Antti Luukkanen & Laura Haarala

Aki Sirkesalo

Musiikki soi

”Musiikki groovasi. Se ei ollut rockia, se ei ollut iskelmää, se oli aivan jotain muuta…”

Ensimmäinen kirja huippumuusikko Aki Sirkesalon urasta ja kesken jääneestä elämästä. Sirkesalo olisi täyttänyt kuluvana vuonna 60 vuotta.

Teos uppoutuu Aki Sirkesalon elämään muusikkona ja musiikkitoimittajana ja käy läpi hänen intohimoista taivaltaan musiikin parissa. Jo pienenä Sirkesalon sisällä soi bändi, jonka musiikki siirtyi vihkoihin ja demokaseteille. Hän omaksui eri musiikkityylejä progesta punkiin ja reggaesta souliin. Vuonna 1995 ilmestyneen Mielenrauhaa-albumin myötä määrätietoisen musiikintekijän visio ja Suomen kansan maku kohtasivat toisensa. Ensimmäinen soololevy oli välitön menestys.

Sirkesalon musiikillinen elämäkerta perustuu haastatteluihin ja arkistomateriaaleihin. Haastatteluja ovat antaneet lukuisat Akin ystävät, yhteistyökumppanit, musiikkialan vaikuttajat ja aikalaismuusikot.

Error: View ae0d0a6e4b may not exist

26,90 

Tuotetunnus (SKU): 9789523519718 Osastot: , ,

Kirjan tekijät

Laajenna
  • Antti Luukkanen
    Luukkanen, Antti

    Antti Luukkanen (s. 1975) on koko ikänsä musiikin parissa viihtynyt toimittaja. Hän on kirjoittanut Soundiin vuodesta 1998 lähtien artistihaastatteluja sekä levyarvosteluja. Akaan Viialassa asuva Luukkanen on erityisen kiinnostunut suomalaisen populaarikulttuurin ja rockin historiasta.  

    Katso kirjailijan sivu →
  • Laura Haarala
    Haarala, Laura

    Akaan Toijalasta kotoisin oleva Laura Haarala (s. 1982) on musiikkialan asiantuntija, joka on erikoistunut populaarimusiikkiin ja -kulttuuriin ja musiikkialan tuotantoihin. Haarala on vaikuttanut kulttuurialan yhdistyksissä, laulanut useissa yhtyeissä ja kirjoittanut mm. Bändin käsikirjan (2018) Aiju Salmisen ja Hanna Kauppisen kanssa....

    Katso kirjailijan sivu →

Kirjan lisätiedot

Laajenna

Avainsanat

Kirjan lisätiedot

Isbn

Painettu kirja: 9789523519718, E-kirja: 9789523930087

Sivumäärä

240

Julkaisuaika

6 / 2022

Mediassa

Laajenna

Aki Sirkesalo – musiikki soi -elämäkerrassa (Into) muistellaan hittejä tehneen solistin uraa ja elämää laulajan ystävien kommenttien kautta. 1962 syntyneestä pikkukaupungin pojasta kehkeytyi yksi Suomen tunnetuimmista laulajista, mutta ura päättyi traagiseen kohtaloon.” Iltalehti 21.6.2022

“Aki Sirkesalon Viimeinen valssi nostaa yhä palan kurkkuun – Tsunamissa kuollut toijalalainen muusikko täyttäisi heinäkuussa 60 vuotta.” Aamulehti 21.6.2022

“Rakastettu muusikko Aki Sirkesalo oli paljon muutakin kuin tsunamin uhri.” Helsingin sanomat 20.6.2022

“Toijalalaissyntyinen laulaja Aki Sirkesalo olisi täyttänyt tämän vuoden heinäkuun 25. päivä 60 vuotta. Tapaninpäivänä 2004 kohdannut tsunamikatastrofi koitui artistin ja hänen perheensä kohtaloksi heidän lomaillessaan Thaimaan Khao Lakissa. Sirkesalo oli tuohon mennessä ehtinyt tehdä jo pitkän musiikkiuran. ” Akaan seutu 12.6.2022

Antti Luukkasen ja Laura Haaralan kirjoittama teos uppoutuu Aki Sirkesalon elämään muusikkona ja musiikkitoimittajana ja käy läpi hänen intohimoista taivaltaan musiikin parissa.” Mesta 13.6.2022

“Uransa aikana yli 100 000 levyä myyneen Sirkesalon elämästä on kerrottu vielä verrattain vähän. Tuore elämäkerta Aki Sirkesalo – Musiikki soi raottaa ensimmäistä kertaa verhoja muusikon rikkaaseen historiaan ja musiikin siivittämään arkeen.” Amusa 13.6.2022

“Kirjassa keskitytään Sirkesalon menestyksekkääseen uraan, joka alkoi paikallisyhtyeissä Toijalassa ja eteni soolouralle.” Soundi 4/2022

“Sirkesalo suhtautui nuoresta pitäen tosi vakavasti ja kunnianhimoisesti musiikin tekoon, mikä kantoi soolouralle ja menestykseen asti.” Akaan seutu 30.3.2022

Asiakkaiden arvostelut

Laajenna

Arviot

Tuotearvioita ei vielä ole.

Kirjoita ensimmäinen arvio tuotteelle “Aki Sirkesalo”

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Samalta kirjailijalta

Ale
Bändin käsikirja

Bändin käsikirja

Alkuperäinen hinta oli: 24,90 €.Nykyinen hinta on: 5,50 €.
Lisää ostoskoriin