Risto Isomäki

Con rit

(1 tuotearvio)

Risto Isomäen Con rit on kiehtova ja intensiivinen jännitysromaani, joka yhdistää meribiologian, mytologian ja ympäristökysymykset. 

Kansainvälisesti tunnettu meribiologi Martti Ritola saa tietää, että Vietnamissa Ha Longin lahdelta on löydetty oudon eläimen raato. Raato näyttää samalta kuin con rit, vietnamilaisten legendojen merihirviö.

Paetakseen arkeaan Camilla Norrstrand, miljonäärisuvun ainoa perijä, on valmis maksamaan Martin matkan Vietnamiin ja lähtemään itse mukaan. Camillan rahoissa on vain se vika, että ne ovat kytköksissä yritykseen, jonka toiminta edistää Indonesian sademetsien häviämistä ja tuhoisien turvepalojen syttymistä. Vietnamissa taifuuni huuhtoo raadon meren syvyyksiin. Martti lähtee etsimään otusta, vaikka paikalliset oppaat epäröivät. Kiehtova seikkailu muuttuu vähä vähältä henkeäsalpaavaksi painajaiseksi.

Con rit -romaanin mukaan myytti suuresta merikäärmeestä tai merilohikäärmeestä saattaa perustua todella olemassa olevaan merieläimeen. Teos on alun pitäen ilmestynyt vuonna 2019 ja se voitti tammikuussa 2024 Vietnamin tärkeimmän kirjallisuudelle annetun tunnustuksen ensimmäisenä ulkomaisena kirjana kautta aikojen.

26,90 

Voit tilata tuotteen ennakkoon. Tuote lähetetään kun se on ilmestynyt. Kirja ilmestyy: 5 / 2025

Kirjan tekijät

Laajenna
  • Risto Isomäki
    Isomäki , Risto

    Risto Isomäki (s. 1961) on laaja-alainen ja arvostettu kirjailija, kolumnisti ja ympäristöaktivisti. Hän on julkaissut yli 20 romaania ja tietokirjaa. Sarasvatin hiekkaa (Tammi 2005) oli Finlandia-ehdokas ja voitti Tähtivaeltaja- ja Kiitos kirjasta -palkinnot. Romaanista tehty sarjakuva voitti Sarjakuva-Finlandian. Isomäen kirjoja...

    Katso kirjailijan sivu →

Kirjan lisätiedot

Laajenna

Mediassa

Laajenna

Asiakkaiden arvostelut

Laajenna

1 arvio tuotteelle Con rit

  1. OP

    Huikea!

Lisää arvio

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Samalta kirjailijalta

Pimeää jäätä

Pimeää jäätä

28,90 
Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla.

Pimeän pilven ritarit

Pimeän pilven ritarit

26,90 
Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla.

Ale
Viimeinen erämaa

Viimeinen erämaa

28,90  14,45 
Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla.

Saatat myös pitää...

  • Pimeää jäätä

    Pimeää jäätä

    Risto Isomäki 28,90 
  • EnnakkotilaaKrakenin saari

    Krakenin saari

    Risto Isomäki 29,90 
  • Pimeän pilven ritarit

    Pimeän pilven ritarit

    Risto Isomäki 26,90