Avainsana-arkisto: ruoka

Lataa alkuperäinen kuva ▼

Juice Leskinen omin sanoin, Millenniaalit ja ruokaväärennökset

19. helmikuuta 2020 on suomalaisen populaarikulttuurin merkkipäivä: Juice Leskisen syntymästä tulee silloin 70 vuotta ja Into julkaisee “JUICE PUHUU – Kootut muistelmat”, joka perustuu Harri Tuomisen ja Waldemar Walleniuksen 90-luvun alussa tekemiin Juicen haastatteluihin. Heti loppiaisen jälkeen kauppoihin ilmestyy Tuija Sorjasen & Annina Vainion “Millenniaalit – Uuden vuosituhannen tekijät” ja Mari Koistisen “Syötkö väärennettyä ruokaa? – Elintarvikepetokset meillä ja muualla“. 

Kun Juice Leskinen täytti 40 vuotta 1990, hän oli jo noussut suomalaisen rock-musiikin legendaksi, ja keskittyi myöhempinä vuosinaan kirjoittamiseen, perheeseen ja sairastamiseen. Tässä käännekohdassa musiikkitoimittajat Harri Tuominen ja Waldemar Wallenius haastattelivat Juicea kuukausien ajan. Haastattelujen pohjalta tehtiin 40-tuntinen radio-ohjelma.
Juicen 70-vuotispäivänä 19.2.2020 ilmestyvä JUICE PUHUU – Kootut muistelmat perustuu näihin leikkaamattomiin, alkuperäisiin haastattelunauhoihin, joita ei koskaan aikaisemmin ole päästetty julkisuuteen. Leskinen itse pyysi 2000-luvun alussa nauhat CD-levyille poltettuna antaakseen ne uudelle vaimolleen, kun ei itse jaksanut kertoa tälle tarinaansa.

Miten toteuttaa unelmansa maailmassa, jonka ainoa varma asia on jatkuva epävarmuus? Tervetuloa millenniaalien, 1980–1990-luvuilla syntyneiden nuorten aikuisten maailmaan. Tuija Sorjasen & Annina Vainion Millenniaalit – Uuden vuosituhannen tekijät tarjoaa kiehtovan katsauksen siihen yhteiskuntaan ja tulevaisuuteen, jossa nuoret aikuiset elävät.
Edellisten sukupolvien turvallinen elämäntapa on muuttunut millenniaalien maailmassa säännöstä poikkeukseksi. Lyhytikäiset parisuhteet, työn epävarmuus ja huoli tulevasta ovat nuorille aikuisille uusi normaali. Millaista maailmaa tuo sukupolvi haluaa ja voi rakentaa?
Äänessä on 22 kirjaan haastateltua millenniaalia, joiden lisäksi kirjoittajat ovat hyödyntäneet tiedonhankinnassaan tilastoja, tutkimustietoa ja Tampereen yliopiston Jako kahteen? -tutkimushankkeen tuloksia. Haastateltavina on joukko millenniaalisukupolven vahvimpia ääniä. Muun muassa koreografi Sonya Lindfors, palkittu runoilija Susinukke Kosola, demarinuorten puheenjohtaja Mikkel Näkkäläjärvi ja trap-artisti Wille Hyvönen.
Kirjoittajat Tuija Sorjanen ja Annina Vainio ovat 1980-luvun lopussa syntyneitä journalisteja ja tietokirjailijoita, joita teoksen teemat koskettavat omakohtaisesti.

Ruokaväärennösten maailma on kirjava: värjättyä tonnikalaa, lyijyä sisältävää paprikajauhetta, naudaksi väitettyä hevosenlihaa… Elintarvikepetosten kiemurat ulottuvat syvälle ruokaketjuun, alkaen laittomista kasvinsuojeluaineista ja päättyen ravintoloiden työntekijöiden alipalkkaukseen. Mari Koistisen Syötkö väärennettyä ruokaa? – Elintarvikepetokset meillä ja muualla tarjoaa laajan kattauksen esimerkkejä elintarvikepetoksista ja kertoo niiden selvittelystä.
Kun ruokaväärennöksiä paljastuu, niiden takana ovat hyvin monenlaiset toimijat, niin yksittäiset pienet tahot kuin isot yrityksetkin. Vaikka ilmiö näyttäytyy helposti lähinnä muista maista tulevien kohu-uutisten kautta, niin myös suomalaiset tekevät elintarvikepetoksia.
Väärennösriskiä kasvattaa myös muun muassa ilmastonmuutos, joka muuttaa monien tuttujen kasvien viljelymahdollisuuksia ja vaikuttaa satomääriin. Syötkö väärennettyä ruokaa? tarjoaa kuluttajalle vinkkejä siihen, miten ruokaväärennösriskiä voi pienentää omilla valinnoilla.

 

Jaa tämä:
Lataa alkuperäinen kuva ▼

Jouluvieraisiin suuri vaikutus pienellä vaivalla – tee tahna!

Anu Silfverbergin Pienen tahnakirjan avulla kuka tahansa tekee jouluvieraisiin suuren vaikutuksen – pienellä vaivalla!

Mikä on paras punainen dippikastike? Millä tahnalla täytetään grillatut paprikat? Kuinka nopeasti valmistuu maa-artisokkapyree? Montako tuoretta yrttiä mahtuu samaan vihreään tahnaan? Voiko valkosipulia edes olla liikaa?
Anu Silfverbergin Pieni tahnakirja – helpot herkut punajuurihummuksesta korianteripestoon on syntynyt lukijoiden toiveesta: se on kokoelma Long Playn rakastetun uutiskirjeen parhaita tahnareseptejä. Kirjan 64 vegaanista tahnaa  valmistuvat tehosekoittimella helposti ja nopeasti. Anu Silfverbergin ihanan suurpiirteiset ohjeet kannustavat lukijaa kokeilemaan ja maistelemaan rennosti: näissä ohjeissa ei ole mittayksiköitä. Kokeile ja sekoita, päättele minkä maun haluat korostuvan.

Kun haluat tehdä ihmisiin maksimaalisen vaikutuksen minimaalisella ponnistuksella, tee tahna”, Silfverberg neuvoo kirjassa. Nimittäin: ”Tahna on aina enemmän kuin osiensa summa.

Jaa tämä:
Lataa alkuperäinen kuva ▼

Villivegaani siirtyy kaupunkimaisemiin

Into Kustannuksen Villi vegaani -kirjasarjan toisessa osassa keskitytään kaupunkiympäristöstä löytyviin raaka-aineisiin.

Sami Tallbergin uusin vegaanikeittokirja Villi cityvegaani (Into Kustannus 2017) nostaa esille kaupunkiluonnon monenmoiset mahdollisuudet – erityisesti villiyrtit. Villiyrtit ovat Suomen erikoisuus. Ne ovat lähiruokaa, jossa yhdistyy ympäristöystävällisyys, korkeat ravintoarvot, luonteikkuus sekä makujen ja tekstuurien laaja skaala. Mikä parasta, villiyrtit ovat nimenomaan urbaaneilla alueilla asuvien rikkaus sillä villiyrttien kirjo on monipuolisimmillaan juuri siellä missä asutusta piisaa. Luontoa voi harrastaa myös kaupungissa ja taajamissa.

Villi cityvegaani -kirjan vegaaniset ohjeet syntyvät yksinkertaisesti. Villistä kaupunkiluonnosta löytyneet ainekset viskataan pataan Härkiksen tai tofun ja kasvisten kanssa. Mutkattomat annokset ovat helppoja valmistaa, mutta samalla ne tarjoavat uusia makukomboja eri kauden villiyrteillä höystettynä. Annokset ovat kauniita kokonaisuuksia ja silmänruoka välittyy myös kirjan näyttävissä kuvissa.

Keittiömestari Sami Tallberg tunnetaan villiyrttien ystävänä. Hän on kansainvälisen uran tehnyt kokki, kirjailija ja kausiruuan kerääjä, joka houkuttelee sekaravintoakin syöviä ihmisiä kokeilemaan villiruokaa. Hänen intohimonsa on lähiruokaan ja puhtaisiin raaka-aineisiin keskittyvä uuden aallon kasvisruoka.

Villi cityvegaani on jatkoa kirjalle Villi jouluvegaani (Into 2016). Tallberg on kirjoittanut aiemmin muun muassa 7. painokseen yltäneen Villiyrttikeittokirjan sekä teokset Villiä vegeä, Makuparit ja Villiä & valloittavaa.

https://intokustannus.fi/kirja/villi-cityvegaani/
ISBN: 978-952-264-748-1

Arvostelukappalepyynnöt: arvostelukappaleet@intokustannus.fi

Lisätietoja: Riikka Kämppi
040 5729733
riikka.kamppi@intokustannus.fi

Jaa tämä: