Avainsana-arkisto: Helsinki

Full-size Image
Lataa alkuperäinen kuva ▼

Helsingin linnoitukset ovat uniikkeja – muualta ei löydy vastaavaa maastoon rakennettua puolustusverkostoa

Retkiä linnoituksille -kirja kertoo ensimmäisen maailmansodan aikaisen linnoitusketjun tarinan. Se on samalla myös opaskirja, jonka avulla linnoituksiin voi tutustua Helsingissä.

Pauli Jokisen kirja Retkiä linnoituksille vie pääkaupunkiseudun linnoituskohteisiin. Kirja kertoo myös linnoitusten historiasta. Venäjä oli sodassa Saksan kanssa ja pelättiin, että saksalaiset hyökkäävät Suomen halki Pietariin. Helsingin puolustusta ryhdyttiin siksi tehostamaan, ja linnoitustyöt kasvoivat 1910-luvun suurimmaksi rakennushankkeeksi koko maassa.

Kirjaan on koottu myös muistoja linnoitustöistä, joita kutsuttiin myös patteritöiksi ja vallitöiksi. Aikalaisten muistoja on koottu aikanaan Kansanrunousarkistoon, ja ne ovat nykyään Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistossa.

Vaarallisiin rakennustöihin tuotiin vankeja Kiinasta asti

Patteritöihin saavuttiin vapaaehtoisesti ympäri Suomen, mutta miehiä myös pakotettiin töihin. Kuri oli kovaa ja pinnaamista tapahtui paljon. Haminalainen mies muisteli:

“Jokainen yritti voittaa toisensa pinnaamisessa. Malliesimerkkinä kerrottiin, miten neljä miestä oli viikon yrittänyt rautakangilla nostaa kiveä ylös montun pohjasta. Aina kun se oli nousemaisillaan, se luiskahti takaisin kuoppaansa ja jäi sinne. Tällaista se suurimmalta osaltaan oli. Kukaan ei yrittänytkään tehdä mitään.”

Kallioiden louhiminen ja räjäyttely oli vaarallista puuhaa, ja linnoitustöissä kuoli kymmeniä miehiä. Mies Turun suunnalta kertoi:

“Työturvallisuus oli usein oman varovaisuuden varassa. Silpoontuneet jäsenet ja veren tahrimat vaatteet eivät olleet niinkään harvinaisia nähdä. Eräs betonimies kusi ylhäältä siltatelineeltä alas voimavirtalankaan, putosi kivikkoon ja kuoli.”

Patteritöihin tuotiin myös kiinalaisia, joista useat olivat entisiä vankeja. Suomalaiset suhtautuivat kiinalaisiin uteliaasti. Etenkin kiinalaisten ruokavalio herätti keskustelua. Eräs mies muisteli näin:

“Ne söivät Venäjältä tuotua ruokaa ja sen lisäksi muun muassa oravia. Kun ne näkivät oravan, niin ne ottivat takaa miehissä niin kauan kun saivat kiinni. Nylkivät sen ja repivät kappaleiksi ja söivät raakana.”

Kiinalaisten työrupeama jäi lopulta lyhyeksi, mutta vierailu jätti jälkiä Helsingin nimistöön.

Hyvin säilyneet linnoitukset on harvinaisuus, jota kannattaisi hyödyntää matkailussa

Patterityöt lopetettiin, kun Suomi itsenäistyi vuonna 1917. Osa linnoitusrakennelmista valmistui, osa jäi keskeneräisiksi. Niitä on sittemmin tuhottu muun muassa kaupunkirakentamisen tieltä. 1970-luvulla linnoitukset suojeltiin ja liitettiin valtakunnallisesti merkittävien rakennettujen kulttuuriympäristöjen joukkoon. Ne ovat säilyneet hyvin, koska niissä ei juurikaan taisteltu.

Linnoituksia löytyy metsistä, kallioilta, kaupunkiasutuksen keskeltä, puistoista ja katujen varsilta. Linnoitukset ovat tärkeä osa paikallishistoriaa mutta myös harvinaisuus koko maailman mittakaavassa. Harvaan pääkaupunkiin rakennettiin vastaavat puolustuslinnoitukset, jotka olisivat säilyneet yhtä hyvin.

Kirja nyt kirjakaupoissa, sekä e-kirjapalveluissa.

Pauli Jokinen on laaja-alaisesti Helsingin historiaan perehtynyt tietokirjailija, joka on aikaisemmin kirjoittanut kävelykirjoja, kuten suursuosioon nousseen Sunnuntai­kävelyllä Helsingissä (Minerva 2010). Jokinen toimii kaupunkioppaana ja on järjestänyt tapahtumia Murha­kävelyistä Helsingin kävelyfestivaaleihin. Hän on kirjoittanut kävelykirjojen lisäksi teokset Helsingin murhahistoria (2020), Turun Murhahistoria (2021) ja Verikoirat (2021).

Tutustu Paulin opastettuihin kävelyihin!

Jaa tämä:
Full-size Image
Lataa alkuperäinen kuva ▼

Mirkka Rekola: Ensimmäinen elämäkertateos rakastetusta ja palkitusta runoilijasta

Jonimatti Joutsijärven vahvaääninen kuvaus rakastetusta ja rajoja rikkoneesta runoilijasta avaa näkökulmia paitsi runouteen myös seksuaalivähemmistöjen asemaan ja poliittisten ääriliikkeiden historiaan sodanjälkeisessä Suomessa.

Runous oli Mirkalle kahtiajaon ylittämisen kulkuväline

Mirkka Rekola – Elämä joka ei koskaan tule kokonaan esiin I on ensimmäinen elämäkertateos rakastetusta runoilijasta ja aforistiikan uudistajastajasta. Mirkka Elina Rekola (1931–2014) on keskeisimpiä modernistirunoilijoitamme, jonka tuotanto levittäytyy seitsemälle vuosikymmenelle. Rekolan kolme ensimmäistä teosta saivat ristiriitaisen vastaanoton, sillä ne eivät istuneet yksiselitteisesti perinteisen, modernistisen eivätkä 60-luvun poliittisen runouden käsityksiin. Sittemmin Rekolan sanataide on arvioitu ylittämättömäksi. Hän halusi tulla muistetuksi työnsä, ei elämänsä tai henkilönsä vuoksi, vaikkakin Mirkka Rekola kirjoittaa kokemuksensa läpi ja alati omasta elämästään.

Mirkka ihmetteli lapsuudessaan Tampereen ilmapiirin vihaa. Punaisten ja valkoisten katkeruus oli käsinkosketeltavaa. Jatkosodan päätteeksi hänen äärioikeistolainen isänsä sai tuomion maanpetoksesta. Kahtiajaon kipeys rikkoi Mirkan perheen, ja hän menetti kolmeksi vuodeksi läheisimmän ihmisensä, isänsä. 1960-luvun vasemmistoradikalismi ja 1970-luvun taistolaisuus, jotka tuomitsivat 1950-lukulaisen modernismin taantumuksellisuutena, ahdistivat häntä tätä taustaa vasten erityisesti.

Vastakohtien valta oli Mirkka Rekolalle kärsimystä lapsuudesta lähtien. Ihmisten kieli, sukupuoliroolit, filosofia ja yhteiskunnan rakenteet poukkoilevat vastakohtien heilureissa. Runous oli Mirkalle kahtiajaon ylittämisen kulkuväline. Ykseydenkokemuksen ilmaisu kielessä oli hänen suuri työnsä.

Elämäkerta huomioi runouden muotojen ja merkitysten synnyn eletyssä elämässä

Teos kattaa Rekolan elämän vaiheet lapsuudesta 1970-luvun loppuun saakka. Mirkan kirjailijuutta ja minuutta rakentavat aikalaishahmot,
kuten esikuva Helvi ”Nalle” JuvonenTuomas Anhava ja hänen avara lukijuutensa sekä erityisesti Mirkan rakastettu Mirjam Polkunen.

Vaikuttavassa teoksessa kuvauksensa saavat vainojen, vainoharhojen, työn ja sairauden, rakkauksien ja pettymisten, näkyjen, kohtaamisten ja nähdyksitulemisten ajat. Myöhemmät elämänvaiheet ja teokset saavat huomion elämäkerran jälkimmäisessä osassa.

Mirkka Rekolan elämäkerta perustuu laajaan aineistoon, jossa mukana on kulttuurihistoriallisia aarteita, kuten lukuisia Mirkan kirjeitä rakastetulleen 1950-60-luvuilta. Pariskunnan rakkaus tulee kirjeissä esiin kauniisti ja kipeästi.

Mirkka pohti kouluiässä oliko ainoa tyttöjä rakastava tyttö. Täytyi olla samanlaisia. Mutta hän heräsi tietoisuuteensa varsin yksin, ilman esikuvia.

Miten poikkeavana voisi elää torjuvassa maailmassa?

Mirkan nuoruutta varjosti ahdistus ja itsetuhoinen ajattelu. Samaa sukupuolta rakastavia ihmisiä tai kuvauksia heistä ei ollut 1940-luvun Tampereella. Rekola kasvoi ilmapiirissä, jossa pelosta, järkytyksestä ja vihasta piti vaieta, eikä mielihyvää ja rakkautta voinut vapaasti ilmaista.

1950-1960-lukujen Helsingissä lesbosuhteita elettiin yksityisesti, useimmin kodeissa. Homoudesta langetettiin paljon tuomioita erityisesti miehille. Rikos oli ”haureus”, jonka todisteena voitiin pitää yhteen vedettyjä sänkyjä.

Myös Mirkka ja Mirjam joutuivat poliisin ahdistelemaksi. Syytteiltä vältyttiin, mutta vainot kuormittivat Mirkkaa, josta tuli pelokas ja vainoharhainen. Hän käveli Helsingin kaduilla jännittyneenä ja varoi vastaantulijoita kunnes hän sai pelosta tarpeekseen.

”Hän päätti kävellä vainoavan kaupungin uudeksi, opetteli kulkemaan rentoutuen, sivuuttamaan vainoharhat ja katseet.”

Kymmenet teosta varten tehdyt haastattelut sekä eräät erittäin harvinaiset Mirkan haastattelunauhat ja jopa Mirkan äidin haastattelu runoilijan lapsuudesta rakentavat elävää, inhimillistä ja vaikuttavaa kuvaa yhdestä tärkeimmistä suomalaisista kirjailijoista. Elämäkertaan on koottu myös kirjoissa vielä julkaisemattomia, unohdettuja runoja.

Mirkka Rekola – Elämä joka ei koskaan tullut kokonaan esiin I nyt kaupoissa. Äänikirja ilmestyy 3.5.

Äänikirjan lukee Krista Putkonen-Örn.

Jonimatti Joutsijärvi (s. 1984) on yksi nuoren polven lahjakkaimmista ja omaperäisimmistä runoilijoista ja kriitikoista. Joutsijärven esseeteos Ei mikään itsessään edusti ilmestyessään vuonna 2010 uutta kokemuksellista ajattelua, jota Rekola oli odottanut kirjallisuuteemme vuosikymmeniä.

Jaa tämä: