Gregg Olsen ja rikostoimittaja Rebecca Morris kirjoittavat vangitsevasti Susan Powellin katoamisesta ja hänen lastensa murhasta.
Murhaaja perheessä. Kun nuori perheenäiti Susan Powell katosi vuonna 2009, epäilykset keskittyivät nopeasti hänen aviomieheensä Joshiin. Josh kiisti tietävänsä mitään vaimonsa katoamisesta ja kertoi olleensa katoamisyönä poikiensa kanssa telttailemassa – keskellä lumimyrskyä.
Seuraavien kolmen vuoden aikana Joshista ja hänen perheestään paljastui yksi uskomaton salaisuus toisensa jälkeen. Joshin isä, joka käyttäytyi ilmeisen epäsopivasti Susania kohtaan, sai tuomion hirvittävistä rikoksista. Joshin veli riisti oman henkensä. Ja tarinan järkyttävänä päätöksenä Josh Powell murhasi kaksi pientä poikaansa sekä itsenä uskomattoman julmalla tavalla.
Järisyttävä tositarina
Harvassa rikostapauksessa on näin paljon uskomattomia käänteitä. Olsen ja Morris tarjoavat näkymän rikosmysteerin kulissien taakse. Mitä tapahtui Susanille? Ja olisiko surullisen tragedian voinut estää?
”Vaikuttava kertomus erään perheen tragediasta.”– Publisher’s Weekly
Kirja nyt kirjakaupoissa, sekä e- ja äänikirjapalveluissa.
Kirjan on suomentanut Heidi Nieminen. Äänikirjan lukee Markus Niemi.
Palkittu bestsellerkirjailija Gregg Olsen on yhdysvaltalainen true crimen ja jännityskirjallisuuden mestari. Hän on kirjoittanut urallaan yli 30 kirjaa. Häneltä on aiemmin ilmestynyt suomeksi suosittu true crime -teos Äitimme oli sarjamurhaaja (Into 2021).
Kokenut rikostoimittaja Rebecca Morris on kirjoittanut useita true crime -kirjoja ja tehnyt pitkän uran radio-, televisio- ja sanomalehtitoimittajana eri puolilla Yhdysvaltoja.
Kirjasyksyssä hiljennymme kuulemaan sodan tallomia ihmisiä ja luonnon kaunista kakofoniaa. Annamme sanan sivaltaa vallitsevaa talousjärjestelmää ja tarjoamme tilan puheenvuoroille, jotka nostavat esiin kiusattuja, näkymättömäksi häivytettyjä tai sivuutettuja.
Rakennamme kirjoillamme myös teitä kuviteltuihin tarinoihin – sillä mikä ihme kirjallisuus onkaan: jokaisen pieteetillä suunnitellun kirjankannen takana lukija päästää itsensä uusiin todellisuuksiin. On sanottu, että fiktiolle on näinä päivinä suurempi tarve kuin koskaan.
Esiteineille alkaa jännittävä kotimainen kirjasarja, jossa 12-vuotias Alex seikkailee Super-Rollaattorilla kulkevan supermummonsa kanssa. Agenttimummo ja lentävät tekarit on Ilkka Olavin luoman sarjan ensimmäinen osa.
Tatiana Elfin dialogiromaani Erokesksuteluja
Luonnon armoilla
Fiktio kuvaa myös luontosuhdettamme. Risto Isomäen menestyssarjan odotettu viides osa, Viimeinen erämaa, vie meidät Lauri Nurmen painajaismaiseen eloonjäämistaisteluun keskelle valtamerta. Aura Koiviston romaani Harhamat kertoo ihmisen ylenkatseesta muita lajeja kohtaan ja kysyy: olisiko mahdollista elää harmonisesti monilajisessa yhteisössä.
Kyseenalaistajat eivät luovuta ennen kuin maailma muuttuu
Aina on tarvetta kiihkottomalle tiedolle. Me elämme preesensissä, maailma tapahtuu nyt. Siksi haluamme Innossa tehdä myös kirjoja, jotka vaikuttavat joukkoihin tänään.
Kapitalismin suuri illuusio paljastaa valheet, jotka ylläpitävät kapitalismia. Samu Kuoppa ja Riina Tanskanen palauttavat talouspuheen arkitasolle ja kutsuvat mukaan vastarintaan.
Pentti Karvosen ja Aki Ollikaisen teos Subutex-lääkäripiirtää kuvan miehestä, joka on koko uransa ajan pysynyt periaatteidensa takana. Karvonen muistetaan lääkärinä, joka toi Subutexin Suomeen. Hän välitti vieroitus- ja korvaushoidoissa käytettäviä lääkeaineita narkomaaneille ja menetti lääkärinoikeutensa vuonna 2003.
Sotaa käydään eri rintamilla. Kiusatut kertovat siitä, mitä ilkeys ja julmuus aiheuttavat ja miten se vaikuttaa tulevaisuuden ihmissuhteisiin, opintoihin ja työhön. Kouluväkivalta on ainakin osasyy päihde- ja mielenterveysongelmiin, yksinäisyyteen ja syrjäytymiseen, ja alan ammattilaiset esittävät ratkaisuja ongelmiin Elina Välimäen kirjassaKiusatut.
Venäjän hyökkäyssotaa käsitellään Innon syksyssä eri näkökulmista. No waron ukrainalais-venäläisen toimittajan Marina Ovsjannikovan tarina siitä, miten hänen elämänsä muuttui sen jälkeen kun hän protestoi sotaa vastaan suorassa tv-lähetyksessä. Maa joka heräsion palkitun Kalle Kniivilän kirja siitä, miksi ja miten Ukraina ei ole Venäjä. Politiikan toimittaja Lauri Nurmi puolestaan on kirjoittanut Suomen salatusta tiestä Natoon.
Marina Ovsjannikova protestoi suorassa uutislähetyksessä Venäjän hyökkäyssotaa vastaan.
Nykyisessä maailmantilanteessa ei myöskään sovi unohtaa toisen maailmansodan käsittämättömiä puhdistuksia. Anna StuartinAuschwitzin kätilö on koskettava tositapahtumiin perustuva romaani yhden naisen rohkeudesta suojella elämää käsittämättömän synkkyyden keskellä.
Lasten äänikirjasarja rikastetulla äänimaailmalla
Vuokko Hurmeen hauska ja aktivoiva äänikirjasarja Mitä eläimet sanoo?tuo suosittujen ääninappikirjojen idean äänikirjojen maailmaan. Se houkuttelee arvuuttelemaan, matkimaan tai kuuntelemaan hiirenhiljaa sekä tarjoaa tietoa eri eläinten äänistä.
Hurmeen niin ikään perheen nuorimmille kirjoittama ja Noora Katon kuvittama Hirveä hoppu käsittelee lapsiperheen arkea lapsentajuisesti ja hauskasti.
Pip Williamsin tositapahtumista ammentava omaperäinen romaani Kadonneiden sanojen kirja paljastaa todellisuuden, joka on kadonnut miesten kirjoittamien historiankirjojen rivien väliin.
Antto Terras kertoo eteläisen naapurimme järjestäytyneen rikollisuuden koko tarinan kirjassaan Viron mafia.
Suositun Kuolemaantuomitut-podcastin tekijä Liisa Saarijärvi vie meidät Yhdysvaltoihin neljän kuolemaantuomitun murhaajan kahleisiin kertoen heidän hyytävät tarinansa. Mitä tapahtuu, kun rikollinen tuomitaan kuolemaan Yhdysvalloissa?
Entä miksi perheenäiti Tanya Reidistä tuli niin julma, että hän petti perheensä pahimmalla mahdollisella tavalla? Gregg Olsen kertoo kirjassaan Äidin julma syliperheen traagisen tarinan, joka johti Morgan Reidin surulliseen kohtaloon.
Varjoyhteiskunnan tositarinat kiinnostivat kuulijoita vuonna 2022. Äänikirjat Subutex-kaupungin kasvatit, Vanki 237/01 ja Äitimme oli sarjamurhaaja ovat ehdolla Audio Awards -kisassa.
Audio Awards -ehdokkaita voi äänestää 19.1. asti ja voittaja julkistetaan 26.1. Äänestäneiden kesken arvotaan kahdentoista kuukauden Supla+ Rajaton -lahjakortteja.
Subutex- kaupungin kasvatit on Laura Juntusen kuvaus Raahen pojista, joiden perheissä Subutex-riippuvuus siirtyi vuosituhannen vaihteessa veljeltä toiselle. Kirja kertoo Suomessa eniten huumekuolemia aiheuttavan buprenorfinin käyttäjien kaunistelemattomasta arjesta. Äänikirjan lukee Arttu Kurttila.
Kirjassa Vanki 237/01 entinen elinkautisvanki Juha Heinonen kertoo vankilan arjesta ja käytännöistä. Neljätoista ja puoli kiven sisässä vietettyä vuotta tuovat näkökulman paitsi suomalaiseen vankeinhoitoon ja oikeuskäytänteen vallankäyttöön myös inhimillisen ihmisyyden oikeuksiin ja perusteisiin. Äänikirjan lukee Jari Nissinen.
Gregg OlseninÄitimme oli sarjamurhaaja kertoo yhdysvaltalaisesta Shelly Knotekista, joka piinasi läheisiään vuosien ajan, mutta kukaan ei puuttunut ennen kuin oli jo liian myöhäistä. Sarjamurhaaja-äiti pääsi vapaaksi kesäkuussa 2022 ja hänen tyttärensa halusivat kertoa tarinan varoittaakseen muita. Kirjan on suomentanut Einari Aaltonen ja äänikirjan lukee Markus Niemi.
Voittaja valitaan yleisöäänestyksellä ja julkistetaan Radio Suomipopilla ja Suplan etusivulla torstaina 26.1. Vuoden äänikirja -palkinto on suuruudeltaan 2 500 euroa.
Äitimme oli sarjamurhaaja kertoo Shelly Knotekista, joka piinasi läheisiään vuosien ajan, mutta kukaan ei puuttunut ennen kuin oli jo liian myöhäistä. Kesäkuussa sarjamurhaaja-äiti pääsee vapaaksi.
Karmivat muistot piinasivat vuosikausia Nikki, Sami ja Tori Knotekia aina kun he kuulivat sanan ”äiti”. Kukaan ei arvannut, mitä maalaistalossa Washingtonin osavaltiossa Yhdysvalloissa tapahtui.
Perheen äiti Shelly alisti tyttärensä järkyttävälle hyväksikäytölle, kidutukselle ja henkiselle väkivallalle. Painajainen kärjistyi useisiin murhiin. Äitimme oli sarjamurhaaja on paitsi raastava tositarina myös kolmen vahvan naisen selviytymiskertomus absoluuttisesta pahasta sekä vapaudesta ja oikeudesta, joiden edestä he panivat henkensä alttiiksi.
Pahasta kodista lähteminen ei ole itsestään selvää
Kirja imaisee mukaansa kuin nopeatahtinen trilleri, mutta valitettavasti kirjan jokainen musertava yksityiskohta on totta. Michelle ”Shelly” Knotek vapautuu vankilasta kesäkuussa 2022. Sisarukset Nikki, Sami ja Tori halusivat kertoa tarinansa julkisuuteen, jotta heidän äitinsä ei enää koskaan pääsisi toistamaan julmuuksiaan.
”Tämän kirjan pitäisi lukea vähintään jokainen, joka työskentelee lasten parissa, kuinka suuri voikaan olla lapsen kiintymys vanhempaansa, vaikka tuntisi että jokin elämässä ei ole oikein. Ja kuinka epänormaalista tulee ihmiselle normaali, kun ei ole vertailukohtaa. Ja toisaalta myös ne jotka elävät väkivaltaisessa suhteessa, kun tarpeeksi itsetuntoa ja ihmistä vähätellään, henkinen ja fyysinen väkivalta tekee sen ettei ole voimia lähteä pois.”
Suvi, Suomalainen Kirjakauppa, Jyväskylä
Palkittu bestsellerkirjailija Gregg Olsen on yhdysvaltalainen true crimen ja jännityskirjallisuuden mestari. Hän on kirjoittanut urallaan yli 30 kirjaa. Äitimme oli sarjamurhaaja -alkuteosta on myyty yli 1,2 miljoonaa kappaletta ja kirja oli Wall Street Journalin ja Washington Postin bestsellerlistojen kärkisijoilla.
Jaa tämä:
Sinulle on kirjoja.
Evästeet
Tämä sivusto käyttää evästeitä. Tilaaminen sivustollamme edellyttää, että otat evästeet käyttöön. HyväksyHylkääAsetuksetLue lisää
Tietosuoja
Privacy Overview
This website uses cookies to improve your experience while you navigate through the website. Out of these, the cookies that are categorized as necessary are stored on your browser as they are essential for the working of basic functionalities of the website. We also use third-party cookies that help us analyze and understand how you use this website. These cookies will be stored in your browser only with your consent. You also have the option to opt-out of these cookies. But opting out of some of these cookies may affect your browsing experience.
Necessary cookies are absolutely essential for the website to function properly. This category only includes cookies that ensures basic functionalities and security features of the website. These cookies do not store any personal information.
Functional cookies help to perform certain functionalities like sharing the content of the website on social media platforms, collect feedbacks, and other third-party features.
Cookie
Duration
Description
mailchimp_landing_site
1 month
The cookie is set by MailChimp to record which page the user first visited.
Performance cookies are used to understand and analyze the key performance indexes of the website which helps in delivering a better user experience for the visitors.
Analytical cookies are used to understand how visitors interact with the website. These cookies help provide information on metrics the number of visitors, bounce rate, traffic source, etc.
Cookie
Duration
Description
_ga
2 years
The _ga cookie, installed by Google Analytics, calculates visitor, session and campaign data and also keeps track of site usage for the site's analytics report. The cookie stores information anonymously and assigns a randomly generated number to recognize unique visitors.
_ga_SVBVDY908F
2 years
This cookie is installed by Google Analytics.
_gat_gtag_UA_11432045_1
1 minute
Set by Google to distinguish users.
_gid
1 day
Installed by Google Analytics, _gid cookie stores information on how visitors use a website, while also creating an analytics report of the website's performance. Some of the data that are collected include the number of visitors, their source, and the pages they visit anonymously.
CONSENT
2 years
YouTube sets this cookie via embedded youtube-videos and registers anonymous statistical data.
ct_screen_info
session
CleanTalk sets this cookie to complete an anti-spam solution and firewall for the website, preventing spam from appearing in comments and forms.
tk_ai
5 years
JetPack sets this cookie to store a randomly-generated anonymous ID which is used only within the admin area and for general analytics tracking.
tk_lr
1 year
The tk_lr is a referral cookie set by the JetPack plugin on sites using WooCommerce, which analyzes referrer behaviour for Jetpack.
tk_or
5 years
The tk_or is a referral cookie set by the JetPack plugin on sites using WooCommerce, which analyzes referrer behaviour for Jetpack.
tk_qs
30 minutes
JetPack sets this cookie to store a randomly-generated anonymous ID which is used only within the admin area and for general analytics tracking.
tk_r3d
3 days
JetPack installs this cookie to collect internal metrics for user activity and in turn improve user experience.
Advertisement cookies are used to provide visitors with relevant ads and marketing campaigns. These cookies track visitors across websites and collect information to provide customized ads.
Cookie
Duration
Description
_fbp
3 months
This cookie is set by Facebook to display advertisements when either on Facebook or on a digital platform powered by Facebook advertising, after visiting the website.
NID
6 months
NID cookie, set by Google, is used for advertising purposes; to limit the number of times the user sees an ad, to mute unwanted ads, and to measure the effectiveness of ads.
VISITOR_INFO1_LIVE
5 months 27 days
A cookie set by YouTube to measure bandwidth that determines whether the user gets the new or old player interface.
YSC
session
YSC cookie is set by Youtube and is used to track the views of embedded videos on Youtube pages.