Lauri Kerosuon aforismit – höläyksiksi hän niitä itse kutsui – olivat vuodesta toiseen Journalisti-lehden luetuinta aineistoa. Nyt ne on koottu yksiin kansiin.
Vaikka maailma olisi
menossa minne, tärkeintä
on koko ajan muistaa että
Suomella ei ole varaa jäädä
jälkeen.
Suomessa on
maailman vähiten
korruptiota, ja sekin
on laillisesti hoidettu.
Miljoonat ihmiset maailmassa
olisivat onnellisia, jos jostain
löytyisi tuomari, joka määräisi
heille vettä ja leipää.

Oikeustieteen kandidaatti Lauri Kerosuo (1944-2010) teki mittavan elämäntyön journalistien ja taiteilijoiden hyväksi. Ensimmäinen työpaikka oli Suomen Aikakauslehdentoimittajien liitto, missä hän toimi asiamiehenä. Vuonna 1974 Kerosuosta tuli Suomen Sanomalehtimiesten Liiton lainopillinen sihteeri. Eläkkeelle hän jäi Suomen Journalistiliitosta vuonna 2006.
Kerosuo oli suosittu luennoitsija, joka puhui vaikeista asioista yksinkertaisesti. Hän osasi tuoda hauskojen esimerkkien avulla esille sen, miten lait, asetukset ja journalistin ohjeet tuntuvat tiedotusvälineiden arjessa.
Arviot
Tuotearvioita ei vielä ole.