Kokoomuksen Ben Zyskowicz esitti “ankkurilapsiongelmaan” eduskunnassa oman ratkaisunsa 17.11.2009: perheet pitäisi yhdistää “sinne Somaliaan” lähettämällä lapset takaisin. Keskustan Antti Rantakangas lausui samassa paikassa kuukautta myöhemmin: “Kun turvapaikanhakijoita on nelinkertaisesti, Suomi on liian vetovoimainen. Järjestelmä ei toimi.” Kokoomuksen Tuulikki Ukkola puolestaan totesi, että “rasismin lisääntyminen osoittaa selkeästi, että maahanmuuttopolitiikka on ollut vuosikausia epäonnistunutta.”

Edustajat olettavat, että suomalaisten enemmistö pelkää maahanmuuttajia eivätkä halua näiden “tulvivan” maahan. Kilpaillakseen “kansan” huomiosta maahanmuuton vastustajien kanssa he koventavat kielenkäyttöään ja sanovat sen, mitä todella ajattelevat. Tuloksena, että mediajulkisuuden asenteet kärjistyvät.

Hallan vaara -pamfletin ydin on tämän epäkeskustelun noidankehä. Pelko uhkakuvien toteutumisesta on johtanut vainoharhaiseen lietsontaan, ja samalla politiikka on kadottanut kykynsä käsitellä maahanmuuton kysymyksiä asiallisesti. “Järjestelmä” toimii, jos ulkomaalaiset pysyvät ulkomailla, eikä silloin, jos he haluavat asettua Suomeen. Siksi turvapaikanhakijoiden määrän kasvuun reagoidaan politiikan foorumeilla aggressiivisesti ja torjuvasti.

Mitä kukakin siis sanoi, ja millaisiin sanankäänteisiin institutionalisoitunut muukalaiskammo kätketään? Hallan vaara tarttuu maahanmuuttopuheeseen konkreettisten esimerkkien avulla.