Avainsana-arkisto: Heine Bakkeid

Full-size Image
Lataa alkuperäinen kuva ▼

Norjan parhaaksi dekkariksi valittu Heine Bakkeidin Haudattu salaisuus on ilmestynyt suomeksi

Heine Bakkeidin koukuttavan dekkarisarjan neljännessä osassa päähenkilö Thorkild Aske palaa Stavangeriin.

Haudattu salaisuus on omintakeista nordic noiria kirjoittavan Heine Bakkeidin ylistetyn dekkarisarjan neljäs osa. Jo Nesbøn veroinen lahjakkuus on pantu laajalti merkille ja hänen tuotantoaan on julkaistu jo yli 15 maassa. Haudattu salaisuus voitti parhaan dekkarin Norjan Riverton-palkinnon vuonna 2021. Palkintoraati ylistää Heine Bakkeidin taitavaa kerrontaa, juonen kehitystä ja hahmojen kuvausta.

”Kaikella on merkitys ja menneillä tapahtumilla yhteys nykyhetkeen. Kirja on erinomaisesti kirjoitettu ja jäsennelty.”

Thorkild Aske palaa kaupunkiin, jossa kaikki alkoi

Norjalaisen kaupungin Stavangerin hiekkadyyneiltä löytyy runneltu ruumis, jonka uskotaan kuuluvan viisi vuotta sitten kadonneelle konstaapelille Simon BergelandilleThorkild Aske lähtee etsimään vastauksia kaupungista, josta hän näkee yhä painajaisia.

Stavangerissa kaikki alkoi mennä päin helvettiä: siellä hän menetti Frein ja työnsä poliisin erikoistutkintayksikössä. Syypää oli Frein miesystävä Simon Bergeland, josta ei kuulunut mitään tuon kohtalokkaan päivän jälkeen. Pian Aske saa kuitenkin selville, että tapahtumat eivät menneet niin kuin hän oli luullut. Joku ei halua hänen palaavan Stavangeriin, ja kun vaara tihentyy, hän ymmärtää, että paluu voi maksaa myös hänen henkensä.

Dekkarisarjan kirjat on suomentanut Jonna Joskitt-Pöyry ja äänikirjat lukee Toni Kamula. Aiemmin sarjassa ilmestyneet: Meren aaveetParatiisin kutsuNuku lapsi armaani.

Heine Bakkeid (s. 1974) on varttunut Pohjois-Norjassa, jonka jylhistä seuduista ja tummista sävyistä hän ammentaa myös kirjoitustyössään. Meren aaveet oli aiemmin nuorille kirjoittaneen Bakkeidin ylistetty debyytti rikoskirjailijana.

Jaa tämä:
Full-size Image
Lataa alkuperäinen kuva ▼

Heine Bakkeidin Haudattu salaisuus palkittiin Norjassa parhaana dekkarina 2021

Riverton-palkinnon raati kuvailee suomeksi syyskuussa 2022 ilmestyvää jännäriä erityisen taitavasti kirjoitetuksi. Teos pitää lukijan otteessaan loppuun asti.

Riverton-seura on palkinnut dekkarikirjailijoita vuodesta 1972 ja on hyvin harvinaista, että kultaisen revolverin saa näin tuore kirjailija. Heine Bakkeidin dekkarisarjan ensimmäinen Thorkild Asken tutkinnoista kertova teos, Meren aaveet, ilmestyi norjaksi vuonna 2016.

Haudattu salaisuus on sarjan neljäs itsenäinen osa. Kirjassa Norjan Stavangerin hiekkadyyneiltä löytyy runneltu ruumis, jonka uskotaan kuuluvan viisi vuotta sitten kadonneelle konstaapelille Simon Bergelandille. Thorkild Aske lähtee etsimään vastauksia kaupungista, josta hän näkee yhä painajaisia.

”Norjalaista rikolliskirjallisuutta parhaimmillaan”

Palkintoraati ylistää Heine Bakkeidin taitavaa kerrontaa, juonen kehitystä ja hahmojen kuvausta.

