Pekka Kauppi
8 tapaa parantaa metsien hiilinielua
Pekka Kaupin 8 tapaa parantaa metsien hiilinielua kertoo Suomen merkityksestä ilmakehän hiilidioksidikehityksen pysäyttämisessä
Viime aikojen tiedot metsien hiilinielusta ovat olleet huolestuttavia. Tämä kirja kertoo, miksi.
Mikä on Suomen merkitys ja suunta, kun tavoitellaan ilmastopolitiikan keskeisintä päämäärää , ilmakehän hiilidioksidikehityksen pysäyttämistä? Pekka Kauppi todistaa, että Suomella on suurempi merkitys kuin uskommekaan – ja monisäikeinen, vivahteikas. Ensiksi pitää laajentaa näkökulmaa hiilinielujen synnystä ja toiminnasta ja sitten tähdätä pitkälle. Kyse on valinnoista.
Suomi on onnistunut löytämään omiin metsiinsä kohtalaisen hyvän tasapainon. Teollisuus ei ole karannut ulkomaille, kaadettujen puiden kaikki jakeet käytetään tarkasti ja metsissä on yhä enemmän yhä suurempia puita. Samaan aikaan metsää katoaa toisaalla. Ja silti maailman metsät nielaisevat hiilidioksidia enemmän kuin Euroopan unionin maat ehtivät sitä työntää ilmaan kuluttaessaan fossiilisia polttoaineita.
Pekka Kauppi kertoo kirjassaan omin sanoin tieteenalansa ympäristönsuojelun tuoreimmat tulokset ja näkemykset, joihin metsiin liittyvät valinnat voivat nojata.
Ei ole sanottua, että maailmanlaajuisen ilmastonmuutoksen pysäyttäminen onnistuu. Mutta mahdollista se on, metsien avulla.
33,90 €
Tuoteosasto
TietoYhteiskunta & ympäristöKirjan lisätiedot
Isbn | 9789523936959 |
Sivumäärä | 250 |
Julkaisuaika | 9 / 2025 |
1 arvio tuotteelle 8 tapaa parantaa metsien hiilinielua
Saatat myös pitää...
- Ennakkotilaa
Metsänomistajan käsikirja
Jouko Marttila 34,90 € Ei mikä tahansa metsä
Aura Koivisto -50%25,90 €12,95 €
Sini –
Mielenkiintoinen