Avainsana-arkisto: ekokatastrofi

Lataa alkuperäinen kuva ▼

Finlandia-voittajan uutuusteos on lohdullinen käyttöohje hajonneeseen maailmaan

Ville-Juhani Sutisen uusia ajatuksia tarjoava esseekokoelma etsii tuoretta näkökulmaa elämään ekokatastrofin keskellä. Sutinen palkittiin tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnolla vuonna 2022.

Entä jos paras, mihin me pystymme, on sopeutuminen hitaaseen katastrofiin?

Ville-Juhani Sutinen palkittiin tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnolla vuonna 2022. Juuri julkaistussa uutuuskirjassaan Hajonneen maailman käyttöohje Sutinen käsittelee selviytymistä hajonneessa maailmassa. Miten sopeutua elämään ekokatastrofin keskellä? Ilmastonmuutos kiihtyy ja ekologinen romahdus lähestyy. Me tiedämme sen, mutta emme pysty muuttamaan toimintaamme riittävän nopeasti. Onko peli jo menetetty?

”Elämme jo sitä aikaa, jonka kuvittelimme tulevaisuudeksi. Me emme pyri sopeutumaan joskus tuonnempana koittavaan maailmanloppuun vaan olemme parhaillaan sen keskellä, tiedostimme sitä tai emme. Mielenrauhamme vuoksi estetisoimme apokalypsin, mutta tosiasia on, että meidän tuntemamme maailma on raunioina ja elämme uudessa todellisuudessa.”

Teoksen tarinalliset, omakohtaiset tekstit kuljettavat ihmistä ympäröivään luontoon ja maailmaan, joka on rikki mutta ei kuitenkaan täysin käyttökelvoton. Kirja on kriittinen mutta toiveikas matka sienimetsään, hylättyyn huvipuistoon ja lapsettomuusklinikalle, sieltä metsäpalojen Kaliforniaan, kelluviin konttitaloihin ja lopulta mayaraunioiden kautta Islannin laavakentille etsimään keinoja, joilla elämä voi jatkua.

”Ville-Juhani Sutinen saattaa olla omaperäisin suomalainen ympäristöajattelija sitten Pentti Linkolan. -Risto Isomäki

”Ville-Juhani Sutisen kirjallinen tuotanto on ollut ja on edelleen tähtikartta, joka valaisee tietäni.” -Rosa Liksom

Yhden ihmisen ei tarvitse pelastaa maailmaa kokonaan

Sutinen muistuttaa, että Itse katastrofin kanssa lähes yhtä suuri ongelma on, että se on asteittainen ja muuttaa asioita melkein huomaamattamme. Ihmisen siunaukseksi ja kiroukseksi totumme lähes kaikkeen. Ihminen sopeutuu hajoavaan maailmaan niin kuin kameleontit muuttuvaan ympäristöön muuttamalla väriään. Siten ihmiset selviytyvät uusissa olosuhteissa, Sutinen sanoo.

Vallitsevaa tilannetta ei pitäisi ajatella poikkeamana, josta on yhdessä ponnistelemalla mahdollista lopulta nousta ihanne-elämään. Sen sijaan tämä hetki on paras, mitä me saamme aikaan. Järkevämpää kuin vaalia idealistisia kuvitelmia, jotka antavat vaikutelman, että vielä joskus kaikki tulee täysin kuntoon, on tehdä aktiivista työtä sen eteen, että pärjäämme toistemme ja maailman kanssa parhaalla mahdollisella tavalla nyt ja huomenna.”

Maailmanlopun julistaminen on helppoa. Paljon vaikeampaa on, jos maailma ei lopukaan ja on kyettävä selviytymään tuhon jälkien kanssa. Kuinka oppia elämään rikotussa ympäristössä ja vieläpä rakastamaan sitä? Ei ole kovin kiinnostavaa, kuinka voimme kuolla, vaan kuinka voimme elää maailmassa, joka on rikki, kirjoittaa Sutinen.

Hajonneen maailman käyttöohje nyt kaupoissa sekä e- ja äänikirjapalveluissa.

Äänikirjan lukee Markus Niemi.

Ville-Juhani Sutinen Foto Klaus Welp
Finlandia-palkittu Ville-Juhani Sutinen

Ville-Juhani Sutinen on Jyväskylässä asuva kirjailija, kääntäjä ja valokuvaaja. Häneltä on ilmestynyt lähes kolmekymmentä teosta, niin runoutta, esseistiikkaa kuin romaaneja. Tietokirjoissaan Sutinen on käsitellyt lukuisia aiheita, esimerkiksi siirtolaisuutta, Arktista aluetta, Venäjää ja Yhdysvaltoja.

Sutinen palkittiin tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnolla vuonna 2022 raskaimman sarjan pitkiä romaaneja käsittelevästä esseekokoelmasta Vaivan arvoista (Avain).

”Hirveän hienoa tässä palkinnossa on, että se merkitsee tunnustusta kirjallisuudesta kirjoittamiselle, ei siis pelkästään minulle tai edes juuri tälle kyseiselle kirjalle. Huomioidaan, että kirjallisuudesta voi ja pitää kirjoittaa.”

Sutinen oli tietokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaana myös vuonna 2019 yhdessä Ville Ropposen kanssa kirjoittamallaan teoksella Luiden tie (Like). Lisäksi hän saanut kahdesti Vuoden matkakirja -palkinnon kultamaininnan.

Jaa tämä:
Lataa alkuperäinen kuva ▼

Olemisen arvoitukseen sukeltava esseeteos ravistelee keskusteluilmapiiriä

Emilia Männynvälin (ent. Kukkala) intensiivinen ja rajoja uhmaava kirja limittää ekologisen, yhteiskunnallisen ja henkisen todellisuuden poikkeuksellisella tavalla.

Toiste en suostu katoamaan -kirjan intensiivisissä ja tarkkanäköisissä teksteissä naiseuden, paikan, luokan ja pyhän kaltaiset teemat punoutuvat toisiinsa muodostaen saumattoman jatkumon.

“Minun ja kaltaisteni sukupolvikertomus ei ole yksikään niistä, jotka kertovat luovan luokan lasten elämänmakuisista’ seikkailuista Kalliossa.”

Suurista teemoista huolimatta Toiste en suostu katoamaan on maanläheinen ja selkeydessään kirkas. Teksteissä lähestytään lihallisesti ja vaivattoman tuntuisesti sellaisiakin ikiaikaisia aiheita, jotka helposti pakenevat sanoja. Esseiden maailma on täynnä yllättäviä eroja ja yhtäläisyyksiä. Milloin viimeksi olet lukenut esseen surun radikaaliudesta tai saunomisen metafysiikasta? Kaikupohjaa yleisinhimillisiin aiheisiin haetaan myös musiikillisista alakulttuureista.

“Ei ole sattumaa, että retorisen kamppailun keskiössä on juuri naiseus.”

Männynvälin kynä piirtää laajoja kaaria ja kieli pakenee ideologisia kielioppeja. Teos on suoruudessaan hätkähdyttävä.

”En ole kirjoittanut asioista, joista haluan kirjoittaa, vaan asioista, joista minun on pakko kirjoittaa”, Männynväli kuvailee.

Suorapuheinen yhteiskuntabloggaaja kohtasi vakavaa häirintää

Männynväli haluaa, että asioista puhutaan eri lähtökohdista huolimatta avoimesti ja suoraan – aivan kuten hän halusi jo vuonna 2013 päättyneen blogiuransa aikana. Yhden ensimmäisistä yhteiskunnallisista naisbloggaajista osa ei ollut helppo. Silloinen Kukkala kuvaa kirjassaan kohtaamaansa uhkailua ja häirintää:

“Kerma saa, mitä kerma haluaa. Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa, mustiin pukeutuneet jääkaapin kokoiset miehet, eivät virka mitään. Autoni päällystetään verellä, jauhelihalla ja paskalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioikeiston tähtäimessä. Poliisia ei kiinnosta, miksi kiinnostaisi. En ole niin kuvitellutkaan.”

Rakentava erimielisyys ei ole edelleenkään suuressa huudossa. Männynväli on huolissaan lukutaidon rapautumisesta myös lukeneiden ihmisten keskuudessa. Somessa tapahtuvat tahalliset väärinymmärtämiset, joukkolynkkaukset ja uusmoralismi ovat osa ilmiötä.

“Lukijaa on otettava kädestä, talutettava, paljastettava kokonaisuutta pala kerrallaan, ettei hän säikähdä, joudu hämilleen tai peräti ajattelemaan itse. On kirjoitettava kuin idiootille. Ja minä mietin vain, mitä Umberto Eco kirjoitti kielestä ja fasismista: että fasismi tarvitsee ajattelun tyhmentämistä, mikä tapahtuu tyhmentämällä kieltä.”

Kirja nyt kaupoissa ja myös e- ja äänikirjapalveluissa. 

Tervetuloa Rosbeud sivulliseen perjantaina 17.3. Kadotuksen iltaan keskustelemaan kirjasta klo 17-18.

Emilia Männynväli (ent. Kukkala) on kirjailija, toimittaja ja kriitikko, jonka esikoisromaani Kaiken jälkeen (Into 2021) kertoi luopumisesta ollen hurmaava yhdistelmä rouheaa roadtripia ja kipeää henkistä matkaa. Esseeteoksessaan hän jatkaa samalla lahjomattomalla linjalla: Toiste en suostu katoamaan on villi pako ulkoa asetettujen lokeroiden ja ideologisten poteroiden vankilasta.

Jaa tämä: