Avainsana-arkisto: katalogi

Lataa alkuperäinen kuva ▼

Innon kevään 2022 kirjalista on julkaistu

Innon kevään uutuuskirjoista löytyy ajankohtaisia tietokirjoja, uusien dekkarisarjojen avauksia, true crimea ja kiehtovia elämäkertoja. Lapsia hemmotellaan vauhdikkain lastenkirjasarjoin ja värikkäin tietokirjoin.

Innon kevätkatalogiin pääset tutustumaan täällä.

Katalogin kirjoista vielä tämän vuoden puolella (1.12.) ehtivät ilmestyä muun muassa Kalle Kniivilän kirja Aleksei NavalnyistaVappu ja Ilkka Taipaleen uskomattomia matkakertomuksia sisältävä Taipaleella ja suositun Mysteeritarinat-podcastin parhaista jaksoista kirjaksi koottu Mysteeritarinoiden parhaat.

Kaunokirjallisuuden puolella Innon vuoden aloittaa valloittava, elämänmyönteinen perhesaaga Palermotien taivaallinen lauluDenise Rudbergin kolmesta koodinmurtajanaisesta kertovan Liittolaiset-sarjan kolmas osa Vieras joukossa ilmestyy maaliskuussa ja palkitun brasilialaisen nykykirjailijan Luiz Ruffaton uutuusromaani Päättyy myöhäinen kesä julkaistaan helmikuussa.

Odotetut Rui Santos ja Berger & Blom -dekkarisarjat saavat jatkoa kun Anu Patrakan Katumuksen kallio ja Arne Dahlin Jäänlähtö ilmestyvät tammi- ja maaliskuussa.

Myös kahden uuden dekkarisarjan avausosista päästään nauttimaan keväällä. Dystooppisen Pohjoinen-trilogian avaava Nattavaara (ilm. 1/2022) maalaa karun kuvan lähitulevaisuudesta, jossa tuntemamme maailma on tuhoutunut. Kirjasarjan takaa löytyy ruotsalainen aviopari Thomas Engström ja Margit Richert.

Niin ikään Ruotsissa asuvan, poliisina työskentelevän rikoskirjailija Anna Karolinan Ebba Tapper -sarjan ensimmäinen osa Toinen meistä kuolee tänään (ilm. 4/2022) on myynyt kotimaassaan jo yli 55 000 kappaletta. Se vie lukijansa pahamaineisen puolustusasianajajan Angelan ja vastikään poliisin virasta hyllytetyn Ebban mukaan Ruotsin puhutuimpaan murhatutkimukseen ja valtataisteluksi äityneeseen oikeustaisteluun.

Maaliskuussa ilmestyy kaksi true crime -uutuutta. Vanki 237/01 avaa lukijalle hetkeksi ovet, joiden takaa paljastuu millaista on suljetun vankilan arki ja millaisia ovat eri syistä kaltereiden taakse joutuneiden ihmisten mielenmaisemat. Äitimme oli sarjamurhaaja on paitsi raastava tositarina, myös kolmen vahvan naisen selviytymiskertomus absoluuttisesta pahasta. Sisarukset halusivat kertoa tarinansa, jotta heidän kesäkuussa 2022 vapautuva äitinsä ei pääsisi enää koskaan toistamaan tekojaan.

Tietokirjojen puolella matkataan juuri Vuoden matkakirja -palkinnolla palkitun Ville-Juhani Sutisen opastamana heimojen Suomeen (Matkalla Suomeen – Tarinoita heimojen maasta ilm. 2/2022), murretaan ennakkoluuloja Mona Blingin johdolla (23 transmyyttiä – Totta ja tarua transihmisistä ilm. 3/2022), tutustutaan Paavo Haavikon yhteiskuntakriittisiin teoksiin ja ajatuksiin
(Paavo Haavikon linja ilm. 2/2022ja pureudutaan maapallon polttavaan tulevaisuuteen (Tuli on irti ilm. 3/2022) yhden aikakautemme vaikutusvaltaisimman ajattelijan, Naomi Kleinin, kanssa.

Helmikuussa päästään tutustumaan sukupolvensa tulkin, Jia Tolentinon, älykkääseen analyysiin aikamme itsepetoksesta, kun Yhdysvalloissa kulttimaineeseen nousseen Trick Mirror -kirjan suomenkielinen laitos Trikkipeili ilmestyy. Maaliskuussa ilmestyvä Kolmen naisen kirjeitä – Rakkaudesta surusta ja luopumisesta on ajatuksia herättävä teos, jossa ystävykset kirjoittavat toisilleen kirjeitä pohtien elämiensä käännekohtia. Kirjan ja kirjeiden takaa löytyvät toimittaja-kirjailijat Ina RuokolainenNenne Hallman ja juuri tietokirjailijapalkinnon saanut Suvi Ahola.

Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon edellisestä kirjastaan saaneet Jouko Aaltonen ja Seppo Sivonen tekevät tutkimusmatkan Kongon historiaan ja kertovat suomalaisten ja skandinaavien osallisuudesta kolonialismin rakentajina (Kongon Akseli, ilm. 2/2022). Viime vuonna Erakot-kirjallaan lukijat valloittanut Milla Peltonen puolestaan kertoo toukokuussa ilmestyvässä Äidin kullat -kirjassaan lemmenjokelaisen kullankaivajaperheen poikkeuksellisen elämäntarinan.

Lapsia hemmotellaan uudella vauhdikkaalla Koirakamut-sarjalla, josta julkaistaan toukokuussa kaksi ensimmäistä osaa. Lasten tietokirjojen aiheissa käsitellään muun muassa paloaseman arkearaitiovaunuja ja teini-ikäisten kehon ja mielen muutoksia.

Kaikki kevään kirjat löydät täältä.

Jaa tämä:
Lataa alkuperäinen kuva ▼

Innon syksyn 2021 kirjalista on julkaistu

Innon syksyn uutuuskirjoista löytyy kiehtovia elämäkertoja, true crimea, laadukasta kaunokirjallisuutta ja opaskirjoja moneen makuun. Perheen pienemmille on luvassa kattaus kiinnostavia lasten tietokirjoja.

Koko katalogiin pääsee tutustumaan tästä.

Tiedonjulkistamisen elämäntyöpalkinnolla 2020 palkitun Risto Isomäen uutuus Atlantin kuningatar on kansainvälisen tason trilleri, joka visioi parempaa tulevaisuutta ihmiskunnalle.  Erityisesti sotaromaaneistaan tunnetun Mauri Paasilinnan trilleri Pedon aika luo pelottavan todentuntuisen kauhukuvan lähitulevaisuudestamme kolmannen maailmansodan kynnyksellä ja uuden tappavan viruksen levitessä ympäri maailmaa.

Kulttimaineeseen nousseen amerikansuomalaisen sarjamurhaajan Aileen Wuornosin rankasta elämästä kertova tositarina Monster on kerrottu hänen omalla suullaan ja omasta näkökulmastaan. Suomen Supernanny on kirja kaikille vanhemmille. Suosittu televisiotähti Pia “Supernanny” Penttala opastaa perheitä uudelle uralle kursailematta ja suorasukaisesti pienin, jämäköin, mutta lämminhenkisin keinoin. Ina Mikkolan Valtakirjani opastaa tarttumaan omiin vaikutusmahdollisuuksiin ja rakentamaan tervettä itsetuntoa.

Kesällä ilmestyvät Ruotsissa listaykköseksi nousseen Denise Rudbergin historiallinen vakoojaromaani Vaarallinen yhteys, oman lajityyppinsä kirkkainta kärkeä edustavan norjalaisen Heine Bakkeidin dekkariuutuus Nuku lapsi armaanitosielämän tragediaan pohjautuva Eveliina Talvitien Kävin vaan uimassa, sisko ja sosiaalisen median luomia ulkonäköpaineita käsittelevä Vitun rumaLuke Hardingin Venäjän vakoojaverkoston  Suomen painoksen jälkisanat paljastavat, mitä suomalaisten tulisi ymmärtää Putinin toimista Turun saaristossa tai eduskunnassa.

Syyskaudella ilmestyvät NoitakirjaTympeät tytöt ja Vaurastu kuin nainen ovat raikkaita tietokirjoja ajankohtaisista ja ihmisiä puhuttavista aiheista. Lapsia hemmotellaan kiinnostavilla lasten tietokirjoilla. Ihme ilmat! -kirjan tekijöiden uutuudessa tutustutaan luontokadon arvoitukseen ja palkitun luontokuvaaja Hannu Laakson Me Karhuset vie pienen lukijan metsän kuninkaiden maailmaan.

