Tallinna vuonna 1431. Piritan luostarin nunna Taleke on yllättäen menettänyt puhekykynsä, ja apteekkari Melchior Wakenstede kutsutaan selvittämään tapausta. Matkalla apteekkari löytää kuristetun miehen. Myös Piritan luostarissa kuristetaan kolme ihmistä seuraavien päivien aikana. Melchior vannoo löytävänsä syyllisen, mutta miten käy, kun Melchiorin korviin kantautuu samaan aikaan suruviesti kotoa?
Historiallinen dekkari vie lukijansa vanhaan Tallinnaan ja keskiajan pimeälle puolelle. Piritan kuristaja on suositun sarjan neljäs mysteeri.
”Virolaisen Indrek Harglan kirjoissa elää rehevä 1400-luku: olut virtaa, pyhimyksiä palvotaan, killat ja kirkko vahtivat ihmisiä. Silti joku aina pääsee ennenaikaisesti hengestään.” – YLE
Tutustu sarjan muihin osiin:

Indrek Hargla (s. 1970) on virolaisen dekkari- ja fantasiakirjallisuuden suurimpia nimiä. Rikkaan mielikuvituksensa vuoksi ihailtu kirjailija on saanut kotimaassaan useita kirjallisuuspalkintoja, ja myös Suomen Dekkariseura ry on myöntänyt hänelle ulkomaisen jännityskirjallisuuden kunniakirjan. Kirjasarjaan pohjautuvan elokuvatrilogian ensimmäinen osa ilmestyy loppuvuodesta 2022.
Arviot
Tuotearvioita ei vielä ole.