Julkaistu

Entiset pahikset rientävät apuun pelastamaan maailman

Uusin Hurja jengi -kirja on ilmestynyt ja huhtikuussa sarjan hahmot valloittavat valkokankaat, kun ensi-iltansa saa elokuva Hurja jengi – kiltteys on kurjaa.

Aaron Blabeyn luoman kirjasarjan viidennessä osassa, Hurja jengi – Kosminen kaasupommi, jengi palaa pelastamaan maailman tuholta. Yhdessä avaruuspuvuista saattaa olla jotakin ällöä ja herra Piraija on ehkä syönyt liikaa papuburritoja… Tämä kirja on pieni askel Tavallaan­kansainväliselle­-Hyvien-­jätkien-­liigalle, mutta jättiharppaus Hurjalle jengille.

Hurja jengi on tikahduttavan hauska sarja hyviksiksi ryhtyneistä pahiksista: Sudesta, Piraijasta, Käärmeestä, Haista ja Tarantellasta. Sarjakuvamaiset kirjat sopivat kaikille huumorin ja yllätysten ystäville ja ihan jokaiselle alakoululaiselle. Kirjojen ikäsuositus on 7+. Kirjat on suomentanut Annukka Kolehmainen.

”Miksen minä saanut lukea lapsena tällaisia kirjoja. Hulvatonta!”

– Dav Pilkey, Koiramies- ja Kapteeni Kalsari -sarjojen tekijä

Helppolukuisen kirjasarjan viides osa ja elokuvan ensi-ilta

Maailmalla Hurja jengi -kirjoja on painettu yli kymmenen miljoonaa kappaletta yli 30 maassa. Palkittu sarja pysytteli 50 viikkoa The New York Timesin bestseller-listalla. Hurja jengi -elokuvan ensi­-ilta on 15.4. DreamWorks-­elokuvan sanotaan uudistavan ryöstöelokuvien genreä samoin kuin Shrek uudisti satuja ja Kung Fu Panda taisteluelokuvia.

Aaron Blabey on palkittu australialainen kirjailija ja kuvittaja. Hän asuu perheensä kanssa Sydneyssä.