Avainsana-arkisto: Shelly Knotek

Lataa alkuperäinen kuva ▼

Vuoden paras äänikirja palkitaan – äänestä suosikkiasi!

Varjoyhteiskunnan tositarinat kiinnostivat kuulijoita vuonna 2022. Äänikirjat Subutex-kaupungin kasvatit, Vanki 237/01 ja Äitimme oli sarjamurhaaja ovat ehdolla Audio Awards -kisassa.

 

Audio Awards -ehdokkaita voi äänestää 19.1. asti ja voittaja julkistetaan 26.1. Äänestäneiden kesken arvotaan kahdentoista kuukauden Supla+ Rajaton -lahjakortteja.

Subutex- kaupungin kasvatit on Laura Juntusen kuvaus Raahen pojista, joiden perheissä Subutex-riippuvuus siirtyi vuosituhannen vaihteessa veljeltä toiselle. Kirja kertoo Suomessa eniten huumekuolemia aiheuttavan buprenorfinin käyttäjien kaunistelemattomasta arjesta. Äänikirjan lukee Arttu Kurttila.

Kirjassa Vanki 237/01 entinen elinkautisvanki Juha Heinonen kertoo vankilan arjesta ja käytännöistä. Neljätoista ja puoli kiven sisässä vietettyä vuotta tuovat näkökulman paitsi suomalaiseen vankeinhoitoon ja oikeuskäytänteen vallankäyttöön myös inhimillisen ihmisyyden oikeuksiin ja perusteisiin. Äänikirjan lukee Jari Nissinen.

Gregg Olsenin Äitimme oli sarjamurhaaja kertoo yhdysvaltalaisesta Shelly Knotekista, joka piinasi läheisiään vuosien ajan, mutta kukaan ei puuttunut ennen kuin oli jo liian myöhäistä. Sarjamurhaaja-äiti pääsi vapaaksi kesäkuussa 2022 ja hänen tyttärensa halusivat kertoa tarinan varoittaakseen muita. Kirjan on suomentanut Einari Aaltonen ja äänikirjan lukee Markus Niemi.

Voittaja valitaan yleisöäänestyksellä ja julkistetaan Radio Suomipopilla ja Suplan etusivulla torstaina 26.1. Vuoden äänikirja -palkinto on suuruudeltaan 2 500 euroa.

Äänestä suosikkiasi ja osallistu arvontaan!

Tutustu kevään äänikirjauutuuksiin!
Jaa tämä:
Lataa alkuperäinen kuva ▼

Sisarusten selviytymistarina kidutuksen ja nöyryytyksen täyttämästä lapsuudesta

Äitimme oli sarjamurhaaja kertoo Shelly Knotekista, joka piinasi läheisiään vuosien ajan, mutta kukaan ei puuttunut ennen kuin oli jo liian myöhäistä. Kesäkuussa sarjamurhaaja-äiti pääsee vapaaksi.

Karmivat muistot piinasivat vuosikausia Nikki, Sami ja Tori Knotekia aina kun he kuulivat sanan ”äiti”. Kukaan ei arvannut, mitä maalaistalossa Washingtonin osavaltiossa Yhdysvalloissa tapahtui.

Perheen äiti Shelly alisti tyttärensä järkyttävälle hyväksikäytölle, kidutukselle ja henkiselle väkivallalle. Painajainen kärjistyi useisiin murhiin. Äitimme oli sarjamurhaaja on paitsi raastava tositarina myös kolmen vahvan naisen selviytymiskertomus absoluuttisesta pahasta sekä vapaudesta ja oikeudesta, joiden edestä he panivat henkensä alttiiksi.

Pahasta kodista lähteminen ei ole itsestään selvää

Kirja imaisee mukaansa kuin nopeatahtinen trilleri, mutta valitettavasti kirjan jokainen musertava yksityiskohta on totta. Michelle ”Shelly” Knotek vapautuu vankilasta kesäkuussa 2022. Sisarukset Nikki, Sami ja Tori halusivat kertoa tarinansa julkisuuteen, jotta heidän äitinsä ei enää koskaan pääsisi toistamaan julmuuksiaan.

”Tämän kirjan pitäisi lukea vähintään jokainen, joka työskentelee lasten parissa, kuinka suuri voikaan olla lapsen kiintymys vanhempaansa, vaikka tuntisi että jokin elämässä ei ole oikein. Ja kuinka epänormaalista tulee ihmiselle normaali, kun ei ole vertailukohtaa. Ja toisaalta myös ne jotka elävät väkivaltaisessa suhteessa, kun tarpeeksi itsetuntoa ja ihmistä vähätellään, henkinen ja fyysinen väkivalta tekee sen ettei ole voimia lähteä pois.”

Suvi, Suomalainen Kirjakauppa, Jyväskylä

Palkittu bestsellerkirjailija Gregg Olsen on yhdysvaltalainen true crimen ja jännityskirjallisuuden mestari. Hän on kirjoittanut urallaan yli 30 kirjaa. Äitimme oli sarjamurhaaja -alkuteosta on myyty yli 1,2 miljoonaa kappaletta ja kirja oli Wall Street Journalin ja Washington Postin bestsellerlistojen kärkisijoilla.

Jaa tämä: