Avainsana-arkisto: Kauno

Lataa alkuperäinen kuva ▼

Kirjailijablogi: Laura Gustafsson: Elämä yltäkylläisyyden jälkeen

Tämän viikon Innon kirjailijablogin vieraana on Laura Gustafsson. Gustafsson käsittelee riemastuttavasti ryöpsähtelevässä uutuusromaanissaan Rehab nykyihmistä, joka hukkuu tavaran ja merkityksettömyyden mereen. Ryönän ja roskan läpi purjehditaan maailmaan, jossa tavaran, kulutuksen ja hyvinvoinnin ei ole pakko kytkeytyä yhteen.

*

Kirja on helpointa kirjoittaa, jos sanat pystyy osoittamaan jollekulle: jos tuntee tarvetta kommunikoida jotakin sanomatta jäänyttä eikä pysty puhumaan henkilölle suoraan. Kirjoittamisen kautta kykenee olemaan mielikuvitusyhteydessä häneen, jolle haluaisi puhua, ja käsittelemään suhdetta tekstissä – vaikka sitten hyvinkin etäännytetysti.

Kuva: Velda Parkkinen

Romaaniin voi toki myös luoda henkilöhahmon, johon projisoida tunteitaan. (Kirjailijat ehkä ovat hieman surullista porukkaa. Niitä lapsia, jotka uskovat olevansa muita fiksumpia, mutta eivät saa sanaa suustaan silloin kun pitäisi.)

Rehabin kirjoittaminen ei ollut helppoa. Se oli usein epätoivoista rynkyttämistä, ruudun tuijottamista juhannuksena saaressa, vaikka olisi ollut kiinnostavia ihmisiä ympärillä, yksityiskohtien loputonta hiomista, kunnes koko yksityiskohta on hinkattu pois typeränä ja tarpeettomana. Kiusallisia tilanteita, kun kumppanin entinen puoliso muutti juuri siihen maantieteelliseen pisteeseen, josta kertomus alkaa. Hyvin yksinäistä touhua, koska kirjan maailma tuntui tekovaiheessa niin kummalliselta ja hahmottomalta, ettei siitä voinut puhua kenellekään. Henkilöhahmoistakaan ei ollut seuraa, sillä aloin uskoa heihin vasta aivan viimehetkillä.

En kyennyt osoittamaan Rehabia kenellekään. Halusin käsitellä suhdetta ihmistä laajempaan entiteettiin: markkinatalouteen ja mukavaan, ihanaan elämään, jonka kapitalismi mahdollistaa pienelle olentojen eliitille, johon itsekin lukeudun. Ristiriitaa, kun ymmärtää, että hyvän elämän pitäisi merkitä jotain muuta kuin se tässä tilanteessa merkitsee, eikä pysty uskottelemaan itselleen, että se kestävämpi versio hyvästä elämästä olisi aidosti houkutteleva. Kenties kuntoutuksessa ei kuulukaan olla hauskaa.

On selvää, että meidän liianhyvinvoivien on arvioitava suhteemme hyvinvointiin uudelleen. Hyvinvointimme perustuu jatkuvasti kasvavaan velanottoon. Velkaa otetaan tulevaisuudelta, sitä otetaan muilta maanosilta, muilta olennoilta, eikä sitä ole aikomuskaan maksaa takaisin. Tämä velka ei ole rahaa, olisikin – rahahan on pelkkä sopimus. Sen sijaan maa, vesi ja ilma ovat olemassa tai olematta ihmisten sopimuksista riippumattomia.

Rationaalinen eläin ei missään nimessä ylikuluttaisi luontoa, koska ymmärtäisi sen johtavan ennemmin tai myöhemmin omaan sukupuuttoon.

Mutta kun hyvinvoiminen on niin kivaa ja helppoa ja on tylsää luopua kivoista ja helpoista jutuista. Luulen, että juuri ajatus luopumisesta on ongelma. Syntyy kuvitelma askeesista, joka aiheuttaa tuskaa ja hampaidenkiristelyä mutta jolla voi sentään saada hyväksyntää lajitovereiltaan. Ihmiset pitävät kaupanteosta. Pitäisi luopumisen sijaan saada tilalle. Entä kun kaikkea on jo helvetti liikaa?!

Näen suhteen tavaraan ja muuhun ihmistekoiseen olennaisena pohdittaessa olemistamme maailmassa. Meillä on paha tapa kehittää pakkomielteitä ja addiktoitua itse keksimiimme tai jalostamiimme asioihin: peleihin, lääkkeisiin, shoppailuun, alkoholiin, sokeriin, elektroniikkaan, vauhtiin, rakastumiseen, ihmissuhteisiin, kemikaaleihin, rahaan, urheiluun jne. Addiktio supistaa maailmankuvaa. Ehkä koko läntinen kulttuuri on silkkaa addiktiota, sillä maailmankuvamme on kaventunut katsomaan ainoastaan sitä, minkä olemme itse kyhänneet. Annamme animistisia merkityksiä puhelimille, vaatteille, kulttuurin tuotteille, mutta muut eläimet ja kasvit miellämme koneen kaltaisina. Näkemättä jää oikeastaan kaikki, mikä todella olisi elämän kannalta tärkeää.

Riippuvuutemme on pohjimmiltaan riippuvuutta öljystä. Edullinen, ihanasti pirskahteleva polttoaine on viimeisen sadanviidenkymmenen vuoden rakentanut maailman sellaisena kuin sen tällä hetkellä tunnemme. Öljy tuo meille ravintomme: intensiivinen maataloustuotanto pyörii öljyn voimalla. Öljy vie meidät lähi-Prismaan ja kaukaisiin maihin. Öljyyn verhoamme öljyiset tavaramme ja jopa öljyllä marinoidun, öljyä mikromuovin muodossa sisuksissaan kantavan itsemme. Öljyn poraaminen ja räjäyttely polttomoottorissa on ihmiskunnan lyhytnäköisimpiä ideoita, mutta samalla öljy asettaa meidät suhteeseen niin pitkän ajan kanssa, että sitä tekisi mieli kutsua ikuisuudeksi. Moottoreissa kupliva aine on peräisin muinaisista olennoista, se on hapettomiin olosuhteisiin, oikeaan lämpötilaan ja riittävän paineen alle pujahtanutta orgaanista ainesta; elämän kiertokulusta karannutta hiiltä, joka nousee poltettaessa ilmakehään ja viimeistelee oman kuoleman kiertokulkunsa. Ei ole ihme, että öljyyn liitetään monissa yhteyksissä noituus tai musta magia. Mutta noituuden toimija ei ole ihminen. Ihminen on vain se onneton, joka manasi suuren muinaisen takaisin maan pinnalle.

Tavaroiden taikamaailmassa syvä aika kohtaa Marie Kondon, tuon aineettoman enkelin, joka paljastuikin antikristukseksi kun ryhtyi kauppaamaan kotinsa tyhjentäneille opetuslapsilleen uutta kamaa. Kyllä, minä menin Sokokselle ja hypistelin hänen siunaamiaan säilytysratkaisuja enkä poistunut ennen kuin omistin niistä muutaman ja ne tekivät elämästäni paremman. Hetkonen. Sokos? Prisma? Kuulostaa kaupalliselta yhteistyöltä. Ei ole. Minulle on puhuttu näistä tietyistä postmoderneista mieskirjailijoista, joita en ole lukenut. Joku heistä namedroppaili hienoja tuotemerkkejä tekstiinsä ja loi tällä tavoin nousukkuutta henkilöhahmoon ja hänen maailmaansa. Tämä oli kai jotenkin uraauurtavaa. Halusin lätkiä omaan tekstiini mahdollisimman arkisia tuotemerkkejä, niitä, jotka yhdistävät maassamme varakkaat ja köyhät, brändejä, joiden äärelle me kaikki kokoonnumme.

Munuais- ja maksaliiton (!) nettisivulla sanotaan: ”Kuntoutuminen tarkoittaa, että oppii elämään aktiivista ja itselle merkityksellistä elämää uudessa tilanteessa.” Rehabia kirjoittaessa halusin tutkia, mikä on nykytila, josta pitäisi kuntoutua, ja miten olisi mahdollista nauttia aivan toisenlaisesta olemisesta. Kulttuurimme ongelma on levittäytyminen. Syvänteistä vapautetut ikivanhat henget sallivat meidän luoda pitkiä laahuksia ja suunnattomia airueita ajallisesti, paikallisesti ja sitä mukaa mielellisesti. Vaikutuksemme kumuloituu kaoottisesti: emme omasta pisteestämme näe, millaisia sykäyksiä energiaintensiiviset tekomme ovat saaneet ja saavat liikkeelle.

Kari Hotakainen oli huolissaan siitä, vaikuttaako äänikirjan konsepti siihen, miten kirjailija kirjoittaa kirjansa (kuin kirjan kirjoittaminen olisi jotenkin pyhä muuttumaton?!). Itse olen juuri lakannut ajattelemasta sitä, miten kirjoittamani asiat ja ilmiöt (ja tuotemerkit) kääntyisivät vieraalle kielelle ja toisen maan kulttuuriin. Olen alkanut uskoa paikallisuuteen, paikallaan pysymiseen, kommunikointiin omasta paikastaan käsin. Tai suin, korvin, tuoksuin, kylkiviivan avulla, miten nyt mieliikään kommunikoida.

Kirjailijakuva: Velda Parkkinen

Jaa tämä:

Uutuuskirjailija Anu Patrakka: “Löysin uuden onnen Portugalista”

Eräänä päivänä Anu Patrakka pakkasi kimpsunsa ja kampsunsa ja muutti Portugaliin. Hän kyllästyi suomalaiseen yritysmaailmaan ja päätti tavoitella pitkäaikaista haavettaan.

 ”Olen aina ajatellut että jonain päivänä teen sen, ainakin yritän. Irtisanouduin suhteellisen hyväpalkkaisesta työstäni, muutin Portugaliin ja aloin kirjoittaa”, Anu kertoo Suomen-vierailullaan. Patrakalta on juuri ilmestynyt Portugaliin sijoittuva psykologinen trilleri, Syyllisyyden ranta, ja sen ilmestymistä juhlittiin viime viikolla.

Anu Patrakka. Kuvaaja: Klaus Welp

Miksi juuri Portugaliin? 
”Ihastuin lomamatkallani maisemiin, ihmisiin, ruokiin ja jopa kieleen, josta ei aluksi saanut mitään tolkkua. Kun motivaatio on kohdallaan, pystyy kuitenkin mihin vaan, jopa oppimaan outoja äänteitä vilisevää kieltä tai kirjoittamaan kirjan.”

Syyllisyyden ranta ja kaikki muut Innon kirjat -33% vain täältä koodilla YSTÄVÄ2019 (24,90 €, koodilla 16,70 €). Alennus lasketaan myös jo alennetuista tuotteista.

Dekkarissa idylliseltä vaikuttavassa pikkukylässä kaikki tuntuvat tietävän toisensa. Suomalainen taiteilija Rafael katoaa portugalilaisen kalastajakylän rannalla, ja jäljet johtavat mereen. Samana aamuna samaiselta rannalta löytyy vanhan miehen ruumis. Ennen kuin tutkinta on ehtinyt edetä, myös taiteilijan Pia-vaimo häviää kuin tuhka tuuleen. Miksi kyläläiset eivät kuitenkaan tunnu tietävän mitään?

”Pienissä kylissä kaikki tuntuvat tietävän toisensa asiat. Aloin miettiä, mitä salaisuuksia kätkeytyy siihen, jos tapahtuu katoamisia, eikä kukaan sitten tiedäkään mitään.”

Patrakka kauhoo dekkariinsa inspiraatiota tutuksi tulleesta ympäristöstä; portugalilaisista maalaiskylistä ja niiden persoonallisista ihmisistä ja tiukassa istuvista perinteistä. Yhtälailla mielikuvituksen saa liikkeelle kiehtova Porto, sen koristeelliset rakennukset, kapeat, jyrkät kujat ja asukkaat, jotka sinnikkäästi elävät arkeaan turistitulvan hyökyessä päälle.

”Toisinaan leikittelen henkilöhahmojen sukunimillä – kaikilla on jokin merkitys. Sisällytän portugalinkieltä muutenkin teksteihin, onhan se nykyään kotikieleni.”

Auringonvalossa kylpevä Portugali. Lähde: Pexels

Patrakka kirjoittaa yleensä lounaan jälkeen, kuutena päivänä viikossa.
”Kesähelteillä työpöydän ääressä, talvella sängyllä lämpimiin huopiin kääriytyneinä, sillä lämmitämme vain olohuonetta iltaisin. Kun päivän teksti on koossa, käyn kahden koiramme kanssa kävelyllä peltojen välisellä traktoripolulla ja hoidan kotiaskareita. Siinä sivussa mietin juonta ja tekstejä ja aamuöisinkin valvon usein suunnitellen tarinan jatkoa. Pahimmat solmukohdat aukeavat silloin.

Kirjailijasta:
Anu Patrakka on entinen johdon assistentti, nykyisin vapaa kirjoittaja, joka asuu portugalilaisessa pikkukylässä lähellä Portoa yhdessä miehensä ja eläimiensä kanssa. Suomalaiskirjailijan elämää portugalilaisella maatilalla voi seurata Patrakan Normaali Irtiotto -blogissa.

Syyllisyyden ranta ja kaikki muut Innon kirjat -33% vain täältä koodilla YSTÄVÄ2019 (24,90 €, koodilla 16,70 €). Alennus lasketaan myös jo alennetuista tuotteista.

Jaa tämä:
Lataa alkuperäinen kuva ▼

Mitä sä täällä teet? Tarinoita maahantulosta

Mitä sä täällä teet? Tarinoita maahantulosta -sarjakuvakirja julkaistaan tänään 30.8. kello 17 Kaisatalon Rosebudissa: keskustelussa ovat mukana muun muassa Hannele Richert, Warda Ahmed, Wisam Elfadl, Miguel Vera ja Aino Sutinen (Gaudeamus Kirja & Kahvi, Vuorikatu 7, Helsinki). Teoksen tekijöitä esiintyy myös Helsingin sarjakuvafestivaalien päälavalla Kansalaistorilla perjantaina 2.9.2016 kello 15.

MITÄ SÄ TÄÄLLÄ TEET? on Hannele Richertin toimittama ajankohtainen sarjakuvakirja maahanmuuttajista ja heidän tarinoistaan. Kun tutustumme ihmiseen, jonka nimi, olemus tai puhetapa vihjaa vierasmaalaisuudesta, uteliaisuutemme herää ja mietimme hänen tarinaansa: miten hän on päätynyt Suomeen. ”Mitä sä täällä teet?” kuulostaa kuitenkin kysymyksenä kömpelöltä, tylyltäkin. Tässä sarjakuva-antologiassa viisitoista eri puolilta maailmaa Suomeen tullutta eri-ikäistä ihmistä vastaa kysymykseen ja kertoo kokemuksestaan maahanmuuttajana.

Jokaisella tarinankertojalla on visuaalisesti oma ”ääni”. Erilaiset kertomukset näyttävät rinnakkain esitettyinä poikkileikkauksen siitä, miten lähtömaa, matkalla kohdatut ihmiset ja puhdas sattuma vaikuttavat matkantekoon.

Sarjakuvien välissä on ytimekkäitä, kuvitettuja tietoiskuja aiheeseen liittyen. Niiden tehtävänä on selkeyttää käsitteitä ja näyttää, miten poliittiset päätökset ja kansainväliset sopimukset määrittävät maata vaihtavien ihmisten kohtalon. Lopputulos on yhtä aikaa jännittävä, ahdistava, hauska ja valaiseva.

Kirjan sarjakuvataiteilijat ovat Mari Ahokoivu, Warda Ahmed, Henri Gylander, Filippa Hella, Olli ”Hillo” Hietala, Otso Höglund, Antti Kyrö, Reetta Laitinen, Annukka Mäkijärvi, Milla Paloniemi, Henna Räsänen, Julia Stein, Aino Sutinen, Tuukka Teponoja ja Suvi Tirronen.

Osa sarjakuvista on julkaistu Voima-lehdessä vuonna 2014.

Hannele Richert (toim.):
MITÄ SÄ TÄÄLLÄ TEET?
ISBN: 978-952-264-694-1, 128 s
Lataa painokelpoinen kansikuva

 

Jaa tämä: