Avainsana-arkisto: Hyvän sään aikana

Full-size Image
Lataa alkuperäinen kuva ▼

Hanna Nikkanen työryhmineen on saanut tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon teoksestaan Hyvän sään aikana

Hanna Nikkanen & työryhmä ovat tänään saaneet opetusministeriön myöntämän tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon teoksestaan Hyvän sään aikana – Mitä Suomi tekee, kun ilmasto muuttaa kaiken.

Valtionpalkinnon perusteluissa todetaan: “Kirjan tavoitteena ei ole kuvata ilmastonmuutosta vain tulevien sukupolvien haasteena vaan koko ajan tapahtuvana mullistuksena. Tämän lupauksen kirja lunastaa erinomaisella feature-journalismista tutulla otteella, jossa asiat tuodaan esille ihmisten ja tekojen kautta. Tietokirjoittajat vievät lukijan tutkimusmatkalle Suomeen, jossa eletään jo kaikenmuutoksen (everything change) keskellä. Juttutyypit vaihtelevat talousjournalismista henkilöpotretteihin, paikallisjournalismista politiikkaan.
Erityiskiitoksen ansaitsee myös kirjan esteettinen ulkoasu, jossa kuvat ja tietokuviot välittävät tietoa ja herättävät tunteita.
Kirja todistaa, että ilmastojournalismi voi olla kiinnostavaa ja mukaansatempaavaa, pelottavaa mutta myös toiveikasta.”

Julkaisuvuonnaan 2017 Hyvän sään aikana palkittiin myös Kanava-palkinnolla vuoden parhaana tietokirjana ja valittiin tietokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaaksi.

Kirja kertoo muutoksista Suomessa nyt ja lähitulevaisuudessa. Tarkastelussa ovat muun muassa suomalainen teollisuus, edustuksellisen demokratian kipupisteet, uhat torjuva ihmismieli sekä ilmastokriisin ratkaisuehdotukset.

Yli 300-sivuisen kirjan teko aloitettiin tammikuussa 2017 ja saatiin päätöksen reilu puoli vuotta myöhemmin. Sen 64 valokuvassa näyttäytyy metsien, keskiluokkaisen kulutuksen ja teknologian Suomi: tuttu maa, joka saa outoja piirteitä ilmaston muuttuessa.

“Ilmastonmuutos pysytteli pitkään sekä politiikan että journalismin marginaalissa. Silti tiedämme, että se on aikamme tärkein aihe, ja sen kautta tulevat sukupolvet tulkitsevat tekojamme”, Hanna Nikkanen sanoo.

“Kirjanteon aikana Donald Trumpista tuli Yhdysvaltain presidentti ja hän ryhtyi irrottamaan maataan Pariisin ilmastosopimuksesta. Se saattaa lopulta olla siunaus ilmastoponnisteluille. Aihe on noussut ennennäkemättömällä tavalla uutisiin, politiikkaan ja kahvipöytäkeskusteluihin, myös Suomessa. Kirjastamme rakentui muotokuva Suomesta historiallisena hetkenä, kahden aikakauden rajalla.”

Usein kuulee puhuttavan, että Suomi kuuluu ilmastonmuutoksen voittajiin. Saanemme tulevina vuosikymmeninä pidemmän kasvukauden, kun olosuhteemme lähenevät Puolan tai jopa Unkarin nykyilmastoa. Samalla menetämme kymmeniä eläinlajeja varsinkin Pohjois-Suomesta, mutta myös makeutuvasta Itämerestä. Lämpenevät talvet ja lisääntyvä kosteus uhkaavat viljelylajikkeita. Etelä-Euroopan, Afrikan ja Lähi-idän kurjistuvat viljelyolosuhteet ajavat ihmisiä kohti pohjoista, ja vastuumme sekä turvapaikan antajana että ruoan tuottajana kasvaa.

Ilmastonmuutos ravisuttaa myös Suomen taloutta. Raaka-ainetuotanto ja biotalous toimivat vaikeilla markkinoilla, kun kovien päästötavoitteiden myötä energiasyöppöjä aloja rankaistaan, sijoittajaraha virtaa pois fossiililiiketoiminnasta ja hiilinieluina toimivia metsiä halutaan suojella. Samalla avautuu uusia menestymisen mahdollisuuksia.

Työryhmä on paneutunut myös ruokakulttuuria, asumista ja liikkumista myllertäviin muutospaineisiin. Hyvän sään aikana selvittää, onko Helsingin metro turvassa merenpinnan nousulta, pohtii tavaroiden korjaamiseen kannustavan veropolitiikan mahdollisuutta ja esittää pienen puolustuspuheenvuoron muovipakkauksille.

Kirja ravistelee mielikuvaa, jossa yksilön pienet kulutusteot ovat ainoa tie pelastukseen. Tulossa on suuremman mittakaavan muutoksia: sääntöjä ja veroja, hyvästejä halvoille polttoaineille, lyhyille lennoille sekä kahden euron jauhelihapaketeille. Hyvän sään aikana piirtää pisteen huolettoman kulutuksen aikakaudelle ja katsoo uteliaasti kohti tulevaisuuden Suomea.

Into Kustannus onnittelee työryhmää: Hanna Nikkanen, Silja Annila, Elli Harju, Sanni Harmanen, Tiina Heikkilä, Juho Kankaanpää, Esa Keskinen, Ella Kiviniemi, Minea Koskinen, Linda Manner, Sanni Mattila, Jannika Melkko, Erkki Mervaala, Markus Mäki, Samuli Niinivuo, Alma Onali, Sanna Pekkonen, Lasse Poser, Johannes Roviomaa, Reetta Rönkä, Sinikka Suominen ja Kaisa Uusitalo.

Lue lisää:
Hyvän sään aikana – Mitä Suomi tekee, kun ilmasto muuttaa kaiken

Jaa tämä: