Avainsana-arkisto: Nuortenkirja

Full-size Image
Lataa alkuperäinen kuva ▼

Tarujen valtakunnat – Kirja kuin tarunhohtoinen aarrearkku

Lähde seikkailulle kadonneisiin kaupunkeihin, aavesaariin ja myyttisiin maihin. Matkaa Atlantikseen, Eldoradoon tai seitsemään kultaiseen kaupunkiin, joiden löytämisestä ihmiset ovat vuosisatoja vain haaveilleet.

Tämä kirjallinen aarrearkku vie lukijan tunnettujen tarunhohtoisten paikkojen lisäksi myös tuntemattomampiin kohteisiin. Tarujen valtakunnat yhdistää tietoa ja tarua kutkuttavalla tavalla. Useimpia kirjan esittelemistä paikoista ei ole entisajan seikkailijoiden yrityksistä huolimatta koskaan löydetty. Ikivanhat kartat, käsikirjoitukset ja kaiverrukset paljastavat kuitenkin johtolankoja siitä, missä salaperäiset maat mahdollisesti sijaitsivat. Häikäisevän upea kuvitus tempaa meidät mukaansa uskomattomalle matkalle, ja samalla opimme paljon maailman eri kulttuureista ja kansanperinteistä.

Satujen prinsessat ovat nykypäivän vahvoja tyttöjä

Kirja kertoo esimerkiksi Ranskan Bretagnen Ysin kaupungista, joka joutui valtameren nielaisemaksi satoja vuosia sitten. Ysin tarina on peräisin 1400-luvulta. Sen jälkeen tämän tuhoon tuomitun kaupungin ja sen hurjaluontoisen prinsessan tarina on kulkeutunut sukupolvelta toiselle.

Ysin kertomus muistuttaa Atlantiksen tarua, mutta siinä on kaikuja muistakin muinaistaruista, jotka kertovat itsepäisistä naisista, jotka pahuudellaan ja tottelemattomuudellaan synnyttivät sekasortoa. Onneksi ajat ovat tästä jo muuttuneet ja niin ovat myös kertomamme tarinat. Nykyisin tytöissä arvostetaan paljon enemmän vahvuutta ja itsenäisyyttä kuin ehdotonta tottelevaisuutta. Ja edes merenneidoksi sadussa muuttuminen ei olisi ehkä enää niin kauhea kohtalo.

Merenalaisten taruolioiden ja makeiskaupunkien lumoissa

Tarinan Shi Cheng puolestaan sijaitsee Itä-Kiinassa Qiandaon tekojärvessä 40 metrin syvyydessä. Vuonna 2001 laitesukellusryhmä löysi järven pohjasta tämän muinaisen kaupungin jäännökset. Viime vuosina muutkin sukeltajat ovat löytäneet sieltä kivettyjä bulevardeja, mahtavia kaupunginmuureja ja vaikuttavia porttiholveja, joita koristavat yksityiskohtaiset veistokset leijonista, lohikäärmeistä ja muista taruolioista.

Keskiajan Euroopassa noin 700 vuotta sitten pelloilla työskentelevät maatyöläiset uneksivat paikasta, jossa kenenkään ei tarvitsisi tehdä työtä. Heidän elämänsä oli kovaa, ja siksi he kertoivat tarinoita paratiisista, jossa oli runsaasti herkullista ruokaa. Tämä paikka sai
nimen Cockaigne, joka tarkoittaa ”kakkumaata” – olihan se makeisista rakennettu kaupunki.

Kiehtova ja tutkimusmatkalle innostava Tarujen valtakunta on nyt saatavissa painettuna sekä e-ja EPUB-kirjana. Kirjan on suomentanut Tarja Kontro.

Lauren Baldo on Filippiineillä asuva kuvittaja. Hän on työskennellyt kuvakäsikirjoittajana, sarjakuvataiteilijana, graafisena suunnittelijana ja lastenkirjojen kuvittajana.

Emily Hawkins on New York Times -bestsellerlistalle noussut englantilainen kirjailija, joka on erityisen kiinnostunut myyteistä ja tarinoista. Hawkins on voittanut lasten matkakirjapalkinnon teoksellaan Atlas of Animal Adventures (2016), ja hänen kirjansa A Natural History of Fairies (2020) on julkaistu yhdellätoista kielellä.

Jaa tämä: