Avainsana-arkisto: työelämä

Lataa alkuperäinen kuva ▼

Yli 50-vuotiaat naiset – yhteiskunnan tuhlattu reservi?

Varpu Tavin uutuuskirjassa viisaat vanhat naiset puhuvat kaunistelematta siitä, miksi vanheneminen vituttaa ja miten suurta, yli 50-vuotiaiden naisten reserviä ei hyödynnetä työelämässä.

Yli 50-vuotiaita naisia on Suomessa kaikkiaan 1,2 miljoonaa. Varpu Tavin kirja Viisaus on vanhoissa naisissa antaa puheenvuoron heistä kolmelletoista. Mukana on eri-ikäisiä, erilaisissa ammateissa toimivia ja toimineita, erilaisia poliittisia suuntauksia ja näkökulmia edustavia naisia. Julkisuudesta tuttujen naisten lisäksi ääneen pääsevät hoitoalan ammattilaiset.

Nyt sitten jaksetaan jauhaa, kuinka rohkeaa on antaa ikäiselleni naiselle kasvot. Ei saatana ole mitään rohkeaa siinä, että näyttää omalta itseltään! Rohkeaa on vaikkapa olla toimittaja nyky-Venäjällä.” – Riitta Havukainen 

Nykyajan vanhat naiset eivät mahdu yhteen lokeroon. Heiltä löytyy elämänkokemusta ja monenlaista osaamista, mutta tässä ajassa he ovat tuhlattu reservi. On ristiriitaista, että samaan aikaan kun eläkeiän nostaminen ja työurien pidentäminen ovat tapetilla, jo 50 vuotta täyttäneillä naisilla on vaikeuksia työllistyä.

Tämä kirja on vanhojen naisten kapinaa. Emme kapinoi siksi, että me olisimme uhreja tai uhriutuneita, vaan siksi, että me olemme hiusrajaa myöten täynnä stereotyyppisiä kuvitelmia siitä, mitä on olla vanha nainen. On korkea aika hylätä nuo vanhentuneet kuvitelmat, ja ottaa käyttöön yhteiskunnassa kaikki se hiljainen tieto, voima, viisaus ja elämänkokemus, joka meidän 1,2 miljoonan suomalaisen ihmisen ryhmässämme piilee, näkymättömissä ja ohitettuina.” – Varpu Tavi

Se tapa, jolla vanhat naiset sivuutetaan yhteiskunnassa, osoittaa ihan silkkaa naisvihaa. Vaikuttaa siltä, että vanhoja naisia kohtaan suunnattu välinpitämätön ja alentava kohtelu on naisvihan yleisesti sallittu muoto.” – Vappu Taipale

Naiset näkevät vanhenemisessa myös hyviä puolia. Kirjassa he avaavat näkemyksiään paitsi vanhenemisesta myös laajemmin elämästä ja yhteiskunnasta.

Tunnen olevani pieni mutta merkittävä osa maailmankaikkeutta, luontoa ja ihmisyyttä. Ikä ja elämänkokemus ovat auttaneet integroimaan pään ja sydämen. Ihaninta minusta vanhuudessa on vapaus. Olen aina ollut vapaa ajattelemaan mitä haluan, mutta eläkkeellä ollessani olen vapaa myös tutkimaan ja kirjoittamaan, mitä haluan!” – Pauliina Aarva

”Vanhaksi tuleminen ei muuta ihmistä tyhmäksi, eikä välttämättä työkyvyttömäksikään. En tietenkään tarkoita sitä, että ihmisen täytyisi tehdä töitä satavuotiaaksi, mutta jos työ on intohimo ja ihminen haluaa tehdä työtään, miksi se pitäisi estää? Vanhenemisen hyviä puolia on se, että usein luovan työn tekijät tekevät vanhoina todella hienoa taidetta.” – Anneli Kanto

”Me olemme sitä sukupolvea, että me ymmärrämme voivamme vaikuttaa omaan elämäämme. Me teemme, mitä itse haluamme, emmekä juokse joka trendin ja kohun perässä. Olen hämmentynyt siitä, miten ihmiset ovat tavallaan antaneet tyhmentää itsensä. Ollaan tiellä, josta puuttuu syvällinen ajattelu.” – Raija Kivimetsä

Kirja nyt kirjakaupoissa, sekä e- ja äänikirjapalveluissa. Äänikirjan lukee Erja Manto.

Varpu Tavi on filosofian maisteri ja tietokirjailija, joka jo parikymmentä vuotta on tehnyt tietokirjoja aiheista, jotka liittyvät kulloiseenkin omaan elämänvaiheeseen ja kiinnostuksen kohteisiin. Nykyisen elämänvaiheen teemana on vanhuus, joka ei pelota, vaan herättää uteliaisuutta.

Jaa tämä:
Lataa alkuperäinen kuva ▼

Mistä suuret muutokset johtuvat ja miten niitä voisi ymmärtää? Epävarmuuden aika -kirjan tutkijat ja asiantuntijat tuovat työkaluja epävarmuuden keskelle

Systeeminen ajattelu tarjoaa välineitä monimutkaisten yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisemiseen, kuten syrjäytymisen ja työttömyyden vähentämiseen.

 

Elämme epävarmuuden aikaa. Ilmastonmuutos, luontokato, koronavirus, Brexit ja Ukrainan sota ovat osoittaneet, kuinka nopeasti koko maailmaa koskettavat kriisit syntyvät ja eskaloituvat. Kyseessä on laajempi systeeminen muutos, jonka kompleksisuutta edes asiantuntijat eivät aina ymmärrä. Yhtenä syynä tietämättömyyteemme ja avuttomuuteemme saattaa olla reduktionistinen, eli liian yksinkertainen tapa ymmärtää ilmiöitä ja niiden muutosta.

Epävarmuuden aika -kirjan 12 artikkelia avaa systeemiajattelun lähtökohtia, lisää ymmärrystä ilmiöiden taustalla olevasta keskinäisriippuvuudesta, kertoo mistä kompleksisuusajattelussa on kyse ja tarjoaa välineitä systeemisen tulkinnan sekä analyysien tekemiselle.

Muutosta tarkastellaan yhteiskunnan, organisaatioiden ja yksilöiden näkökulmista

Systeemiajattelu auttaa ymmärtämään asioiden ja ilmiöiden välisiä yhteyksiä ja niiden yhteisvaikutuksen kautta syntyvää dynamiikkaa. Keskinäisriippuvaisessa maailmassa asiat tapahtuvat aiempaa nopeammin ja kehitykseen liittyy epävarmuutta. Valintojen tekeminen on monimutkaisempaa vaihtoehtojen runsauden takia.

”Systeeminen ymmärrys lisäävät mahdollisuuksiamme toimia arjen tilanteissa, sosiaalisissa vuorovaikutussuhteissa ja työpaikoilla sekä harrastuksissa.”

Systeemisellä ajattelulla voidaan kehittää työyhteisöjä ja lisätä työn merkityksellisyyttä

Perttu SalovaaraJohanna Vuori ja Reima Launonen kirjoittavat demokraattisista organisaatioista ja yhteisöohjautuvuudesta.

Työelämän perinteinen, teollistumisen aikakaudella luotu mekanistinen järjestelmä on perustunut hierarkioille ja hyveenä nähtiin konemainen tehokkuus ja suorittaminen. Kun tulevaisuuden työelämässä korostuu kyky reagoida nopeasti sekä mukautua erilaisiin tilanteisiin ketterästi, hierarkkinen systeemi ei ole toimiva vaihtoehto. Työtehtävissä vaaditaan enenevissä määrin luovuutta sekä kykyä soveltaa ja reagoida tilannekohtaisesti.

”Itseohjautuvuus työelämässä ymmärretään usein itsensäjohtamisen vaatimuksena. Demokratiassa on kysymys siitä, että ihmisille annetaan ääni. Itsensäjohtaminen ei vielä anna työntekijälle ääntä. Radikaali itseohjautuvuus/yhteisöohjautuvuus perustuu siihen, että kaikille annetaan virallisesti ääni organisaatiossa. Yhteisöohjautuvuus on askel demokraattiseen työelämään.”

Yhteistyötä lisäämällä joustavampi julkishallinto

Liisa Virolainen ja Virpi Einola-Pekkinen kirjoittavat Suomen julkishallinnosta, jonka eri toimijoiden vastuut ja roolit on tarkoin määritelty. Se luotiin helposti ennakoitavissa olevaan toimintaympäristöön, mutta alati muuttuva maailma edellyttää yhteistyötä ja kirjoittajat painottavat etenkin verkostojen tärkeyttä.

”Tehokkuusvaateiden keskellä myös yhdessä ihmettelylle ja asioiden kehkeytymiselle on syytä varata aikaa. Kestävimmät ratkaisut ja parhaat ideat saattavat löytyvät juuri niin. Yhdessä ajattelu edellyttää kykyä sietää keskeneräisyyttä ja asettaa ajatuksensa alttiiksi ihmettelylle, arvostelulle ja yhteiselle jatkojalostamiselle. Myös hallinnon rakenteiden pitäisi tukea ilmiölähtöistä valmistelutapaa.”

Miten arvioida tuloksia tulevien strategioiden pohjaksi?

Sitran ennakointi- ja strategiajohtaja Katri Vataja kirjoittaa systeemisen muutoksen arvioinnista ja vaikuttavuudesta. Arviointi on palvellut päätöksentekijöitä analysoimalla, miten yhteiskunnallisiin haasteisiin pureutuvat politiikkatoimet, projektit tai ohjelmat ovat onnistuneet ja millaisia vaikutuksia niillä on ollut.

Perinteinen projekti- ja ohjelma-arviointi on postnormaaliin maailmaan liian kapea-alaista, lyhytjänteistä ja lineaarista. Se tunnistaa ratkaisuja taaksepäin katsomalla, vaikka muutoksen tekemiseen tarvitaan yhä kipeämmin ennakoivaa otetta sekä ymmärrystä kokonaisuuksista ja asioiden välisistä suhteista. Arvioinnin käytäntöjä tulee kehittää siten, että myös tulevaisuudessa arviointi vahvistaa demokraattista yhteiskuntaa ja tuottaa muutoksentekijöille ja päätöksentekijöille hyödyllistä tietoa paremman yhteiskunnan rakentamiseksi. ”

Kirja soveltuu sekä oppikirjaksi että yhteiskunnallista muutosta seuraavien lukijoiden peruslukemistoksi. Kirjan muut asiantuntijat ovat:

Kaisa Lähteenmäki-Smith, Samuli Manu, Jari Stenvall, Petri Virtanen, Niklas Lundström, Mikko Karhu, Juha Lindell ja Hanna-Kaisa Pernaa, Anu Järvensivu, Henna Paananen, Anna-Aurora Kork, Arto O. Salonen, Eveliina Salonen, JP Jakonen ja Mikael Seppälä.

Petri Uusikylä on valtiotieteiden tohtori ja tutkimusjohtaja Vaasan yliopiston johtamisen yksikössä. Hän on julkaissut lukuisia tieteellisiä artikkeleita, opaskirjoja ja tutkimusraportteja mm. kompleksisuustutkimuksesta ja innovaatiopolitiikasta.

Harri Jalonen toimii professorina Vaasan yliopiston johtamisen yksikössä. Jalonen on tutkinut muun muassa tiedolla johtamisen mahdollisuuksia ja erilaisia tietämättömyyden ilmenemismuotoja.

Tutustu kevään uutuuskirjoihin 

Jaa tämä:
Lataa alkuperäinen kuva ▼

Tulevaisuuden vasemmisto vapauttaa meidät suorittamisesta

Digitaalinen teknologia helpottaa poliittista aktivismia ja tuo tehokkuutta elämään samalla kuin tehokkuus uuvuttaa meidät. Vasemmistolaisen työväenliikkeen kannalta yksi tietoteknologisen murroksen polttavista ilmiöistä on alustatalouden synty ja uudet työn ja toimeentulon hankkimisen muodot. Innostus yrittäjyyteen liittyy usein haluun hallita omaa aikaa, mutta todellisuus on usein ajanhallinnan menetys.

Jukka Peltokosken ja Henrik Jaakkolan toimittama kirja kokoaa yhteen keskustelunavauksia, jotka rakentavat tulevaisuuden vasemmistoa.

Yli 200 vuoden ajan vasemmistoa ovat innoittaneet vapauden, solidaarisuuden ja tasa-arvon arvot ja niistä kertova tarina, joka on vienyt kohti parempaa maailmaa. Käänteinä tarinassa ovat olleet kamppailut työstä ja toimeentulosta mutta myös laajemmin yhteisöllisyydestä ja yhdenvertaisuudesta. 2020-luvulla kaiken ytimessä on ilmastokriisi. Tämä on viimeinen vuosikymmen, jolla on mahdollisuus saada päästöt pysähtymään ja laskemaan, jotta vältymme turvattomalta tulevaisuudelta, toteaa Li Andersson:

”Millään muulla poliittisella tavoitteella ei ole väliä, jos epäonnistumme ilmasto- ja ympäristöpolitiikassamme. Tulevien vuosien ja vuosikymmenten ajan tämän aiheen tuleekin olla jokaisen vakavasti otettavan poliittisen liikkeen keskiössä. On asetettava talousjärjestelmä ja kaikki inhimillinen toiminta maapallon kantokyvyn rajoihin.”

Kirjoittajina vasemmistolaisia poliitikkoja, itsenäisiä ajattelijoita ja aktivisteja

Kirjoittajat käsittelevät artikkeleissaan teemoja kuten hoiva, antirasismi, eriarvoisuus, työelämä, alustatalous, kaupunki ja työväenluokka. Kirjan kirjoittajat ovat Li Andersson, Mia Haglund, Toivo Haimi, Liban Sheikh, Pinja Vuorinen, Teppo Eskelinen, Anna Elomäki, Hanna-Kaisa Hoppania, Hanna Ylöstalo, Johanna Perkiö, Tero Toivanen, Minja Koskela, Laura Kolehmainen, Matias Nurminen, Jukka Peltokoski, Henrik Jaakkola ja Anna Kontula.

Kirjan tekstejä yhdistää näkemys siitä, että vasemmistoa tarvitaan yhteiskunnan muuttamiseksi ekologisesti ja sosiaalisesti kestäväksi. Valloittaakseen tulevaisuuden vasemmiston tulisi muun muassa valloittaa verkko sekä uutena julkisena tilana että yhteiskunnallisesti määrittyneenä teknologiana. Poliittista ohjelmaa kirja ei muotoile vaan antaa aineksia sen uudistamiseksi. Katse on Suomen yhteiskunnassa, mutta kamppailu tulevaisuudesta on maailmanlaajuinen.

Katoaako vasemmisto luokan mukana?

Anna Kontula kirjoittaa luokkayhteiskunnan roolista ympäristökatastrofin keskellä. Luokkakonflikti ja sen säätely parlamentarismin keinoin syntyivät, kun läntinen maailma siirtyi agraariyhteiskunnasta teolliseen aikaan. Ne ovat siis kiinteästi sidoksissa järjestelmään, joka perustuu kiihtyvään kulutuskulttuuriin ja fossiilisten luonnonvarojen käyttöön. Myös vasemmisto ideologiana, liikkeenä ja identiteettinä syntyi teolliseen yhteiskuntaan.

Yhteiskunnallisen liikkeen syntyminen edellyttää jaettuja tavoitteita, ja työväenliikkeessä ne rakentuivat luokkakonfliktin ympärille. Tänä päivänä useimmat suomalaiset osaavat lukea luokkatunnuksia ja määritellä jollakin tavoin oman luokka-asemansa. Kiinnostava ja paljon enteilevä muutos kuitenkin on, että verraten harva hahmottaa yhteiskuntaa luokkien kautta tai kokee luokan tärkeäksi osaksi identiteettiään.

Sosiologisessa mielessä luokat ovat edelleen olemassa ja selittävät erilaisia yhteiskunnallisia ilmiöitä. Koska luokat eivät enää ole ihmisten identiteetin perusta, niille ei voi myöskään rakentaa poliittista liikettä samaan tapaan kuin vielä sata vuotta sitten.

”Kun siis työväenliikkeen kulta-ajan peruskonflikti koskee kasvavan vaurauden oikeudenmukaista jakoa, nyt pääkysymykseksi näyttää muodostuvan, miten oikeus kuluttamiseen jaetaan. Kyse on edelleen myös rikkaista ja köyhistä, ilman muuta, ja yhteiskunnallisesta vallasta. Sen sijaan on epäselvää, voidaanko enää puhua työväenliikkeestä tai luokkakonfliktista. Uskon, että juuri tämä yhteiskunnallisten kamppailujen ydinkysymyksen uudelleenmäärittely on muuttamassa politiikan osapuolet, säännöt, koko pelin. ”

Onko feminismi identiteettipolitiikkaa?

Kun vasemmistolaiseen luokka-analyysiin lisätään sukupuolen näkökulmaa ja tarkastellaan työmarkkinoiden segregaatiota, palkkaepätasa-arvo on yksi osoitus siitä, että miestapaisuutta pidetään edelleen suomalaisessa yhteiskunnassa suuremmassa arvossa, kirjoittaa Minja Koskela.

Viimeistään korona-aika osoitti, että varhaiskasvatus on paitsi lapsen oikeus myös vanhempien työn tuottavuutta lisäävä tekijä. Silti varhaiskasvatuksen työntekijöiden yhteiskunnallinen panos nähdään pääasiassa kulueränä. Sairaanhoitajien työpanoksen merkitystä ei korona-aikana ole voinut kyseenalaistaa kukaan, mutta silti palkka laahaa työn vaativuuteen ja koulutukseen nähden. Lisäksi maahanmuuttajanaisten palkat ovat palkkavertailussa pienempiä kuin Suomessa syntyneiden suomalaisnaisten palkat.

Koskelan mukaan uusliberalistinen individualismi sivuuttaa yhteiskunnalliset rakenteet, eikä sen vuoksi voi toimia sosiaalisen oikeudenmukaisuuden muutosvoimana.

”Kun Sipilän hallitus leikkasi köyhiltä, opiskelijoilta ja julkisen sektorin pienituloisilta naisilta ja samanaikaisesti rajasi perheenyhdistämistä ja pakolaisten oikeuksia, teki se politiikkaa, jonka subjekti oli keskituloinen valkoinen mies.”

Identiteetti on siis politiikassa läsnä myös silloin, kun sitä ei suoraan nimetä. Uusliberalistisen feminismin paradoksi on se, että feminismi – jonka päämääränä on toimia yhteiskunnan tasa-arvoistajana, keskittyy vain yksilötason muutoksiin. Siksi feminismin tulisi jatkossakin huomioida kollektiiviset identiteettikategoriat ja niiden risteymät.

Jukka Peltokoski on KSL-opintokeskuksen koulutustuottaja, tietokirjailija ja monessa mukana oleva yhteiskunnallinen vaikuttaja.

Henrik Jaakkola on pitkän linjan kansalaisaktivisti ja Vasemmistoliiton poliittinen asiantuntija, joka on tutkinut puolueita sekä demokratiaa.

Jaa tämä:
Lataa alkuperäinen kuva ▼

Burnoutin jälkeen haussa: merkityksellinen työ – Kikuko Tsumuran palkittu kirjauutuus puhuttelee uupunutta nykyihmistä

Unelmoitko joskus työstä, jossa ei tarvitsisi ajatella? Kun tietotyöläinen on uupumisen partaalla aivot janoavat lepoa ja mieli kaipaa selkeitä työtehtäviä. Kikuko Tsumuran Unelma helposta työstä -romaanin päähenkilölle on käynyt juuri näin, jonka seurauksena nainen etsii työtä, johon olisi lyhyt työmatka ja mahdollisimman yksinkertaiset tehtävät.

”Vaikkapa sähkölinjalla sirkuttavien varpusten tai risteyksen läpi ajavien punaisten autojen laskeminen voisi sopia? // Lähes huomaamaton työ, jonka määrittely työksi oli jo kyseenalaista, olisi hyvä. // Lisäksi työ saisi olla sellainen, että pystyisin tekemään sitä yksin.”

Hyvinvoiva työyhteisö on monesti jopa palkkaa arvokkaampi

Naisen ensimmäinen pesti on valvontakamerakuvan tarkkaileminen, ja se osoittautuu varsin vaivalloiseksi tehtäväksi. Naisen vaihtaessa työstä toiseen saamme seurata mitä erikoisimpia työtehtäviä, kuten elämänohjeiden laatimista riisikeksipakkauksiin. Jokaisen uuden työn myötä nainen antaakin yhä enemmän itsestään ja voimavaroistaan työlle.

Siirtyessään työhön, jossa on mukavaa lounasseuraa ja toisiaan tukeva työyhteisö hän huomaakin, että työkaverit saattavat parhaimmillaan olla voimavara.

”Tsumura osoittaa, että merkityksen ja oikean jännityksen voi löytää mitä yllättävimmistä paikoista.”

Publishers Weekly

Työ kannattaa valita mielekkyyden mukaan – ei arvovaltaisten titteleiden perusteella

Uuden työuran edetessä käy yhä selvemmäksi, että kenties nainen etsiikin helpon työn sijaan jotain paljon tärkeämpää.

Erään työn yhteydessä nainen tapaa vanhainkodin sosiaalityöntekijänä toimineen miehen, joka on yllättäen kadonnut työpaikaltaan elääkseen mahdollisimman yksinkertaista elämää.

”Työpaikalla hän oli ollut esimiesasemassa ja kantanut paljon vastuuta. Sugai oli aina vastannut yksin laitoksen asukkaiden, näiden perheiden ja häntä myöhemmin aloittaneiden kollegoiden murheista. Sugailla oli ollut paljon stressiä eikä hän ollut koskaan kertonut eteenpäin yksityiskohtia häneen turvautuneiden huolista, vaan kantanut kaiken yksin.”

Unelma helposta työstä on Japanin arvostetuimmalla kirjallisuuspalkinnolla palkitun kirjailijan Kikuko Tsumuran kansainvälinen läpimurto. Kirja oli Time-lehden 100 kirjan listalla, jotka jokaisen pitäisi lukea vuoden aikana.

Äänikirjan lukee Karoliina Niskanen.

Kikuko Tsumura syntyi 1978 Osakassa, Japanissa. Ensimmäisessä työpaikassaan valmistumisen jälkeen hän kärsi työpaikkakiusaamisesta, minkä vuoksi hän irtisanoutui, kouluttautui uudelleen ja etsi uuden työn. Tsumura on voittanut lukuisia kirjallisuuspalkintoja, kuten Ryūnosuke Akutagawa- ja Noma-palkinnot.

Jaa tämä:
Lataa alkuperäinen kuva ▼

Kun seksin myyminen on oma valinta – seksityöntekijät paljastavat millaista työarki todellisuudessa on

Seksityön tekeminen tarkoittaa salailua, valehtelua ja jatkuvaa paljastumisen pelossa elämistä. Kirjassa Oma valinta 5 naista kertoo millaista on tehdä työtä, joka on muiden silmissä moraalisesti arveluttavaa ja jota ei voi lisätä ansioluetteloon, vaikka seksityöhönkin liittyy voimaantumista ja onnistumisia.

”Seksityötä pidetään tilanteesta ja puhujasta riippuen elintapana, harrastuksena, mielenterveysongelmana, väkivaltaisen lapsuuden tai päihteiden käytön seurauksena, hyväksikäyttönä, rikollisuutena, ihmiskaupan synonyymina tai patriarkaattisena väkivaltana. Me emme itseämme näistä kategorisoinneista tunnistaneet.”

Seksityöhön liittyy edelleen paljon ennakkoluuloja

Mistä seksityöntekijät haaveilevat ja mitä he puhuvat keskenään kahvipöydässä? Kuka seksityössä alistaa ja ketä? Ovatko kaikki seksipalvelujen myyjät päihdeongelmaisia ihmiskaupan uhreja ja ostajat onnettomia peräkammarin poikia ja reppanoita, jotka saavat vain rahalla? Milloin seksityö voimauttaa?

Syksyllä 2016 Tampereen Pro-tukipisteen tiloissa kokoontui kerran kuussa seksityöntekijöiden hyvinvointiryhmä.

Ryhmän toiminta muistutti monin paikoin työnohjausta, mutta työnohjaukseksi sitä ei saanut – virallisesti – kutsua, koska… niin miksi? Koska seksityöntekijät eivät ansaitse tukea työhönsä? Koska on moraalisesti arveluttavaa auttaa seksityöntekijöitä työssä eikä työstä?”

Suoraa puhetta kaksoiselämästä ja feminismistä

Kirjassa harkiten, vapaaehtoisesti ja eettisesti seksipalveluja myyvät suomalaiset naiset kertovat ammatistaan, elämästään, toiveistaan, peloistaan ja iloistaan. Heillä on kokemusta seksialan eri töistä yhteensä kymmeniä vuosia. He kertovat suoraan, mikä seksityössä on hauskaa ja mikä vähemmän hauskaa, mikä suomalaisessa parituslainsäädännössä pännii ja miksi seksipalveluiden myyminen on feministinen teko. Kirja raottaa mystisyyden verhoa ja kertoo, millaista seksityöntekijän arki on verkkosukkahousujen ja vellinkeiton välillä tasapainoillessa.

”Vietämme kaksoiselämää, jossa töihin mennessämme piilotamme kaiken yksityiselämään viittaavan ja töistä palattuamme yritämme teeskennellä, ettei mitään, mitä äsken teimme, ole olemassakaan. Alinomainen salailu ja valehtelu on kuluttavaa. Jokainen voi kuvitella, miltä tuntuisi yrittää piilottaa yksi osa elämästä täysin muilta läheisiltä. Työasioista ei voi koskaan puhua kepeästi leikkipuistossa, illanistujaisissa tai harrastusporukassa. Kaikki työn onnistumiset, ilot ja murheet on pidettävä sisällään.”

Oma valinta -kirjan kirjoittajat Miia, Johanna, Sara, Elina ja Susanna ovat suomalaisia seksityöntekijöitä. Kirjan kuvat on piirtänyt Julie Saltbacka. Kirjaryhmää ohjasi YTM Päivi Ahtiala. Kirja sai alkunsa, kun seksityöntekijöiden ammattia pohtiva ryhmä halusi kertoa seksityön sisällöstä ja haasteista suomalaisille.

Jaa tämä: