Blogi

Arktinen ei ole noussut esiin, vaan se on kadotettu

Alkuvuodesta ei ole ollut mahdollista seurata mitään uutismediaa niin, etteikö siellä olisi puhuttu arktisesta alueesta. Etenkin on puhuttu Grönlannista ja sen hallinnasta, luonnonvaroista, suurvaltojen vastakkainasettelusta, jännitteistä, strategioista, kauppareiteistä. Myös ilmasto on mainittu, suurvaltapelin kannalta. Kaikki tämä siksi, että toimeensa ryhtynyt Donald Trump on ilmoittanut Yhdysvaltain haluavan ottaa Grönlannin haltuunsa, tavalla tai toisella, hyvällä tai pahalla.

Kun tätä kirjoitusta luetaan, todelliset askeleet Grönlanti-asiassa saattavat olla tiedossa. Näissä asioissa on nopeita käänteitä. Jos askeleet ovat tiedossa, uutisista ei liene pulaa. Mutta olivat tai eivät, arktinen alue on vuoden alussa noussut esiin niin kuin ei koskaan ennen.

Tällaisen arktisista asioista kirjoittavan ihmisen luulisi olevan innoissaan asiasta. En ole. Arktinen alue on kyllä todellakin noussut esiin, mutta samalla se on kadotettu.

Ryhdyin tekemään omaa Arktisen maailman jäljillä -kirjaani ikään kuin vastauksena siihen, että arktinen alue nähtiin vain vahvojen mielikuvien kautta – jäätikköjä, jääkarhuja, kaikkea katoavaa, tai sitten suurten seikkailujen asumatonta erämaata. Olin kulkenut alueella neljännesvuosisadan, eikä se minulle ollut mitään sellaista.

Arktisuus oli, ja on, minun silmiini kiehtovaa ihmisten kotiseutua, ainutlaatuista avaraa aluetta täynnä elämää, ihmisten ja luonnon vuorovaikutusta, historiaa ja tarinoita, tragedioita ja uusia nousuja, ristiriitoja ja niiden ratkaisuja. Alue, jossa valtioiden rajoista huolimatta on hyvin paljon yhteisiä, jaettuja kokemuksia, jaettua tilaa. Erilaiset geopolitiikan vastakkainasettelut, ilmaston muuttuminen ja alkuperäiskansojen asema ovat kaikki osa sitä, mosaiikin palasia. Mutta mikään niistä ei yksistään ole riittävä selittäjä sille, mitä alue on.

Kunnes nyt. Kun ryhdyin kirjoittamaan kirjaani jokunen vuosi sitten, arktinen oli vielä auki, jotakuinkin. Sitten tuli Eurooppaan Venäjän aloittama hullu sota ja alue jakautui kahtia, itään ja länteen, vaikka kaikki siitä on pohjoisessa. Kirjastani tulikin kronikka kadotetusta ajasta, kadonneesta arktisesta maailmasta.

Eikä siinä vielä kaikki.

Hetki sitten melkein kaikkea arktisella alueella katsottiin ilmaston kautta, se kun lämpenee todella vauhdilla. Nyt sitä katsotaan vain turvallisuuspolitiikan silmin, ikään kuin etsien mitä karuimmalle suurvaltojen valtapolitiikalle jotenkin loogisia ja ymmärrettäviä selityksiä siinä toivossa, että selitykset sinällään lisäisivät katoavassa olevaa turvallisuuden tunnetta.

Eiväthän ne lisää, sillä arktisen alueen turvallisuutta lisäisi vain kuumeisen turvallisuuspuheen katoaminen – mitä puolestaan ei ole tapahtumassa, ennen kuin kaikki tämä sotku ehtii ottaa vielä ties minkälaisia kierteitä.

Mitä enemmän puhumme arktisesta alueesta sillä tavalla kuin nyt joudumme siitä puhumaan, sitä syvemmin kadotamme koko arktisen alueen. Sillä ei sen olemus löydy geopolitiikasta eikä Venäjän, Kiinan tai Yhdysvaltojen intresseistä, mutta geopolitiikka tekee juuri nyt parhaansa pilatakseen alueen sellaisena kuin se oli. Eikä siihen edes sotaa tarvita, vaikka siihen näköjään valmistaudutaan.

Hyvä että ehdin kirjani kirjoittaa. Enää ei kenelläkään tässä maailmassa olisi minkäänlaisia mahdollisuuksia saada niitä koko arktisen alueen kokemuksia, joita ehdin saada talteen sinä aikana, kun maailma oli vielä normaali. Toivottavasti joskus taas on, mutta se taitaa olla seuraavan sukupolven asia.

Markku Heikkilä

  • Heikkilä, Markku
    Markku Heikkilä

    Markku Heikkilä tuntee arktisen alueen syvällisesti. Hän on toimittajana ja Arktisen keskuksen tiedeviestinnän päällikkönä seurannut tiiviisti pohjoisia asioita ja toiminut alueella jo yli 30 vuoden ajan. Useita tietokirjoja julkaissut Heikkilä on monipuolinen kirjoittaja, joka on saanut mm. Valtion tiedonjulkistamispalkinnon.  

    Katso kirjailijan sivu →
Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *