-80%

Jussi Förbom

Väki, valta ja virasto

Maahanmuuttovirasto ja suomalainen turvapaikkapolitiikka

Miten suomalainen turvapaikkapolitiikka ja sitä ohjaavat linjaukset ovat syntyneet? Miksi politiikka on niin tiukkaa ja mikä on ollut vuonna 2008 perustetun Maahanmuuttoviraston rooli sen muotoilussa ja käytännön toteutuksessa?

Ulkomaalaishallinnon suuri missio niin Suomessa kuin EU:ssakin on ollut oman yhteiskunnan turvallisuuden takaaminen, ei muualta saapuvien ihmisten oikeuksien varjeleminen. Näin esimerkiksi humanitaarinen siirtolaisuus on samaistettu niin sanottuun laittomaan maahanmuuttoon. Huomattavasti vähemmän on kiinnitetty huomiota siihen, millaiset ovat olleet lain soveltamisen inhimilliset seuraukset itse siirtolaisille.

Väki, valta ja virasto on laajaan haastatteluaineistoon ja lainmuutoskeskustelun analyysiin pohjautuva vankka tietopaketti. Se esittää uusia ja punnittuja väitteitä suomalaisen turvapaikkapolitiikan rakennustyöstä.

Lisää aiheesta:
>> Uutuuskirja turvapaikoista murtaa myyttejä ja valaisee vallankäyttöä | Emilia Kukkala, Kansan Uutiset, Verkkolehti 30.5.2014

>> Toteutuvatko ihmisoikeudet suomalaisessa turvapaikkapolitiikassa? | Jussi Förbom Yle Puheen haastattelussa 4.6.2014

Kirjasta sanottua:
[Kirja] on asiallinen, tiukka ja kylmäävä kuvaus siitä myllystä, johon turvapaikanhakija joutuu jauhettavaksi hakiessaan Suomesta turvapaikkaa.
>> Kirjavinkit.fi, 1.6.2014

Förbom kirjoittaa yksityiskohtaisesti ja tarkasti tärkeistä mutta vaikeista ja ennen kaikkea äärettömän teknisistä aiheista. Vahvimmillaan hän on kirjan loppupuolen media-analyysissaan.
>> Kati Pietarinen, fifi.voima.fi 9.6.2014

Alkuperäinen hinta oli: 25,00 €.Nykyinen hinta on: 5,00 €.

Loppuunmyyty

Kirjan tekijät

Laajenna
  • Jussi Förbom
    Förbom , Jussi

    Vapaa toimittaja Jussi Förbom (s. 1972) on “valveutuneiden ja huolestuneiden kansalaisten muodostaman maahanmuuttokriittisen, puolueisiin sitoutumattoman kansanliikkeen Homma ry:n” ylläpitämän Hommaforumin mukaan kommari, reikäpää, ihmisoikeuskouhkaaja ja utopisti-kiihkoilija. Hän veti muun muassa syksyllä 2009 Yle Radio 1:ssä suomalaisia ihmisoikeusongelmia ruotivaa Oikeutta ihmisille!...

    Katso kirjailijan sivu →

Kirjan lisätiedot

Laajenna

Mediassa

Laajenna

Asiakkaiden arvostelut

Laajenna

Arviot

Tuotearvioita ei vielä ole.

Kirjoita ensimmäinen arvio tuotteelle “Väki, valta ja virasto”

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Samalta kirjailijalta

Ale
Hallan vaara

Hallan vaara

16,90  9,00 
Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla.

Loppuunmyyty