästeitä. Tilaaminen sivustollamme edellyttää, että otat evästeet käyttöön. HyväksyHylkääAsetuksetLue lisää
Tietosuoja
Privacy Overview
This website uses cookies to improve your experience while you navigate through the website. Out of these, the cookies that are categorized as necessary are stored on your browser as they are essential for the working of basic functionalities of the website. We also use third-party cookies that help us analyze and understand how you use this website. These cookies will be stored in your browser only with your consent. You also have the option to opt-out of these cookies. But opting out of some of these cookies may affect your browsing experience.
Necessary cookies are absolutely essential for the website to function properly. This category only includes cookies that ensures basic functionalities and security features of the website. These cookies do not store any personal information.
Functional cookies help to perform certain functionalities like sharing the content of the website on social media platforms, collect feedbacks, and other third-party features.
Cookie
Duration
Description
mailchimp_landing_site
1 month
The cookie is set by MailChimp to record which page the user first visited.
Performance cookies are used to understand and analyze the key performance indexes of the website which helps in delivering a better user experience for the visitors.
Analytical cookies are used to understand how visitors interact with the website. These cookies help provide information on metrics the number of visitors, bounce rate, traffic source, etc.
Cookie
Duration
Description
_ga
2 years
The _ga cookie, installed by Google Analytics, calculates visitor, session and campaign data and also keeps track of site usage for the site's analytics report. The cookie stores information anonymously and assigns a randomly generated number to recognize unique visitors.
_ga_SVBVDY908F
2 years
This cookie is installed by Google Analytics.
_gat_gtag_UA_11432045_1
1 minute
Set by Google to distinguish users.
_gid
1 day
Installed by Google Analytics, _gid cookie stores information on how visitors use a website, while also creating an analytics report of the website's performance. Some of the data that are collected include the number of visitors, their source, and the pages they visit anonymously.
CONSENT
2 years
YouTube sets this cookie via embedded youtube-videos and registers anonymous statistical data.
ct_screen_info
session
CleanTalk sets this cookie to complete an anti-spam solution and firewall for the website, preventing spam from appearing in comments and forms.
tk_ai
5 years
JetPack sets this cookie to store a randomly-generated anonymous ID which is used only within the admin area and for general analytics tracking.
tk_lr
1 year
The tk_lr is a referral cookie set by the JetPack plugin on sites using WooCommerce, which analyzes referrer behaviour for Jetpack.
tk_or
5 years
The tk_or is a referral cookie set by the JetPack plugin on sites using WooCommerce, which analyzes referrer behaviour for Jetpack.
tk_qs
30 minutes
JetPack sets this cookie to store a randomly-generated anonymous ID which is used only within the admin area and for general analytics tracking.
tk_r3d
3 days
JetPack installs this cookie to collect internal metrics for user activity and in turn improve user experience.
Advertisement cookies are used to provide visitors with relevant ads and marketing campaigns. These cookies track visitors across websites and collect information to provide customized ads.
Cookie
Duration
Description
_fbp
3 months
This cookie is set by Facebook to display advertisements when either on Facebook or on a digital platform powered by Facebook advertising, after visiting the website.
NID
6 months
NID cookie, set by Google, is used for advertising purposes; to limit the number of times the user sees an ad, to mute unwanted ads, and to measure the effectiveness of ads.
VISITOR_INFO1_LIVE
5 months 27 days
A cookie set by YouTube to measure bandwidth that determines whether the user gets the new or old player interface.
YSC
session
YSC cookie is set by Youtube and is used to track the views of embedded videos on Youtube pages.