Laura Suomelan uutuusromaanin päähenkilö kaipaa elämäniloa, luovuutta, kepeyttä ja varsinkin kukkia, mutta arki on kaikkea muuta. Nelikymppinen Helena aikoo toteuttaa vanhan aarrekarttansa unelmat ennen kuin kevään viimeisin tulppaani on auennut.

Moni kaipaa rauhaa ja haluaisi olla tietoisemmin läsnä elämässään eikä vain kiitää ohituskaistaa. Miten hidastaa, kun on tottunut kovaan tahtiin?

Tulppaanitoiveunien päähenkilö Helena on tottunut elämään ylivirittyneessä tilassa ja kroppa ja mieli alkavat nyt sanoa itseään irti jatkuvasta yli voimien elämisestä. Miten palautua niin, että työpäivän jälkeen jaksaisi tehdä muutakin kuin maata?

– Tunnistan oikein hyvin Helenan elämän kipuilija, sillä olen uupumisen vaaravyöhykeläinen ja kokemusta aiheesta on. Tapani tehdä työtä on usein nopea ja intensiivinen. Olen myös taipuvainen överiempatiaan ja toisten tunteet uivat helposti ihon alle, ellen vedä rajoja. On ollut pakko opetella hidastamaan ja sanomaan tarvittaessa myös ei, sanoo Laura Suomela, jolle kirjoittaminen on samaan aikaan sekä sinnikästä aivotyötä että rentouttavaa mielikuvituskuplassa lillumista.

Päähenkilö alkaa voida paremmin, kun hän alkaa panostaa omaan jaksamiseensa. Mutta voiko aikuinen ihminen elää koko ajan vain unelmiaan toteuttaen? Helena alkaa miettiä kaiken merkityksellisyyttä. Hän haluaa elää elämän, joka jättää toisiin kauniin jäljen. On toki ihanaa hemmotella itseään ja hyvin tervettäkin vihdoin pysähtyä oman jaksamisensa äärelle. Silti Helenan sisin kaipaa jotain enemmän. Hän haluaa mission, jossa oppii antamaan itsestään ilolla eikä selkänahasta repien. Lontoon reissu vie Helenan prosessiin, jonka kautta hän tekee syviä, suorastaan elämää mullistavia oivalluksia.

Kun alanvaihdosta tulee vuosien jahkaamisprojekti ja ajatukset kiertävät samaa umpikujaan johtavaa kehää

Pitäisikö pysyä tutussa työssä, vaikka ei olisikaan enää mitään annettavaa ja takki olisi aivan tyhjä? Mitä enemmän tulee ikää, sitä todennäköisempää, että ei enää tehdä isoja ammatillisia muutoksia. Voi lähteä uudistumaan tai alkaa laskea, montako vuotta on vielä eläkkeeseen. Riskin ottaminen tuntuu valtavalta eikä siihen ole kaikilla mahdollisuutta. Päähenkilö on nykyisessä mielenterveystyössä jo jatkoajanjatkoajanjatkoajalla. Miten päästä eteenpäin pattitilanteesta?

– Yksi rohkeimpia elämänvalintojani on ollut hakea Tampereen yliopistoon 47-vuotiaana opiskelemaan kasvatustiedettä ja elinikäistä oppimista. Ajattelin pitkään, että minun ikäisenä on jo liian myöhäistä lähteä suorittamaan alusta akateemista tutkintoa. Mutta niin vaan siellä olen parikymppisten mimmien kanssa ryhmätehtäviä vääntänyt ja kyllä olen joutunut haastamaan aivojani välillä toden teolla, mutta on ollut iso ilo huomata, että keski-iässä oppiminen yhdistyy vahvasti käytännön työelämään eikä jää irralliseksi teoriaksi, Suomela toteaa. 

Millainen on oman elämäsi soundtrack?

Helena pääsee kosketuksiin omien syvimpien tarpeidensa kanssa, kun hän löytää kuusi vuotta sitten tekemänsä aarrekartan.

– Ratkaisukeskeisenä lyhytterapeuttina kysyn usein, millainen olisi se toivottu tulevaisuus, jossa haluaisi elää ja miten sitä kohti voisi edetä pienin askelin Joskus hyvä pysähtyä kysymään, mikä saa sieluni tanssimaan ja mistä aidosti nautin?  Minusta ajatus oman elämän soundtrackistä on kutkuttava ja sitä romaanin päähenkilö Helenakin miettii. Itse toivoisin elämäni soundtrackin olevan ilon, lempeyden, levollisuuden, huumorin ja rakkaiden ihmissuhteiden täyteinen, Suomela sanoo.

Esteettisyyden hoitava vaikutus ja käsillä tekemisen terapeuttisuus

Kirjan päähenkilö kaipaa viipymistä leikkokukkien äärellä. Ne symboloivat kiireettömyyttä ja niiden kauneus saa Helenan unohtamaan murheet ja taakat. Kukkakaupan esteettinen euforia saa Helenan kaipaamaan kauneutta yhä enemmän.

Leikkokukkien on todettu vähentävän yksinäisyyden tunnetta ja esteettisyys voi hoitaa hyvin syvällisellä tasolla sekä auttaa rauhoittumaan. Kun ympärillä on harmonia, säteilee se myös sisäiseen oloon. Kaikenlainen käsillä tekeminen on rentouttavaa ja siinä pääsee usein flow-tilaan, jossa ajantaju katoaa ja ihminen on läsnä tässä hetkessä.

Äänikirjan lukee Rosanna Kemppi.

Kirja nyt kirjakaupoissa, sekä e- ja äänikirjapalveluissa.

Laura Suomela tunnetaan rennoista ja elämänmakuisista nuortenromaaneistaan, joista Minä vastaan marraskuu oli Nuori Aleksis -palkintoehdokkaana 2022. Tulppaanitoiveunia on Suomelan ensimmäinen aikuistenromaani. Suomela kirjoittaa mielellään arjen kitkasta, tavallisesta elämästä, johon sisältyy koko ihmisen tunnekirjo. Dialogin kirjoittaminen on kaikkein hauskinta, sillä sen kautta kirjan henkilöt heräävät henkiin ja heidän persoonansa sävyt tulevat esiin. Kirjailija kuuntelee sivukorvalla ihmisiä toreilla ja kahviloissa ja nauttii suuresti, jos kuulee jonkun käyttävän puhuessaan rikasta kieltä.  Suomelan suosikki viihdekirjailija on hauska ja nokkela Marian Keyes. Suomela rakastaa myös Solsidania, sillä arjesta revitään parasta komiikkaa.

Laura Suomela Instagramissa