”Kaikella on merkitys ja menneillä tapahtumilla yhteys nykyhetkeen. Kirja on erinomaisesti kirjoitettu ja jäsennelty.”

Riverton-raati

Heine Bakkeid (s. 1974) on varttunut Pohjois-Norjassa, jonka jylhistä seuduista ja tummista sävyistä hän ammentaa myös kirjoitustyössään. Jo Nesbøn veroinen lahjakkuus on pantu laajalti merkille ja hänen tuotantoaan on julkaistu jo yli 15 maassa.

Heine Bakkeid
Heine Bakkeid on kotoisin Pohjois-Norjasta. Kuva: Harriet M. Olsen

Dekkarisarjan kirjat on suomentanut Jonna Joskitt-Pöyry ja äänikirjat lukee Toni Kamula. Haudattu salaisuus ilmestyy suomeksi syyskuussa 2022. Aiemmin sarjassa ilmestyneet: Meren aaveet, Paratiisin kutsu, Nuku lapsi armaani.

Tutustu syksyn uutuuskirjoihin:

Into syksy 2022
Syksyn kirjat vievät varjoyhteiskuntaan.
Jaa tämä:
Full-size Image
Lataa alkuperäinen kuva ▼

Arne Dahlin Berger & Blom -sarjan neljäs osa ”Vapaus” ilmestyy 8.6.2020

Samana päivänä ilmestyy myös norjalaisen Heine Bakkeidin Paratiisin kutsu.

Taiteilijanimellä kirjoittava Arne Dahl on pohjoismaiden tunnetuimpia kirjailijoita: kymmenosainen trilleri A-sarja on käännetty yli 25 kielelle ja tullut tunnetuksi myös tv-sarjoina. Nyt ilmestyvä Vapaus on Berger & Blom -sarjan neljäs osa. Se on hurmannut yllättävillä juonenkäänteillään niin kriitikot kuin yleisön Ruotsin lisäksi jo Tanskassa ja Saksassa. Jyllands-Posten antoi teokselle viisi tähteä. Berger & Blom -sarjan 2016 ilmestynyt ensimmäinen osa Rajamaat on ”Killing Eve” tuottajien käsissä taipumassa uudeksi kansainväliseksi tv-sarjaksi.

Norjalainen Heine Bakkeid aloitti uransa 2005 nuortenkirjailijana, mutta vakuutti kansainvälisen yleisön siirryttyään rikoskirjallisuuden pariin. Nordic noir’in ystävät ihastuivat 2016 ilmestyneeseen Meren Aaveet -dekkariin. Bakkeidin kirjoja on julkaistu yli 15 maassa. Paratiisin kutsu jatkaa Meren aaveiden aloittamaa tarinaa vankilasta vapautuneen poliisin Thorkild Asken elämästä. Lukijoita ja kriitikoita on ihastuttanut erityisesti henkilöiden ja miljöön kuvaus. Paratiisin kutsu oli ehdolla vuoden 2019 parhaaksi norjalaiseksi rikoskirjaksi.

Meren aaveet sai Helsingin Sanomilta neljä tähteä:
“Bakkeid yhdistää onnistuneesti jännitystä, kauhua, mysteeriä ja rikostarinaa. Lukija uppoaa sulavasti kirjailijan luomiin synkkiin mielenmaisemiin ja tiheä tunnelma pitää otteessaan.”

Dahlin Berger & Blom -sarja:
Ensimmäinen: Rajamaat 
Toinen: Sydänmaa 
Kolmas: Äkkisyvä
Neljäs: Vapaus

Bakkeidin Thorkild Aske -sarja:
Ensimmäinen: Meren aaveet
Toinen: Paratiisin kutsu
Kolmas: Vi skall ikke våkne (ilm. Norja 09/2019)

Jaa tämä:

Kansainvälisiä dekkaritähtiä vierailulla Suomessa: Arne Dahl, Heine Bakkeid ja Anu Patrakka

Norjalaisdekkaristi Heine Bakkeid ja Portugalissa asuva jännityskirjailija Anu Patrakka saapuvat Helsingissä järjestettävään Dekkarifestivaali-tapahtumaan 21.9. Tämän lisäksi suosittu rikoskirjailija Arne Dahl vierailee Suomessa 5.-6.10.

Viidettä kertaa järjestettävä Dekkarifestivaali  järjestetään tänä vuonna hotelli Paasitornissa lauantaina 21. syyskuuta 2019 (Paasivuorenkatu 5A, 00530 Helsinki). Lavalla nähdään myös norjalaislahjakkuus Heine Bakkeid, jonka kesällä julkaistu debyyttidekkari Meren aaveet on saanut kiitosta ennakkoluulottomasta genrerajojen yhdistelemisestä. Tämä on pantu maailmalla laajalti merkille ja hänen tuotantoaan on julkaistu jo yli 15 maassa.

Myös Portugalissa asuva jännityskirjailija Anu Patrakka nähdään Dekkarifestivaaleilla. Porvoolaislähtöinen kirjailija teki pitkän uran yritysjohdon parissa Suomessa, kunnes päätti lakata haaveilemasta ja pyrkiä kohti pitkäaikaista tavoitettaan, kirjoittamista. Patrakka irtisanoutuikin työstään, muutti Portugaliin ja alkoi takoa konetta. Tätä nykyä Anu Patrakka asuu maatilalla lähellä Portoa, mistä käsin hän kirjoitti kevään uutuuskirjansa Syyllisyyden ranta. Kiitosta saanut psykologinen jännäri tarjoaa sekä autenttisia tuokiokuvia Portugalista että rikoksen, jonka jäljet katoavat mereen.

Tämän lisäksi suosittu rikoskirjailija Arne Dahl vierailee Suomessa kesällä julkaistun Äkkisyvän, Berger & Blom -dekkarisarjan odotetun viimeisen osan tiimoilta. Suosittu ruotsalaisdekkaristi on tavattavissa 5.10. Helsingin Akateemisessa Kirjakaupassa klo 12:30 (Keskuskatu 1, 00100 Helsinki) ja 6.10. Turun Kirjamessuilla klo 12:10 (Agricola A-halli). Berger & Blom -sarja on kansainvälinen bestseller, joka on ampaissut myyntilistojen kärkeen etenkin Ruotsissa ja Saksassa. Myös Suomessa Dahlin dekkarisarja on vakuuttanut jännityksestä ja taidokkaasti kirjoitetuista rikosromaaneista nauttivat lukijat.

Jaa tämä:
Full-size Image
Lataa alkuperäinen kuva ▼

Dekkariviikko huipentuu Heine Bakkeidin ja Antto Terraksen vierailuihin

Uudeksi Jo Nesbøksikin kutsuttu norjalaisdekkaristi Heine Bakkeid saapuu Suomeen kertomaan ylistetystä Meren aaveista, jossa sukelletaan ihmismielen tummiin vesiin. Kirjailija ja koomikko Antto Terras taas johdattelee meidät uutuuskirjassaan Tallinnan tappajat juuri itsenäistyneen Viron kriminaaleihin kulisseihin. Kirjailijat vierailevat Helsingissä dekkariviikon perjantaina ja lauantaina 14.-15.6.

Perjantaina 14.6.

17:30 Antto Terras, Aleksin Suomalainen Kirjakauppa
(Aleksanterinkatu 15, Helsinki)

Lauantaina 15.6.

12:00 Heine Bakkeid, Akateeminen Kirjakauppa, 2 krs. (Pohjoisesplanadi 39, Helsinki)

12:00 Antto Terras, Keskustakirjasto Oodi/ Auditorio (Töölönlahdenkatu 4, Helsinki)

14:00 Antto Terras, Rosebud Kolme seppää (Aleksanterinkatu 21, Helsinki)

15:00 Heine Bakkeid, Keskustakirjasto Oodi/ Auditorio (Töölönlahdenkatu 4, Helsinki)

Kaikkiin tilaisuuksiin vapaa pääsy.

Lue lisää Meren aaveista:
https://intokustannus.fi/kirja/meren-aaveet/

Lue lisää Tallinnan tappajista:
https://intokustannus.fi/kirja/tallinnan-tappajat-viron-veriset-vuodet/

Jaa tämä: