Professorin ja palkitun tietokirjailijan Veli-Pekka Lehtolan Saamelaiskiista julkistetaan Turun messukeskuksen lehdistöhuoneessa 2.10.2015 kello 10.30 Turun kirjamessuilla.
Kansainvälisesti määritellyt alkuperäiskansan oikeudet eivät toteudu Suomessa, vaikka ne on tunnustettu meillä kahdessakin laissa, sanoo Veli-Pekka Lehtola tietokirjassaan Saamelaiskiista – sortaako Suomi alkuperäiskansaansa.
Lehtola käy teoksessaan läpi 25 vuotta kestänyttä kiistaa saamelaisten oikeuksista, mutta keskittyy viime vuosien julkiseen keskusteluun, erityisesti menneen talven eduskuntakeskusteluihin saamelaisia koskevista lakialoitteista.
”Saamelaisten aseman kehittäminen alkuperäiskansana tarkoittaisi laajempia kuin kielellisiä oikeuksia ja koskisi esimerkiksi vahvempaa roolia maankäytön hallinnoinnissa. Tämä on herättänyt voimakasta vastustusta erityisesti paikallisella ja alueellisella tasolla. Oikeuksien suurimmat vastustajat eduskunnassa olivat Lapin kansanedustajat”, Lehtola toteaa.
Alkuperäiskansalla tulisi olla myös vahvempi oikeus neuvotella valtion kanssa kaikista itseään koskevista hankkeista. Lehtolan mukaan alkuperäiskansalle kuuluva itsemääräämisen oikeus jäi eduskunnan keskusteluissa kokonaan vaille ymmärrystä. Saamelaisille ei ole haluttu antaa oikeutta edes määritellä itseään.
”Eduskunnassa Lapin kansanedustajat kertoivat olevansa suorastaan ´pöyristyneitä´ siitä, että saamelaiskäräjät voisi itse määritellä, ketä saamelaisiin kuuluu. Alkuperäiskansan itsemäärääminen on kuitenkin kansainvälisen ihmisoikeusajattelun peruslähtökohta.”
Suomen eduskunta on tunnustanut saamelaiset alkuperäiskansana sekä vuoden 1995 saamelaiskäräjälaissa että vuoden 2000 perustuslaissa. ”Eräs saamelainen virkamies arvelee, että se tapahtui vahingossa, kun päättäjät eivät ymmärtäneet, mitä velvollisuuksia se tuo tullessaan. Sen jälkeen sitä on hämärretty lähes johdonmukaisesti.”
”Kansainvälisen lainsäädännön kohdalla vaatimus yksimielisyydestä on kuitenkin ongelmallinen, kun tarkoituksena on turvata epätasa-arvoisesti kohdellun ryhmän oikeuksia. Näin saamelaisasiasta ja ILO-sopimuksesta tuli siis mielipidekysymys eikä suinkaan tasa-arvoa, positiivista erityiskohtelua tai kansainvälisiä ihmisoikeuksia koskevan päätöksen paikka”, Lehtola sanoo.
Kansainvälisen työjärjestön ILO:n alkuperäiskansoja koskevan sopimuksen nro 169 tarkoituksena on taata alkuperäiskansalle samat oikeudet ja mahdollisuudet kuin valtaväestöllä on. Suomi ei ole ratifioinut sopimusta. Suomen perustuslain mukaan saamelaiset ovat alkuperäiskansa ja sopimuksella Suomi sitoutuisi edistämään saamelaisten oikeuksia.
Lainsäädäntö synnytti uusia ”saamelaisryhmiä”
Saamelaisten oikeudet kulttuuriseen itsehallintoon ovat alkaneet toteutua viime vuosikymmeninä, mutta samalla ne ovat herättäneet vastustusta Lapissa. Keskustelu alkuperäiskansalle kuuluvista oikeuksista ovat synnyttäneet kiistan, jossa monet lappilaiset ovat alkaneet vaatia jäsenyyttä saamelaiskäräjillä historiallisten asiakirjojen pohjalta.
Saamelaisten kannalta kiista perustuu epäonnistuneeseen lainsäädäntöön, sillä vuoden 1995 saamelaiskäräjälakeihin lisätty saamelaismääritelmän kohta ei vastaa lainkaan saamelaisten omaa käsitystä. Verrattuna aiempaan lainsäädäntöön, jossa määritelmä oli laajassa mielessä kieliperustainen, uudessa laissa saamelaiseksi pääsi jokainen, joka pystyi löytämään yhdenkin esi-isän lapinkylän osakkaana jopa satojen vuosien takaa.
Kilpailutilanteessa on syntynyt poliittisia ryhmiä, kuten ”lappalaiset”, ”metsäsaamelaiset” ja ”statuksettomat saamelaiset”, jotka vastustavat saamelaisten uusia oikeuksia ja saamelaiskäräjiä, mutta pyrkivät Lehtolan mukaan myös käräjien vaaliluetteloon mahdollisten etujen toivossa.
Uudet poliittiset ryhmät ovat asettaneet kyseenalaisiksi niin saamelaiskäräjien legitimiteetin kuin laajemminkin saamelaisten itsemääräämisoikeuden. Alkuperäiskansan arvosteluun on kuulunut rajukin saamelaisten ”todellisen” saamelaisuuden epääminen, joka Lehtolan mukaan on saanut paikoin jopa kiusaamisen piirteitä.
Lehtola pitää tervetulleena asiana sitä, että lappilaisten keskuudessa on syntynyt suuri kiinnostus omaan historiaan, mikä on näkynyt sukututkimuksen suosiossa ja paikallishistorioiden runsaudessa. Ongelmallisiin tulkintoihin se on johtanut siinä vaiheessa, kun Lapin historiaa on alettu käyttämään poliittisena välineenä saamelaiskäräjiä tai saamelaisten identiteettiä vastaan.
Näin on Lehtolan mukaan syntynyt historiallista mytologiaa, jonka tavoitteena on ollut kieltää saamelaisten ”alkuperäisyys” ja jopa kyseenalaistaa näiden oikeus menneisyyteensä. Sukututkimuksen avulla osoitetun polveutumisen on ajateltu riittävän osoittamaan jonkun saamelaisuus. Tavoitteena on ollut todistaa yksilöiden kuulumista johonkin muinoin saamelaiseen sukuun, mitä kautta on pyritty osoittamaan myös ”minun oikeuteni” näihin maihin ja vesiin.
Tämä sotii saamelaisten omaa käsitystä vastaan siitä, miten tunnistaa omat ihmiset. ”Myös antropologi Thomas Hylland Eriksen on todennut, että identiteetti ei ole valittavissa, eikä se siksi ole pelkkä polveutumiskysymys eikä valinnan paikka. Saamelaiseen sukuun synnytään eli henkilö saa identiteetin osana saamelaista sukua. Siitä ei voi noin vain luopuakaan, koska se tarkoittaisi sukulaisuuden kieltämistä”, Lehtola korostaa.
Lehtola korostaa, että ILO-sopimuksesta käyty kiista perustuu Lapin ei-saamelaisen väestön kohdalta aitoon huoleen omista juurista, joihin monet ovat havahtuneet sopimuksesta käydyn keskustelun myötä. Se on kuitenkin suuntautunut ongelmallisella tavalla saamelaisten nykyistä itsehallintoa vastaan, kun hän toivoisi energian suuntautuvan oman ”rajamaan identiteetin” rakentamiseen.
”Saamelais-suomalaisen kulttuuriperinnön tulisi mielestäni voida nauttia omaa arvostustaan ilman saamelaisuuden kyseenalaistamistakin. Lainsäädännön aiheuttama tilanne on kuitenkin johtanut kilpailuun ´oikeasta´ alkuperäiskansan identiteetistä, joka oikeuttaisi ILO-sopimuksen mahdollisesti tuomiin etuihin”, Lehtola sanoo.
