
Kansanedustaja ja tietokirjailija Kimmo Kiljusen teos Rajalla – Suomen selviytymistarina käy läpi Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa kautta aikojen. Kirjassa myös avataan Suomen ydinaselinjauksiin ja ydinenergialain muutoksiin liittyviä keskusteluja, joita tasavallan presidentin ja pääministerin kanssa käytiin tehtäessä puolustusyhteistyösopimus Yhdysvaltojen kanssa.
Idän ja lännen välisellä rajalla tasapainoillut Suomi on selviytynyt. Suhde itäiseen naapuriin on ollut kriittinen, ja poliittiset päättäjämme ovat historian eri vaiheissa painineet samojen tuskallisten realiteettien kanssa kuin me painimme nyt. Keskeistä on ollut yritys ylläpitää kansallista yhteisymmärrystä, sillä eripura antaa ulkopuolisille tilaa puuttua kansakunnan kohtaloon.
Viime vuosina ulkopoliittinen yksituumaisuus on rakoillut, mistä pahin esimerkki on suhtautuminen ydinaseisiin. Suomi päätti lähes yksimielisesti sotilasliitto Natoon liittymisestä. Tätäkin velvoittavampi päätös on Yhdysvaltojen kanssa tehty puolustussopimus DCA. Niin Nato-jäsenenä kuin Yhdysvaltojen DCA-sopimusverkostossa Suomi on profiloitunut Pohjoismaana. Sen keskeisin erityispiirre on Pohjolan ydinaseettomuus.
Presidentti Kekkonen teki aloitteen Pohjolan ydinaseettomasta vyöhykkeestä. Presidentti Koivisto räätälöi ydinenergialain ja perusteli, että ”yksikään ydinase ei lisää kenenkään turvallisuutta”, ja siksi Suomi ei salli ydinaseita alueellaan. Presidentti Niinistövaali Koiviston perintöä ja alleviivasi, että ”ydinaseista päätettäessä Suomi ei ole subjekti, vaan objekti”.
Onko nykyhallitus tärvelemässä tämän perinnön purkamalla ydinenergialain rajoitteet ydinaseista? Presidentti Stubb perustelee, että ydinaseita koskevalla lakimuutoksella Suomi tulee Nato-jäsenenä ”samalle viivalle muiden Pohjoismaiden kanssa”. Norjalla ja Tanskalla on Nato-jäsenyytensä alkuvaiheista asti ollut päätös ydinaseettomuudesta rauhan aikana, joka on myöhemmin valtiosopimuksella (DCA-sopimus) vahvistettu. Islanti on lakisääteisesti ydinaseeton. Ruotsi kirjasi ydinaseettomuutensa Natoon liittymistä ja DCA-sopimusta koskeviin hallituksen esityksiinsä ja valtiopäivien päätöksiin. Samalla tavoin toimi Suomi viittaamalla ydinenergialakiin.
“Oli selvää, että yhdellä kysymyksellä konsensus saadaan helposti rikki”
Kimmo Kiljunen oli ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja, kun Suomi solmi DCA-sopimuksen. Kirjassaan hän avaa käytyjä taustakeskusteluja. Presidenttivaalien jälkeen Stubb oli kategorinen todetessaan, että mitä vähemmän Suomessa puhutaan ydinaseista, sen parempi. Oli selvää, että yhdellä kysymyksellä kansallinen konsensus saadaan helposti rikki – se on ydinaseet.
Yhdysvallat on sotilaallisesti täysin ylivertainen maailmassa, myös ydinaseiltaan. Kun sen kanssa laadittiin puolustusyhteistyösopimusta, ydinasekysymystä ei voitu välttää. Kaikilla Pohjoismailla on ydinaserajoitteet, jotka DCA-sopimusta solmittaessa huomioitiin, ja ne vaikuttavat niin Naton kuin Yhdysvaltojen puolustussuunnitteluun alueella. Norjassa ja Ruotsissa DCA-sopimuksen hyväksyminen valtiopäivillä oli riitaisaa.
Kiljunen kertoo kirjassaan pääministeri Petteri Orpon kanssa pohditun, että jos hallitus jättää ydinenergialakia uusiessaan ydinaserajoitteet ennalleen, se helpottaisi konsensuksen löytymistä DCA-sopimuksen taakse. Orpo vahvisti, että hallituksen kanta on, ettei ydinräjähteitä koskevaan 4. pykälään tehdä muutoksia. Sen seurauksena tuli mahdolliseksi, että eduskunta hyväksyi yksimielisesti, ilman äänestystä DCA-sopimuksen.
Suomessa ollaan yhtä mieltä, ettei maahamme sijoiteta ydinaseita, ei ainakaan rauhan aikana. Ydinenergialaista halutaan nyt poistaa ydinaserajoitteet. Miksi tarve? Ollaanko kuitenkin luomassa valmiuksia sijoittaa maahamme ydinaseita sodan aikana? Onko kyse F-35 hävittäjiemme suorituskyvyistä ja roolista mahdollisissa ydinaseiskuissa? Suomi ei kanna vastuuta Naton tai Yhdysvaltojen ydinpelotteesta, koska ei koskaan ole päätöksentekijä ydinaseiden käytöstä.
Rajalla – Suomen selviytymistarina ilmestyy tiistaina 26.5
