Jarno Liski
Keskustan valtakunta
Kertomus rahasta, vallasta ja korruptiosta
Millaiset yrittäjät kaatoivat Antti Rinteen hallituksen?
Miksi Keskusta kaatoi Antti Rinteen hallituksen juuri ennen Suomen EU-puheenjohtajakauden ratkaisevia hetkiä? Monien tiedotusvälineiden mukaan kyseessä oli Juha Sipilän ja eräiden muiden keskustapuolueen sisällä vaikuttavien yrittäjien kosto.
Mutta minkälaisia yrittäjiä Antti Rinteen kaatajat olivat?
Kahden tutkivan toimittajan – Jyri Hännisen ja Jarno Liskin – keväällä 2019 ilmestynyt kirja Keskustan valtakunta avaa asiaan mielenkiintoisen näyteikkunan.
Miksi Rautaruukki lainasi Juha Sipilälle yli 30 miljoonaa, jotta Sipilä voisi ostaa Rautaruukin omistamat Solitra-teknologiayhtiön osakkeet – ja myydä ne saman tien yli nelinkertaisella hinnalla Yhdysvaltoihin? Miksei Rautaruukki myynyt itse omia osakkeitaan vaan siirsi voitot Sipilälle ja hänen kavereilleen? Suurien lainojen antaminen yksittäisille pienyrittäjille ei normaalisti kuulu valtionyhtiöiden tehtäviin.
Miksi Keski-Pohjanmaan Sote-piiri haluttiin pitää pikkuruisena, vain 60 000 ihmisen suuruisena? Minkä takia kyseisen Sote-piirin kuljetukset haluttiin välttämättä keskittää hätäisen ja virheellisiä tietoja sisältävän tarjouksen tehneelle tuntemattomalle yritykselle, jonka omistivat Juha Sipilän veli ja herätysliikeuskovaisten oman kuljetusyrityksen toimitusjohtaja?
Miten keskustajavaikuttajat muuttivat miljardien eurojen verran valtion asuntorahoitusta yksityiseksi omaisuudeksi TA-yhtymän (Tarveasunnot) kautta?
Hännisen ja Liskin kirja käy läpi myös useita muita tapoja, joiden kautta Juha Sipilä ja muut keskustalaiset poliitikot ovat muuttaneet suuria määriä valtion rahaa joko omaksi tai kaveriensa omaisuudeksi. Kirja on juuri nyt ajankohtaisempi kuin koskaan aikaisemmin.
Lukunäyte
19,90 € 5,50 €
Tuoteosasto
TietoYhteiskunta & ympäristöKirjan lisätiedot
Isbn | Painettu kirja: 9789522648808, E-kirja: 9789522648808 |
Sivumäärä | 300 |
Julkaisuaika | / 2019 |
Arviot
Tuotearvioita ei vielä ole.