Risto Isomäki
Atlantin kuningatar
“Vetävä ja tyylipuhdas, kansainvälisen vertailun kestävä suoritus.” – HS Litium 6 -romaanista
Oma lähitulevaisuutemme. Maailma on ajautumassa kohti täysimittaista ilmastokatastrofia.
Saharan eteläpuoleisen Afrikan väestö on ylittänyt neljän miljardin rajan. Afrikan keskiosien ylle on syntynyt valtava musta saastepilvi. Sissiliikkeet ovat alkaneet polttaa Afrikan sademetsiä, turvesoita ja ruohomaita muuttaakseen maailman liian kuumaksi asua valkoihoiselle väestölle.
Uuden Nigerian johtohahmo Asare Aniachew on liittoutunut piinkovan yritysjohtaja Annelies Schraderin kanssa. He suunnittelevat kunnianhimoista hanketta, joka nostaisi Saharan eteläpuoleisen Afrikan jälleen jaloilleen. Operaation ytimessä on trooppisen biomassan ja suolaliuosten kuljettaminen pohjoisille alueille sekä arktisen merijään rahtaaminen Afrikkaan. Kuljetuksista tulisivat vastaamaan laivat, jotka olisivat sata kertaa suurempia kuin yksikään ihmisen koskaan aikaisemmin rakentama alus.
Entinen CIA:n agentti Lauri Nurmi palkataan ensimmäisenä matkaan lähtevän laivan, Atlantin kuningattaren, turvallisuuspäälliköksi. Kilpailevien teknologioiden edustajat kokoavat suuria moottorivenelaivastoja hyökätäkseen Atlantin kuningattaren kimppuun. Matka muuttuu henkeäsalpaavaksi ja vaarojen täyttämäksi kujanjuoksuksi.
Atlantin kuningatar on tosielämän aineksista kudottu, otteessaan tiukasti pitävä, kansainvälisen tason trilleri. Samalla kun lukija pidättää hengitystään kirjan käänteissä, hän tulee käsittäneeksi, miten ilmastoa lämmittävät tekijät liittyvät toisiinsa. Teos on toisaalta myös Jules Vernen jalanjäljissä kirjoitettu utopiaromaani, joka visioi parempaa tulevaisuutta ihmiskunnalle ja tuo osana tarinan juonta esiin suuren joukon unohdettuja, tai hyvin vähälle huomiolle jääneitä ilmastonmuutoksen torjuntakeinoja.
Atlantin kuningatar on itsenäinen jatko-osa Tammen julkaisemille Lauri Nurmi -trillereille Litium 6, Jumalan pikkusormi ja Haudattu uhka.
26,90 €
Kirjan lisätiedot
Isbn | Painettu kirja: 9789523516908, E-kirja: 9789523517639 |
Sivumäärä | 416 |
Julkaisuaika | 10 / 2021 |
“Isomäki tarjoilee esikuvansa Jules Vernen (1828–1905) hengessä suurta seikkailua ja ideatason ilotulitusta. Yhtä lailla Atlantin kuningattaressa on kyse Suomi-solarpunkista.”
HS 29.1.2022
“Toimivaa jännitystä Isomäen tyylin ystäville.”
Kirjavinkit 7.1.2022
“Atlantin kuningatar on huimaavan koukuttava sci-fi-tarina lähitulevaisuuden uhkaavasta maailmanlopusta”
Mesta 29.11.2021
“Risto Isomäen ajatusten kanssa ei tarvitse olla samaa mieltä tai uskoa niiden toteutuskelpoisuuteen voidakseen nauttia hänen oivaltavuudestaan.”
Suomen kuvalehti 23.11.2021
“Ilmastokatastrofin luomassa pelottavan realistisessa kehikossa juonen käänteet kuin luonnostaan hoputtavat pikaiseen lukemiseen.”
Osallisuusmedia 6.11.2021
“Risto Isomäki on taitava juonen kehittäjä. Massalahtaus ja hengissä säästyneiden hyökkääjien pako mantereelle ei ratkaise tätä maailmansotaa vaan siirtyy äärimmäisen pirulliseen uuteen vaiheeseen Pohjois-Amerikan rannikolle. ”
Annelin kirjoissa 22.10.2021
“2030-luvulla valkoisten naisten kannattaa lisääntyä vain afrikkalaista alkuperää olevien miesten kanssa – näin ennustetaan Risto Isomäen tuoreessa trillerissä”
Turun Sanomat 3.10.2021
Arviot
Tuotearvioita ei vielä ole.