Syksyn elämäkerroissa kuvataan Shlomo Zabludowiczin tie holokaustin kauhuista salaperäiseksi suomalaismiljardööriksi, Siamäk Naghianin uskomaton elämä Iranin sotaveteraanista Genelec Oy:n toimistusjohtajaksi Iisalmeen, Petri Sarasteen pitkä ura kirjeenvaihtajana ja Helmi Krohnin elämä spiritualismin edelläkävijänä. Poika joka seurasi isäänsä Auschwitziin on syvästi inhimillinen selviytymistarina isästä ja pojasta kuolemanleirillä.

Jaa tämä:
Lataa alkuperäinen kuva ▼

Innon syksyn katalookissa räväköitä romaaneja ja muistelmia

Into Kustannus julkaisee syksyn ohjelmassaan yli 40 romaania, tietokirjaa ja muistelmateosta. Laura Gustafssonin Korpisoturi kertoo metsään muuttaneesta erakosta, joka odottaa maailmanloppua. Maaria Päivisen Islantiin sijoittuvassa Kellarissa yksinhuoltajaäiti sulkee miehensä äänieristettyyn kopperoon. Aino Kiven Maailman kaunein tyttö on säkenöivä romaani sisaruudesta ja symbioottisesta rakkaudesta. Käännösromaaneissa liikutaan Venäjällä. 16 kielelle käännetyn Guzel Jahinan (s.1977) romaani Suleika avaa silmänsä kertoo Siperiaan karkotettujen Volgan tataarien tarinan. Jahina vieraiee syksyllä Helsingin kirjamessuilla. Boris Akuninin dekkari Valtioneuvos sijoittuu 1880-luvun Moskovaan. Sergei Lukjanenkon Uusi Partio on kansainvälisesti menestyneen kauhufantasian viides osa.

Nordenskiöldin tarina ja Thomas Pikettyn Pääoma 2000-luvulla suomeksi

Suomalaissyntyisen tutkimusmatkailijan ja tiedemiehen Adolf Erik Nordenskiöldin elämästä ilmestyy lähes 600-sivuinen kuvitettu suurteos Nordenskiöld. Pääoma 2000-luvulla  on ranskalaisen taloustieteilijän Thomas Pikettyn kriittinen, yli 40 kielelle käännetty menestyskirja, jossa hän varoittaa tuloerojen räjähdysmäisesta kasvusta. Suomenkielisen laitoksen jälkisanat on kirjoittanut professori Markus Jäntti.

Anneli Auerin muistelmat ja David Bowien elämä laulujen kautta

Anneli Auer kertoo omin sanoin  jo etukäteen paljon kiinnostusta herättäneessä kirjassaan Murhalesken muistelmat elämästään viranomaisten ja median kutomassa verkossa. Auer todettiin syyttömäksi miehensä murhaan, mutta hänen elämänsä tuhottiin. Entinen natsijohtaja Henrik Holappa kertoo varoittavan elämäntarinansa kirjassaan Minä perustin uusnatsijärjestön. David Bowie: Elämä laulu laululta -teoksessa rock-kirjailija Tenho Immonen selvittää laulujen syntytarinat sisällöt ja viittaukset unohtamatta täydellistä diskografiaa.

 Sami Tallberg aloittaa Innon ruokakirjailijana

 Palkitun kokin ja kausiruoan puolestapuhujan Sami Tallbergin Vegaanin joulu esittelee Tommi Anttosen upein kuvin 25 reseptiä joulupöytään – ainutlaatuisin makuyhdistelmin villiyrttejä unohtamatta.

Hiljaisten ihmisten puolustaja Sylvia Löhken Turun kirjamessuilla

Jopa puolet ihmistä on introverttejä. Silti maailmassa menestyvät meluisat. Saksalainen bestseller-kirjailijan ja introvertin Sylvia Löhkenin teos Hiljaisissa on voimaa! neuvoo, miten introverttikin voi menestyä. Löhken vierailee Turun kirjamessuilla.

Innon syksyn 2016 katalooki löytyy täältä:

https://issuu.com/into/docs/innon-syksy-2016

Jaa tämä: