Uuden maailman tärkeimmät asiat

Maailman tilanne muuttui – tietyt ikkunat sulkeutuivat samalla kun avautui uusia ovia.

Donald Trumpin uudelleenvalinta, uusi kylmä sota ja siihen liittyvät varustelukierteet, Euroopan talouden alamäki ja öljyntuottajamaiden linjan koveneminen vaikeuttavat ilmastonmuutoksen torjuntaa ja uhkaavat korvata vihreän siirtymän sinimustalla siirtymällä. 

Osa suunnitelluista ilmastonmuutoksen torjuntakeinoista on todennäköisesti muuttunut ainakin väliaikaisesti mahdottomiksi.

Muutokset korostavat niiden ratkaisukeinojen merkitystä, jotka ovat edelleen realistisia hyvin matalan tai jopa negatiivisen kustannustasonsa ansiosta.

Tärkeimmät jäljelle jäävät mahdollisuudet edellyttävät suurisuuntaisen teollisen eläintuotannon nopeutettua maailmanlaajuista alasajoa.

Teollisen eläintuotannon nopeutettu alasajo parantaisi erittäin merkittävällä ja mahdollisesti jopa ratkaisevalla tavalla myös ihmiskunnan mahdollisuuksia pysäyttää myös globaalisen syöpäpandemian ja ”antibioottitautipandemioiden” paheneminen. Se kasvattaisi yhtä dramaattisella tavalla myös mahdollisuuksia pelastaa antimikrobilääkkeet ja syöpähoidot tuleville sukupolville.

Tämä olisi kovin hyvä asia, sillä kyseiset ongelmat uhkaavat lyhentää lukuisien tulevien sukupolvien eliniän odotetta ja heikentää meidän jälkeemme Maapallolla elävien ihmisten elämisen laatua vielä paljon enemmän kuin ilmaston epävakautuminen.

 Ilmastonmuutoksen torjunta on lyhyessä ajassa vaikeutunut merkittävällä tavalla maailmantilanteessa tapahtuneiden muutosten takia.

Asiat eivät aiemminkaan edenneet kovin nopeasti. Maailman valtiot olivat vuodesta 1987 lähtien sopineet noin kolmekymmentä eri kertaa ilmastoa lämmittävien päästöjen vähentämisestä mutta samaan aikaan kasvattaneet päästönsä kaksinkertaisiksi.  Eurooppa ja Yhdysvallat olivat kyllä pienentäneet omia päästöjään, mutta saavutus oli puolittain (ei kokonaan) näennäinen ja perustui osittain hiili-intensiivisen tuotannon siirtämiseen globaaliin etelään.  Viimeisissä ilmastokokouksissa öljyntuottajamaat olivat alkaneet ottaa hyvin avoimesti kantaa päästöjen vähentämistä vastaan. Ne olivat sabotoineet ilmastokokouksia aiempaa määrätietoisemmin ja aggressiivisemmin.

Donald Trumpin uudelleenvalinta Yhdysvaltain presidentiksi muuttaa jatkossa asetelman vielä ratkaisevasti vaikeammaksi. Trump on ilmoittanut purkavansa Bidenin hallituksen ilmasto-ohjelmat ja keskittyvänsä fossiilisten polttoaineiden tuotannon kasvattamiseen. Hän on valinnut energiaministerikseen maailman toiseksi suurimman liuskekaasua tuottavan yhtiön edustajan. Yhdysvaltojen voimistuva identiteettipoliittinen polarisaatio näyttää johtaneen asetelmaan, jossa joka toinen hallitus käynnistää ilmastopoliittisia ohjelmia ja joka toinen purkaa niitä.

Samaan aikaan Euroopan maiden taloudellinen liikkumavara on romahtanut EU-maiden taloustilanteen jatkuvan heikkenemisen, Ukrainan sodan sekä Suomenlahden sähkö- ja tietoliikenneyhteyksiin kohdistetun vahingonteon synnyttämien pelkojen takia.

Taloustieteilijät ennustelevat uutta eurokriisiä samaan aikaan kun Naton pääsihteeri, hollantilainen Mark Rutte, vaatii Euroopan Nato-maita käyttämään vähintään 4 prosenttia bruttokansantuotteestaan asevarusteluun, koska Venäjä aikoo jatkossa käyttää asevarusteluun 7-8 prosenttia BKT:stään eli noin 60 prosenttia budjetistaan. Donald Trump puhuu 5 prosentista. Nato-maiden kansantuote on totta kai 35 kertaa Venäjän BKT:tä suurempi, mutta nykyisessä ilmapiirissä suuret lisäinvestoinnit puolustusmenoihin voivat silti olla mahdollisia, varsinkin kun Ukraina alkaa väsyä. Jos sota päättyy Venäjän jonkinasteiseen voittoon samalla kun Trump puhuu sotatoimista Yhdysvaltain Nato-liittolaisia vastaan, Euroopan maiden yleinen ilmapiiri voi muuttua entistä pelokkaammaksi. Ennestäänkin heikon taloudellisen tilanteen ja uuden asevarustelukierteen yhdistelmä voi olla erityisesti Euroopan kannalta erittäin tuhoisa.

Asevarustelumenojen päälle tulevat vielä Venäjä-pakotteiden ja mahdollisesti jatkossa myös Kiinaan, yhä useampiin Venäjän ja Kiinan liittolaisiin sekä ehkä jopa sitoutumattomien maiden liittoon kohdistuvien pakotteiden aiheuttamat suorat ja epäsuorat kustannukset. 124 maan sitoutumattomien maiden liitto – joka edustaa suurinta osaa maailman väestöstä ja johon muun muassa Intia, Indonesia, Brasilia ja Nigeria kuuluvat – ei ole halunnut valita puoltaan uudessa kylmässä sodassa. Se on myös jatkanut hyvin systemaattisella tavalla YK-keskeisen ja YK-järjestelmän puitteissa yhteisesti sovittuihin sopimuksiin perustuvan maailmanjärjestelmän puolustamista ja siis myötäillyt tässä asiassa Kiinan ja Venäjän linjaa. Tämä on ärsyttänyt Yhdysvaltoja yhä enemmän, koska USA haluaisi kaikkien maailman maiden hyväksyvän niin sanotun Washingtonin konsensuksen (tai nykyään yleensä: ”rules-based order”).

Venäjän hyökkäys Ukrainaan on törkeä ja tuomittava, mutta Euroopan unionin tähänastiset Venäjä-pakotteet eivät välttämättä ole olleet erityisen hyvin suunniteltuja. Joidenkin arvioiden mukaan ne ovat vahingoittaneet Eurooppaa enemmän kuin Venäjää. Jo tähänastiset pakotteet ovat muuttaneet jopa Saksan maailman johtavasta (teknologian) vientimaasta laman kourissa kamppailevaksi ongelmatapaukseksi, jonka BKT ei enää kasva vaan pienenee.  Yksi pakotteiden suorimmista vaikutuksista on totta kai ollut se, että USA:sta laivoilla tuotu LNG on 50 prosenttia kalliimpaa kuin putkimaakaasu. Se tuottaa myös ratkaisevasti isommat kasvihuonepäästöt koska amerikkalainen maakaasu on suurimmaksi osaksi vesisärötyksellä tuotettua liuskekaasua.

Saksan ja muun Euroopan taloustilanne ei parane puolustusmäärärahoja lisäämällä. On hyvä muistaa, että sodan raunioittamat Saksa ja Japani nousivat toisen maailmansodan jälkeen nopeasti Maapallon menestyvimmiksi kansantalouksiksi ja teknologiaihmeiksi, koska niiden ei tarvinnut tai tarkemmin sanottuna koska ne eivät rauhansopimuksen ehtojen mukaan saaneet käyttää rahaa asevarusteluun eivätkä oman aseteollisuutensa kehittämiseen.

Jos Euroopan maat alkavat käyttää 3 – 5 prosenttia kansantuotteestaan eli suunnilleen 15 – 25 prosenttia budjeteistaan asevarusteluun (= kaksi tai kolme kertaa aiempaa enemmän) samalla kun Euroopan talous taantuu yhä pahemmin, niin sanottu vihreä siirtymä saattaa korvautua sinimustalla siirtymällä.

Jos Venäjä alkaa vastata EU:n pakotteisiin sabotoimalla EU-maiden infrastruktuuria ja taloutta aiempaa aktiivisemmin, tästä aiheutuu vielä lisää ongelmia, samoin kuin maailman mahdollisesta jakautumisesta osittain erillisiin talousalueisiin. USA:n blokin ja Kiinan blokin osittainen taloudellinen irtautuminen toisistaan näyttää todennäköiseltä koska Trump on ilmoittanut vievänsä asioita tähän suuntaan ja koska Kiina on jo alkanut käynnistellä omia vastareaktioitaan. Asetelma ei paranna Euroopan maiden taloudellisia näkymiä.

Pitää muistaa, että EU oli jo ennen Ukrainan sotaa ja Euroopan unionin Venäjän vastaisia pakotteita alkanut ajautua nopeasti kasvaviin taloudellisiin, poliittisiin ja yhteiskunnallisiin vaikeuksiin.

Eurooppa on alkanut nopeasti kiihtyvällä vauhdilla jäädä jälkeen erityisesti Aasian nousevista talousmahdeista lähes kaikilla strategisilla teknologian aloilla.  ASML on totta kai edelleen mikrosirulitografian ylivoimainen ykkönen mutta kokonaisuutena Euroopalla ei ole mennyt hyvin.

EU:n ongelmia on pahentanut, että jopa poikkeuksellisen putkinäköinen uusliberalistinen talouspolitiikka on ikään kuin sementoitu tai sisäänrakennettu kaikkiin sen perussopimuksiin, käytäntöihin ja lakeihin. Sen takia EU ei esimerkiksi voi käyttää USA:n tai Kiinan tavoin suurisuuntaista keskuspankkirahoitusta (= eli keskuspankin tietokoneella tyhjästä luotua fiat-rahaa) ongelmiensa ratkomiseen. Aiheesta on tullut varsinainen Gordionin solmu koska Italian oikeistopopulistinen Viiden tähden liike on onnistunut leimaamaan itsensä eurooppalaisessa keskustelussa ajatuksen esittäjäksi ja sen tärkeimmäksi edistäjäksi. Koska keskuspankkirahoitus on leimautunut äärioikeiston aloitteeksi, euromyönteiset puolueet eivät voi tukea sitä. Asia ei ole edennyt eikä todennäköisesti voi jatkossakaan edetä.

EU-maiden tiukka talouskuripolitiikka pahentaa sekin tilannetta, koska se pakottaa jäsenmaat tasapainottamaan valtion budjettia pienentämällä valtion menoja. Tällainen politiikka on todellisuudessa ylimääräinen menoerä eikä säästö koska se pienentää aina valtion tuloja enemmän kuin menoja. Kyse ei ole vain työttömyyden ja siihen liittyvien menojen kasvusta vaan myös valtion alv-, tulo- ja yhteisöverokertymien pienentymisestä. Asia ei oikeastaan voi mennä toisin. Kun valtio vähentää kulutustaan, rahat ovat aina poissa jostakin. Seurauksena on monimutkainen vaikutusketju, jonka jokaisen lenkin kohdalla valtio menettää rahaa. Yhteenlaskettu menetys on yleensä saavutettua säästöä suurempi.

Vaatimukset asevarustelumenojen kasvattamisesta iskevät moniin Euroopan maihin hetkellä, jolloin niiden terveydenhuolto- ja koulutusjärjestelmät, päiväkodit, vanhustenhuolto sekä sosiaali- ja työttömyysturva olivat jo muutenkin alkaneet murentua palasiksi. Suomen istuva hallitus teki juuri satojentuhansien suomalaisten kannalta erittäin pelottavan päätöksen lopettamalla terveydenhuollon yöpäivystykset Iisalmesta, Jämsästä, Kemistä, Oulaisista, Raahesta, Salosta, Savonlinnasta, Valkeakoskelta ja Varkaudesta. Lukuisien pienien terveyskeskusten sulkeminen heikentää pian ihmisten turvallisuutta ennestään. Kun näiden säästöjen aiheuttamien kuolemantapauksien ja turhien vammautumisien määrä alkaa kumuloitua, vaatimukset terveydenhuollon määrärahojen kasvattamisesta muuttuvat nopeasti yhä intensiivisemmiksi.

Toisin sanoen Euroopan unionin vyönkiristyspolitiikka ja oikean keskuspankin puute ajavat jatkossa kasvavan osan eurooppalaisista yhtiöistä sekä euromaiden kansalaisista taloudellisesti yhä ahtaammalle. Yritysten ja ihmisten ahdinko vähentää heidän kulutustaan, pienentää valtioiden tuloja ja nopeuttaa valtioiden velkaantumista. Velanoton kasvu voi puolestaan synnyttää yhä voimistuvia paniikkireaktioita ja vaatimuksia valtioiden yhä pidemmälle menevästä alasajosta.

Yllä luetelluista tekijöistä yhdessä muodostuva erittäin monimutkainen ongelmakimppu tekee hyvin todennäköisesti suuren osan kaikista ilmastonmuutoksen torjumiseen liittyneistä suunnitelmista mahdottomiksi tai ainakin hyvin vaikeasti toteutettaviksi.  Vallitsevissa olosuhteissa on vaikea kuvitella, että ilmastonmuutoksen torjuntaan olisi lähitulevaisuudessa mahdollista käyttää paljon aiempaa suurempia määriä valtion rahaa. Yhden laajalti siteeratun arvion mukaan ilmastonmuutoksen torjumiseen pitäisi sovittujen tavoitteiden saavuttamiseksi käyttää noin 7 600 miljardia euroa vuodessa, eli noin 7,5 prosenttia maailman bruttokansantuotteesta.  Nykyisessä tilanteessa suurin osa näistä investoinneista ei voi materialisoitua.

On myös hyvin vaikea kuvitella, että Euroopan maat ja Yhdysvallat löytäisivät jostakin 300 miljardia euroa vuodessa globaalin etelän maille kanavoitavaan ilmastoapuun. Tämä on vielä isompi ongelma kuin Euroopan oman ilmastopolitiikan hyytyminen, koska globaali etelä on ikään kuin jäänyt odottamaan rikkaan pohjoisen ilmastoapua ja käytännössä viivyttää omia ilmastotoimiaan sitä koskevien lupauksien takia. Globaalin etelän maat irtautuvat kyllä jossakin vaiheessa tästä asetelmasta ja ottavat ohjat omiin käsiinsä, mutta ilmastoapulupaukset ja niiden pettäminen synnyttävät prosessiin vaarallisen viiveen, joka voi olla suhteellisen pitkä.

Asetelma on huolestuttava, varsinkin kun olimme jo valmiiksi tilanteessa missä Amazonian sademetsien hakkuilta säästyneet osat uhkaavat kuivua puolikuivaksi savanniksi ja vapauttaa hiilensä ilmakehään ja jossa hallitsemattomiksi muuttuvat metsäpalot ja kaarnakuoriaisten massaesiintymät uhkaavat koko pohjoista havumetsävyöhykettä. Nyt ei enää puhuta lämpenemisen rajoittamisesta kahteen tai edes kolmeen asteeseen. Olemme jälleen luisumassa kohti skenaariota, jossa ehkä jopa yli 90 prosenttia kaikista maailman ihmisistä saattaa tämän vuosisadan lopulla kuolla ennenaikaisesti ilmastokaaoksen ja kymmenien sen takia yhtä aikaa karkuun päässeiden pandemioiden keskellä. Skenaariota, jossa valtameren pohjan muuttuminen hapettomaksi, meriveden happamoituminen, ilmastovyöhykkeiden siirtyminen ja yhteiskuntien epävakautuminen saattaa hävittää suurimman osan Maapallon kaikista eliölajeista sukupuuttoon tämän vuosisadan aikana. Niin, että jäljet näkyvät planeettamme biodiversiteetin köyhtymisenä ehkä 50 – 100 miljoonan vuoden päähän tulevaisuuteen.

Onko kaikki toivo menetetty? Ei välttämättä.

Sillä vaikka liikenne-, energia-, rakennus- ja teollisuussektoreilla tapahtuu todennäköisesti jatkossa paljon vähemmän kuin mitä niillä olisi ilman uutta asevarustelukierrettä ja maailman jakautumista erillisiin talousalueisiin tapahtunut, menetyksiä on mahdollista kompensoida toisenlaisin keinoin.  Meidän pitää kuitenkin nyt keskittyä ensisijaisesti niihin keinoihin, jotka ovat edelleen realistisia ja mahdollisia myös hyvin suuressa eivätkä vain kovin pienessä ja käytännössä täysin merkityksettömässä mittakaavassa.

Haluaisin tässä yhteydessä korostaa erityisesti neljää ilmastonmuutoksen torjuntakeinoa. Muitakin mahdollisuuksia on totta kai olemassa, mutta väitän että nykyisessä tilanteessa nämä neljä kärkeä ansaitsevat erityistä huomiota, kolmesta eri syystä.

Ensinnäkin kaikkien neljän kautta olisi myös nykyisessä tilanteessa mahdollisuus synnyttää taloudellisesti kannattavalla tavalla toimivia globaaleja, kaupalliselta pohjalta lähteviä koneistoja, jotka kasvaisivat yhä suuremmaksi, pienentäisivät kasvihuonepäästöjä, poistaisivat ilmakehästä hiilidioksidia — ja samalla vähentäisivät kiihtyvällä vauhdilla myös (teollisen) eläintuotannon kasvihuonepäästöjä. Viimeksi mainittu aspekti on erittäin tärkeä, koska vaikka eläintuotanto aiheuttaa virallisen arvion mukaan vain noin 20 prosenttia ihmiskunnan kasvihuonekaasupäästöistä, sen todellinen osuus on merkittävästi suurempi. Virallisessa arviossa rehevöityneiden järvien, jokien ja lampien metaanipäästöt on nimittäin laskettu luonnollisiksi ja rehevöityneiden tekoaltaiden päästöt energiantuotannon päästöiksi. Viralliset arviot eivät myöskään ole huomioineet rehupeltojen ja laidunmaiden menettämää hiiltä eivätkä laidunmaiden, peltojen kulotuksen ja kaskiviljelyn päästöjä.

Toinen suuri etu on, että mainitsemani neljä keinoa voivat yhdessä olla myös viimeinen mahdollisuutemme torjua neljä suurta kansanterveydellistä ongelmaa, joista kaikista voi tulla tuleville ihmisten sukupolville vielä isompia riesoja kuin ilmaston epävakautumisesta.  Palaan tähän hiukan tuonnempana.

Kolmanneksi kyseiset neljä keinoa vähentäisivät kaikki ihmisten kustannuksia, jopa melko merkittävällä tavalla, eivätkä lisäisi niitä. Useimmat viime aikoina näkyvimmin esillä olleet ratkaisuehdotukset kuten hiilidioksidin mekaaninen tai kemiallinen poistaminen ilmakehästä, pienydinvoimalat, litiumakkuja käyttävät sähköautot, power-to-X-polttoaineet, hiilineutraali teräs, puun ja muun bioenergian käytön lopettaminen tai olemassa olevan rakennuskannan nopea korvaaminen uusilla ja energiatehokkaammilla rakennuksilla kasvattaisivat ihmisten kustannuksia.  Tällaiset ratkaisut eivät voi nykyisessä tilanteessa edetä suuressa mittakaavassa elleivät valtiot tue isosti niiden käyttöönottoa. Ajatus siitä, että ilmastonmuutoksen torjuminen edellyttäisi 7 600 miljardin euron verran voimavaroja vuodessa, perustuu nimenomaan oletukseen siitä, että ilmastonmuutosta torjuttaisiin pääsääntöisesti juuri ihmisten kustannuksia kasvattavilla ratkaisuilla ja että valtiot kattaisivat niin suuren osan kokonaiskuluista, että tämä olisi mahdollista. Nykyisessä tilanteessa tällainen malli ei voi toimia vaan huomio pitää ainakin väliaikaisesti siirtää halvempiin keinoihin, eli menetelmiin, jotka laskevat ihmisten kustannuksia. Tällöin valtion tukea tarvitaan vähemmän ja se voidaan keskittää tutkimus- ja kehittelykustannuksiin ja alkuinvestointeihin.

Ympäristöjärjestöjen täytyy tehdä kaksi korjausliikettä

Mainitsemistani neljästä ratkaisusta kaksi ei kuitenkaan todennäköisesti voi toteutua riittävässä laajuudessa, ellei ympäristöjärjestöjen valtavirta muuta mieltään niiden suhteen.  Tämä on ratkaisevan tärkeää, koska erityisesti länsimaisten valtioiden mutta myös monien muiden maiden, Euroopan unionin, suuryhtiöiden ja kauppaketjujen nykyinen, näitä kahta asiaa koskeva politiikka on perustunut nimenomaan ympäristöliikkeiden vaatimuksiin.

Poliitikot ja yritysjohtajat eivät nykyisessä some-kohujen hallitsemassa maailmassa uskalla muuttaa mieltään kyseisissä asioissa, ellei ympäristöväki näytä niille vihreää valoa, riittävän selkeällä ja näkyvällä tavalla.

Tehtyjen virheiden myöntäminen ei koskaan ole helppoa millekään organisaatiolle, mutta tässä tapauksessa ympäristöjärjestöjen pitää nyt yksinkertaisesti vain päättää haluavatko ne edistää ilmastokatastrofia, merien happamoittamista, miljoonien tai kymmenien miljoonien kokonaisten lajien tappamista sukupuuttoon ja kymmenien tai jatkossa ehkä jopa satojen miljardien eläinten vuosittaista kuoliaaksi rääkkäämistä valtavissa eläintehtaissa eri puolilla maailmaa. Vai haluavatko ne päin vastoin torjua lajikatoa, pelastaa maailman ilmastokaaokselta ja auttaa eläinoikeusliikettä lopettamaan teolliseen eläintuotantoon liittyvän laajamittaisen, periaatteessa jo nyt lailla kielletyn eläinrääkkäyksen.

Niiden pitää myös päättää, haluavatko ne auttaa pelastamaan antibiootit ja syöpähoidot tuleville sukupolville ja torjua uusien pandemioiden, syöpävirusten ja antibioottitautien kehittymistä. Vai vaikuttaa myös näissä asioissa täsmälleen päinvastaiseen, lukemattomille tuleville sukupolville mittaamattoman suuria kärsimyksiä aiheuttavaan suuntaan.

Ympäristöjärjestöt voivat totta kai tehdä tarvittavat korjausliikkeet niin matalalla profiililla kuin ne haluavat, kunhan ne viestivät hallituksille, EU:lle, kauppaketjuille ja muille suuryhtiöille mitä mieltä ne nykyään ovat eivätkä puukota niitä selkään silloin kun ne tekevät jotakin järkevää.

Sitä paitsi ympäristöjärjestöt selviävät sitä pienemmällä vahingolla ja uskottavuuden menetyksellä, mitä nopeammin ne toimivat. Ongelma ei nimittäin jatkossa häviä minnekään vaikka ne eivät reagoisi asiaan mitenkään. Se päin vastoin pahenee nopeasti.  IUCN:n eli Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton sekä erityisesti sen sukupuuton uhkaamien lajien punaisen kirjan sekä Intian hallituksen viimeaikaiset liikkeet ovat vain pientä esimakua tulevasta.  Mitä pitempään ympäristöjärjestöt odottavat, sitä vähemmän niiden uskottavuudesta jää jäljelle.

Neljä jäljelle jäävää erityisen tehokasta tapaa torjua ilmastonmuutosta

Mutta, itse ydinasiaan, eli neljän tärkeimmän jäljelle jäävän kampanjakärjen esittelyihin.

1. EU, USA, ympäristöliikkeet ja maailman ruokakauppaketjut pitää saada palmuöljyn boikotoinnin asemasta edistämään palmuöljyn tuotantoa ja kulutusta siemenöljyjen kustannuksella

Länsimaiden ympäristöliikkeet käynnistivät parikymmentä vuotta sitten suuren palmuöljyn vastaisen kampanjan. Sen seurauksena EU on määritellyt palmuöljyn ainoaksi kasviöljyksi, jonka tuotantoon saattaa liittyä ekologisia tai ilmastonmuutosta edistäviä ongelmia. Myös USA käytännössä osittain boikotoi palmuöljyä ja eri puolilla maailmaa lukemattomiin eri kauppaketjuihin kuuluvat supermarketit mainitsevat tuotteissaan, että tämä tuote ei missään tapauksessa sisällä palmuöljyä.

Öljypalmuja ei tietenkään saa istuttaa paksuturpeisille trooppisille soille, sillä siitä aiheutuu isoja hiilipäästöjä. Mutta yleinen palmuöljyn vastainen kampanja on silti ollut länsimaisen ympäristöliikkeen kaikkien aikojen pahin erehdys.

Tämä on siis toinen niistä asioista, jossa ympäristöjärjestöjen olisi tärkeä muuttaa mieltään.

Jos ympäristöjärjestöjen valtavirta ei pysty korjaamaan suuntaansa tässä asiassa, tärkein tulos sen toiminnasta tulee seuraavien vuosikymmenien aikana olemaan miljoonien sukupuuton uhkaamien lajien sukupuuttojen varmistaminen. Tai oikeastaan jopa näiden sukupuuttojen aktiivinen toteuttaminen.

Ympäristöjärjestöjen öljypalmukampanjan absurdein yksittäinen seuraus on tietysti ollut se, että biodieselin valmistajat ovat siirtyneet palmuöljystä eläinrasvoihin ja että Euroopan unioni on määritellyt eläinrasvasta valmistetun biodieselin 80-prosenttisesti hiilineutraaliksi polttoaineeksi.  Biodieselin tuotannosta on tullut eräänlainen uusi tukiainen (teolliselle) eläintuotannolle, sillä eläintuottajien ei tarvitse nykyään maksaa teurasjätteiden hävittämisestä vaan he voivat myydä ne biodieselin raaka-aineeksi.

Muutos tukee eläinten kasvattamista lähes kauheimmilla mahdollisilla tavoilla eli niin, että eläimet pidetään jatkuvasti paikoilleen kahlehdittuina, koko elämänsä ajan. Toisin sanoen niin, etteivät ne pääse käytännössä liikkumaan lainkaan. Tämä on eläintuottajien näkökulmasta kaikkein kannattavin menettelytapa, mutta siihen liittyi aiemmin sellainen ongelma, että menetelmä tuottaa erittäin rasvaista lihaa jossa jopa yli puolet lihan ravintosisällöstä on rasvassa.  Tämä oli eläintuottajille kasvava ongelma, koska kuluttajat halusivat terveellisempää, vähärasvaista lihaa. Biodieselin tuottajien siirtyminen eläinrasvoihin on kuitenkin nyttemmin tarjonnut eläintuottajille pakotien, jonka ansiosta he voivat edelleen keskittyä kasvattamaan eläimiä paikoilleen kahlehdittuina, antamatta niiden liikkua vapaasti.  Kasvatetusta lihasta suuri osa on rasvaa, mutta rasvakudokset voidaan nykyään leikata teurastamoilla irti ruhoista ja myydä hyvällä hinnalla biodieselin raaka-aineeksi, niin että kuluttajat saavat vähärasvaista lihaa. Mutta mitä suurempi osa eläinten kudoksista käytetään suoraan liikennepolttoaineiden valmistukseen, sitä useampia eläimiä joudutaan kasvattamaan ja tappamaan saman lihamäärän saamiseksi.

Ympäristöjärjestöjen öljypalmukampanja on saattanut viimeisen vuosikymmenen aikana edistää myös luontokatoa enemmän kuin mikään muu yksittäinen asia joka Maapallolla on tänä aikana tapahtunut.

Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto IUCN (International Union for Conservation of Nature) on yksi niistä järjestöistä, jotka ovat heränneet huomaamaan ongelman mittakaavan. IUCN sanoo nykyään, että ruokaöljyn tuotantoon käytetään jo 37 prosenttia Maapallon peltopinta-alasta eli yhteensä noin 540 miljoonaa hehtaaria. IUCN on siis se järjestö, joka ylläpitää maailmanlaajuista punaista kirjaa sukupuuton uhkaamista lajeista. (Tätä ei pidä sotkea Suomen omaan punaiseen kirjaan, johon on listattu ne lajit, jotka uhkaavat hävitä Suomen omalta alueelta tai jotka ovat harvinaistuneet Suomessa.)

IUCN sanoo, että ruokaöljyn tuotantoon käytetty pinta-ala on kasvanut erityisesti sen takia että nykyään suosituimmat öljykasvit vaativat monta kertaa enemmän pinta-alaa kutakin kasviöljytonnia kohti kuin öljypalmu. Ilman länsimaisten ympäristöjärjestöjen kampanjaa öljypalmut saattaisivat nykyään tuottaa kaksi kolmasosaa eivätkä vain yhtä kolmasosaa kaikesta maailman ruokaöljystä. Tällöin kaksi kolmasosaa kaikesta ruokaöljystä olisi voinut tulla noin 35 miljoonan hehtaarin laajuiselta alueelta ja noin 250 miljoonaa hehtaaria olisi säästynyt muita tarkoituksia varten. Tai olisi voitu jättää raivaamatta pelloiksi.

Ennusteiden mukaan ruokaöljyjen tuotanto Maapallolla kasvaa vielä kolme kertaa nykyistä suuremmaksi eli 600 miljoonaan tonniin väestönkasvun, väestön ravitsemustilanteen parantamisen ja modernisaation myötä kasvavien ruokaöljyhävikkien kautta.

Jos näin käy ja uusi ruokaöljyn tuotanto tapahtuisi nykyisen kaltaisten tuotantorakenteiden kautta, niin että erilaisten tuotettujen ruokaöljyjen väliset prosentuaaliset suhteet säilyvät ennallaan, tarvitaan noin 1 100 miljoonaa hehtaaria uutta viljelymaata.

Tällöin Maapallolle ei jäisi enää paljoakaan villiä luontoa jäljelle ja pelloiksi raivatuista sademetsistä, ruohomailta ja turvemailta vapautuisi ilmakehään erittäin suuria määriä hiilidioksidia, vähintään kymmeniä mutta mahdollisesti ja ehkä jopa todennäköisemmin joitakin satoja miljardeja tonneja, hiilenä laskien. Iso osa sademetsien ja monien muiden ekotooppien eliölajeista kuolisi sukupuuttoon.

Jos kaiken uuden öljykasvien viljelyalan pitäisi olla, länsimaiden ympäristöjärjestöjen näkemyksen mukaisella tavalla, muuta kuin öljypalmuviljelmiä, maata tarvittaisiin vielä noin kolmannes enemmän.

Sen sijaan, jos koko 400 miljoonan tonnin suuruinen kasviöljyn lisätarve tyydytettäisiin kasvattamalla öljypalmuja, uutta viljelymaata tarvittaisiin vain 80 miljoonaa hehtaaria. Tai ei ollenkaan, jos vähän yli 100 miljoonaa hehtaaria nykyisiä, nykyään muita öljykasveja kasvattavia peltoja muutettaisiin öljypalmuviljelmiksi.

Tämä olisi Maapallon luonnon monimuotoisuuden kannalta ratkaisevasti parempi ratkaisu, jolla olisi myös merkittäviä köyhyyttä poistavia ja aliravitsemusta vähentäviä vaikutuksia.  Esimerkiksi Intia on joutunut tuomaan 60 prosenttia kaikesta kasviöljystään ulkomailta sen takia, että se luopui aikoinaan palmuöljyn tuotannon laajentamiseen liittyvistä suunnitelmistaan. Tästä on aiheutunut Intialle vuosittain noin 20 miljardin euron suuruinen lasku, mutta siitä huolimatta muutamat sadat miljoonat ihmiset Etelä-Aasiassa ovat edelleen kärsineet vakavasta välttämättömien rasvojen puutteesta (mikä on aliravitsemuksen unohdetuin muoto). Iso osa Intian ostamasta ruokaöljystä jaetaan köyhille perheille käytännössä ilmaiseksi niin sanotun PDS-järjestelmän (Public Distribution System) kautta. PDS on Intian nopeasti kehittyvän hyvinvointivaltion ehkä tärkein yksittäinen osa. Intia on nyt käynnistämässä erittäin laajaa palmuöljyn tuotanto-ohjelmaa, jonka tavoitteena on pienentää aliravitsemusta, tehdä maasta omavarainen ruokaöljyjen suhteen ja estää maataloustuotannon levittäytyminen vielä jäljellä oleville luonnontilaisille alueille.

Palmuöljyn suosiminen vähentäisi myös teollista eläintuotantoa ja sen synnyttämiä kasvihuonekaasupäästöjä merkityksellisellä tavalla.  Kasviöljyjen tuotannon sivutuotteena syntyvät proteiini- ja rasvapitoiset siemenkakut ylläpitävät nykyisen kaltaista teollista eläintuotantoa. Ne muodostavat suurimman osan tuotantoeläimille syötettävästä valkuaisrehusta. Vilja on vasta toiseksi suurin tuotantoeläinten rehun lähde.  Suurin osa siemenkakuista syntyy siemenöljyjen tuotannon sivutuotteena.

Myös palmuöljyn tuotannon sivutuotteena syntyy siemenkakkua, mutta sitä syntyy vain yksi tonni kahdeksaa öljytonnia kohti. Palmuöljyn kanssa kilpailevien kasviöljyjen kuten soijaöljyn, rypsi- ja rapsiöljyn ja auringonkukkaöljyn tuotanto synnyttää sivutuotteenaan keskimäärin reilut kolme tonnia siemenkakkua jokaista saatua öljytonnia kohti. Toisin sanoen kutakin öljytonnia kohti syntyy 25 kertaa enemmän valkuaisrehua.

Palmuöljyn tuotannon sivutuotteena syntyy kyllä suuri määrä toisenlaisia, nestemäisiä puristusjätteitä, mutta niitä ei kannata kuivattaa karjanrehuksi, vaan niistä on kannattavampaa tehdä biokaasua, jolloin biokaasugeneraattorien pohjalle jäävä liete voidaan käyttää lannoitteeksi ja lannoituksen kokonaistarve jää hyvin pieneksi (itse palmuöljy on erittäin oligotrofista, sen mukana menetetään vain minimaalisen pieni määrä ravinteita).

Jos kaikki maailman kasviöljy tuotettaisiin jatkossa öljypalmuviljelmillä ja puristusjätteet ja öljypalmuviljelmien tuottamat puumaiset sivutuotteet (palmunrungot, lehvät ja hedelmänippujen ”kuoret”) käytettäisiin energiantuotantoon, ne pystyisivät korvaamaan lähes 10 prosenttia nykytasoisesta fossiilisten polttoaineiden käytöstä. Tämä on tietysti pelkkä ajatusleikki, sillä kulttuurisista syistä kaikki maailmassa tuotettu ruokaöljy ei koskaan tule olemaan palmuöljyä.  Sen sijaan kaksi kolmasosaa saattaisi olla mahdollista, palmuöljyn ylivoimaisen matalien tuotantokustannuksien ansiosta.

Mutta jos jatkamme samaa ajatusleikkiä vielä hetken aikaa…

… jos maailmassa tuotetaan vuonna 2100 yhteensä 600 miljoonaa tonnia kasviöljyjä ja ne olisivat kaikki siemenöljyjä, sivutuotteena syntyisi yhteensä noin 2 000 miljoonaa tonnia siemenkakkua. Toisin sanoen kasviöljyjen tuotanto mahdollistaisi teoriassa valkuaisrehun ja rasvojen osalta jopa viisi kertaa nykyistä suuremman eläintehtaiden saariston olemassaolon.

Jos maailmassa tuotetaan vuonna 2100 yhteensä 600 miljoonaa tonnia kasviöljyä ja se olisi kaikki palmuöljyä, sivutuotteena syntyisi yhteensä n. 75 miljoonaa tonnia siemenkakkua jolloin tuotanto mahdollistaisi noin yhden viidesosan nykyisen kokoisesta eläintehtaiden saaristosta.

(Jos haluamme jatkossa korvata myös kaikki nyt eläimistä saatavat, ihmisen ravinnoksi menevät rasvat kasvisrasvoilla, yllä lueteltuja numeroita täytyy kasvattaa vielä jonkin verran suuremmiksi.)

Jos siis haluamme oikeasti pelastaa osan Maapallon sukupuuton uhkaamista lajeista ja vähentää teollista eläintuotantoa (emmekä moninkertaistaa sen määrää) palmuöljyyn kohdistuvien boikotointitoimenpiteiden purkaminen – ruokaöljyn tuotannon osalta – ja palmuöljyn voimakas suosiminen on ehkä tärkein yksittäinen asia minkä voimme tehdä.

Tämä auttaisi myös ilmastonmuutoksen torjumisessa vähentämällä metsäkadosta, luonnontilaisten ruohomaiden hupenemisesta ja trooppisten soiden ojituksesta aiheutuvia kasvihuonepäästöjä sekä teollisen eläintuotannon päästöjä. Tuotantoeläimet muuntavat ison osan nauttimastaan ravinnosta metaaniksi ja typpioksiduuliksi, jotka ovat molemmat erittäin vahvoja kasvihuonekaasuja.

Kylmäprosessoitu palmuöljy saattaa yllättäen olla myös ihmisen sydämen ja verisuonten kannalta terveellisempää kuin siemenöljyt.

Olen itse aiemmin levittänyt tästä asiasta virheellistä tietoa.  Minulla oli tuolloin kauhea sisäinen ristiriita öljypalmun ylivoimaisen ilmasto- ja ympäristöystävällisyyden sekä palmuöljyn tuotannon hyvin negatiivisiksi olettamieni kansanterveydellisten vaikutusten välillä. En osannut päättää, kumpaa olisi pitänyt painottaa enemmän. Koin ristiriidan niin vaikeaksi ja mahdottomaksi, että halvaannuin sen takia, en enää uskaltanut sanoa asiasta mitään.

Ajattelin siis tuolloin, että palmuöljyn täytyy olla yksi sydämen ja verisuonten kannalta kaikkein vaarallisimmista ruokaöljyistä koska siitä noin 40 prosenttia oli palmitiinihappoa, joka on tyydyttynyt rasvahappo.  Sitä paitsi palmuöljyn kulutuksen kasvu Intiassa, Kiinassa ja Indonesiassa näytti korreloivan vahvasti sydän- ja verisuonitautien yleistymisen kanssa. Sitten törmäsin jossakin vaiheessa Afrikassa tehtyihin tutkimuksiin, joissa ei ollut mitään järkeä. Niissä massiivisia määriä palmuöljyä koko ikänsä nauttineilla ihmisillä oli häkellyttävän pieni ikäkorjattu sydäntautien esiintyvyys, yhdessäkin aineistossa yli tuhannesta ruumiinavauksesta löytyi vain yksi pieni, vanha, ei kuolemaan johtanut sydänkohtaus. Näiden aineistojen valossa alkoi näyttää siltä, että palmuöljy muuttui myrkyksi sydämelle ja verisuonille vasta todella moneen eri kertaan kuumennettuna tai muuten hyvin vahvasti prosessoituna.

En ymmärtänyt miten tämä saattoi olla mahdollista ennen kuin Yhdysvaltojen ja Italian ravitsemuskemistien liitot julkaisivat molemmat asiasta oman konsensus-julkilausumansa. Niiden mukaan palmuöljyn palmitiinihapolla on kolme erilaista kolmiulotteista tai stereospesifistä muotoaan: sn-1, sn-2 ja sn-3. Ihmisen elimistö tunnistaa näistä vain yhden eli sn-2:n, eikä pysty käyttämään kahta muuta ravinnokseen. Koska palmuöljyn palmitiinihaposta vain 8-11 prosenttia on sn-2:ta ja noin 60 prosenttia palmuöljystä on kerta- tai monityydyttymättömiä rasvahappoja, sen funktionaalinen rasvahappoprofiili onkin hyvin samanlainen kuin oliiviöljyllä tai avokadoöljyllä, jotka ovat suurin piirtein terveellisimmät tunnetut kasviöljyt.

Eli palmuöljyn tuottamista ei kannata vastustaa myöskään kansanterveydellisistä syistä.

Joka tapauksessa olisi tärkeää, että suomalaiset ympäristö-, eläin- ja kehitysyhteistyöjärjestöt tekisivät yhteisen kannanoton, jossa sanottaisiin, että öljypalmuja ei saa istuttaa suosademetsiin mutta että niillä kannattaisi korvata vähätuottoisia öljykasveja jo käytössä olevilla viljelymailla.

Mutta jotta tällaisella kannanotolla olisi globaalia vaikutusta, allekirjoittajajärjestöjen pitäisi lähettää se sopivalla saatteella myös eri maissa toimiville sisarjärjestöilleen. Tällainen operaatio ei olisi kovin työläs, mutta sillä saattaisi nykyisessä tilanteessa olla hyvin suuri maailmanlaajuinen positiivinen vaikutus. Siemenöljyjen korvaaminen palmuöljyllä auttaisi luontokadon torjunnassa ehkä enemmän kuin mikään muu yksittäinen asia.  Samalla palmuöljyn suosiminen auttaisi ilmastonmuutoksen torjunnassa ja supistaisi teollisen eläintuotannon volyymiä pienentämällä sitä varten tarjolla olevan korkeatasoisen mutta puoli-ilmaisen rehuvalkuaisen määrää.

2. Suomen, Ruotsin ja EU:n pitää käynnistää suuri biotalousprojekti – ja ympäristö-, kehitysyhteistyö- ja eläinoikeusjärjestöjen pitää tukea sitä

Yli 70 prosenttia kaikista maailman vaatteista valmistetaan nykyään öljystä ja tästä syystä vaateteollisuus aiheuttaa Maailmanpankin, YK-järjestöjen, Maailman talousfoorumin ja Euroopan unionin nykyään käyttämän arvion mukaan noin 10 prosenttia kaikista ihmiskunnan kasvihuonekaasujen päästöistä.  Muovien ja öljypohjaisten kemikaalien tuotanto aiheuttaa muutaman prosentin ilmastoa lämmittävistä päästöistä ja teräksen ja muiden metallien tuotanto noin 10 prosenttia. Betonin tuotanto laskee ilmakehään 8 prosenttia ihmiskunnan tuottamasta hiilidioksidista. Myös asfaltissa käytetty bitumi aiheuttaa merkittäviä ilmastoa lämmittäviä päästöjä.

Öljypohjaiset muovit, vaatekuidut, hiilikuidut, kemikaalit ja bitumi sekä suuri(n) osa metalleista ja betonista olisi mahdollista korvata uudenlaisilla puupohjaisilla materiaaleilla eli niin sanotulla nykyaikaisella biotaloudella, jonka kehittämisessä suomalaiset ja ruotsalaiset yritykset ovat olleet koko muuta maailmaa muutaman askeleen edellä.

Tätä kautta olisi siis teoriassa mahdollista eliminoida noin 35 prosenttia kaikista ihmiskunnan hiilipäästöistä eli käytännössä oikeastaan kaikki ne hiilipäästöt, joiden eliminoiminen näyttää erityisen vaikealta. Tähän kolmannekseen hiilidioksidiongelmastamme ei oikeastaan ole olemassa muita ratkaisuja kuin uudenlaiset puuhun ja muuhun biomassaan perustuvat materiaalit. Tai ainakaan kukaan ei ole vielä sellaisia keksinyt tai ehdottanut.

Toisin sanoen: JOS haluamme estää ilmastokatastrofin, joka tappaisi sukupuuttoon ison osan Maapallon mannerten ja merien kaikista eliölajeista, meidän on pakko hyväksyä nykyaikainen biotalous osaksi hyväksyttävien ja välttämättömien ratkaisujen valikoimaa.

Öljypohjaisten vaatteiden, muovien, kemikaalien sekä betonin ja metallien tuotannon kasvihuonepäästöt uhkaavat sitä paitsi kasvaa merkittävästi hetkellä, jolloin meidän pitäisi pyrkiä kohti nettonollatavoitetta. Erityisen huolestuttavaa on se, että mantereille suunnitellaan yhteensä 45 000 uutta kaivosta, nykyisten 17 000 kaivoksen lisäksi. Erään arvion mukaan näitä kaivoksia varten rakennetut tiet avaisivat suuren osan vielä jäljellä olevista luonnontilaisista tai suhteellisen koskemattomista (sade)metsä-, ruohomaa- ja suoalueista kaskiviljelyä harjoittaville siirtolaisille ja saattaisivat tätä kautta vaikuttaa haitallisesti luonnon monimuotoisuuteen ehkä jopa viiden miljardin hehtaarin alueella. Merenalaiset kaivoshankkeet eli mustien savuttajien, merivuorien pintakerroksen ja miljardien hehtaarien laajuisten monimetallinoduulikenttien hyödyntäminen saattaisi puolestaan vapauttaa hyvin suuria määriä hiiltä valtameren pohjalietteistä ja tappaa lukemattomia tieteelle yhä tuntemattomia lajeja sukupuuttoon.

Meidän pitää korvata suurin osa metalleista puupohjaisilla hiilikuiduilla ja muilla uusilla puu- tai biopohjaisilla materiaaleilla ja niiden raaka-aineet pitää tuottaa muuttamalla rehupeltoja ja laidunmaita talousmetsiksi.

Nykyaikaisen biotalouden avulla voitaisiin yhteensä ratkaista yli puolet koko hiilidioksidiongelmastamme, sillä samalla kun sen avulla olisi mahdollista eliminoida jopa kolmannes mainittujen tuotteiden valmistuksen aiheuttamista päästöistä, monet asiat kuten tiet, autot, talot, vaatteet ja muovit muuttuisivat uusiksi hiilinieluiksi.  Lisäksi autoista tulisi nykyistä paljon kevyempiä, mikä pienentäisi liikennesektorin päästöjä.

Puusta valmistettujen elementtien integroiminen rakennuksiin helpottaa myös rakennuksien kosteuden ja lämpötilan säätelyä ja pienentää tätä kautta rakennuksen lämmitys-, jäähdytys- ja ilmastointienergian tarvetta. Öljypohjaisten vaatteiden korvaaminen puupohjaisilla vaatekuiduilla vaikuttaa itse asiassa samalla tavalla: ihminen, joka on pukeutunut hengittäviin vaatekuituihin kestää isompia lämpötilan ja ilmankosteuden vaihteluja kokematta niitä epämiellyttäviksi. En valitettavasti ole löytänyt tutkimuksia, jotka olisivat yrittäneet haarukoida sitä, minkä verran kasvihuonepäästöjä olisi mahdollista vähentää näiden efektien avulla.

Nykyaikainen biotalous pienentäisi myös teollisen eläintuotannon kasvihuonepäästöjä pienentämällä sen volyymiä. Se veisi hyvin paljon maata teolliselta eläintuotannolta ja sen tarvitseman rehun tuotannolta. Nykyaikaisen biotalouden liikevaihto voi tulevaisuudessa kasvaa tuhansiin miljardeihin vuodessa, eli siitä saattaa todella kasvaa kone, joka syö pikku hiljaa yhä suuremman osan teollisen eläintuotannon perustan muodostavista rehupelloista ja laidunmaista.

Jos kolmannes hiilipäästöistä halutaan eliminoida tuottamalla erilaisia puu- tai biomassapohjaisia materiaaleja, tätä varten tarvitaan paljon maata, eivätkä kuluttajat hyväksy ratkaisua, jossa jäljellä olevia luonnontilaisia (sade)metsiä, soita tai ruohomaita muutettaisiin biotalouden raaka-aineita kasvattaviksi talousmetsiksi. Varsinkin kun tästä aiheutuisi väistämättä erittäin suuria hiilidioksidipäästöjä.

Laidunmaiden ja rehupeltojen muuttaminen biotalouden raaka-aineita tuottaviksi talousmetsiksi ei vapauttaisi kasvillisuudesta ja maaperästä hiilidioksidia vaan päinvastoin muuttaisi kyseiset maa-alueet hiilidioksidipäästöjen lähteistä hiilinieluiksi, samalla kun se vähentäisi ilmastoa lämmittäviä päästöjä myös pienentämällä rehun tuotantoa tuotantoeläimiä varten. Kuten mainitsin jo edellä, eläintuotanto aiheuttaa virallisen arvion mukaan 20 tai 25 prosenttia kaikista kasvihuonekaasujen päästöistä, mutta todellinen luku on suurempi koska virallisessa arviossa ei ole huomioitu rehevöitymisen aiheuttamia metaanipäästöjä tekoaltaista, järvistä ja lammista, peltojen ja laidunmaiden eläintuotannon takia menettämää hiiltä sekä eräitä muita selkeästi eläintuotannon piikkiin kuuluvia päästölähteitä.

Yllä mainituista seikoista huolimatta ympäristöjärjestöjen valtavirta on tähän asti vastustanut kovin mustavalkoisella tavalla myös metallien, öljypohjaisten materiaalien ja betonin korvaamista uudenlaisilla puupohjaisilla materiaaleilla.

Ympäristöjärjestöt ovat ajatelleet, että niiden täytyy toimia näin pohjoisissa metsissä tapahtuvan luontokadon ehkäisemiseksi. Argumentti on heikko, koska pohjoisten havumetsien lajisto on sirkumpolaarista: samat lajit esiintyvät valtavan laajalla, pohjoisnavan kiertävällä vyöhykkeellä sekä Pohjois-Amerikassa että Euraasiassa. Pohjoisella havumetsävyöhykkeellä ei ole uudella ajalla tapahtunut ainoatakaan kokonaisen lajin sukupuuttoa eikä sillä taida nytkään olla yhtään sukupuuton uhkaamaa kokonaista lajia.

Tilanteessa, jossa ilmaston lämpeneminen, merien happamoituminen, merenalainen kaivostoiminta ja mantereille metallien hankkimiseksi suunnitellut uudet kaivokset uhkaavat tappaa tämän vuosisadan aikana sukupuuttoon ison osan kaikista merien ja mannerten lajeista – mahdollisesti jopa kymmeniä miljoonia eri lajeja — ympäristöliikkeiden kannattaisi tarkentaa analyysejaan. On totta kai erittäin tärkeää estää jäljellä olevien korkean biodiversiteetin alueiden muuttaminen nykyaikaisen biotalouden raaka-aineita tuottaviksi talousmetsiksi, mutta miksi vastustaa myös suuria kasvihuonepäästöjä tuottavien laidunmaiden ja rehupeltojen muuttamista suurina hiilinieluina toimiviksi talousmetsiksi? Ja eikö nykyisessä tilanteessa olisi järkevää käyttää myös osa pohjoisen havumetsävyöhykkeen ultramatalan endeemisen biodiversiteetin alueiden tuottamasta puusta metalleja, betonia ja öljypohjaisia materiaaleja korvaavien uudenlaisten biopohjaisten materiaalien raaka-aineiksi?

Ympäristö-, kehitysmaa- ja eläinoikeusjärjestöjen pitäisi yhdessä vaatia, että Suomi ja Ruotsi sekä EU käynnistäisivät suuren biotalousprojektin ilmastonmuutoksen torjumiseksi ja että hankkeelle myönnettäisiin miljardiluokan tukia, EU:n uuden teollistamispolitiikan mukaisella tavalla, tulossa olevista EU:n yhteisrahastoista. Nyt kun EU on lopultakin pakon edessä luopunut 30 vuotta voimassa olleesta ”kekkoslaisen teollistamispolitiikan” tai pohjoismaisen sekatalousjärjestelmän kiellostaan.  (= sen takia että EU ja USA myönsivät lopultakin, etteivät ne muuten pärjää vanhan pohjoismaisen mallin mukaista teollistamispolitiikkaa harjoittaville maille, kuten Kiinalle, Taiwanille, Etelä-Korealle ja Japanille.)

3. Osa ilmasto-ongelmasta pitää ratkaista puun ja muun biomassan turvalliseen pitkäaikaiseen varastointiin perustuvilla hiilensidontakeinoilla – mutta tulojen pitää jäädä paikallisille ihmisille ja kyseisen maan valtiolle

Kolmas tapa torjua ilmastonmuutosta taloudellisesti kannattavalla tavalla – ja pienentää samalla teollisen eläintuotannon ilmastoa lämmittäviä päästöjä — on hiilidioksidin poistaminen ilmakehästä kasvattamalla puita tai muuta biomassaa.

Myös tästä on mahdollista tehdä valtavan suuri bisnes. Monien arvioiden mukaan hiilidioksidin poisto- ja varastointibisnes tulee suurimmillaan olemaan suurempi liiketoiminnan alue kuin fossiilisten polttoaineiden tuotanto tällä hetkellä – koska jos halutaan välttyä maailmanlaajuiselta myllerrykseltä, hiilidioksidin poistamisen täytyy tapahtua nopeammin kuin sen laskeminen ilmakehään on tapahtunut.

Silloin kun hiilidioksidia poistetaan ilmakehästä kasvattamalla puita tai muuta biomassaa, mahdolliset menettelytavat voidaan jakaa kahteen pääluokkaan.  Toinen on hiilen sitominen kasvaviin puihin tai kasvaviin metsiin ja toinen on hiilen sitominen puihin tai muuhun biomassaan, joka korjataan ja sitten säilötään jollakin sellaisella tavalla, että hiili pysyy poissa ilmakehästä vähintään joitakin vuosisatoja.

Osa kasvaviin puihin liittyvistä mahdollisuuksista on menetetty jo tapahtuneen ilmaston lämpenemisen takia. Metsäpalot ovat muun muassa pohjoisella havumetsävyöhykkeellä muuttuneet hallitsemattomiksi, tästä syystä en enää suosittele hiilen sitomista pohjoisten metsien hiilivarastoja kasvattamalla (paitsi riittävän pohjoisessa, kuten esimerkiksi Lapissa). Sitä paitsi kaarnakuoriaisten massaesiintymät ovat muuttaneet laajoja metsäalueita hiilinieluista suuriksi hiilipäästöjen lähteiksi eri puolilla Euraasiaa ja Pohjois-Amerikassa. Jos haluatte ymmärtää tämän kaarnakuoriaisasian paremmin, käykää esimerkiksi pääkaupunkiseudulla sijaitsevassa Tammiston suojelumetsässä, se laskee nykyään ilmaan hehtaaria kohti monta tonnia hiiltä vuodessa. Tässä yhteydessä on oleellista muistaa, että Suomi on tähän mennessä lämmennyt ja tulee jatkossakin erittäin todennäköisesti lämpenemään kolme kertaa Maapallon keskiarvoa nopeammin.  Ainakin siihen asti, että Grönlannin jäävuorien tuotannon moninkertaistuminen sotkee asetelman.

Hiilen sitominen kasvavaan puustoon on kuitenkin edelleen mahdollista sellaisilla alueilla, joilla käytettävissä on metsäpaloille, myrskyille ja tuhohyönteisille riittävän vastustuskykyisiä, suuriksi kasvavia lajeja.

4. EU:n pitää laillistaa keinolihan tuotanto

Edellä mainitut kolme kampanjakärkeä pienentäisivät teollisen eläintuotannon päästöjä viemällä siltä maita sekä nostamalla rehun hintaa ja sitä kautta lihan ja muiden eläinperäisten tuotteiden tuotantokustannuksia.

Olisi kuitenkin tärkeää edetä samaan aikaan myös toista kautta eli parantamalla parempien vaihtoehtojen tuotantoedellytyksiä ja laskemalla niiden hintaa.

Kaikki huippu- tai julkkiskokit ja ravintoloitsijat, joiden kanssa olen puhunut asiasta sanovat, että nykyiset liharuokien korvikkeet eivät muuta kovin paljon, mutta että aito, soluviljelmien tuottama keinoliha jota ei voi erottaa eläimestä leikatusta lihasta olisi ”game-changer”, joka mahdollistaisi esimerkiksi heille täydellisen luopumisen eläinten ruhoista leikatusta lihasta.

Ensimmäiset tällaiset tuotteet saavuttivat hintapariteetin ”oikean” lihan kanssa jo vuonna 2021 ja monien asiantuntijoiden mukaan aitoa soluviljelmien tuottamaa keinolihaa on mahdollista kasvattaa ainakin kymmenen kertaa halvemmalla kuin eläintuotannon kautta saatavaa lihaa siinä vaiheessa, kun tuotanto saavuttaa riittävän suuren mittakaavan.

Toisin sanoen aidosta keinolihasta tulisi tässä vaiheessa halvempaa kuin eläimistä leikatusta lihasta jopa silloin kun eläimiin perustuvan lihan tuotannon saamat erilaiset suorat ja epäsuorat valtiontuet kattavat 90 prosenttia tuotantokustannuksista (mikä on Euroopassa melko tavallinen tilanne) mutta keinolihan tuotantoa ei tueta valtion kassasta.

Jos myös keinolihan valmistusta tuettaisiin, EU:n kilpailulainsäädäntöön ja WTO:n sopimuksiin vedoten, kiloa kohti yhtä paljon kuin eläintuotantoa – tai jos sille myönnettäisiin edes osa eläintuotannon saamista tukiaisista – keinolihaa olisi itse asiassa mahdollista myydä ihmisille jopa melko tuntuvalla negatiivisella hinnalla, niin että ihmisille, tai ainakin vähävaraisille ihmisille, jopa maksettaisiin sen syömisestä. Vaikka korvaukseen ei lisättäisi minkäänlaisia hiilensidonta-, hiilipäästöjen välttämis-  tai monimuotoisuuden suojelu-korvauksia. Jollaisia siihen tietysti myös voitaisiin lisätä.

Asiassa ei kuitenkaan ole tapahtunut viime vuosina minkäänlaista edistystä vaan siinä ollaan poljettu paikoillaan koska EU estää edelleen vanhanaikaista eläintuotantoa tukevan sääntelynsä kautta keinolihan myymisen EU-maiden alueella. Sen tuotanto on sentään nykyään sallittua ja tämän eurobyrokraattien ja -poliitikkojen anteliaan eleen takia Lappeenrantaan on tulossa maailman toistaiseksi suurin keinolihan valmistusyksikkö.  Sen tuotanto joudutaan kuitenkin näillä näkymin myymään kokonaisuudessaan vapaaseen maailmaan eli EU-maiden ulkopuolelle.

Olisi tärkeää painostaa EU:ta tässä asiassa ja saattaa koko sen ilmasto- ja ympäristöpolitiikka, maailmanlaajuisesti, totaalisen naurunalaiseksi, ellei se lopultakin anna tässä asiassa periksi.

Kuten sanoin jo edellä, nämä neljä keinoa laskisivat ihmisten menoja eivätkä kasvattaisi niitä.

Palmuöljyn tuottaminen on edullisin tunnettu tapa tuottaa ihmisille ruokaöljyä. Nykyaikainen biotalous laskisi vaatekuitujen, autojen valmistamiseen käytettyjen materiaalien ja erilaisten rakennusmateriaalien hintoja. Se tekisi autoista kevyempiä niin, että polttoainetta tarvittaisiin ehkä 50 prosenttia vähemmän kuin ennen (tai akut voisivat olla 50 prosenttia kevyempiä ja samalla halvempia).  Hiilen sitominen ilmakehästä puuta ja biomassaa tuottamalla puolestaan voisi tuottaa merkittäviä lisätuloja miljardeille ihmisille – kunhan suuryhtiöiden ja oligarkkien ei anneta anastaa kyläyhteisöjen ja valtioiden maita itselleen. Eläimistä leikatun lihan korvaaminen soluviljelmien tuottamalla keinolihalla laskisi ihmisten ruokakuluja merkittävällä tavalla.

Eläintuotannon nopea alasajo voisi vielä säästää myös sata tuhatta tulevaa ihmisten sukupolvea suurilta kärsimyksiltä

Jos eläinoikeus-, ympäristö-, kehitysyhteistyö-, kansanterveys-, nais-, nuoriso-, kuluttaja- yms järjestöt organisoisivat yhdessä yllä mainittuihin neljään asiaan keskittyvän kansainvälisen kampanjan, ne saattaisivat vielä onnistua pelastamaan maailman pahanlaatuiselta ilmastokatastrofilta.

Sitä paitsi jos ilmastonmuutoksen torjunnassa keskityttäisiin jatkossa yhä voimakkaammin keinoihin, jotka samalla kaventaisivat eläintuotannon liikkumatilaa, meidän saattaisi ehkä olla mahdollista lopettaa ainakin teollisen mittakaavan eläintuotanto Maapallolta ennen kuin se ehtii tuhota tällä planeetalla meidän jälkeemme elävien ihmisten elämisen laadun pitkälle tulevaisuuteen.

Jos tällä tavalla olisi mahdollista hävittää teollinen eläintuotanto Maapallolta esimerkiksi seuraavien parinkymmenen vuoden aikana, tämä saattaisi vielä säästää myös tuhannet Maapallolla meidän jälkeemme elävät ihmisten sukupolvet suunnattomilta kärsimyksiltä.

Sillä kuten totesin jo edellä, on olemassa ainakin neljä tekijää, jotka uhkaavat vaikuttaa tulevien ihmissukupolvien eliniän odotteisiin ja elämisen laatuun vielä paljon enemmän kuin ilmaston lämpeneminen.

Nämä neljä tekijää ovat antibioottiresistenssi, niin sanottu antibioottisairauksien tsunami, syöpäsairastavuuden kasvu ja uusien tartuntatautien uhka.

Kaikki neljä tekijää ovat suurimmaksi osaksi, joskaan eivät pelkästään, seurausta suurisuuntaisesta eläintuotannosta. Vaikka antibioottiresistenssia on mahdollista torjua jossakin määrin myös järkevöittämällä antibioottien käyttöä ihmisten infektioiden hoidossa ja vaikka myös muut tekijät ovat vaikuttaneet ikäkorjatun syöpäsairastavuuden kasvuun, teollisen eläintuotannon rooli on ratkaiseva, alla kuvatuista syistä.

Toisin sanoen: ellei suurisuuntaista eläintuotantoa ei saada lopetettua suhteellisen pian, kaikki nämä ongelmat kasvavat vielä kovin paljon nykyistä pahemmiksi ja saattavat tehdä ihmisten tulevien sukupolvien elämästä melkoista helvettiä kymmenien, satojen, tuhansien tai pahimmassa tapauksessa jopa sadan tuhannen sukupolven ajaksi. Siis pahimmassa tapauksessa yhtä pitkäksi aikaa kuin lajimme on olemassa ja nisäkäslajit elävät tyypillisesti joitakin miljoonia vuosia.

Me emme ole tähän mennessä päässeet eteenpäin näiden ongelmien torjumiseksi tarvittavien korjausliikkeiden kanssa läheskään riittävällä nopeudella. Esimerkiksi antibioottiresistenssin ongelma on tunnettu ensimmäisten antibioottien keksimisestä asti, eli yli 80 vuoden ajan, mutta antibioottien käyttö typerimmillä mahdollisilla tavoilla eli tuotantoeläinten sairauksien ennaltaehkäisyyn ja tuotantoeläinten kasvun nopeuttamiseen kasvaa edelleen. Jo 80 prosenttia kaikista antibiooteista käytetään tällä tavalla ja määrän ennustetaan lähiaikoina kasvavan lähelle 90 prosenttia. Toisin sanoen olemme edenneet tässä asiassa ehkä vielä vähän lepsummin, hitaammin ja idioottimaisemmin kuin ilmastoasiassa.

Käyn seuraavassa kappaleessa hyvin tiiviisti läpi nämä merkittävimmät eläintuotantoon liittyvät kansanterveydelliset vaikutukset, jotka uhkaavat siirtyä tekojemme seurauksena tuleville sukupolville. Ja heiltä yhä uusille ja uusille ja uusille ja uusille ja uusille ja uusille ja uusille vielä syntymättömien ihmislasten sukupolville.

Tulevien sukupolvien neljä suurinta ongelmaa

Ennen antibioottien eli vaarallisia bakteerikantoja tuhoavien lääkkeiden keksimistä noin kolmannes kaikista ihmisistä kuoli bakteerien aiheuttamiin infektioihin. Pieni haava tai ruusun piikki saattoi milloin tahansa johtaa melko epämiellyttävällä tavalla toteutuvaan kuolemaan, muutaman päivän kuluessa.  Maailman terveysjärjestö (WHO) on alkanut varoitella yhä painokkaammin siitä, että me palaamme pian takaisin tällaiseen maailmaan, ellemme ala käyttää antibiootteja järkevämmin.

Yhä suurempi osa kaikista vaarallisista taudinaiheuttajista alkaa nimittäin jo olla osittain tai kokonaan vastustuskykyisiä yhä useammille ja joissakin tapauksissa jopa kaikille tunnetuille antibiooteille.  Tämä johtuu osittain siitä, että me käytämme liikaa antibiootteja ihmisten sairauksien hoitamiseen, myös silloin kun niitä ei olisi tarpeellista käyttää. Suurin osa antibiooteista kuitenkin käytetään eläintuotannossa, eli käytännössä pääosin lihan mutta osittain myös maitotuotteiden tuotannossa. Eläintuotannon osuus antibioottien kulutuksesta on maailmanlaajuisesti noin 80 prosenttia mutta ilman merkittäviä korjausliikkeitä sen ennustetaan pian kasvavan lähelle 90 prosenttia.

Sitä paitsi antibiootteja käytetään eläintuotannossa erityisen vaarallisella ja vastustuskykyisiä bakteerikantoja erityisen tehokkaasti tuottavalla tavalla. Kun antibiootteja käytetään ihmisten tautien hoitamiseen, tavoitteena on aina tuhota vaarallinen bakteerikanta kokonaan, niin että kuurin jäljiltä ei jäisi vastustuskykyisiä bakteereja. Eläintehtaiden olosuhteet ovat niin hirvittävät, että niillä joudutaan käyttämään antibiootteja myös ennaltaehkäisevästi. Niiden avulla siis vähennetään haitallisten bakteerien määrää sen verran että tuotantoeläimet pystyvät sitkuttelemaan hengissä teurastukseen asti, jolloin hommaan ei liity edes puolittaista yritystä tuhota koko mahdollisesti immuuniksi muuttunut bakteerikanta niin ettei se voisi jatkossa aiheuttaa vakavia ongelmia ihmisille (tai eläimille). Antibiootteja käytetään suuressa mittakaavassa myös lihaksi kasvatettavien eläinten kasvun nopeuttamiseen, mikä on kaikkein edesvastuuttominta. Sitä paitsi antibioottijämät ja antibiooteille altistuneet bakteerit päätyvät eläintehtaissa usein paikkoihin, joissa lämpötilat ovat sellaisella vyöhykkeellä, että bakteerit eivät välttämättä kuole vaan jatkavat kasvuaan. Navetan lattioiden lantaläjissä ja eläintehtaiden isommissa lantajärvissä lämpötila on usein hyvin lähellä ihmisille ja muille nisäkkäille vaarallisten bakteerien kannalta ihanteellisia lukemia.

Näiden tekijöiden yhteisvaikutus on häkellyttävän tehokas. Esimerkiksi ciprofloxasin-niminen erittäin hyvin keuhkokuumeiden hoitamiseen soveltuva antibiootti ei tuottanut vastustuskykyisiä kantoja niin kauan kuin sitä käytettiin vain ihmisten sairauksien hoitamiseen. Kun sen käyttö eläintiloilla sallittiin, joka puolelta alkoi lähes saman tien pulpahdella esiin ciprofloxasinille vastustuskykyisiä kantoja.

Maailman terveysjärjestön mukaan antibioottiresistenssi saattaa jo joidenkin vuosikymmenien päästä viedä, joka vuosi ennenaikaiseen hautaan kymmenen miljoonaa ihmistä vuodessa, ja sekin voi olla vasta alkua.

Itse asiassa antibioottiresistenssi lyhentää jo nyt joka vuosi useiden miljoonien vanhempien ihmisten elämää, ainakin jonkin verran.  Lukemattomat vanhat ihmiset kuolevat jo nyt infektioihin, joista he olisivat vielä jokin aika sitten selviytyneet hengissä paremmin purevien antibioottien ansiosta. Tällaisia kuolemantapauksia ei lasketa antibioottiresistenssin aiheuttamiksi kuolemiksi.

Esimerkiksi oma isäni ja oma äitini kuolivat molemmat ennenaikaisesti antibioottiresistenssin takia. Tätä ei kuitenkaan mainita kummankaan kuolinsyynä, tai edes osittaisena kuolinsyynä.

Antibiootteihin liittyy myös toinen suuri ongelma, joka uhkaa yhdessä antibioottiresistenssin kanssa synnyttää eräänlaisen erittäin epämiellyttävän kaksoiskierteen.

Sen lisäksi että yhä useammat ihmiset kuolevat bakteeri-infektioihin, joihin antibiootit eivät enää pure, antibioottien laajamittainen käyttö on alkanut synnyttää uusia sairauksia tai on muuttanut monia aiemmin harvinaisia sairauksia ja oireyhtymiä ratkaisevasti aiempaa yleisemmiksi.

Ihmisellä on hämmentävän vähän erilaisia geenejä, vain 21 000, eli vähemmän kuin vehnällä tai useimmilla hyönteisillä tai madoilla. Tämä johtuu siitä, että olemme ulkoistaneet lukemattomia erilaisia tehtäviä kehomme sisällä eläville hyödyllisille bakteerikannoille.   Elimistössämme elää tuhansia erilaisia hyödyllisiä bakteereja, joilla on yhteensä miljoonia geenejä. Antibiootit eivät kuitenkaan osaa erotella hyödyllisiä ja vaarallisia bakteereja toisistaan. Runsas antibioottien käyttö heikentää myös elimistömme hyödyllisiä bakteerikantoja. Se voi hävittää niistä osan, jolloin ne voivat korvautua haitallisilla tai jopa vaarallisilla bakteerikannoilla. Sitä paitsi kaikkien sisäelimiemme pintakalvoja peittävät ”ystävälliset” bakteeripeitteet muodostavat myös eräänlaisen immuunijärjestelmämme ensimmäisen ja todennäköisesti tärkeimmän puolustuslinjan.

Antibioottien runsas käyttö on viime vuosikymmeninä yhdistetty yhä useampiin uusiin tai pelottavalla vauhdilla yleistyneisiin sairauksiin.  Ärtyneen suolen oireyhtymä heikentää nykyään jo joka viidennen länsimaisen ihmisen elämisen laatua. Se johtuu lähes varmasti kehon mikrobiomin yksipuolistumisesta, eli käytännössä antibioottien käytöstä. Myös monet muut vatsa- ja suolistosairaudet on yhdistetty antibioottien käyttöön, samoin kuin useat erilaiset autoimmuunisairaudet kuten MS-tauti, lupus ja keliakia. Esimerkiksi lupus on viisi kertaa tavallista yleisempi tiettyjä antibiootteja saaneilla naisilla.

1930-luvulla astma oli Euroopassa vielä hyvin harvinainen sairaus. Kussakin koulussa oli tyypillisesti yksi astmaa sairastava lapsi. Nykyään noin joka neljännellä eurooppalaisella lapsella on astma, eikä se johdu ilmansaasteista koska eurooppalaiset lapset hengittivät paljon saastuneempaa ilmaa silloin kun kaikki talot lämmitettiin puuta polttavilla vanhanaikaisilla tulisijoilla. Antibioottien runsas käyttö näyttäisi lisäävän lasten astmariskin vähintään kaksin- tai kolminkertaiseksi. Ykköstyypin diabeteksen esiintyvyys Britanniassa on kasvanut vähintään kaksikymmentäkertaiseksi 1930-luvulta nykypäivään.

Autismi oli vielä jokin aikaa sitten erittäin harvinainen ilmiö. Nykyään yksi tyttö 68:sta ja yksi poika 42:sta länsimaissa on autistinen. Määrän ennustetaan kasvavan yhteen 30:sta vuoteen 2030 mennessä ja vuonna 2050 kussakin Pohjois-Amerikan ja Euroopan perheessä on ennusteen mukaan keskimäärin yksi autistinen lapsi.

Donald Trump on vakuuttunut siitä, että autismin yleistyminen johtuu rokotuksista ja aikoo tällä perusteella lopettaa vauvojen rokotusohjelmat Yhdysvalloissa.  Mikään osa empiirisestä todistusaineistosta ei todellisuudessa viittaa siihen, että rokotuksilla ja autismin yleistymisellä olisi kausaalinen yhteys.  Sen sijaan autistiset lapset ovat kyllä saaneet keskimäärin kolme kertaa suuremman määrän antibiootteja kuin lapset, joilla ei ole autistisia oireita. Ilmiön yleistyminen johtuu todennäköisimmin hyödyllisten bakteerien korvautumisesta vääränlaisilla ja ikäviä toksiineja aivoihin ja hermostoon tuottavilla bakteerikannoilla. Rokotusohjelmien lopettaminen saattaa pahentaa ongelmaa merkittävästi, koska se lisää antibioottien käyttöä vaativien infektioiden määrää.

Tutkimukset ovat yhdistäneet antibioottien runsaan käytön myös merkittävästi kasvaneeseen dementian, masennuksen, kaksivaiheisen mielialahäiriöoireyhtymän, obsessiivis-kompulsiivisen oireyhtymän, ADHD:n ja skitsofrenian riskiin.

Sitä paitsi antibiootit näyttävät vaikuttavan ihmisiin samalla tavalla kuin tuotantoeläimiin, eli painoa kasvattavasti. Yhdysvaltain laivastossa tehty tutkimus osoitti jo 1950-luvulla, että antibiooteilla on voimakas painoa kasvattava vaikutus.  Yhdysvalloissa peräti 71 prosenttia ihmisistä on nykyään ylipainoisia tai liikalihavia ja jos nykyiset trendit jatkuvat määrä kasvaa 86 prosenttiin vuonna 2030 ja 100 prosenttiin vuonna 2050. Nauru-saarten asukkaista on jo nyt 70 prosenttia liikalihavia ja 23 prosenttia lievemmin ylipainoisia.

Miksi Yhdysvaltojen ja kymmenien muiden maiden väestö on äkkiä alkanut lihoa ihmiskunnan historiassa ennennäkemättömällä tavalla?  Kyse on varmaan osittain epäterveellisemmästä ruokavaliosta, mutta tärkein yksittäinen syy saattaa silti olla antibioottien suurisuuntainen käyttö ja erityisesti antibioottien käyttö eläintiloilla.

Yhdysvaltojen väestö alkoi lihoa samaan aikaan kun nykyaikainen, antibioottien ennaltaehkäisevää käyttöä vaativa eläinteollisuus syntyi.  Sitä paitsi liikalihavuusepidemia lähti liikkeelle juuri niistä Yhdysvaltojen kaakkoisista osavaltioista, joissa nykyaikaisen teollisen eläintuotannon menetelmät otettiin ensimmäisinä käyttöön. Ilmiö levisi myös muualle Yhdysvaltoihin sitä mukaa kun nämäkin alkoivat tuottaa lihaa ja maitotuotteita samoilla menetelmillä. Antibioottien yhteenlaskettu käyttö on kasvanut hyvin erilaisella vauhdilla ja erilaisessa aikataulussa Yhdysvaltojen eri osavaltioissa, mutta osavaltiossa toisensa jälkeen suuri osa väestöstä on muuttunut ylipainoisiksi tai liikalihaviksi pienellä viiveellä siitä, kun antibioottien käyttö eläintuotannossa on räjähtänyt. Antibioottien käytön kasvua ja väestön painoindeksin kehitystä kuvaavat käyrät osuvat kaikkialla yhteen niin hyvin, että kyse ei todennäköisesti ole pelkästä sattumasta.

Ihmisiä, joilla on ylipainoa ei saa syyllistää, varsinkaan kun ylipaino tai liikalihavuus ei uusien tutkimustuloksien mukaan taida olla ihmisten omaa syytä, siis heidän laiskuudestaan tai puutteellisesta itsekuristaan johtuva ongelma. Ylipainoiset ihmiset kuitenkin yleensä kärsivät liikakiloistaan ja suuri enemmistö heistä toivoisi mielipidemittauksien mukaan hartaasti, ettei heillä olisi niitä. Sitä paitsi liikalihavuus lisää erittäin vaarallisella tavalla muun muassa sydänkohtauksien, aivohalvauksien ja diabeteksen riskiä. 80 prosenttia vakavasti liikalihavista ihmisistä kuolee sydänkohtaukseen.

Joka tapauksessa antibioottien liikakäytön aiheuttamat sairaudet alkavat jo hallita länsimaisten ihmisten sairauksien karttaa – ja ne yleistyvät edelleen nopeasti.  Mitä useampia monille eri antibiooteille vastustuskykyisiä bakteerikantoja kehittyy, sitä useampia antibioottikuureja ihmiset joutuvat keskimäärin syömään parantuakseen jostakin bakteerien aiheuttamasta sairaudesta – ja mitä useampia antibioottikuureja ihmiset syövät, sitä todennäköisemmin heille kehittyy erilaisia antibioottien käytön aiheuttamia sairauksia. Ja mitä useampia antibioottikuureja ihmiset syövät sitä enemmän he heikentävät immuunijärjestelmänsä ensimmäistä puolustuslinjaa – ja sitä suuremmalla todennäköisyydellä he saavat jälleen uusia, vakavia bakteerien aiheuttamia infektioita ja joutuvat taas turvautumaan antibiootteihin päästäkseen niistä eroon.

Ilman korjausliikkeitä näkymä on suoraan sanoen painajaismainen, mutta korjausliikkeitä ei tällä hetkellä ole näköpiirissä.

WHO on alkanut varoitella yhä painokkaammin myös siitä, että nykyaikaiset syöpähoidot muuttuvat mahdottomiksi ilman tehokkaita antibiootteja.  Tämä olisi erittäin ikävä asia, koska myös erilaisista syövistä on nopeasti tulossa yhä suurempi ongelma.

Maailman vanhimpien kuolinsyytilastojen perusteella näyttää siltä, että eurooppalaisten ikäkorjattu syöpäkuolleisuus on yli kymmenkertaistunut viimeisten kahdensadan vuoden aikana. Miesten ikäkorjattu syöpäkuolleisuus on lähes satakertaistunut, sillä kaksisataa vuotta sitten syöpä oli ensisijaisesti naisten tauti: 89 prosenttia kaikista syövistä oli naisilla. Nykyään miehillä on enemmän syöpiä kuin naisilla ja naisilla on merkittävästi paremmat mahdollisuudet selvitä syövästä hengissä kuin miehillä.

Toisin sanoen syövän aiheuttama kuolleisuus on kasvanut merkittävästi, huolimatta siitä, että pystymme nykyään ennaltaehkäisemään virusten ja bakteerien aiheuttamat syövät rokotteiden ja lääkkeiden avulla ja huolimatta siitä, että olemme pyrkineet kaikin mahdollisin tavoin vähentämään ihmisten altistumista erilaisille syöpää aiheuttaville kemikaaleille ruuan, veden, hengitysilman tai muiden tekijöiden kautta.  Ja huolimatta siitä, että pystymme nykyään parantamaan pysyvästi joka toisen syövän, niin että se ei koskaan palaa takaisin.

Miten on mahdollista, että ikäkorjattu syöpäkuolleisuus on tästä huolimatta kymmenkertaistunut kahdessasadassa vuodessa?

Kukaan ei tiedä, mutta ongelma näyttää pahenevan edelleen. Maailmanlaajuisten tilastojen mukaan alle 50-vuotiaiden ihmisten ikäkorjattu syöpäsairastavuus kasvoi 79 prosentilla eli lähes kaksinkertaiseksi pelkästään vuosina 1991-2020 eli kolmen vuosikymmenen aikana.

Joissakin teollisuusmaissa jo 40 prosenttia kaikista ihmisistä kuolee syöpään. Maailmanlaajuisesti vuosittain ilmaantuvien syöpien määrän ennustetaan lisääntyvän 20 miljoonasta noin 40 miljoonaan seuraavien 25 vuoden aikana.  Tämä johtuu osin siitä, että kolmannen maailman ihmiset elävät aiempaa vanhemmiksi mutta osittain myös ikäkorjatun syöpäsairastavuuden kasvusta. Arvio saattaa olla liian varovainen, sillä tähän asti erilaiset syövät ovat yleistyneet ennusteita nopeammin.

Kuten mainitsin jo edellä, me pystymme nykyään parantamaan leikkausten, kemoterapian ja sädehoitojen avulla noin 50 prosenttia kaikista syövistä pysyvästi.  Lisäksi nykyaikaiset syöpähoidot pitkittävät myös useimpien muiden syöpään sairastuneiden ihmisten elämää monilla vuosilla tai jopa vuosikymmenillä.

Mutta WHO:n mukaan nykyaikaiset syöpähoidot eivät käytännössä ole mahdollisia ilman

antibiootteja. Toisin sanoen, jos menetämme antibiootit, nykyaikaiset syöpähoidot muuttuvat mahdottomiksi ja syöpädiagnoosista tulee jälleen eräänlainen kuolemantuomio, samalla kun syöpien määrä uhkaa vähintään kaksinkertaistua parissakymmenessä vuodessa.

Teollinen eläintuotanto saattaa siis antibioottiresistenssin kehittymisen kautta ratkaista sen, pystytäänkö puolet tai mahdollisesti tulevaisuudessa vielä suurempi osa kaikista syövistä parantamaan – vai onko syöpä pian jälleen lähes automaattinen kuolemantuomio.

Mutta eläintuotanto saattaa myös aiheuttaa suurimman osan kaikista syövistä, kahta eri reittiä pitkin.

Noin puolen miljoonan syövän ja ravinnon välisiä yhteyksiä selvittäneen tutkimuksen perusteella näyttäisi siltä, että muutama kymmenen prosenttia kaikista syövistä olisi mahdollista ehkäistä siirtymällä vähemmän lihaa sisältävään ravintoon.  Ihmisillä, jotka syövät vähän tai eivät ollenkaan lihaa on merkittävästi pienempi riski sairastua erilaisiin syöpiin. Me emme kuitenkaan vielä tiedä mistä kaikesta tämä johtuu, mutta kyse on todennäköisesti ainakin osittain teollisen eläintuotannon kehittämistä uusista syöpäviruksista.

Paljon kanaa syövillä ihmisillä on moninkertainen riski sairastua myeloomaan, leukemiaan tai lymfoomaan, kanoja työkseen teurastavilla ihmisillä on monta kertaa normaalia suurempi riski sairastua haima- ja maksasyöpään… ja niin edelleen. En mene tässä yksityiskohtiin, mutta jos olet kiinnostunut, kaikki löytämäni asiaan liittyvät tutkimustulokset on esitelty esimerkiksi kirjassani Ruoka, ilmasto ja terveys (jonka päivitetty versio on maaliskuusta alkaen saatavilla myös englanniksi nimellä Food, Health and Climate). Joka tapauksessa on vahvaa todistusaineistoa siitä, että kanojen syöpävirukset ovat alkaneet aiheuttaa myös ihmisille ainakin viittätoista eri syöpää.

Oleellisinta on kuitenkin tässä yhteydessä se, että jos iso osa kaikista syövistä on kanojen ja muiden eläinten levittämien syöpää aiheuttavien virusten ja bakteerien aiheuttamia, myös kasvissyöjien täytyy sairastua näihin käytännössä yleisen lihansyönnin aiheuttamiin syöpiin, vaikka heidän riskinsä onkin jonkin verran pienempi.  Kaikki tähän mennessä identifioidut syöpävirukset kuten yhdeksän erilaisia syöpiä aiheuttavaa HP-virusta ja maksasyöpää aiheuttavat hepatiittivirukset ovat hitaita viruksia, jotka leviävät pääsääntöisesti sukupuolitautien tavoin.  Myös lukuisat kasvissyöjät ovat viime vuosikymmeninä harrastaneet seksiä lihaa syövien ihmisten kanssa, vaikka ei ehkä olisi kannattanut.

Toisin sanoen: suurin osa syöpäsairastavuuden globaalista kasvusta saattaa liittyä nimenomaan teolliseen eläintuotantoon ja sen kehittämiin uusiin, syöpää aiheuttaviin viruksiin, vaikka kasvissyöjien ja lihansyöjien välisen syöpäsairastavuuden välinen vertailu viittaisi, pinnalta katsottuna, pienempään prosentuaaliseen osuuteen.

Eläintuotanto on sitä paitsi saattanut kasvattaa sekä lihansyöjien että kasvissyöjien syöpäriskejä myös toista kautta.

Radioaktiivisten altistusten synnyttämiä syöpäriskejä koskeva tutkimusaineisto on ainakin näennäisesti häkellyttävän ristiriitaista. Pikkuruiset altistukset tupakan sisältämille radioaktiivisille aineille ja asuntojen radonille aiheuttavat keuhkosyöpää ällistyttävän tehokkaasti ja sädehoitojen jälkitautina syntyy usein uusi syöpä. Toisaalta Tshernobylin jälkisiivoustöihin osallistuneiden nuorten sotilaiden syöpäriski ei kasvanut merkittävästi isoista radioaktiivisista altistuksista huolimatta. Fukushima ei ole ainakaan vielä aiheuttanut kasvanutta syöpäriskiä paikallisen väestön keskuudessa eikä monien korkean luonnollisen taustasäteilyn alueiden asukkailla ole syöpää sen useammin kuin valtaväestöllä.

Kaikki nämä näennäisen ristiriitaiset tutkimustulokset olisi kuitenkin mahdollista selittää hyvin kauniisti olettamalla, että radioaktiiviset altistukset aiheuttavat syöpää tehokkaasti vain silloin kun jokin tekijä keskittää niiden vaikutuksen niin että samat solut tai solukot vaurioituvat yhä uudelleen ja uudelleen.  Jos tämä pitää paikkansa, merkittävä osa kaikista syövistä – mukaan lukien keuhkojen, vatsan ja suoliston ja muiden sisäelimiemme syövistä – saattaa olla pelloille fosforilannoitteiden epäpuhtauksina kertyneen uraanin ja sen radioaktiivisten hajoamistuotteiden aiheuttamia. Koska eläintuotanto karkeasti kymmenkertaistaa keinolannoituksen tarpeen, ehkä jopa 90 prosenttia kaikista pelloille päätyneistä lannoitteista ja niiden mukana tulleista radioaktiivisista isotoopeista on seurausta lihan ja muiden eläinperäisten tuotteiden syömisestä. Niiden syöpiä synnyttävä vaikutus kohdistuu kuitenkin myös kasvissyöjiin ja vegaaneihin, koska samat pellot tuottavat yleensä sekä rehua että ruokaa ihmisille.

Teollinen eläintuotanto synnyttää uusien syöpäviruksien lisäksi myös muita uusia tartuntatauteja.  Menneinä vuosisatoina uuden tartuntataudin synty oli hyvin harvinainen tapaus, jotakin mikä tapahtui suurin piirtein kerran tuhannessa vuodessa. Nykyään maailmaan pulpahtaa uusia tartuntatauteja lähes kerran vuodessa.

Tämäkin johtuu valtavista eläintehtaistamme, eli siitä että kasvatamme vuosittain noin 80 miljardia syötäväksi tarkoitettua eläintä valtavissa teollisuushalleissa, joissa voi olla tuhansia tai jopa satojatuhansia tai miljoonia eläimiä (kanojen tapauksessa) samassa tilassa, melkein kiinni toisissaan. Tämä tarjoaa erilaisille bakteereille ja viruksille mahdollisuuden siirtyä tavattoman nopeasti eläimestä toiseen. Toisin sanoen nykyaikaiset eläintehtaat ovat siirtäneet erilaisten taudinaiheuttajien evoluution eräänlaiselle turbovaihteelle tai pikakelaukselle.  Kasvatettujen eläinten geneettinen samankaltaisuus – se että kyse on erittäin pitkälle jalostetuista eläinkannoista – pahentaa tilannetta. Eläintehtaiden kasvattamat eläinmassat ovat käytännössä immunologisia monokulttuureja. Samalla kun bakteerien ja virusten evoluutio etenee eläintehtaissa suunnattomasti nopeutetulla vauhdilla, ne saattavat usein samalla poimia eläintehtaista itselleen myös vastustuskyvyn monia tärkeitä antimikrobilääkkeitä vastaan.

Julkisuudessa on usein hiukan virheellisesti sanottu, että uudet tartuntataudit ovat yleistyneet koska ihmiset joutuvat aiempaa useammin tekemisiin villien eläinten kanssa jäljellä olevien luonnonmetsien hävityksen kanssa. Tämä ei pidä paikkaansa, sillä aiempina vuosisatoina ja vuosituhansina suurin osa ihmisistä on elänyt jatkuvasti paljon tiiviimmässä kosketuksessa erilaisten villieläinten kanssa kuin nykyään ja myös pyydystänyt villejä eläimiä ruuakseen.  Tartuntatautien yleistyminen johtuu nimenomaan nykyaikaisten eläintehtaiden saaristosta ja siitä, että jostakin villieläimestä yhteen tuotantoeläimeen tarttunut vaaraton virus voi nykyään eläintehtaiden olosuhteissa harpata tuhansia ja taas tuhansia kertoja eläimestä toiseen. Jolloin jotkut lukemattomista näin syntyneistä uusista kannoista voivat olla erittäin vaarallisia.

Koronaviruspandemian aiheuttama ylimääräinen kuolleisuus oli maailmanlaajuisesti ilmeisesti 20-30 miljoonaa, minkä lisäksi vähintään kymmenet mutta mahdollisesti jopa sadat miljoonat ihmiset kuolevat tulevien vuosikymmenien aikana jossakin määrin ennenaikaisesti koronaviruksen heidän sydämeensä, verisuoniinsa, muihin sisäelimiinsä tai hermostoonsa jättämien vaurioiden, koronaviruksen laukaiseman diabeteksen tai lockdowneihin liittyvän pitkäaikaisen liikkumattomuuden ja sen tuottaman lihasten surkastumisen takia.  ”Pitkästä koronasta” eli vuosien mittaisesta koronavirusinfektion jälkitaudista kärsivien ihmisten lukumäärän Maapallolla ennustetaan kasvavan kymmenessä vuodessa reiluun 200 miljoonaan. Pitkä korona näyttää liittyvän kasvaneeseen veritulppien, miniveritulppien ja mikroveritulppien riskiin. Lisäksi koronapandemia oli miljardien ihmisten näkökulmasta ikään kuin vuoden tai parin mittainen vankilatuomio, joka synnytti paljon ahdistusta, masennusta ja epätoivoa.

Jos eläintehtaiden saaristoa ei pureta, SARS-2-koronavirus ei jää tämän vuosisadan viimeiseksi pandemiaksi. Seuraavalla kerralla jälki voi olla vielä pahempaa ja kuolleita ja pysyvästi vammautuneita voi tulla vielä paljon enemmän. Nyt kokemamme koronaviruspandemia oli todella kaukana pahimmasta mahdollisesta pandemiasta. Sitä paitsi jos emme pura globaalia eläintehtaiden saaristoa, myös useimmat hengissä tai vammautumatta selviävät ihmiset joutuvat tulevaisuudessa elämänsä aikana kärsimään useita koronapandemian kaltaisia linnatuomioita. Ne muuttuvat sitä kuluttavammiksi, mitä suurempi osa ihmisistä pakkautuu asumaan hyvin suuriin kaupunkeihin tai niin sanottuihin megalopoliksiin.

Sen sijaan jos hankkiudumme eroon teollisesta eläintuotannosta, uusien pandemioiden uhka – sekä kaikki muut yllä luonnostellut kammottavat kauhuskenaariot todennäköisesti vain ikään kuin haihtuvat ilmaan.

Myös karkuun pääsevä lämpeneminen tuhoaisi teollisen eläintuotannon

Lopuksi on ehkä tarpeellista huomauttaa, että myös karkuun pääsevä lämpeneminen tekisi totta kai sekin lopulta – joskin hitaammin – selvää teollisesta eläintuotannosta.

Jo kolmen asteen suuruinen lämpeneminen muuttaa Etelä- ja Pohjois-Amerikan suuret maatalous- ja rehuntuotantoalueet kuiviksi puoliaavikoiksi tai savanneiksi. Myös Etelä-Eurooppa kuivuu puoliaavikoksi. Merenpinnan nousu hautaa alleen ison osan ihmiskunnan hedelmällisimmistä, ranta-alangoilla ja jokilaaksoissa sijaitsevista viljelymaista.  Trooppisten hirmumyrskyjen nostamien tulvien, kasvaneen haihtuvuuden, peltojen nopeutuvan suolaantumisen ja epävarmojen sääolosuhteiden takia menetetään hyvin paljon hedelmällistä viljelymaata. Kassavan sadot menetetään kokonaan ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden kasvun takia ja osa riisin sadoista tuhoutuu sitä mukaa kun riisin kukinnan aikaiset öiset helleaallot yleistyvät. Riisin kukinnothan sterilisoituvat aina kun lämpötila ylittää yöllä riisin kukkiessa 35 astetta Celsiusta vähintään tunnin ajan.

Toisin sanoen me uhkaamme joka tapauksessa menettää suhteellisen nopeasti niin suuren osan Maapallon ruuantuotantopotentiaalista, että teollinen eläintuotanto ja suuri osa kaikesta muustakin eläintuotannosta muuttuu mahdottomaksi. Me emme enää voi käyttää puolta tai kahta kolmasosaa kaikesta tuottamastamme ruuasta (proteiinina, kaloreina ja rasvoina laskien) tuotantoeläimille ja kotieläimille, vaan meidän on tulevaisuudessa pakko käyttää (lähes) kaikki peltojen tuottama ruoka suoraan ihmisten ravinnoksi. Muuten suurin osa kaikista maailman ihmisistä nääntyy nälkään.  Nykyisen kaltainen eläintuotanto on valtava käänteinen ruokatehdas, joka muuntaa valtavan määrän terveellistä kasvisruokaa ratkaisevasti pienemmäksi määräksi ratkaisevasti epäterveellisempää eläinperäistä ravintoa.

Jos erilaiset tarttuvat taudit ja loiset alkavat jälleen yleistyä ilmastokaaoksen keskellä kehitys nopeutuu, sillä loiset ja muut infektiot kasvattavat ihmisten ravinnontarvetta. On hyvin todennäköistä, että ihmiskunta joutuu joka tapauksessa jo suhteellisen pian tuottamaan kasvavan osan ruuastaan uudenlaisissa ruokatehtaissa, bakteerien ja sienien avulla.

Mutta jos toimimme itse, jo nyt, emmekä vain ajelehdi muutosten virrassa jokea alavirtaan kuin saastumisen takia hapenpuutteeseen kuolleet lahnat, voimme ehkä pelastaa ihmiskunnan ilmastokaaokselta ja estää miljoonia lajeja kuolemasta sukupuuttoon. Sekä lopettaa teollisen eläintuotannon ennen kuin se ehtii tuottaa vielä paljon nykyistä suuremman määrän uusia syöpäviruksia ja muita tartuntatauteja ja pakottaa tulevat sukupolvet elämään ilman antibiootteja.

Risto Isomäki