Avainsana-arkisto: Venäjä

Full-size Image
Lataa alkuperäinen kuva ▼

Lauri Nurmen kirja paljastaa uutta tietoa Nato-jäsenyyden valmisteluista ja salaisista neuvotteluista

Suomen salattu tie Natoon on ensimmäinen teos, jossa keskeiset päätöksentekijät kertovat näkemyksensä Nato-prosessin värikkäistä vaiheista. Muun muassa tasavallan presidentti Sauli Niinistö, puolustusministerit Carl Haglund, Jussi Niinistö ja Antti Kaikkonen sekä puolustusvoimain komentaja Jarmo Lindberg ovat antaneet kirjaa varten pitkät haastattelut.

Suomi jätti 18. toukokuuta 2022 Naton jäsenyyshakemuksen. Jäsenyyspäätös ja virallinen asian käsittely etenivät huimalla vauhdilla, mutta todellisuudessa jäsenyyttä oli valmisteltu politiikan ja puolustusvoimien kulisseissa jo toistakymmentä vuotta.

27.2.2022 TP-Utvassa tehtiin historiallinen päätös: Suomi haluaa hakea Naton jäsenyyttä. “Todettiin, että sotilaallinen liittoutumattomuus tulee harkita uudelleen”, Niinistö kertoo. 

Nato-prosessia aitiopaikalta seurannut politiikan toimittaja Lauri Nurmi valottaa, minkälaisia toimenpiteitä taustalla tehtiin, jotta Suomi pääsi viidennen artiklan suojiin lopulta niin kivuttomasti. Kirja sisältää uutta tietoa muun muassa Yhdysvaltojen, Iso-Britannian ja Ruotsin kanssa käydyistä salaisista neuvotteluista.

Skotlannissa Niinistöllä oli tapaaminen myös Britannian puolustusministerin Ben Wallacen kanssa. ”Wallace kertoi brittien arviosta, että Venäjä todennäköisesti hyökkäisi täydellä voimalla Ukrainaan ja että britit aseistaisivat ukrainalaisia. Hän oli jenkkien tavoin aika lailla varma, että venäläiset sieltä ryhmittyvät, ja otti esille myös Suomen mahdollisesti tarvitsemat turvatakuut.” 

Kirjassa tasavallan presidentti Sauli Niinistö kertoo, miten hän piti vuosina 2021 ja 2022 tiivistä yhteyttä Yhdysvaltojen presidenttiin, Ruotsin pääministeriin ja Venäjän presidenttiin.

Biden toivotti Suomen tervetulleeksi Naton jäseneksi. ”Tammikuun puhelussa kävimme tätä Nato-asiaa läpi. Bidenin sanoma oli, että Yhdysvallat ei halunnut yllyttää, mutta tervetuloa aina.”

18. tammikuuta Biden pyysi Niinistöä soittamaan Putinille ja kertomaan tälle, että Suomi liittyisi Natoon, jos Venäjä aloittaisi suurhyökkäyksen Ukrainassa. Niinistö soitti Putinille kolme päivää myöhemmin ja varmisti, että sanoma menisi Venäjän johtajalle perille.

Niinistö arvioi, että Putin ymmärsi, mitä hän halusi Suomen suhteesta Natoon tälle viestiä. ”Venäläiset eivät tainneet korviaan lotkautella sille, mitä Suomi ja Ruotsi miettivät, mutta joka tapauksessa heillä oli tiedossaan, että me joutuisimme ihan toiselta kantilta miettimään, jos…”, Niinistö kertoo tekemästään Nato-hakemuksen vihjauksesta. ”Se sanoma meni varmasti hänelle perille kyllä.”

Niinistölle välitettiin viesti Donald Trumpilta. Entinen presidentti kannatti niin ikään Suomen pääsyä Natoon. Trumpin myötämielisyys oli Suomen asialle eduksi republikaanisen puolueen sisällä.

Lauri Nurmi on haastatellut kirjaa varten myös Ruotsin vuosien 2014–2022 puolustusministeriä Peter Hultqvistia, sekä monia muita Nato-jäsenyyteen vaikuttaneita politiikan kärkinimiä Suomesta ja ulkomailta. Oman näkemyksensä tapahtumista kertovat muun muassa Timo Soini, Antti Kaikkonen, Jussi Niinistö, Carl Haglund, Alexander Stubb, Jarmo Lindberg, Pekka Haavisto ja Petteri Orpo. 

”Koko kepun vanha ulkopoliittinen genre – Seppo Kääriäinen, Mauri Pekkarinen ja muut – pistettiin pois. Vaikka Sipilä ei itse ollut mikään Nato-mies, hän salli tämän kaiken. Ja Stubb tuki meitä ihan kybällä.” – Timo Soini kertoo, miten hän ajoi hallitusohjelmaan Nato-selvityksen tekemisen.

Sauli Niinistöä ärsyttää asetelma, jossa jotkut antavat Nato-Suomessa ymmärtää, että olisivat olleet aiemmin valmiita toimimaan toisin, mutta päättivät vaieta. ”Kyllä minä olisin, mutta kun ei se Niinistö. Voi helvetti. Se on täysin absurdi väite, että olisin ollut jotenkin Yhdysvaltoja vastaan.” 

Kirja nyt kirjakaupoissa, sekä e- ja äänikirjapalveluissa. Äänikirjan lukee Pertti Huuskonen.

Lauri Nurmi on Iltalehden palkittu politiikan toimittaja ja pääkirjoitustoimittaja. Nurmi on erikoistunut ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan. Viime vuosina hän on kirjoittanut lukuisia valtakunnan ykkösuutisiksi nousseita skuuppeja Suomen tiestä puolustusliitto Natoon. Kirjoituksia on siteerattu laajasti Ruotsissa ja maailman eri tiedotusvälineissä.

Jaa tämä:
Full-size Image
Lataa alkuperäinen kuva ▼

Markku Heikkilän uutuuskirja on ainutlaatuinen retki arktisen alueen elämään, myytteihin ja muutoksiin

Arktisen alueen ilmasto muuttuu, ja samaan aikaan maastoon piirtyy rajoja, jotka eristävät ihmiset toisistaan. Suomen johtava arktisten asioiden tuntija vie kirjassaan matkalle maailmaan, josta osan olemme juuri menettämässä kenties lopullisesti.

Markku Heikkilä tuntee arktisen alueen syvällisesti. Kirjassaan Arktisen maailman jäljillä hän kertoo havaintoja 25 vuoden aikana tekemiltään matkoilta, jotka ovat ulottuneet niin Kanadan pohjoisosista Ob-joelle kuin Petsamosta Islantiin ja Alaskasta Karigasniemelle. Heikkilä ei seikkaile jäätiköillä ja tiettömien taipaleiden takana, vaan liikkuu ihmisten parissa alueen kylissä ja kaupungeissa.

Kirja rikkoo arktiseen alueeseen ja sen elämään liittyviä myyttejä ja ennakko-odotuksia. Heikkilä nostaa esiin harvojen tuntemia arktisia tapahtumia ja tarinoita, kuten hantien talvisodan, Alaskan saamelaisporot ja Huippuvuorten ballerinan.

Heikkilä on ollut todistamassa, kuinka arktisten maiden yhteistyö aikanaan syntyi ja kuinka yhteistyölle kävi kehnosti Venäjän hyökättyä Ukrainaan. Hän kuvaa maailmaa, jossa elämä ehti hetken aikaa olla yhteistä, kunnes historia otti jättiloikan taaksepäin, ja arktisen maailman jäljet alkoivat peittyä maailmanpolitiikan myrskyyn.

Kirja nyt kirjakaupoissa, sekä e- ja äänikirjapalveluissa. Äänikirjan lukee Aku Laitinen.

Markku Heikkilä on toimittajana ja Lapin yliopiston Arktisen keskuksen tiedeviestinnän päällikkönä seurannut tiiviisti pohjoisia asioita ja toiminut alueella jo noin 30 vuoden ajan. Useita tietokirjoja julkaissut Heikkilä on monipuolinen kirjoittaja, joka on saanut mm. Valtion tiedonjulkistamispalkinnon.

Jaa tämä:
Full-size Image
Lataa alkuperäinen kuva ▼

Miksi Ukraina ei ole Venäjä – ukrainalaiset kertovat

Kalle Kniivilän kirjassa Maa joka heräsi sodan jalkoihin joutuneet ukrainalaiset kertovat, miten heidän maansa on muuttunut Neuvostoliiton hajottua ja miten Ukraina heidän mielestään poikkeaa Venäjästä. Kniivilä teki kirjan haastattelut Ukrainassa syksyllä 2022.

Venäjän johtajat ovat satojen vuosien ajan yrittäneet opettaa ukrainalaisille, että he oikeasti ovat venäläisiä. Ukrainan kansallista heräämistä on kaikin keinoin vastustettu. Neuvostoliiton hajottua maat ovat kehittyneet eri suuntiin, ja yhä useammat ukrainalaiset ovat päättäneet, etteivät he halua olla venäläisiä.

Vuoden 2014 vallankumous ja vuonna 2022 alkanut hyökkäyssota herättivät viimeisetkin epäröijät. Kun Venäjä vaihtoi vuosikausia kestäneen kulissien takaisen juonittelun suoraan sotilaalliseen hyökkäykseen, Ukrainaan syntyi ennenkokematon kansallinen yhtenäisyys.

Mihin ero maiden välillä perustuu? Miten on mahdollista, että ukrainalaiset kerran toisensa jälkeen ovat onnistuneet vaihtamaan vallanpitäjiään, kun taas Venäjällä Vladimir Putinin yksinvaltiuden vastustajat joutuvat telkien taakse tai hautausmaalle? Kirjassa tavalliset ukrainalaiset pääsevät kertomaan näkemyksensä.

Zelenskyi on populisti jota kansa rakastaa

Ukrainassa maan ensimmäinen presidentti vaihdettiin toiseen vaaleilla jo vuonna 1994, ja siitä lähtien vallanpitäjät on äänestetty viralta lähes joka vaaleissa.

– Me Ukrainassa olemme aina epäilevällä kannalla omien poliitikkojemme suhteen, me yritämme muuttaa asioita. Ehkä tulokset eivät aina ole hyviä, ehkä me joskus olemme liiankin kriittisiä poliitikkoja kohtaan, mutta juuri sehän on demokratiaa, Kniivilän haastattelema Olha pohtii.

Koomikko Volodymyr Zelenskyi valittiin Ukrainan presidentiksi, koska kansa halusi muutosta. Valtiotieteilijät ja politiikan toimittajat pitivät Zelenskyiä populistina, joka hukutti kuulijansa kauniisiin sanoihin. Hänen suosionsa oli jo hiipumassa, kun Venäjä hyökkäsi.

Sodan alettua Zelenskyistä on tullut Ukrainan sankaruuden symboli koko maailmalle, mutta kotimaassa hän jakaa yhä mielipiteitä.

– Tämä sota on tehnyt hänestä sankarin, suurilta osin niiden ulkomaisten tiedotusvälineiden ja valtionpäämiesten ansiosta, jotka ovat nostaneet hänet jalustalle. Ja jos presidentin kansliassa jotain osataan, niin kirjoittaa puheita. Hänen puheensa ovat todella hyviä ja tarpeellisia, mutta niiden lisäksi tarvitaan konkreettisia tekoja. Niistä oikeusjärjestelmän uudistaminen olisi tärkein, Tatjana toteaa kirjassa.

– Haluan presidentiksi Zelenskyin, hän on tehnyt sen mitä muut presidentit eivät ole saaneet aikaan. Hän alkoi rakentaa teitä, hän hajotti parlamentin. Hän tietää mitä tekee. Monet luulivat, että presidentti pakenisi kun sota alkaa. Mutta hän jäi tänne, Anna sanoo.

Kirja nyt kirjakaupoissa, sekä e- ja äänikirjapalveluissa.

Äänikirjan lukee Markus Niemi.

Kalle Kniivilä on ruotsinsuomalainen tietokirjailija ja Malmössä ilmestyvän Sydsvenska Dagbladetin Venäjään erikoistunut toimittaja. Hän toimi lähetystöneuvoksena Ruotsin lähetystössä Kiovassa 2019 sen jälkeen, kun hänet oli karkotettu Moskovasta. Useita tietokirjoja tehnyt Kniivilä on saanut muun muassa Kanava-palkinnon.

www.kniivila.net (mm. kuvia kirjaan haastatelluista henkilöistä)

Jaa tämä:
Full-size Image
Lataa alkuperäinen kuva ▼

Toimittaja Marina Ovsjannikova protestoi Venäjän tv-uutisissa sotaa vastaan – uutuuskirja No war nyt suomeksi

Venäläinen tv-toimittaja Marina Ovsjannikova tuli kansainvälisesti tunnetuksi protestoituaan sotaa vastaan Venäjän television suorassa uutislähetyksessä maaliskuussa 2022. Uutuuskirjassa No War hän kertoo, miten päätyi rohkeaan tekoonsa ja mitä hänelle sen jälkeen tapahtui.

”Kaksi poliisia saattaa minua pitkin tv-keskuksen loputonta käytävää. Kaikki maailman johtavat tv-yhtiöt näyttävät jo klippiä sodanvastaisesta esiintymisestäni. Sadat ihmiset kirjoittavat kiitollisina sosiaalisessa mediassa. Myöhemmin kuulen, että Ostankinon tv-keskuksen edessä seisoi mies kädessään valkoisia ruusuja: hän halusi ojentaa ne minulle kiitokseksi.”

Kansainvälisen uutistoimituksen työntekijänä Marina Ovsjannikova oli jo pitkään tiennyt, että Kreml valehtelee jatkuvasti Venäjän kansalle. Ukrainan sota oli kuitenkin hänelle liikaa; hän ei voinut enää olla hiljaa.

”Valitettavasti olen viime vuodet ollut töissä ykköskanavalla ja tuottanut Kremlin propagandaa. Häpeän sitä nyt valtavasti. Häpeän sitä, että sallin valehtelemisen tv-ruudulla. Häpeän sitä, että sallin venäläisten tyhmentämisen.”

marina_capture_news_into_kustannus_no_war
Marina Ovsjannikova keskeytti 14.3.2022 Venäjän television suoran uutislähetyksen nostamalla kameroiden eteen kyltin, jossa luki: ”NO WAR. Lopettakaa sota. Älkää uskoko propagandaa. Täällä teille valehdellaan. Russians against war.”

Protestin jälkeen Marina Ovsjannikova löysi itsensä keskeltä informaatiosotaa. Venäjällä häntä syytettiin kytköksistä Britannian suurlähetystöön, Ukrainassa hänen sanottiin työskentelevän Venäjän vakoojana. Häntä häirittiin jatkuvasti internetissä. Hänen entinen aviomiehensä haastoi hänet oikeuteen ja yritti viedä häneltä lastensa huoltajuuden. Hänen poikansa ja äitinsä käänsivät hänelle selkänsä. Ovsjannikovalla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin matkustaa Moskovaan taistelemaan tyttärestään.

Lopulta Marina Ovsjannikova tuomittiin kotiarestiin. Uuden sotaan liittyvien ”valheiden” levittämisen kieltävän lain mukaan häntä odotti kymmenen vuoden vankeustuomio. Muutama päivä ennen oikeudenkäyntiä hän onnistui kuin ihmeen kaupalla pakenemaan tyttärensä kanssa. Nyt Ovsjannikova haluaa kertoa tarinansa.

No War – Toimittajan taistelu sotaa vastaan on saatavissa kirjakaupoista, sekä e- ja äänikirjapalveluista.

Kirjan on suomentanut Kirsti Era. Äänikirjan lukee Usva Kärnä.

Jaa tämä:
Full-size Image
Lataa alkuperäinen kuva ▼

Lapsuus sotien ja karkotusten jaloissa: inkerinsuomalaisten selviytymistaistelu, joka sisälsi myös ilon hetkiä

Sodan ja karkotuksen lapset avaa yhdeksän inkerinsuomalaisen elämäntarinan, jossa menneisyys piirtyy esiin lapsuusmuistojen ja omakohtaisten kertomusten kautta.

Kymmenientuhansien inkerinsuomalaisten kohtaloihin jättivät jälkensä 1900-luvun Euroopan sodat, Neuvostoliiton kansallisuuspolitiikka ja elämä Neuvostoliitossa ja yli sen rajojen. Ihmiset menettivät kotinsa ja perheitä hajosi, ja se heijastuu nykypäivään muistoina, kokemuksina ja kertomuksina.

Maiju Kortteen ja Ulla Savolaisen tietokirjassa käsitellään tätä historiaa yhdeksän elämäntarinan kautta. Haastatteluissa tuotetun muistitiedon sekä kirjallisten muistelmien hyödyntämisen kautta sodan ja karkotuksen kokeneiden henkilöiden omat näkökulmat nousevat etualalle samalla kun inkerinsuomalaisten historia asettuu osaksi laajempaa Euroopan historiaa.

Ei niinkään vaiettuja kuin aiemmin ohitettuja kokemuksia

Vaikka inkeriläisten historia mielletään toisinaan täysin vaiettuna menneisyytenä, inkerinsuomalaiset ovat esimerkiksi kirjoittaneet kokemuksistaan runsaasti muistelmia, joita on julkaistu Suomessa 1930-luvulta lähtien. Sodan ja karkotuksen lapset -teoksessa käsiteltävät muistelmaromaanit saavat rinnalleen myös suullisia muistelmia.

Kirjassa käsiteltävät vuosien 2018–2020 välillä tuotetut muistitietohaastattelut on pääosin tehty Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran, Inkeriläisten sivistyssäätiön ja Kansallisarkiston kolmivuotisessa Inkeri ja inke­riläisyys − muistot talteen, arkistot haltuun -yhteistyöhankkeessa. Hankkeessa haastateltiin monia ihmisiä, jotka ovat jo vuosia toimineet aktiivisesti inkerinsuomalaisten hyväksi ja puhuneet tai kirjoittaneet heidän kohtaloistaan pyrkien tuomaan inkerinsuomalaisten historiaa ja nykyhetkeä paremmin suuren yleisön tietoisuuteen. Toisaalta haastatteluissa tallennettiin arkistoon myös sellaisten ihmisten elämäntarinoita ja näkemyksiä, jotka eivät niistä olleet aiemmin julkisesti puhuneet.

– Meille on ollut merkityksellistä tuoda esiin sitä, että kokijat ovat kyllä aktiivisesti tuoneet esiin muistojaan ja kokemuksiaan. Eri asia on se, kuinka hyvin heitä on kuultu. Meille on ollut tärkeää oppia näistä elämäntarinoista sekä yrittää kirjassamme kertoa niiden rinnalla yhdenlainen tulkinta koetusta lapsuudesta historiallisten mullistusten keskellä.

Inkeriläisperheet joutuivat alati muuttamaan ja aloittamaan uudestaan

Kirjassa kuvattuja inkerinsuomalaisten elämäntarinoita yhdistää jatkuva liike. Monien perheiden piti aloittaa elämänsä lähes tyhjästä monia kertoja uudelleen. Samanlaisia kokemuksia on toki muillakin Neuvostoliitossa karkotuksen kokeneilla perheillä kansalaisuuteen katsomatta.

Muuttoliike, karkotukset ja pakkosiirrot eivät tapahtuneet vain Neuvostoliiton sisällä, vaan inkerinsuomalaisia evakuoitiin toisen maailmansodan aikaan suomalaisten ja saksalaisten sotilaiden toimesta Inkerinmaalta Viron kautta Suomeen. Suomesta toiset pakenivat edelleen Ruotsiin tai kauemmaksikin. Osa totutteli elämään Suomessa ja toiset palasivat tai heidät palautettiin Neuvostoliittoon, jossa vaeltava elämä jatkui. Samalla perheet ja suvut saattoivat hajota eri maihin ja yhteydet katketa.

Kirja osoittaa, että sodankaan keskellä ihmisen elämä ei pelkisty kärsimykseksi

Inkeriläisten lapsuutta varjostivat sodat, pelot, nälkä ja pirstaleinen koulunkäynti. Ja vaikka kirjan päähenkilöiden lapsuutta värittivät jo varhain omaksuttu vastuutaakka sekä pelot ja traagiset menetykset, muistellaan teoksessa myös lapsuuden huolettomuutta, toivoa ja onnenhetkiä. Entiset sodan ja karkotuksen lapset eivät koe itseään yksinomaan uhreiksi: he ovat ennen kaikkea oman elämänsä aktiivisia toimijoita.

Ulla Savolainen (s. 1983) on folkloristiikan sekä kulttuurisen muistin ja muistitiedon tutkimuksen dosentti Helsingin ja Turun yliopistoissa. Hän on tutkinut entisten Kannaksen lapsievakkojen muistelukerrontaa, Saksan ja Unkarin kansalaisten jatkosodan jälkeisen internoinnin käsittelyä Suomessa sekä inkerinsuomalaisten menneisyyksien muistamista ja muistamattomuutta.

Maiju Korte (s. 1980) on filosofian maisteri ja arkistotutkija Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistossa. Vuosina 2018–2020 hän työskenteli SKS:n, Kansallisarkiston ja Inkeriläisten sivistyssäätiön Inkeri ja inkeriläisyys – muistot talteen, arkistot haltuun -yhteistyöhankkeessa projektipäällikkönä. Hankkeessa tehtiin mm. muistitietohaastatteluita ja tallennettiin inkeriläisten arkistoaineistoja.

Jaa tämä:
Full-size Image
Lataa alkuperäinen kuva ▼

Väkivaltaisen Venäjän uskomattomia ihmiskohtaloita

Antto Terraksen verisistä tositarinoista koottu True crime -kokoelma kuvaa Venäläisen yhteiskunnan väkivaltaisia rakenteita.

Verinen Venäjä -teos johdattaa lukijan syvälle Neuvostoliiton ja Venäjän rikolliseen maailmaan. Tapahtumat sijoittuvat ajallisesti Neuvostoliiton ja nyky-Venäjän kaudelle.

Teokseen on valittu kymmeniä kriminaaleja tositapahtumia, joiden kautta tutuiksi tulevat myös vallinneet yhteiskunnalliset olot ja sosiaalinen todellisuus.

”Joidenkin tarinoiden sisältö on ainoastaan verinen, joidenkin vähän myös koominen, ja aika moni kertomus saattaa tuntua uskomattomalta. Kaikki käsiteltävät rikokset ovat kuitenkin tapahtuneet. Niihin ei ole tarvinnut lisätä väriä eikä makua.”

Arvaamattomassa naapurivaltiossamme eletään ja kuollaan omien sääntöjen mukaan

Sosialistisen imperiumin romahtamista ei seurannut vapauden aika, vaan ryöstelyn, valheen ja veren aikakausi. Oligarkit veivät valtiolta omaisuuden ja poliitikot tulevaisuuden. Miliisit muuttuivat vuonna 2011 poliiseiksi, mutta käytännön parannukset jäivätkin siihen. Kansalaiset eivät voineet kuin käydä toistensa kurkkuun pysyäkseen hengissä

Järjestäytyneen ja järjestelmän ylläpitämän rikollisuuden lisäksi maasta löytyy valtava määrä yhden asian tai edun häikäilemättömiä tavoittelijoita. Virallisen alamaailman rinnalla rikollisella kentällä temmeltävät poliiseiksi muutetut miliisit ja muut vallankäyttäjät. Viranomaisilla on ollut Venäjällä aina tiivis suhde bandiitteihin: he joko tutkivat, vähättelevät tai tekevät rikoksia. Teos raottaa myös Venäjän vankeinhoitolaitoksen jäätyneitä portteja.

”Tahdoin maalata jokaiseen tarinaan myös taustan, aikaa ja sen arvostamia sääntöjä unohtamatta. Olen varma, ettei seuraavia veritekoja ymmärretä taustoittamiseni vuoksi yhtään sen paremmin, mutta faktana pidän myös sitä, että yhteisö ja olosuhteet vaikuttavat ihmisten valintoihin lähes aina. Tarunhohtoista itämafiaa ei välttämättä edes ole. On vain monella tapaa hukassa olevia ihmisiä, jotka koettavat pärjätä parhaansa mukaan.”

Äänikirjasarja ja printtikirja nyt saatavilla kirjakaupoista, sekä e- ja äänikirjapalveluista.

”Viihdyttävä kirja. Todella rankkoja tarinoita, tummalla huumorilla höystettyinä. Erinomainen lukija.” Jari, Bookbeat

Todella hyvä ja mielenkiintoinen. Kertoi hyvin myös Venäjän oikeuskäytännöstä, joka tuntuu ihan uskomattomalta musta-valkoisine ajattelutapoineen ja “alennuksineen”. -Marianna, Storytel

Äänikirjat lukee Jari Nissinen.

Antto Terras (s. 1973 Tallinna) tunnetaan parhaiten humoristisista tietoteoksistaan, joissa yhdistyvät rankka fakta ja hulvaton kerronta. Tekijän jäljittelemätön tyyli ja tarkka havainnointikyky ovat ihastuttaneet lukijoita mm. Stockmann Yard – ja Tallinnan tappajat -teoksissa.

Jaa tämä:
Full-size Image
Lataa alkuperäinen kuva ▼

Into Kustannus julkaisee No War -toimittajana tunnetun Marina Ovsjannikovan sodanaikaiset muistelmat

Marina Ovsjannikova on ukrainalais-venäläinen toimittaja, joka sai kansainvälistä huomiota ja menetti työnsä Venäjän televisiossa esitettyään suorassa uutislähetyksessä sodanvastaisen viestin. Myöhemmin hän pakeni lapsensa kanssa Venäjältä, jossa odotti vankilatuomio.

Naistoimittajan rohkea ja yksinäinen taistelu sotaa vastaan

Kansainvälisen uutistoimituksen työntekijänä Ovsjannikova oli pitkään tiennyt, että Kreml valehtelee jatkuvasti Venäjän kansalle. Ukrainan sota oli kuitenkin liikaa; hän ei voinut enää olla hiljaa. Ovsjannikova keskeytti 14.3.2022 uutislähetyksen nostamalla kameroiden eteen kyltin, jossa luki ”Ei sodalle. Älkää uskoko propagandaa.”

Protestin jälkeen Ovsjannikova joutui keskelle informaatiosotaa. Häntä syytettiin kytköksistä Britannian suurlähetystöön ja häirittiin internetissä. Hänen ex-miehensä yritti viedä lasten huoltajuuden. Hänen poikansa ja äitinsä käänsivät hänelle selkänsä.

Ovsjannikova tuomittiin kotiarestiin, ja häntä odotti kymmenen vuoden vankeustuomio. Ennen oikeudenkäyntiä hän onnistui kuitenkin pakenemaan tyttärensä kanssa. Nyt hän haluaa kertoa tarinansa.

NO WAR – toimittajan taistelu sotaa vastaan julkaistaan 29.5.2023.

marina_capture_news_into_kustannus_no_war
Marina Ovsjannikova protestoi Ukrainan sotaa vastaan suorassa lähetyksessä.
Jaa tämä:
Full-size Image
Lataa alkuperäinen kuva ▼

Suomen ensimmäinen presidentti K.J. Ståhlberg uskalsi tehdä urallaan näkyviä irtiottoja vallitsevasta ajattelusta

Petri Laukan teos K.J Ståhlbergin armoton matka kuvaa Ståhlbergin merkitystä suomalaisen oikeusvaltion ja parlamentarismin rakentajana. Kirja esittelee omaperäisen ajattelijan, jonka teesejä olivat kansanvaltaisuus, vapaamielisyys, yleinen äänioikeus sekä sosiaaliset uudistukset.

Suomen tasavallan tekijä, ensimmäinen presidentti Kaarlo Juho Ståhlberg tunnetaan parhaiten lapuanliikkeen tekemästä kyydityksestä syksyllä 1930. Neljä miestä kaappasi Kaarlo ja Ester Ståhlbergin aamukävelyltä ja lähti väkisin viemään itärajalle Joensuun. Tapaus on yksi Suomen poliittisen historian hirvittävimpiä. Muilutusreissu epäonnistui pitkälti Ståhlbergin pariskunnan sitkeyden ansiosta.

Järkyttävä muilutus on jättänyt taka-alalle Ståhlbergin laajan ja merkityksellisen toiminnan demokraattisen oikeusvaltion rakentamisessa. Lisäksi Ståhlberg osallistui monella tavalla venäläistämisen vastustamiseen 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa. Venäjä halusi tutunoloisesti laajentua rajojensa ulkopuolelle. Baltian maita, Puolaa ja Länsi-Ukrainaa oli ryhdytty kaikin tavoin venäläistämään. Suomen suuriruhtinaskuntaa odotti sama kohtalo. 

Välinpitämättömyys edistää Venäjän asiaa

Ståhlberg vastusti Venäjän aikeita ja koosti anonyymisti tietokirjasen nimeltä Erinäisiä venäläistyttämistoimenpiteitä vuonna 1901. Ståhlbergin mukaan venäläiset juuri toivovat ajattelua, että ”eihän niille mitään mahda”, annetaan mennä vain. Kirjasessa päätellään, että passiivinen vastarinta on parempi vaihtoehto kuin passiivinen apaattisuus. Välinpitämättömyys edistää aina Venäjän asiaa.

Kirjasessaan Ståhlberg esittelee väkivallattoman vastarinnan aakkosia ja patistaa suomalaisia kansalaistottelemattomuuteen. Hän myös toteutti vastarintaa omassa työssään senaatin esittelevänä viranomaisena, ja sai tpoikkiteloin asettumisestaan potkut Suomea tsaarin nimissä hallinneelta kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikovilta. 

Kansalaisyhteiskunta ja kansanvalta

Ståhlberg oli varhaisia kansalaisyhteiskunnan käytännön toteuttajia. Hän osallistui Suomen oikeuksia kaventaneen helmikuun manifestin jälkeiseen toimintaan. Ståhlberg oli mukana koostamassa kansalaiskokouksen kirjelmää senaatille. Yli 500 alle­kirjoittanutta pyysi, ettei senaatti hyväksyisi oikeusjärjestyksen vastaista keisarin säädöstä.

Ståhlbergin ajattelu kehittyi liberaaliksi 1800-luvun loppupuolella. Ajattelua leimasi järkiperäisyys, edistyksen tavoittelu, tasa-­arvoisuus ja yhteinen etu. Hänen mukaansa valtion on suvaittava erilaisia näkökantoja ja huolehdittava muidenkin kuin enem­mistön eduista. Jokaisella on oikeus arvostella hallitusta, mutta siitä huolimatta hallituksen on kohdeltava kansalaisia oikeuden­mukaisesti. Se näkyy edelleen muun muassa Suomen hallitusmuodossa. 

Kieltolain vastustaja ja naisten oikeuksien puolustaja

Minna Canthin ajattelu vaikutti myös suuresti Ståhlbergiin. Hän katsoi tuoreeltaan näytelmän Työmiehen vaimo alkuvuodesta 1885. Canthin näytelmässä oli ajattelemaan panevaa moraalista pohdintaa uskonnon asemasta vanhan järjestelmän luutumien pönkittäjänä. Näytelmää haukuttiin varsin laajalti. Ståhlberg oli toista mieltä kuin kriitikot. Tosiolojen kuvaus oli tietenkin hurja, mutta Ståhlbergista täysin oikeutettua. Näytelmässä kuvattu maailma ei ollut outo tai vieras.

Senaattorina Ståhlberg oli valmistelemassa äänioikeusuudistusta, johon saatiin mukaan naisten äänioikeus vuonna 1906. Ståhlberg vastusti kieltolakia, jota piti oikeudenmukaisuuden ja lain toteutumisen kannalta vääränä ratkaisuna. Hän erosi kun laki meni senaatissa läpi. Vuosia myöhemmin itsenäisen Suomen eduskunta joutui toteamaan Ståhlbergin perustelujen osuneen oikeaan. 

Presidentti-instituution luoja

Tasavallan ensimmäisenä presidenttinä Ståhlberg kohtasi paljon ilkkumista ja vähättelyä eri puolilta yhteiskuntaa upseeristoa myöten. Hän oli voittanut äänestyksessä Mannerheimin, joka hänkin kääntyi valittua presidenttiä vastaan. Helsinkiin tullessa tai sieltä poistuessa Mannerheimia juhlisti lippurivi. Varsinainen päämies jäi usein huomiotta ja hän sai haukkumakirjeitä. Presidentinlinnaan soiteltiin myös uhkauspuheluita.

Vuosien vieriessä suhtautuminen lieveni, kun arvostelijat havaitsivat presidentin tuovan vakautta. Ståhlbergin kaudella aloitettiin nykypäivään jatkunut perinne itsenäisyyspäivän linnanjuhlista. Jo 1920-luvulla niistä raportoitiin näyttävästi lehtiin.

Petri Laukka on filosofian tohtori ja kulttuurihistorioitsija. Hän väitteli Lapin yliopiston yhteiskuntatieteellisessä tiedekunnassa Hurriganesin merkityksestä 1970-luvun suomettuneessa Suomessa. Laukka on työskennellyt journalistina ja mm. sanomalehti Kalevan kulttuuritoimituksen päällikkönä sekä uutispäällikkönä. Nykyisin hän on Kalevan pääkirjoitustoimittaja. Laukka soittaa bassoa rockbändissä ja pelaa jääkiekkoa.

Jaa tämä:
Full-size Image
Lataa alkuperäinen kuva ▼

Ulla Koskisen harvinainen elämäkerta 1500-luvun Tawastin soturiaateliperheestä kuvaa sotaisan ajan yhteiskunnan kirjoa

Tawastin perheen kattavan yksityisarkiston helmet valaisevat 1500-luvun ihmisten elämää ja arkea.  Ulla Koskisen kirjassa äänen saavat isäntäperheen ohella palvelusväki, sukulaiset ja ystävät ja muut perheen kanssa tekemisissä olleet varallisuuteen ja säätyyn katsomatta.

Ulla Koskisen historiateos Soturiaatelin  aika Suomessa kertoo Hämeessä asuneen menestyksekkään sotapäällikön Arvid Henrikinpoika Tawastin (1545-1599) sekä hänen perheensä, vaimo Margareta Mårtenintyttären ja poika Ivar Arvidinpojan elämäntarinan. He elivät sotaisaan aikaan, jolloin Suomen ja Ruotsin historia haki suuntaansa. Satojen kirjeiden ja asiakirjojen pohjalta Soturiaatelin aika Suomessa luo poikkeuksellisen yksityiskohtaisen kuvan päähenkilöistään sekä aikakauden yhteiskunnasta.

Rauhantahtoisen soturiaatelin elämäntehtävänä oli kuninkaan palveleminen

Elämäkerrat 1500-luvun ihmisistä ovat Suomessa harvinaisia: niitä on tehty kourallisesta suurmiehiä ja -naisia. Arvid Tawast syntyi rälssiperheeseen, joka kuului Suomen alueen 250 vauraimman ja etuoikeutetuin perheen joukkoon. Rälssit tai aateliset oli vapautettu veroista, ja he päättivät myös keskenään alueen asioista. Arvidin elämäntehtävä oli palvella kuningasta sotakentillä ja hallinnossa, vaikka soturiaateli toivoi rauhaa ja vastusti kuninkaan yltiöpäisiä sotahankkeita.

Kyvykkyytensä ansiosta hän kohosi melko vaatimattomista lähtökohdista valtakunnan merkkimieheksi. Hän vartioi linnoja sekä johti suomalaista jalkaväkeä Venäjää vastaan käydyn sodan aikana. Hänen vaiheensa Ruotsin kuninkaiden palveluksessa kuvaavat historialliset tapahtumat sellaisina kuin ne näyttäytyivät alamaisten arkisessa elämässä.

Runsaat lainaukset kirjeistä antavat äänen yli 400 vuoden takaisille ihmisille, jolloin myös korkeampiarvoiset elivät varsin vaatimattomasti

Arki oli hyvin erilaista 400 vuotta sitten. Elämisen puitteet olivat maanläheiset ilman minkäänlaisia palveluita. Suomen 1500-luvun rälssi ei vastaa mielikuvia linnansaleissa karkeloivista neidoista tai kullan ja loiston keskellä loikoilevista ylimyksistä. Elämä oli maanläheistä ja kiinni harmaahirsisen kartanotalouden arjessa. Rälssinaiset johtivat karjataloutta ja huolehtivat ylläpidosta, vaatetuksesta ja ruokahuollosta. Kun Arvidi palasi kotiin sotaretkiltään, häntäkin odotti ihan tavalliset askareet:

”Kurjalassa maalattiin, laitettiin ikkunalaseja ja nikkaroitiin ehkä huonekaluja. Syksyisin oli työnä sadonkorjuun ja teurastuksen tuotteiden säilöminen ja varastoiminen. Margareta Mårtenintytär valvoi itse suurinta osaa jalostuksesta ilman voudin välitystä:

Oluenpano, leipominen, teurastus, liha, vuodat ja nahat, niitä valvoo ja niistä huolehtii rouva itse, samoin voista, karjantuotosta ja lampaiden villasta.

Margaretan vastuulla oli myyntiin menevä tuotanto. Kartanoiden päämyyntituotteet olivat vilja ja voi. Niitä kaupattiin Porvooseen, Helsinkiin, Turkuun, Lyypekkiin, joskus myös Pietarsaareen ja Tallinnaan.”

1500-luvun Suomi oli arvaamaton, väkivaltainen ja sotaa käyvä, mutta yllättävän monikulttuurinen

Arvomaailma korosti mukautumista omaan asemaan sekä perheen ja kruunun etua yksilön sijaan. Mutta myös yhdistäviä piirteitä löytyy. Sosiaalisten turvaverkostojen ja hyvien suhteiden merkitys ei ole kadonnut minnekään. Arki oli karua 2020-luvun Suomesta katsottuna, mutta:

”Kuitenkin samaan aikaan tavoiteltiin kauniita moraalisia arvoja, kunniaa ja myötätuntoisuutta, tunnettiin rakkautta, hellyyttä, vihaa ja ymmärrettiin huumoria. Ainekset olivat loppujen lopuksi samat kuin nykyään, vain eri mitalla annosteltuina.”

Samat kristinuskoon palautuvat moraalisäännöt ohjaavat meidänkin elämäämme. Käsitys ystävyydestä ja siihen liittyvästä vastavuoroisuudesta on yhä tuttu.

Elämä Ruotsin laajenevassa valtakunnassa oli myös yllättävän monikulttuurista. Virkatehtävien hoitaminen kuljetti Arvidia ympäri Suomenlahtea. Yksinomaan sotajoukot koostuivat useiden valtakuntien alueelta lähteneistä ja useita eri kieliä puhuvista ihmisistä. Tawastien kartanoilla työskenteli lähiseudun väen lisäksi itärajalta ja sen takaa tulleita perhekuntia. 1500-luvun maailma ei ole Tawastien vinkkelistä katsottuna lainkaan niin paikallaanpysyvää kuin monesti on ajateltu. Sen monimuotoisuus rinnastuu nykyiseen elinympäristöömme.

Ulla Koskinen on historiantutkija ja tietokirjailija, jota kiehtoo elämänmeno keskiajan ja uuden ajan välimaastossa. Koskinen on filosofian tohtori ja Suomen historian dosentti. Hän on työskennellyt tutkijana Tampereen ja Jyväskylän yliopistoissa sekä Suomalaisen Kirjallisuuden Seurassa. Koskinen ryhtyi 15-vuotiaana harrastamaan sukututkimusta, joka on johdattanut hänet myös Tawastin perheen jäljille.

Jaa tämä:
Full-size Image
Lataa alkuperäinen kuva ▼

Reijo Rautajoen koskettava ja ajankohtainen tositarina inkeriläisten kohtalosta sekä pakkopalautusten jatkuvasta pelosta sodanjälkeisessä Suomessa

”Älä avaa ovea kenellekään vieraalle. Siellä voi olla miehiä, jotka vievät äidin pois.” Äitini kuului niihin, joita venäläisten hallitsema valvontakomissio etsi sodan jälkeen. Natsiarmeijan palveluksessa olleena hän sai neuvostohallinnon silmissä sotarikollisen leiman otsaansa. Pakkopalautus Neuvostoliittoon oli hänen suurin pelkonsa koko loppuelämän ajan.

Tsaarin Venäjältä natsien sihteeriksi ja äidiksi sodanjälkeiseen Suomeen

Inkeriläisten palautus Neuvostoliittoon 1944–1945 merkitsi jatkoa sille hitaalle kansanmurhalle, jota Stalinin hallinto harjoitti inkeriläisiä kohtaan neljännesvuosisadan ajan. Palautus oli petos, johon syyllistyivät sekä Neuvostoliitto että Suomen valtiojohto. Rautajoen historiateos on läpileikkaus Neuvostoliiton synkimpien vuosien vaikutuksista inkeriläisten elämänmenoon. Kirja Inkeriläinen äitini on taitavasti rakennettu kokonaisuus, joka laajentaa yksilön näkökulman koskemaan laajasti koko inkeriläisyyttä. Siinä toistuvat samat surulliset vaiheet, joita näemme tämänkin päivän maailmassa: vaino, sota, nälkä, karkotukset.

”Elsalla ei ollut valmiita keinoja kanavoida tai käsitellä pelkoa. Hän näki läheltä, miten vihollinen toimii, oli se venäläinen, saksalainen tai suomalainen. Suomeen tultuaan terapiaa ei ollut tarjolla. Oli luontevaa, että hän tapasi muita vainojen ahdistamia maanmiehiään. Hänen tukiverkkonsa olivat perhe ja laaja lähisuku. Vain läheisten kanssa hän saattoi puhua asioista.”

Filosofian tohtori Reijo Rautajoki kuvaa kirjassa äitinsä seikkailunomaisen tarinan, jossa Tsaarin Venäjällä syntyneestä tytöstä tuli ensin opettaja neuvostokouluun. Saksan miehitysaikana äiti ajautui natsien sihteeriksi ja sodan jälkeen lopulta opettajaksi Takahuhdin kansakouluun Tampereelle. Äidin elämäntarina on henkeäsalpaava matka, joka saa lukijan pohtimaan suhdettaan rauhaan, pysyvyyteen ja turvaan.

Inkerinsuomaisten kohtalo on nyt ajankohtaisempi kuin koskaan

Inkerinsuomalaisia asui Leningradin ympäristössä ennen toista maailmansotaa 150 000 henkeä. Heistä lähes puolet vangittiin, karkotettiin tai teloitettiin Stalinin 25 vuotta kestäneen valtakauden aikana. Hidas kansanmurha kuihdutti lopulta koko inkerinsuomalaisen yhteisön. Rautajoki kutsuukin kirjassaan Neuvostoliittoa ”valheen valtakunnaksi”.

“Neuvostoliitto ei tyytynyt siihen, että valtaosa inkeriläisistä palasi takaisin. Loputkin haluttiin palauttaa entiseen kotimaahansa. Inkeriläisten jahti jatkui vielä vuosia sen jälkeen, kun valvontakomissio oli poistunut maasta Pariisin rauhansopimuksen perusteella vuonna 1947. Neuvostoliiton suurlähetystö Helsingissä peri komission tehtävät ja jatkoi Suomen hallituksen painostamista tänne jääneiden inkeriläisten palauttamiseksi 1950-luvun puoliväliin asti.”

Kirjan erityisen ajankohtaiseksi tekee Ukrainan sota: Nykyinen Putinin Venäjä toteuttaa politiikassaan Stalinin menetelmiä astetta hienostuneemmin. Valtion kanavat syöttävät kansalaisille uskomattomia valheita. Ihmisiä vangitaan tekaistuilla syytteillä. Kaava on sama kuin Stalinilla: ihmishengellä ei ole arvoa, mikä näkyy Ukrainan silmittömässä tuhoamisessa, sanoo Reijo Rautajoki.

Äänikirjan lukee Jukka Pitkänen.

Reijo Rautajoki (s. 1946) on filosofian tohtori ja tietokirjailija, joka on tehnyt inkerinsuomalaisuudesta väitöskirjan. Rautajoki on suosittu luennoitsija ja aktiivisesti mukana nostamassa inkeriläisyyttä uudelleen ihmisten tietoisuuteen.

Jaa tämä:
Full-size Image
Lataa alkuperäinen kuva ▼

Meidän pitäisi puhua turvallisuudesta, sanoo Kimmo Kiljunen uudessa kirjassaan, jossa tarkastellaan NATO-kysymystä historian valossa

Kyseessä ei ole vastakkainasettelu puolesta tai vastaan, vaan tärkein kysymys on: vahvistuuko turvallisuus Nato-jäsenyyden myötä? Tätä Kimmo Kiljunen pohtii kirjassaan  Pienen maan selviytymistarina.

Venäjän käynnistämä sota Ukrainassa romutti luottamuksen eurooppalaisessa turvajärjestelmässä. Vanhoihin kysymyksiin kaivataan nyt uusia vastauksia. Kansanedustaja Kimmo Kiljunen halusi ymmärtää tehtävän ratkaisun merkityksen koko laajuudessaan. Syntyi teos Pienen maan selviytymistarina – ei ja kyllä sotilaalliselle liittoutumiselle.

– En halua tehdä päätöstä mielijohteesta, tunnesyistä, tarkoitushakuisesti tai opportunistisesti. Halusin ymmärtää, mitä päätämme ja miksi, Kiljunen painottaa.

Julkaisu kartoittaa historian kautta tähän päivään Suomen turvallisuuspolitiikan reunaehdot ja ne vaihtoehdot, jotka nykyisillä päättäjillä on käsissään. Kiljunen punnitsee Suomen ja Ruotsin geopoliittisen aseman samankaltaisuutta ja erilaisuutta sekä erilaisten ratkaisujen merkitystä.

”Onko Yhdysvaltojen sotilaallinen läsnäolo Euroopassa ehdottoman välttämätöntä, jotta EU-maiden suvereniteetti ja alueellinen koskemattomuus on turvattu? Vai palveleeko transatlanttisuus enemmän Yhdysvaltojen valtaintressejä kuin Euroopan turvallisuustarpeita?

Tarvitsemme loogisia johtopäätöksiä ja nimenomaan tässä ajassa

Jo 1990-luvulla eduskunnassa käytiin vilkas Nato-keskustelu ja silloin Kiljunen esitti 6 kysymystä, jotka kannattaa kysyä nytkin:

  1. Varaudummeko turvallisuuden horjumiseen tavalla, joka itse horjuttaa turvallisuutta?
  2. Haluammeko jyrkentää raja-aitaa itärajallamme?
  3. Joudummeko sidoksiin konflikteihin, joiden osapuolia emme haluaisi olla?
  4. Onko Suomi rinnasteinen itäisen Keski-Euroopan maihin turvatakuiden haikailijana?
  5. Luovatko omat päätöksemme uusia sotilaallisia jakolinjoja ja vastakkainasettelua Eurooppaan?
  6. Ovatko turvallisuusriskimme ensi sijassa muita kuin sotilaallisia?
Kimmo Kiljunen kirjoitti kirjan Suomen puolustuksen historiasta.

Kiljusen kirjoittama teos on osa Työväen Sivistysliiton turvallisuuspoliittista julkaisusarjaa ja jatkaa omalta osaltaan turvallisuuspoliittisen keskustelun näkökulmien avaamista.

Lataa sähköinen julkaisu

Jaa tämä:
Full-size Image
Lataa alkuperäinen kuva ▼

111 vuotta Venäjän vallankumouksen alusta: Viaporin kapina ilmestyy maaliskuussa

111 vuotta sitten Venäjän vallankumous otti ensiaskeleensa – Suomessa. Kesällä 1906 Helsingin edustalla alkoi tapahtua: yli 2 000 sotilasta tarttui aseisiin Helsingin sotilassaarilla, Viaporissa ja Katajanokalla. Punalippu – Maata ja vapautta – liehui Viaporin korkeimmalla kalliolla Kuninkaansaaressa lähes kolme päivää. Alkoi Venäjän aseellinen vallankumous, jonka tsaari kukisti verisesti. Maaliskuun alussa julkaistava uutuuskirja, Jarmo Niemisen Viaporin kapina (Into Kustannus 2017) pureutuu näihin Suomessa vähän tunnettuihin tapahtumiin.

Niemisen uutuuskirja luo elävän kertomuksen näistä kolmesta päivästä temmaten lukijan mukanaan Viaporin saariston ja Helsingin taisteluiden melskeeseen. Kirjan lähdemateriaali on poikkeuksellisen laaja: se perustuu Helsingin käräjäoikeuden ja Turun hovioikeuden kuulustelupöytäkirjoihin, kapinan johtajien ja ideologien myöhempiin kirjoituksiin, tapahtuma-ajan lehtiartikkeleihin sekä kirjoittajan omakohtaiseen havainnointiin ja pohditaan taistelumaastoista. Kirjan tapahtumapaikkoihin Kuninkaansaareen ja Vallisaareen pääsee nykyään myös vierailemaan: ne on avattu yleisölle ja toukokuussa 2016 alkoi saarille vievä lauttaliikenne.

”Minulle Viaporin kapina on ollut ehtymätön maastoretkieni ja arkistotutkimuksieni kohde. Miten kapina johdettiin, mitä oikeasti tehtiin ja suomalaisen punakaartin vaiettu ensimmäinen aseellinen taistelu ovat minua innoittaneet. Nyt tiedän, mitä tapahtui ja ymmärrän, mitkä juuret vuoden 1906 sotilaskapinalla Helsingissä on Suomen itsenäistymiseen”, Nieminen kuvaa Viaporin tapahtumien merkitystä.

Jarmo Nieminen on upseeri, entinen Sotahistorian laitoksen johtaja ja nykyinen tietokirjailija, joka on tutkinut Viaporin tapahtumia ja taistelupaikkoja yli 20 vuoden ajan. Hänen maineikkaita teoksiaan ovat muun muassa Teloitettu totuus – Kesä 1944 (yhdessä Jukka Kulomaan kanssa), Helsinki ensimmäisessä maailmansodassa – Sotasurmat 1917–1918, Aarresaaret –  Helsingin saariston uskomaton luonto, joka palkittiin vuoden luontokirjaksi 2014, sekä Keisarin perintö – Kertomuksia Helsingin sotilassaariston historiasta.

Kirja julkaistaan 2.3.2017 klo 17 Työväenliikkeen kirjaston kirjallisuusillassa osoitteessa Sörnäisten rantatie 25 A 1. Tilaisuuteen on vapaa pääsy.

 

https://intokustannus.fi/kirja/viaporin-kapina/

Arvostelukappalepyynnöt: arvostelukappaleet@intokustannus.fi

Lisätietoja:
Jarmo Nieminen
045 656 7542
jarmo.nieminen@aarresaaret.fi

Jaa tämä: