Avainsana-arkisto: muuttoliike

Full-size Image
Lataa alkuperäinen kuva ▼

Lapsuus sotien ja karkotusten jaloissa: inkerinsuomalaisten selviytymistaistelu, joka sisälsi myös ilon hetkiä

Sodan ja karkotuksen lapset avaa yhdeksän inkerinsuomalaisen elämäntarinan, jossa menneisyys piirtyy esiin lapsuusmuistojen ja omakohtaisten kertomusten kautta.

Kymmenientuhansien inkerinsuomalaisten kohtaloihin jättivät jälkensä 1900-luvun Euroopan sodat, Neuvostoliiton kansallisuuspolitiikka ja elämä Neuvostoliitossa ja yli sen rajojen. Ihmiset menettivät kotinsa ja perheitä hajosi, ja se heijastuu nykypäivään muistoina, kokemuksina ja kertomuksina.

Maiju Kortteen ja Ulla Savolaisen tietokirjassa käsitellään tätä historiaa yhdeksän elämäntarinan kautta. Haastatteluissa tuotetun muistitiedon sekä kirjallisten muistelmien hyödyntämisen kautta sodan ja karkotuksen kokeneiden henkilöiden omat näkökulmat nousevat etualalle samalla kun inkerinsuomalaisten historia asettuu osaksi laajempaa Euroopan historiaa.

Ei niinkään vaiettuja kuin aiemmin ohitettuja kokemuksia

Vaikka inkeriläisten historia mielletään toisinaan täysin vaiettuna menneisyytenä, inkerinsuomalaiset ovat esimerkiksi kirjoittaneet kokemuksistaan runsaasti muistelmia, joita on julkaistu Suomessa 1930-luvulta lähtien. Sodan ja karkotuksen lapset -teoksessa käsiteltävät muistelmaromaanit saavat rinnalleen myös suullisia muistelmia.

Kirjassa käsiteltävät vuosien 2018–2020 välillä tuotetut muistitietohaastattelut on pääosin tehty Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran, Inkeriläisten sivistyssäätiön ja Kansallisarkiston kolmivuotisessa Inkeri ja inke­riläisyys − muistot talteen, arkistot haltuun -yhteistyöhankkeessa. Hankkeessa haastateltiin monia ihmisiä, jotka ovat jo vuosia toimineet aktiivisesti inkerinsuomalaisten hyväksi ja puhuneet tai kirjoittaneet heidän kohtaloistaan pyrkien tuomaan inkerinsuomalaisten historiaa ja nykyhetkeä paremmin suuren yleisön tietoisuuteen. Toisaalta haastatteluissa tallennettiin arkistoon myös sellaisten ihmisten elämäntarinoita ja näkemyksiä, jotka eivät niistä olleet aiemmin julkisesti puhuneet.

– Meille on ollut merkityksellistä tuoda esiin sitä, että kokijat ovat kyllä aktiivisesti tuoneet esiin muistojaan ja kokemuksiaan. Eri asia on se, kuinka hyvin heitä on kuultu. Meille on ollut tärkeää oppia näistä elämäntarinoista sekä yrittää kirjassamme kertoa niiden rinnalla yhdenlainen tulkinta koetusta lapsuudesta historiallisten mullistusten keskellä.

Inkeriläisperheet joutuivat alati muuttamaan ja aloittamaan uudestaan

Kirjassa kuvattuja inkerinsuomalaisten elämäntarinoita yhdistää jatkuva liike. Monien perheiden piti aloittaa elämänsä lähes tyhjästä monia kertoja uudelleen. Samanlaisia kokemuksia on toki muillakin Neuvostoliitossa karkotuksen kokeneilla perheillä kansalaisuuteen katsomatta.

Muuttoliike, karkotukset ja pakkosiirrot eivät tapahtuneet vain Neuvostoliiton sisällä, vaan inkerinsuomalaisia evakuoitiin toisen maailmansodan aikaan suomalaisten ja saksalaisten sotilaiden toimesta Inkerinmaalta Viron kautta Suomeen. Suomesta toiset pakenivat edelleen Ruotsiin tai kauemmaksikin. Osa totutteli elämään Suomessa ja toiset palasivat tai heidät palautettiin Neuvostoliittoon, jossa vaeltava elämä jatkui. Samalla perheet ja suvut saattoivat hajota eri maihin ja yhteydet katketa.

Kirja osoittaa, että sodankaan keskellä ihmisen elämä ei pelkisty kärsimykseksi

Inkeriläisten lapsuutta varjostivat sodat, pelot, nälkä ja pirstaleinen koulunkäynti. Ja vaikka kirjan päähenkilöiden lapsuutta värittivät jo varhain omaksuttu vastuutaakka sekä pelot ja traagiset menetykset, muistellaan teoksessa myös lapsuuden huolettomuutta, toivoa ja onnenhetkiä. Entiset sodan ja karkotuksen lapset eivät koe itseään yksinomaan uhreiksi: he ovat ennen kaikkea oman elämänsä aktiivisia toimijoita.

Ulla Savolainen (s. 1983) on folkloristiikan sekä kulttuurisen muistin ja muistitiedon tutkimuksen dosentti Helsingin ja Turun yliopistoissa. Hän on tutkinut entisten Kannaksen lapsievakkojen muistelukerrontaa, Saksan ja Unkarin kansalaisten jatkosodan jälkeisen internoinnin käsittelyä Suomessa sekä inkerinsuomalaisten menneisyyksien muistamista ja muistamattomuutta.

Maiju Korte (s. 1980) on filosofian maisteri ja arkistotutkija Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistossa. Vuosina 2018–2020 hän työskenteli SKS:n, Kansallisarkiston ja Inkeriläisten sivistyssäätiön Inkeri ja inkeriläisyys – muistot talteen, arkistot haltuun -yhteistyöhankkeessa projektipäällikkönä. Hankkeessa tehtiin mm. muistitietohaastatteluita ja tallennettiin inkeriläisten arkistoaineistoja.

Jaa tämä:
Full-size Image
Lataa alkuperäinen kuva ▼

Ilmastometsät-kirja tuo keinoja ja toivoa kuivuuden hillintään

Ellei ilmastonmuutosta saada kuriin tulemme näkemään entistä suurempia muuttoliikkeitä Eurooppaan. Kuivuus ja metsäpalot ennakoivat viljelysmaan köyhtymisen ja lopuksi aavikoituneet alueet muuttuvat asuinkelvottomiksi.

Ilmastonmuutoksen torjumiseksi tarvitaan päästöjen vähentämisen lisäksi vahvempia hiilinieluja sitomaan hiilidioksidia pois ilmakehästä. Tehokkain ja turvallisin keino tähän on puuston ja kasvillisuuden lisääminen. Voimme istuttaa uusia metsiä, kasvattaa nykyisiä metsiä sekä tehostaa metsien suojelua ja kestävää käyttöä.

Ilmastometsät-kirjan on kirjoittanut ryhmä ansioituneita ilmasto- ja ympäristötutkimuksen, metsätalouden ja -ekologian, maankäytön suunnittelun, kehitysyhteistyön ja globaalikysymysten asiantuntijoita.

Kuivuus pakottaa ihmiset muuttamaan pois

Aavikoituminen on jäänyt keskustelussa muiden ympäristöhuolien varjoon.

“Kesän uutiskuvat Euroopan kuivuudesta ja metsäpaloista ennakoivat maan köyhtymiselle ja aavikoitumiselle altistavia oloja”, kuvailevat Ilmastometsät-kirjaan aavikoitumisesta kirjoittaneet metsä- ja ympäristöasiantuntijat Vesa Kaarakka ja Matti Nummelin.

Nummelinin mukaan aavikoituminen Pohjois-Afrikassa on nopeaa ja kehityskulku surullinen.

Tällä menolla monilla alueilla Afrikassa viljelymaat kuivuvat viljelyyn kelvottomiksi alueiksi. Nyt voimakas muuttoliike kohdistuu vielä maiden ja maanosan miljoonakaupunkeihin ja vain pieni määrä ihmisiä pyrkii kauemmas Eurooppaan.

Suomi on tukenut aavikoitumisen vastaisia kehitysyhteistyöhankkeita muun muassa Keniassa, Etiopiassa, Tunisiassa, Algeriassa, Marokossa, Syyriassa, Libanonissa ja Jordaniassa.

Metsiä on mahdollista lisätä myös kaikkein kuivimmilla alueilla

Hallitustenvälinen ilmastopaneeli IPCC on arvioinut, että ilmaston lämpenemisen rajoittamiseen 1,5 celsiusasteeseen tarvittaisiin noin miljardin hehtaarin verran uutta metsäalaa lisäämään hiilensidontaa. Tämä vastaa noin neljäsosaa maapallon nykyisestä metsäalasta.

Zürichin teknillisen korkeakoulun (ETH-Zürich) Crowther Labin selvityksissä on saatu tulokseksi, että maapallolla on noin 900 miljoonan hehtaarin verran ilmastollisesti ja ympäristöllisesti soveliaita maa-alueita, joilla uuden metsän ja puuston lisäämisellä voidaan saavuttaa merkittävää hiilensidontaa ilmakehästä – mahdollisesti jopa 205 gigatonnia hiiltä.

Näissä arvioinneissa on jätetty maatalousmaa ja asutuskeskusten maa-alueet laskelmien ulkopuolelle.

”Koska maapallon maatalousmaasta yli 70 prosenttia on laidunmaata ja rehupeltoa, on syytä tarkastella myös niiden alueiden potentiaalia. Jos vauraiden maiden naudanlihan kulutus vähenee tulevina vuosina, on mahdollista, että karjan- ja rehuntuotannosta vapautuisi satoja miljoonia hehtaareja maata, jota voitaisiin käyttää metsien ja puuston lisäämiseen sekä puutarha- ja peltometsäviljelyyn.”

Vaikka metsäkato edelleen jatkuu monella alueella – varsinkin trooppisissa sademetsissä – on muualla muutos parempaan jo näköpiirissä. Metsäpinta-ala lisääntyy monissa Euroopan maissa ja Venäjällä sekä muun muassa Pohjois-Amerikassa, Intiassa, Kiinassa, Vietnamissa ja osassa Afrikkaa. Metsityspotentiaalia on myös maapallon laajoilla kuivilla alueilla, kuten erityisesti Sahelin alueella peltometsäviljelynä, Arabian niemimaalla, Kiinassa ja Australiassa.

Ilmastometsät-kirjan monitieteellinen tekijäjoukko

Teoksen takaa löytyy arkkitehti, kehitysyhteistyö- ja ympäristöasiantuntija Kari Silfverbergin lisäksi työryhmä, johon kuuluu laaja-alainen ja arvostettu kirjailija, kolumnisti ja ympäristöaktivisti Risto Isomäki, metsäopettaja ja palontorjunnan asiantuntija Mike Jurvelius, aavikoitumiseen ja kehitysmaiden metsiin erikoistunut ulkoministeriön neuvonantaja Vesa Kaarakka, ympäristönsuojelun emeritusprofessori Pekka Kauppi, yhdyskuntasuunnittelussa ja vesihuollossa työskennellyt ulkoasiainministeriön vesialan entinen neuvonantaja Eero Kontula, kehitysmaiden metsänhoidon emeritusprofessori Olavi Luukkanen, liikenne- ja yhdyskuntasuunnittelun konsultti Pentti Murole, Helsingin ja Turun yliopistojen dosentti ja entinen ulkoministeriön ympäristöalan neuvonantaja Matti Nummelin, tietokirjailija ja emeritusprofessori Eero Paloheimo, metsänhoitotieteen dosentti, emeritusprofessori Veli Pohjonen, VTT:n erikoistutkija, FT Laura Sokka, tutkijatohtori Jenni Laininen, Siemenpuu-säätiön Hanna Matinpuro, Kari Bottas, Kirsi Chavda ja Timo Kuronen sekä maantutkimuksen tutkimusprofessori Hannu Ilvesniemi ja St1:n Concept Development Manager Jukka Hietanen.

Jaa tämä: