Avainsana-arkisto: muistelmat

Full-size Image
Lataa alkuperäinen kuva ▼

Omakohtaisia esseitä lapsuudesta Korkeasaaressa ja elämästä eläinten kanssa

Eläinten kanssa koko elämänsä viettänyt Aura Koivisto kertoo kirjassaan Elämä eläinten kanssa, millaista oli kasvaa Korkeasaaressa eläinten ja luonnon keskellä. Minkälainen oli lapsuus eläintarhassa ja miten se vaikutti hänen käsityksiinsä elämästä eläinten kanssa?

”Kun kotona on asustanut villieläimiä, voisi ajatella, että voimallisimmat muistot ovat jonkinlaisia kommelluksia, ehkä jopa uhkaavia tai vaarallisia tapahtumia. Useimmat villit kotihoidokkimme olivat kuitenkin pienokaisia, joten hankaluudet liittyivät lähinnä niiden aiheuttamiin sotkuihin. Dramaattisten kuvioiden sijaan ensimmäisenä mieleeni tulevat hoivaamiseen ja yhdessäoloon liittyvät tunnelmat. Ennen kaikkea kosketukset. Miltä tuntuivat tiikerinpennun isot ja pulleat polkuanturat tai ahmanpentujen pehmeän villava turkki.”

Koivisto on elänyt myös koko aikuisen elämänsä eläinkumppaneiden seurassa, oli kyse sitten hevosista, koirista, linnuista tai metsien pienimmistä elollisista. Miten eri eläinkumppanit ovat ohjanneet hänen elämäänsä?

Eläinkumppaneiden katsominen uusin silmin

Maanläheiset ja lämpimät esseet saavat lukijan tarkastelemaan omia asenteitaan ja katsomaan eläinkumppaneitaan uusin silmin. Muut eläimet ovat seuralaisina usein huomattavasti mielenkiintoisempia kuin ihmiset, ja niiden elon astiminen kaikilla mahdollisilla tavoilla vie olemisen ihmeen äärelle.

”Muunlajisten ymmärtäminen on erityisen velvoittavaa silloin, kun eläimet ovat meistä riippuvaisia.”

”Korkeasaaressa kotimme hoidokit olivat usein orpolapsia, joille läheisyys, sylissä oleminen ja muut hellät kosketukset olivat suoranainen elinehto.”

Ihminen eläimenä muiden joukossa

”Ihminenkin on eläin. Olemme nisäkkäitä, kädellisiä ja ihmisapinoita. Mutta osaammeko olla muiden eläinten kanssa ihmisiksi?”

Omien kokemustensa rinnalla Koivisto käsittelee eläintutkijoiden, luontokuvaajien ja muiden ihmisten suhdetta eläimiin.

”20–30 viime vuoden aikana tietämys muiden lajien henkisistä kyvyistä on valtavasti lisääntynyt. Jos aiemmin eläimet saatettiin nähdä vain ärsykkeisiin reagoivina ”luontokappaleina” ja niiden käyttäytyminen selitettiin ”vaistoilla”, nyt tällaista pidetään vähättelevänä. Kerta toisensa jälkeen tutkimukset ovat osoittaneet eläimillä olevansellaisia kykyjä ja ominaisuuksia, joita aiemmin on pidetty vain ihmisille kuuluvina.”

Kirja nyt kirjakaupoissa sekä e- ja äänikirjapalveluissa. Äänikirjan lukee Johanna Kokko.

Aura Koivisto vietti lapsuutensa Korkeasaaren eläintarhassa ja viihtyy edelleen muiden lajien seurassa. Hän kirjoittaa luontoaiheisia lehtijuttuja ja on julkaissut sekä lapsille että aikuisille suunnattua tieto- ja kaunokirjallisuutta, yhteensä parikymmentä kirjaa, muun muassa Mies ja merilehmä – luonnontutkija Georg Stellerin kohtalokas tutkimusmatka (2019), Ei mikä tahansa metsä – lähde retkelle luonnonmetsään (2021) ja Harhamat (2023).

Jaa tämä:
Full-size Image
Lataa alkuperäinen kuva ▼

Shen Yang antaa äänen Kiinan miljoonille laittomille lapsille – esiintyy Turun kirjamessuilla sunnuntaina

Shen Yang syntyi 1980-luvulla Kiinan yhden lapsen politiikan julmimpien vuosien aikaan. Muistelmateoksessaan Enemmän kuin yksi lapsi hän kertoo kokemuksistaan ylimääräisenä ja siten perheelleen vaarallisena lapsena. Kirjailija saapuu pian Suomeen esiintyäkseen Turun kirjamessuilla sekä Helsingin ja Turun yliopistoilla.

Kiinan valtionjohto käynnisti voimakkaan syntyvyydensääntelyohjelman 1970-luvun alussa. Vuonna 1980 ohjelma sai uuden, tiukemman linjauksen, jonka mukaan perheille sallittiin kaupungeissa vain yksi lapsi ja maaseudulla kaksi, jos ensimmäinen lapsi oli tyttö. Toiset ja kolmannet, joskus viidennet ja kuudennetkin lapset, syntyivät salaa piilossa ihmisten katseilta. Nämä lapset rikkoivat lakia pelkästään syntymällä. Heistä tuli perheilleen rasite ja yhteiskunnalle taakka.

”Yhden lapsen politiikka on nyt mennyttä, mutta ohjelman yli kolmen vuosikymmenen aikana repimät haavat eivät ole lähimainkaan parantuneet. Ihmiset menettivät työnsä tai joutuivat maksamaan ankaria sakkoja. Naisia satutettiin, tyttöjä hylättiin.”

Shen Yang syntyi Kiinan Shandongissa ylimääräisenä lapsena, eikä häntä ole lain mukaan olemassa. Hän on yksi Kiinan miljoonista ”näkymättömistä lapsista”, joiden on ollut pakko elää yhteiskunnan varjoissa.

Shen Yang lähetettiin piiloon maaseudulle, jossa hän vietti viisi vuotta isovanhempiensa hellässä huomassa. Vilkkaan lapsen hoitaminen muuttui kuitenkin pian vanhuksille liian raskaaksi, ja hän päätyi tätinsä huostaan vieraaseen kaupunkiin. Rakkaus ja huolenpito katosivat yhdessä yössä pienen tytön elämästä. Hänen lapsuutensa oli täynnä salailua, piilottelua ja kaltoinkohtelua.

”Vuosia myöhemmin kuulin äidiltä, että mummilla oli lähtöni jälkeen ollut pitkään mieli maassa. Etenkin lähtöni päivänä häntä itketti aina kun hän ajatteli minua. Sinä iltana hän heittelehti levottomasti vuoteessa eikä saanut unen päästä kiinni. Vasta varhain aamulla kukon jo laulaessa hän tajusi, että pikku Yangyang oli kuin olikin lähtenyt.”

”Ukki lähti hiki hatussa sotkemaan kolmipyörällään. Hän halusi niin kovasti löytää minut, jotta voisi tuoda minut takaisin kotiin. Hän ei kuitenkaan tiennyt, että rakkain kaikista hänen lapsenlapsistaan oli jo ajat sitten noussut junaan ja matkusti paraikaa yhä kauemmas pois heidän luotaan.”

Shen Yang löysi valonpilkahduksen koulusta. Siellä hän sai läheisiä ystäviä muista kaltaisistaan hyljeksityistä, kätketyistä lapsista. Hän löysi lohtua myös kirjallisuudesta, ja pääsi yliopistoon opiskelemaan englantia. Nyt Yang asuu Shanghaissa, jossa kirjoittaa uusinta teostaan.

”Virallisten arvioiden mukaan Kiinassa on 13 miljoonaa laittomasti syntynyttä lasta. Voiko lukema pitää paikkansa? Heitä ei mitenkään voi olla niin vähän 1,4 miljardin asukkaan Kiinassa. Kuka kantaa vastuun tästä murhenäytelmästä? Kukaan ei koskaan ole astunut esiin antaakseen sukupolvelleni äänen. Historiaa ei kuitenkaan voi unohtaa, eikä sitä voi pyyhkiä pois.”

Enemmän kuin yksi lapsi on nyt kirjakaupoissa, sekä e- ja äänikirjapalveluissa. Kirjan on suomentanut Rauno Sainio, ja äänikirjan lukee Emilia Howells.

Jaa tämä:
Full-size Image

Kuva: Bryan Adams

Lataa alkuperäinen kuva ▼

Neumann, Ariana

Ariana Neumann syntyi ja vietti lapsuutensa Venezuelassa. Hän opiskeli historiaa ja ranskalaista kirjallisuutta Tuftsin yliopistossa Massachusetsissa, espanjaa ja Latinalaisen Amerikan kirjallisuutta New Yorkin yliopistossa sekä uskonnon psykologiaa Lontoon yliopistossa. Hän on työskennellyt venezuelalaisen The Daily Journal -lehden ulkomaankirjeenvaihtajana ja kirjoittanut useisiin julkaisuihin, kuten The European, The Jewish Book Council ja The New York Times. Nykyään Neumann asuu Lontoossa miehensä, kolmen lapsensa ja kolmen koiransa kanssa. Isäni sodan salaisuudet on hänen ensimmäinen kirjansa.

Jaa tämä:
Full-size Image
Lataa alkuperäinen kuva ▼

Risto Isomäen muistelmat: merkittävä katsaus suomalaisen aktivismin historiaan

Isomäki vie lukijan aitiopaikalle kansalaisyhteiskunnan kultakauteen, jonka aikana suomalaisten käynnistämät operaatiot muuttivat maailmaa. Mitä nykyvaikuttajat voivat oppia 80- ja 90-luvun aktivisteilta?

Suomi oli 80-luvulla kokoaan paljon suurempi vaikuttaja

Kirjailija Risto Isomäki on toiminut läpi elämänsä aktivismin ytimessä. Maailmanparantajan muistelmissa hän nostaa esiin kahden värikkään vuosikymmenen ajalta joukon jännittäviä mutta käytännössä unohdettuja tarinoita: Miten suomalaiset maakuntalehdet ja kansalaisjärjestöt olivat vähällä onnistua yhdessä perustamaan Bangladeshiin yhden kolmannen maailman suurimmista rokotetehtaista? Miten 101 suomalaista kansanedustajaa ja Miljoonasade-yhtye auttoivat pelastamaan 18 miljoonaa hehtaaria sademetsää? Miten suomalaisten kansanedustajien nälkälakko ratkaisi taistelun kehitysavusta Prosenttiliikkeen voitoksi? Isomäki osallistui itse näihin ja lukuisiin muihin kansalaiskampanjoihin, joita koskevia arkistoja hän onnistui säilyttämään.

”1980-luvulla vaikuttaneet nuoret maailmanparantajat olivat monella tapaa kadehdittavassa asemassa suhteessa sekä edeltäviin että myöhempiin aktivistien sukupolviin. 1980-luvulla ei tarvinnut kantaa omasta toimeentulostaan suurtakaan huolta. … Tämä kaikki antoi nuorille ihmisille nykyistä suuremman vapauden miettiä, mitä he halusivat omalla elämällään tehdä.”

Suomessa vuodet 1979–2004 olivat kansalaisjärjestöille erityisen vaikuttavaa aikaa: tiivis yhteistyö Aasian, Afrikan ja Latinalaisen Amerikan kansanliikkeiden kanssa pelasti lukemattomia ihmishenkiä. Kansainvälisesti Suomi pystyi näyttelemään huikeasti kokoaan suurempaa roolia, ja kotimaassa mobilisoitiin kaikkien aikojen laajimpia vetoomuksia, mielenosoituksia ja kansalaiskampanjoita.

Maailman muuttuessa aktivistin perusluonne säilyy

Millaista oli toimia väsymättä kaaoksen masinoimassa maailmassa, ja miten se vaikutti Isomäen näkemyksiin oikeudenmukaisuudesta ja mahdollisuuksista parantaa maailmaa? Ketkä kaikki olivat mukana luomassa näitä menestystarinoita? Isomäen muistelmat tarjoavat mielenkiintoisen aikamatkan aina Turusta Indonesiaan, jonka varrella lukija saa mm. seurata, kuinka suomalaiset aktivistit saattoivat vaikuttaa jopa Neuvostoliiton kaatumisen. Mitä someaktivisti voivat oppia näiltä kansalaisyhteiskunnan kultakauden vaikuttajilta?

”Yhä useammat meistä tyytyvät nykyään kommunikoimaan somen kautta vain hyvin samanmielisten ihmisten kanssa. Me emme enää edes yritä emmekä halua tavoittaa ihmisiä, jotka ajattelevat eri tavalla, koska se ei kuitenkaan johtaisi mihinkään. Käytämme kaiken aikamme ja energiamme saarnaamiseen valmiiksi käännytetyille, vaikka hyvin tiedämme, ettei siitä ole mitään varsinaista hyötyä.”

Maailmanparantajan muistelmat on puuttuva pala suomalaista historiankirjoitusta, josta soisi kouluissakin opetettavan. Se myös inspiroi lukijaa yksilötason aktivismiin. Niitä, jotka haluavat todella muuttaa maailmaa eivätkä tyytyä tekemään pelkkiä eleitä, Isomäki rohkaisee toimimaan kaaoksen laidalla ja pienessä maailmassa. Siellä kaikki jännittävä ja uutta luova aina tapahtuu, kirjoittaa Risto Isomäki.

Maailmanparantajan muistelmat kaupoissa 2.3. sekä e- ja äänikirjapalveluissa. 

Äänikirjan lukee Jukka Pitkänen.

Risto Isomäki (s. 1961) on laaja-alainen ja arvostettu kirjailija, kolumnisti ja ympäristöaktivisti. Hän on julkaissut yli 20 romaania ja tietokirjaa. Sarasvatin hiekkaa (Tammi 2005) oli Finlandia-ehdokas ja voitti Tähtivaeltaja- ja Kiitos kirjasta -palkinnot. Romaanista tehty sarjakuva voitti Sarjakuva-Finlandian. Isomäen kirjoja on käännetty lähes 20 kielelle, ja hänelle on myönnetty myös European Science Fiction Associationin palkinto. Vuonna 2020 Risto Isomäelle myönnettiin Tiedonjulkistamisen elämäntyöpalkinto. 

Seuraa somessa: @ristoisomakiofficial

Jaa tämä:
Full-size Image
Lataa alkuperäinen kuva ▼

Juice 70 vuotta! Tervetuloa Juice puhuu -kirjanjulkistamistilaisuuteen

Kansantaiteilija Juice Leskisen syntymäpäivää juhlistetaan tänään 19.2.2020 sekä Bar Loosessa että Helsingin Akateemisen Kirjakaupan Kohtaamispaikalla. Klo 17 alkava Bar Loosen tilaisuus on samalla Juice puhuu – Kootut muistelmat -kirjanjulkistamistilaisuus.

Suomirockin legenda Juice Leskinen täyttäisi tänään 70 vuotta. Edesmennyttä legendaa muistellaan tänään Bar Loosessa (Annankatu 21, 00100 Helsinki) klo 17 alkavassa kirjanjulkistamistilaisuudessaJuice puhuu perustuu leikkaamattomiin, alkuperäisiin haastattelunauhoihin, joita ei koskaan aikaisemmin ole päässyt julkisuuteen. Leskinen itse pyysi nauhat viimeisinä vuosinaan 2000-luvun alussa CD-levyille poltettuna antaakseen ne uudelle vaimolleen, koska ei itse jaksanut kertoa tälle tarinaansa.

 

Illan aikataulu:
17:00 Tilaisuus alkaa
18:00 Juice-paneelikeskustelussa kirjan tekijät Kaj Lipponen, Harri Tuominen, Waldemar Wallenius ja kirjailija Arno Kotro
19:00 Juho Pitkänen tulkitsee Juicea

Lisätietoja löydät täältä.

Juice puhuu – Kootut muistelmat teoksen tekijät Harri TuominenWaldemar Wallenius ja Kaj Lipponen saapuvat myös Arno Kotron haastateltaviksi Helsingin Akateemisen Kirjakaupan Kohtaamispaikalle tänään kello 17 (Kirjatalo, Keskuskatu 1, 00100 Helsinki).

Lue lisää tilaisuudesta täältä.

Lämpimästi tervetuloa molempiin tilaisuuksiin!

Arvostelukappaleetarvostelukappaleet@intokustannus.fi

Haastattelupyynnöt:
Camilla Gabrielsson
markkinointi- ja viestintäkoordinaattori
Puh. 045 668 2223
Sähköp. camilla.gabrielsson@intokustannus.fi

Jaa tämä:
Full-size Image
Lataa alkuperäinen kuva ▼

Anneli Auerin omaelämänkerrallinen “Murhalesken muistelmat” julkaistaan perjantaina 16.9

Anneli Auerin omaelämänkerrallinen Murhalesken muistelmat julkaistaan perjantaina 16.9. klo 12. Auer on kirjoittanut kirjan itse.

Anneli Auer esiintyy Tampereen Suomalaisessa kirjakaupassa 17.9. kello 13, Turun Akateemisessa kirjakaupassa 19.9. kello 17 ja Helsingin Akateemisessa kirjakaupassa 1.10. kello 14.

Lisäksi Auer esiintyy Helsingin Kirjamessuilla avajaispäivänä torstaina 27.10. kolme kertaa ja lauantaina 29.10. ainakin kerran.

Jos näin voi tapahtua tylsälle ja tavalliselle perheenäidille, niin näin voi tapahtua kenelle tahansa.

Anneli Auerin tapausta on käsitelty julkisuudessa kymmenen vuoden aikana niin paljon, että miltei jokainen tunnistaa hänen kasvonsa ja on muodostanut Auerista mielipiteen. Mielikuvaan on vaikuttanut erityisesti se, että syksyllä 2009 osa mediasta yksiselitteisesti kertoi Auerin tappaneen miehensä Jukka S. Lahden.

Auer on todettu syyttömäksi miehensä murhaan, mutta hänen koko elämänsä on poliisitutkinnan ja oikeusprosessin aikana rikottu. Kuitenkin länsimaisen oikeuskäsityksen mukaan ihminen tulee todistaa syylliseksi ennen kuin häntä voidaan kohdella syyllisenä.

Murhalesken muistelmat on tarkka, sujuvasanainen kuvaus murhayöstä, poliisitutkinnan eri vaiheista ja neljästä pitkästä oikeudenkäynnistä – sekä arkisesta elämästä niiden välillä. Auer kertoo, miten hän menetti ensin aviomiehensä ja sitten lapsensa, maineensa ja elinkeinonsa ja miltä se kaikki tuntui.

Auer lukee äänikirjan, oikeudet myyty Ruotsiin

Murhalesken muistelmat julkaistaan myös äänikirjana (BookBeat) ja Auer lukee kirjan itse. Lisäksi Murhalesken muistelmien oikeudet on myyty Ruotsiin (BookBeat).

Ennen vankilavuosiaan Auer oli lastenhoidon ohessa aktiivinen yrittäjä. Hän ylläpiti perheellisten arjen ympärille keskittyvää Perhekerho-sivustoa ja äideille suunnattua laihdutussivustoa.

Vuoden 2015 syksystä lähtien Auer on kirjoittanut blogia anneliauerkirjoittaa.blogspot.fi.

Rikoksesta epäiltyä on kohdeltava syyttömänä, kunnes asiasta on annettu langettava lainvoimainen tuomio. Syytteen hylkäävä tuomio merkitsee, että syytettyä on kohdeltava syyttömänä eikä hänen syyttömyyttään saa enää julkisesti kyseenalaistaa.” – Rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen

Auerin tapaus on uskomaton aarreaitta rikosprosessin harrastajille.” – Asianajaja, VT ja OTL Markku Fredman

Kirjan esittelysivut:

https://intokustannus.fi/kirja/murhalesken-muistelmat/

Anneli Auerin haastattelupyynnöt: Riikka Kämppi, puh. 040 5729733 (riikka.kamppi@intokustannus.fi)

Kustantajan lausunnot: Jaana Airaksinen, puh. 045 6334495 (jaana.airaksinen@intokustannus.fi)

Jaa tämä: