Avainsana-arkisto: Laura

Lataa alkuperäinen kuva ▼

Laura Juntunen Botnia-ehdokkaana

Laura Juntusen esikoisteos Subutex-kaupungin kasvatit on ehdolla Botnia-kirjallisuuspalkinnon saajaksi. Botnia-palkinto on Oulun kirjailijaseura ry:n vuosittain myöntämä palkinto teokselle, jonka tekijä on kotoisin Pohjois-Pohjanmaalta tai toimii siellä. Palkinnon arvo on 15 000 euroa, ja se jaetaan tänä vuonna seitsemättä kertaa.

Botnia-raati luonnehti Subutex-kaupungin kasvatit -kirjaa näin:

“Laura Juntusen tietokirjaksi luokiteltu esikoisteos tulee lähelle ja astuu sisään kipeään aiheensa, jolta moni mieluusti sulkee silmänsä. Tällaisesta näkökulmasta ei ole kovin paljon tuotettu kirjallisuutta. Raaheen sijoittuvan Subutex-kaupungin kasvatit -kirjan syntyminen on selvästikin vaatinut Henkaksi nimetyn päähenkilön ja kirjoittaja Juntusen poikkeuksellista ja molemminpuoliseen luottamukseen perustuvaa yhteistyötä. Lopputulos teksteineen ja valokuvineen on tärkeä ja vaikuttava.

Elävä ja eleetön teos onnistuu sukeltamaan Henkan ja muiden huumeidenkäyttäjien ja syrjäytyneiden – vai syrjäytettyjen? – kovalakiseen maailmaan mutta myös avaamaan tätä ”varjoyhteiskuntaa” lukijalle erittäin tarkkanäköisesti ja ajatuksia herättävästi, ilman että siitä jäisi tirkistelyn maku.”

Botnia-palkinnon voittaja julkistetaan lokakuussa.

Laura Juntunen (s. 1991) on raahelaislähtöinen vapaa toimittaja, joka on erikoistunut yhteiskunnallisiin teemoihin ja rakenteellisiin ongelmiin. Hänen töitään on julkaistu useissa medioissa.

Innolla odotamme:

Laura Juntusen seuraava teos Tyttö joka en ilmestyy keväällä 2024. Siinä Juntunen kirjoittaa koskettavasti elämästään, kytkien omat kokemuksensa yhteiskunnalliseen näkymään.

Jaa tämä:
Lataa alkuperäinen kuva ▼

Seiskaluokkalaiset tutkivat vallankäyttöä palkitun tekijäkaksikon uudessa tietokirjassa

Kiitetyt lasten tietokirjat Aika matka! ja Ihme ilmat! saavat jatkoa. Laura Ertimon ja Mari Ahokoivun uutuus Mikä mahti! Lotta ja Kasper luonnon puolella kertoo helppotajuisesti ja viihdyttävästi valtarakenteista ja keinoista vaikuttaa asioihin.

Sarjan edellisistä osista tutut kaverukset, Lotta ja Kasper, aloittavat seiskaluokan uudessa koulussa. Se herättää paljon kysymyksiä: Olisiko yksin helpompaa? Miten porukassa pärjää?

Lotan ja Kasperin seikkailu kuvaa ihmisten välistä vallankäyttöä. Kuka päättää, miten lähimetsän käy? Luontokato ja ilmastokriisi ovat totta ja iso ongelma – mutta miksi tuntuu siltä, että niitä ei torjuta kaikin keinoin? Kuka on vastuussa?

Kirjassa kurkistetaan aivojen sisään ja havaitaan ihmisten olevan siitä erikoisia eläimiä, että me kerromme tarinoita. Niitä tarinoita meillä on myös valta muuttaa. Miten luontoyhteys voitaisiin palauttaa tärkeimmäksi tarinaksi?

Sarjassa ovat aiemmin ilmestyneet Aika matka! Lotta, Kasper ja luontokadon arvoitus (2021) ja Ihme ilmat! Miksi ilmasto muuttuu (2019). Aika matka! voitti Tieto-Lauri-palkinnon ja oli ehdolla lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon saajaksi.

Kirja on nyt saatavissa kirjakaupoista, sekä e-kirjana. Kirjan ikäsuositus on 9+.

Laura Ertimo on maantieteilijä ja tietokirjailija. Teoksissaan hän kutoo oivaltavasti yhteen tarkat faktat ja mieltä kutkuttavat tarinat. Ertimon tietokirjat ovat herättäneet paljon huomiota myös ulkomailla. Hän sai vuonna 2020 Suomen tietokirjailijat ry:n lasten ja nuorten tietokirjapalkinto Tietopöllön.

Mari Ahokoivu on Kööpenhaminassa asuva kuvittaja ja sarjakuvataiteilija. Hänen kynästään ovat syntyneet mm. sarjakuvaromaani Oksi, lastensarja Sanni & Joonas ja ranskalainen elefantti Lola Olifante. Ahokoivu palkittiin Suomen sarjakuvaseuran Puupäähattu-palkinnolla 2023.

Jaa tämä:

Kuva: Irina Kolomijets

Lataa alkuperäinen kuva ▼

Suomela, Laura

Laura Suomela tunnetaan rennoista ja elämänmakuisista nuortenromaaneistaan, joista viimeisin oli Nuori Aleksis -palkintoehdokkaana. Tulppaanitoiveunia on Suomelan ensimmäinen aikuistenromaani. Teos aloittaa Tampereelle sijoittuvan, huumoria ja elämän kipukohtia lämpimästi yhdistävän feelgood-sarjan.

Tulppaanitoiveunia
Laura
Suomela

Tulppaanitoiveunia

Jaa tämä:
Lataa alkuperäinen kuva ▼

Wathén, Laura

Laura Wathén (s. 1992)  on somea työkalunaan käyttävä valtiotieteilijä ja kirjoittaja. Hän rakastaa erilaisten yhteiskunnallisten ilmiöiden tökkimistä ja ravistelua – sekä lintubongaamista. Wathén on perustanut yhdessä Katri Ylisen kanssa alkoholittomuutta eri kulmista käsittelevän Darravapaa-yhteisön. Yhdessä he ovat myös julkaisseet palkittua Darravapaana-podcastia Yle Areenassa. 

Darravapaa – Käsikirja
Laura Wathén & Katri Ylinen

Darravapaa – Käsikirja

Jaa tämä:
Lataa alkuperäinen kuva ▼

Haarala, Laura

Akaan Toijalasta kotoisin oleva Laura Haarala (s. 1982) on musiikkialan asiantuntija, joka on erikoistunut populaarimusiikkiin ja -kulttuuriin ja musiikkialan tuotantoihin. Haarala on vaikuttanut kulttuurialan yhdistyksissä, laulanut useissa yhtyeissä ja kirjoittanut mm. Bändin käsikirjan (2018) Aiju Salmisen ja Hanna Kauppisen kanssa.

Artikkeleita ei löytynyt.
Jaa tämä:
Lataa alkuperäinen kuva ▼

Juntunen, Laura

Laura Juntunen (s. 1991) on raahelaislähtöinen vapaa toimittaja, joka on erikoistunut yhteiskunnallisiin teemoihin ja rakenteellisiin ongelmiin. Juntusen töitä on julkaistu useissa medioissa. Subutex-kaupungin kasvatit on hänen esikoisteoksensa, jota tehdessään hän kulki pohjoissuomalaisten päihteiden käyttäjien mukana yli kahden vuoden ajan.

Jaa tämä:

Kuva: Emmi Korhonen

Lataa alkuperäinen kuva ▼

Ertimo, Laura

Laura Ertimo (s. 1977) on maantieteilijä ja tietokirjailija. Teoksissaan hän kutoo oivaltavasti yhteen tarkat faktat ja mieltä kutkuttavat tarinat. Ertimon tietokirjat ovat herättäneet paljon huomiota myös ulkomailla. Laura Ertimo sai vuonna 2020 Suomen tietokirjailijat ry:n lasten ja nuorten tietokirjapalkinto Tietopöllön.  Tietopöllö myönnetään tietokirjailijalle tai tietokirjailijaryhmälle, joka on julkaissut ansiokkaasti lapsille ja nuorille tarkoitettuja tietoteoksia.

Jaa tämä:

Maragnani , Laura

Laura Maragnani on Panoraman, Europeon ja Espresson toimittaja.

Musta, kaunis ja kaupan - Euroopan uudet orjat
Maragnani Laura & Aikpitanyi Isoke

Musta, kaunis ja kaupan – Euroopan uudet orjat

Jaa tämä:

Kuva: Velda Parkkinen

Lataa alkuperäinen kuva ▼

Gustafsson, Laura

Laura Gustafsson (s. 1983) on omaperäinen helsinki­läinen kirjailija ja taiteilija, joka käsittelee teoksissaan suuria aiheita leikittelevään tyyliin.

Teatterikorkeakoulusta valmistuneen Gustafssonin hahmot ovat suorasanaisia, jopa karikatyyrimäisiä. Hän hyödyntää henkilögalleriassaan mytologioita ja pikku-uutisia. Leikittelevällä kerronnalla hän käsittelee teoksissaan suuria aiheita, kuten toiseutta, väkivaltaa ja ihmisyyttä. Teosten paikoin synkeää maailmaa keventävät huumori ja Gustafssonin omintakeinen mielikuvitus.

Esikoisteos Huorasatu (2011) nousi Finlandia-ehdokkaaksi. Se on kertomus naisiin kohdistuvasta väkivallasta läpi historian, julkaistu Saksassa, Ranskassa ja Turkissa. Toinen romaani Anomalia (2013) käsittelee kieltä, pahuutta ja susilapsia, ja herätti heti ilmestyessään huomiota Ranskassa.

Gustafssonin kolmas romaani Korpisoturi ilmestyi syksyllä 2016. Se katsoo ihmisistä raadollisuudessaan, pienuudessaan ja loputtomassa kauneudessaan.

Vuonna 2017 julkaistu Pohja on intiimi ja paikoin surkuhupaisa kuvaus rakkauden karkeudesta, halun kauneudesta, äitiyden raadollisuudesta ja lihan kurittamisesta. Tarina vie kirjailijaa ja lukijaa kohti hetkeä, jossa suru alkaa.

Teatterikorkeakoulusta valmistunut Gustafsson on työskennellyt myös Kikka Fan Club ­-näytelmän ja Ina <3 Suomi ­-tv­-sarjan käsikirjoittajana. Hän toimii kansainvälisellä ja kotimaisella taiteen kentällä Terike Haapojan kanssa. Mediataiteen valtionpalkinnolla pal­kitun työparin Museum of Becoming on Helsingin taide­museon kesän 2020 päänäyttely (2.6.2020 – 17.1.2021). Yhteiskunnallisena keskustelijana, feministinä ja eläinoikeuksien puolesta­ puhujana tunnettu Gustafsson pitää myös työpäiväkirjaa osoitteessa lauragustafsson.fi.

Lue Helsingin Sanomien (3.6.2020) artikkeli “Suomalaistaiteilijat kysyivät asiantuntijoilta, kuinka meidän tulisi elää ihmisinä: Yhden vastauksen antoi räppäri Mercedes Bentso, joka lauloi löytökissoille tuutulauluatäältä.

Helsingin Sanomien näyttelyarvistelu löytyy täältä.

Pohja
Laura
Gustafsson

Pohja

Korpisoturi
Laura
Gustafsson

Korpisoturi

History According to Cattle
Gustafsson Laura & Haapoja Terike

History According to Cattle

Anomalia
Laura
Gustafsson

Anomalia

Huorasatu
Laura
Gustafsson

Huorasatu

Jaa tämä: