Julkaistu

Palkitun toimittajan henkeäsalpaavia tarinoita maailman kiehumispisteistä

Kirjeenvaihtaja

Harva ihminen, tai edes kirjeenvaihtaja, on elämänsä aikana todistanut hätää, kaaosta ja selviytymistä yhtä läheltä kuin pitkän linjan ulkomaankirjeenvaihtaja Petri Saraste.
15.8. ilmestyvässä Kirjeenvaihtaja-kirjassaan Saraste kuvaa elävästi kirjeenvaihtajan työtä, joka näkyy katsojalle puolentoista minuutin katkelmina TV:ssä mutta saattaa vaatia tekijältään päivien työn.

Millaista on matkustaa kriisipaikoille yksin yön pimeinä tunteina? Miten omat pelot voitetaan? Kuinka ihmisten luottamus saavutetaan kriisien keskellä? Saraste kertoo tuntemuksistaan ulkomaankomennuksiensa ajoilta ja avaa, mitä kaikkea uutis- ja ajankohtaisohjelmien toimittamiseen sisältyy ja minkälaisia jälkiä se voi tekijäänsä jättää.

Bonnier-palkittu Petri Saraste on neljä vuosikymmentä jatkuneen toimittajauransa aikana työskennellyt laaja-alaisesti journalismin kaikilla osa-alueilla. Hän on tuottanut ja käsikirjoittanut ajankohtaisohjelmia, dokumentteja ja uutisreportaaseja sekä työskennellyt kirjeenvaihtajana eri puolilla maailmaa. Hän on aiemmin julkaissut kirjat Nälkäinen lohikäärme (Kirjapaja, 2010) ja Laowai, kiinalaista menoa (Kirjapaja, 2008).

Petri Saraste on vieraana Akateemisen Kirjakaupan virtuaalisessa Kirjojen Yössä torstaina 19.8. klo 17. Haastattelu on nähtävissä Akateemisen Facebook-sivuilla. Sarastetta haastattelee Kari Lumikero.

Tervetuloa seuraamaan myös Venäjän vakoojaverkosto -tilaisuutta tiistaina 17.8. klo 14 Innon Facebook-tilin etusivulle tai suoraan zoomiin. Tilaisuudessa kirjailija Luke Hardingia haastattelee tietokirjailija Janne Riiheläinen.

Kesäkuussa ilmestynyt Venäjän vakoojaverkosto on hyytävä tosielämän jännityskertomus nykyajan vakoojista – petoksesta, rohkeudesta ja salamurhista. Kirja on ainutlaatuinen teos jokaiselle, joka haluaa tietää, miten venäläiset vakoojat nykyisin työskentelevät.
Lue lisää kirjasta täältä.